Päädyin tämän draaman pariin alunperin lähinnä siksi, että siinä on Yoshitaka Yuriko ja Karina, joita molempia olen nähnyt aikaisemmin Love Shuffle-draamassa. Pidin erityisesti Yoshitakasta silloin ja vieläkin. Molemmat ovat hyviä näyttelijöitä, mutta myös muut tämänkertaisen draaman näyttelijöistä tekivät loistavaa työtä. Se onkin tämän sarjan parhaita puolia.
Renai dekinai riyuussa seurataan kolmen nuoren naisen elämää, lähinnä ihmissuhdeita, mutta myös töihin liittyviä kommelluksia (vaikkakin nämä ovat usein sama asia). Draaman aikana he keskustelevat keskenään muun muassa miehistä ja suhteistaan ja siitä miksi on niin vaikeaa löytää ns. oikeaa ja kestävää rakkautta.
Juonenkäänteet olivat pitkälti ennalta-arvattavia, mutta mitäs muutakaan romanttisissa draamoissa voisi olettaa tapahtuvan kuin sitä mitä tapahtuikin. Mielestäni tapahtumat olivat kuitenkin suurimmaksi osaksi loogisia ja uskottavia; tuli sellainen olo, että näin juuri oikeassakin elämässä asiat toimivat, harmi vain. Hyvin todentuntuista siis, pidin siitä.
Välillä hahmot olivat kuitenkin hieman saamattomia... Halusivat jotain mutta eivät tehneet mitään sen saavuttamiseksi. Ja sitten yhtäkkiä loppua kohden tarina muuttui rakkauden etsimisestä itsensä etsimiseksi ja lopputulos liittyikin paljolti siihen, että naiset löysivät jotain sellaista mitä he eivät tienneet etsineensä.
Lopetus oli kylläkin virkistävän erilainen ja jäi tavallaan kesken, ettemme välttämättä tiedä minkälainen heidän loppuelämänsä tulee olemaan. Kaikkea ei täydykään vääntää rautalangasta.
En jäänyt missään vaiheessa koukkuun, mutta halusin silti katsoa tämän loppuun. Halusin nähdä minkälainen kokonaisuus draamasta oltiin saatu aikaan ja hyvähän se oli. Ja kuten sanoin aikaisemmin, näyttelijät olivat tämän draaman parasta antia.
Kyllä tämän kertaalleen ainakin katsoo. ^^
Unohdin ihan täysin, että pitäisi ehkä täälläkin kertoa niistä viime kuun loppukokeista, joista olen täällä jo pauhannutkin, ensin alkuperäisestä, sitten pirullisista uusinnoista. Tai siis, että kuinka ne nyt sitten loppujen lopuksi menivät.
En tiedä mitä muut ovat mieltä, mutta itse ainakin yllätyin suuresti kun sain tietää, että pääsin kuin pääsinkin molemmat tentit läpi! Kurssin loppuarvosanaksi tuli huima D, joka on jo enemmän kuin itse osasin edes odottaa. Asteikko on siis A-E, jossa A on paras.
Nyt voin hyvillä mielin lähteä Japaniin ja tulla sitten takaisin jatkamaan japanologian opintojani vielä viidennen kurssin ja ehkäpä kandikurssinkin parissa. ^^
Vielä kerran, lisää tulevasta vaihdostani Japanissa täällä. Tämä blogi hiljenee luultavasti aika lailla sitten elokuusta lähtien, mutta kannattaa aina silloin tällöin tännekin vilkaista jos minulla olisi vaikka ollut jotain asiaa. ^^
Jos minä olisin saanut päättää, tätä Super Juniorin kuudetta albumia ei olisi koskaan julkaistu. Don't get me wrong, rakastan Super Junioria ja tämäkin albumi on erittäin hyvä, mutta Mr.Simple/A-CHAn piti olla viimeinen. Olin varautunut siihen, että se oli viimeinen, mutta ei se sitten ollutkaan.
That said, olen onnellinen, että Suju sittenkin palasi vielä.
Heechulia ei tällä albumilla kuulla, mutta Kangin tuo biiseihin jälleen mukavan lisän pehmeällä äänellään.
Tähänkin julkaisuun liittyivät teaser-kuvat ja tällä kertaa ne olivat jopa ihan hienot. Ne näkyvätkin tuossa ylempänä olevassa kuvassa mutta jälleen niin kuin aina, näillä kuvilla ei oikeasti ole mitään tekemistä albumin ja nimikkokappaleen konseptin kanssa, joten ei siitä sen enempää.
Sexy, Free & Single saa nimenä minut vieläkin tyrskimään epäuskoisena. Juuri kun luultiin, ettei SME voi keksiä mitään pahempaa... No mutta, ei nimi kappaletta pahenna vai miten se meni.
Kappale onkin oikein onnistunut, ainoa vaan mikä ottaa korvaan, on kertosäkeistön "Sexy, free and single, I'm ready to mingle". Ainakin oletan, että noin sanat oikeasti menevät, sillä bändin lausuminen kuulostaa auttamattomasti enemmän siltä kuin he sanoisivat "-- I'm ready to bingo". Tiedä sitten häntä mikä lyriikoiden virallinen versio oikein on.
Kokonaisuudestaan albumista jäi sellainen olo, että vaikka siellä oli balladeja, siellä ei ollut yhtään hidasta kappaletta. Sittemmin kuunnellessa tajuan kyllä että onhan niitä hitaitakin siellä se muutama (mm. Someday), mutta hyvin monissa biiseissä on tarttuva biitti. Vaikka rakastankin Super Juniorin hitaitakin biisejä, ei tämä nopea vaikutelma albumista ole ollenkaan paha.
Nopeasta yleisvaikutelmasta johtui kenties sekin, että huomasin haluavani vähintäänkin musiikkivideot ja erityisesti koreografiat melkein kaikista biiseistä. Toiveajattelua, valitettavasti.
Kokonaisuutena pidin kuintenkin A-CHAsta hieman enemmän kuin tästä, mutta ei tämäkään huono ole. Hymyilin oikein leveästi tätä ensimmäistä kertaa kuunnellessani ja rakastun tähän enemmän ja enemmän jokaisella kuuntelukerralla. Useampi kappale aiheutti myös kylmiä väreitä ja se on aina hyvä asia.
Suosikeiksi jäivät kertaheitolla erityisesti nimikkokappaleen lisäksi Rockstar ja Butterfly, mutta muut kappaleet ovat kovaa vauhtia ja toistokerta kerralta kipuamassa niiden rinnalle.
Video on taattua SM-laatua jälleen kerran, eli siinä ei tapahdu yhtään mitään. Siis, jos sitä, että 10 hyvännäköistä miestä, jotka on stailattu seksikkäiksi tanssivat sekalaista koreografiaa ei lasketa tapahtumiseksi niin ei, siinä ei tapahdu mitään.
Itse en enää jaksa valittaa valoisassa huoneessa tanssimisesta. Onpahan sitten ainakin jotain ihmeteltävää kun jossain SMn videossa onkin joskus jotain muutakin. Mutta SM on ominut myös ihan uuden tavan ärsyttää katsojia, nimittäin videoon itseensä lisätyt pop-up -mainokset, joita ei saa pois ollenkaan. Niitä näkyykin muutamassa noista alempana olevassa screenshotissa...
Ensimmäisen kerran videota katsoessani huomioni kiinnittyi lähes yksin omaan vain Donghaehen ja Eunhyukiin ja luulin sen johtuvan vain siitä, että olen armottoman puolueellinen heitä kohtaan, mutta kun ystäväni kommentoi "mut oliko tolla videolla ees muita kuin Donghae ja Eunhyuk" tajusin, ettei minun puolueellisuuteni ollutkaan ehkä se ainoa syy. Eunhyuk on Sujun päätanssija, joten häntä näkyy suhteellisen paljon yleensä aina, eikä Donghaekaan mitenkään piilossa yleensä ole, mutta nyt heitä näkyi kyllä huomattavasti enemmän kuin yleensä. Vastaavasti, Siwonia taas näkyi todella vähän, vaikka hän on aikaisemmin ollut nimenomaan ne kasvot, joita näytetään jatkuvasti.
En sinänsä valita tästä uudesta käänteestä yhtään, tietenkään. On vain vaikeaa yrittää katsoa miltä muut jäsenet näyttävät kun Donghaen naama on ruudussa suurimman osan videosta. x)
Koreografiasta en syystä tai toisesta saanut oikeastaan mitään otetta, muuten kuin että siinä tuntui olevan samantyylisiä musikaali-viboja kuin Shineen Sherlockissakin. Pitää katsoa sitä tarkemmin sitten livenä.
Tyyleistä sen verran että tykkäsin niistä oikein kovasti suurimmaksi osaksi. Kaikki olivat jälleen kerran tyylikkäitä. Muutaman asusteen olisi voinut jättää kyllä poiskin; ne menivät vähän yli. Siwonin paidattomuuteen on jo tottunut (valitettavasti. x'D ) mutta Leeteukin tullessa samanmoisena ihmeellisessä asussaan ruudussa en oikein tiennyt minne katsoisin.
Tämän kaiken jälkeen voin kuitenkin vielä lopuksi todeta, että Super Junior on minulle jo sitä luokkaa, että they can do no wrong ja he ja heidän musiikkinsa ovat täydellisiä, no matter what.
Edellisen kerran Miyavi julkaisi albumin loppuvuodesta 2010. Sen jälkeen on tullut yksi sinkku syyskuussa 2011.
Nyt on jälleen vuorossa sinkku nimeltänsä DAY 1.
En voi sanoa pettyneeni, mutta en myöskään ole mitenkään innoissani. Kun ensimmäisen kerran kuulin tämän, ajattelin vain että "jahas, kuulostaa Miyavilta". Kuuntelin kappaletta hieman lisää, eikä tämä ensimmäinen reaktio muuttunut mihinkään.
Sinällään kappale ei suinkaan ole huono. Siinä on kiva biitti, särökitara joka sopii hyvin Miyavin ääneen ja eri osiot sopivat yhteen todella hyvin. Se on kuitenkin jotenkin... tylsä. Se kuulostaa samalta kuin puolet Miyavin edellisestä albumista, enkä ole varma onko se niin hirveän hyvä asia, enää.
Miyavihan on kitaristi, siitä olemme kaikki yhtä mieltä. Mutta näissä viimesimmissä julkaisuissa hän leikkii vähemmän kitaralla ja tekee sen sijaan kappaleista reivimäisiä toistuvalla riffillään. Kun siihen lisätään inspiraatiota yrittävät (englanninkieliset) maailmanparannus-lyriikat saadaan Miyavin nykyinen tyyli.
En sano että tämä tyyli olisi huono, sillä sitä se ei ole; Miyavi on tehnyt siitä omansa. Mutta nämä kappaleet toimivat paljon paremmin livenä, sen tunnelman ja yhteisöllisyyden kanssa kuin yksin kotona kuunnellessa. Livenä Miyavi myös lisää näihinkin kappaleisiin enemmän randomia kitaran soittoa ja brassailee taidoillaan.
Toivoisin, että Miyavi alkaisi taas tekemään enemmän monimutkaisempia kappaleita kauniilla melodioilla ja mieluiten japaninkielisillä lyriikoilla (niissä on sillon hitusen enemmän syvyyttä), joita olisi kiva kotonakin kuunnella ja tulkita. Maailmanparannus rautalangalla on ihan kivaa, mutta käy tylsäksi ajan kanssa.
Video on yksinkertainen. Ripaus psykedeliaa yhdistettynä Miyaviin soittamassa kitaraa yksinkertaisissa vaatteissa (hänen lihaksensa, vau) luo kappaleeseen sopivan videon, ei siinä mitään. Miyavilla näyttäisi myös olevan ainakin muutama uusi, silmäänpistävä tatuointi. Kohta miehellä loppuu iho kesken. x)
Sinkun toinen kappale on FUTURISTIC LOVE 2012, josta sanon vain sen verran, että se kuulostaa juurikin siltä miltä nimikin, eli se on pitkälti samanlainen kuin alkuperäinen FUTURISTIC LOVE edelliseltä albumilta. Tämä biisi (tai siis se alkuperäinen) on aivan mahtava livenä, tuli kunnon reivi-meininki Tavastiallekin, mutta edelleen pelkästään kotona kuunneltuna hieman toistava.
Mitäs tässä muuta sitten sanomaankaan... tämä aiheutti hieman olankohauttelua, mutta ehkäpä seuraava sinkku on jo mielenkiintoisempi.
♥
PS: Ei muuten mitään tietoa kuka tämä YUKSEK on ja miten hän on vaikuttanut kappaleeseen. En viitsi ottaa selvää.
En yleensä ole edes tietoinen draamoista ennen kuin ne alkavat enkä näin ollen odota niitä etukäteen. Nyt on kuitenkin päässyt käymään niin että odotan innolla jopa niinkin monen kuin kolmen draaman alkamista.
Ensimmäinen niistä on nimeltään Miss Panda and Porcupine/Hedgehog. En ole ihan varma onko tämä draaman virallinen englanninkielinen nimi, mutta tällä olen sen nähnyt kulkevan.
Tämän draaman on määrä alkaa joskus heinäkuun aikana, ja syy sille miksi sitä odotan niin innokkasti on tietenkin pääosassa oleva Donghae. Olen ehkä puolueellinen, mutta mielestäni hän on oikeasti hyvä näyttelijä ja draaman juonikin kuulostaa ihan kivalta, joten odotan suuria tältä draamalta.
Juonesta sen verran, että se keskittyy kahvilaan/konditoriaan, jota hoitaa tämä Miss Panda. Donghaen hahmo on piikkisian tyylisesti aina piikit pystyssä mutta Panda saa ehkä hänenkin sydämen sulamaan. Kyseessä on siis romanttinen draamakomedia, ehkäpä.
Miss Panda and Porcupinesta on vieläkin todella vähän mitään tietoja, vaikka muutama virallinen kuvakin on jo julkaistu. Joka tapauksessa jo ilmoitetut näyttelijät vaikuttava hyviltä ja luulen että he sopivat yhteen, joten toivottavasti draama on yhtä hyvä kuin miltä vaikuttaa.
Toinen on kiinalainen/taiwanilainen (en ole varma kumpi) draama When Love Walked In.
Olen odottanut tätä jo alkuvuodesta asti, sillä tässä näyttelevät Super Junior-M:stä tuttu Zhou Mi ja f(x):n Victoria!
Kiinalaiseen tyyliin draama on jo kuvattu kokonaan ja sen on määrä alkaa elokuussa.
Juonesta en oikein tiedä... mutta koska tämäkin on romanttinen draama, kyseessä on varmastikin jonkinlainen kolmiodraama Victorian, Zhou Min ja Calvin Chenin kanssa.
En ole aikaisemmin nähnyt Zhou Mitä tai Victoriaa näyttelemässä missään, mutta uskon että he onnistuvat rooleissaan hyvin. Ainakin heidän kemiansa ovat kohdallaan, pidän heitä luonteeltaan niin samanlaisina, että heidän on pakko tulla hyvin toimeen keskenään.
Kolmas draama on korealainen To the Beautiful You, joka on jälleen uusi draama-versio japanilaisesta mangasta Hanazakari no kimitachi e tai lyhyesti Hana Kimi.
Itse olen katsonut näistä monesta eri veriosta vain sen vuoden 2007 japanilaisen version. Siitä versiosta pidin todella paljon, lähinnä sen mahtavien näyttelijöiden takia (Ikuta Toma, Mizushima Hiro, Yamamoto Yusuke). Yritin katsoa viime kesänä tullutta uutta japanilaista versiota mutta en päässyt ensimmäistä jaksoa pidemmälle. Mangaa en ole lukenut, enkä katsonut animea (kai siitä sellainenkin on olemassa? En ole varma), enkä taiwanilaista versiota. Nytkin olen hieman epävarma haluanko oikeasti nähdä tätä korealaista versiota, mutta pakko se on kai edes aloittaa. Tämä draama on nimittäin SME:n tuottama.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ilmeisesti, että draama olisi pullollaan pelkästään SME:n artisteja, vaan mukana on myös ihan oikeita ja uraa tehneitä näyttelijöitä, tuomassa koko hommalle vähän nimeä.
Pääosissa nähdään kuitenkin Shineen Minho ja f(x):n Sulli. Kummankaan näyttelijäntaidoista en hirveästi tiedä, mutta jos totta puhutaan, varsinkaan Minhon hahmo ei edes vaadi hirveästi yrittämistä. Sullin on hieman vaativampi, mutta ei mikään maailman vaikein sekään. Enemmän olen huolissani muista hahmoista, eriyisesti niistä joihin itse rakastuin japanilaista versiota katsoessani. Saa nähdä keitä he valitsevat niihin rooleihin.
Tämänkin draaman on tarkoitus alkaa elokuussa.
Neljäs draama josta haluan kertoa vähän on jo alkanut, mutta sitä teksitetään niin hitaasti, että olen ehtinyt katsoa vasta yhden jakson vaikka se alkoi jo toukokuun lopussa.
Kyseessä on I Love Lee Tae Ri/Italy, jossa on pääosassa aikoinaan Super Junioristakin tunnettu Kibum.
Kibum esittää 14-vuotiasta poikaa joka yhtäkkiä huomaakin kasvaneensa aikuiseksi. Hänellä on siis n. 25-vuotiaan miehen keho, mutta on mieleltään vielä 14. Jotenkin tähän kaikkeen liittyy joku n. 35-vuotias taidemuseon johtaja tai joku vastaava, ja ilmeisesti Kibumin hahmo ja tämän nainen vielä päätyvät yhteenkin jossain vaiheessa... En voi olla ainoa, jonka mielestä jo tämä perusjuoni on todella creepy.
Olen tosiaan katsonut yhden jakson ja vihaan koko draamaa jo nyt with a passion. Hahmot ovat ärsyttäviä, tapahtumat epäuskottavia (siis muutenkin kuin sen ikääntymisen takia), ja Kibumin naama on rasittava (vaikka hän onkin ihan mukiinmenevä näyttelijä). Ainoa siedettävä ja järkevä hahmo ja asia koko draamassa on tämä taidemuseon johtaja vai mikä olikaan. Hänestä pidän. Aion kuitenkin antaa draamalle toisen ja kolmannekin mahdollisuuden. Haluan nähdä saadaanko siitä mitään järkevää aikaiseksi.
