Minä rakastan Miyavia.
Kunnioitan häntä niin monesta eri syystä ja niin monella eri tavalla että niitä on suorastaan mahdoton pukea sanoiksi. Enpä siis taida edes yrittää.
Kerron kuitenkin keskiviikkoisesta keikasta.
Ennen keskiviikkoa olin nähnyt Miyavin yhteensä neljä kertaa. Jokainen keikka on ollut mahtava omalla tavallaan enkä pysty niitä vertaamaan edes toisiinsa puhumattakaan muiden artistien keikoista. Miyavin keikat ovat aina tuntuneet siltä kuin pääsisi kotiin pitkästä aikaa ja näkisi kaivatun rakkaan ihmisen uudestaan.
Tämän kertainen ei ollut poikkeus.
Miyavi on minulle lähtökohtaisesti jo niin kokonaisvaltainen ja henkilökohtainen kokemus ja kun siihen lisätään hänen (omasta mielestäni) lähes paras tyylinsä tähän mennessä niin totaalinen sulaminen on taattu.
Keikka kesti yhteensä jopa hitusen yli kaksi tuntia ja sinä aikana sai kyllä riehua niin paljon kuin vaan halusi. Toisaalta, koska Miyavin lisäksi lavalla oli vain rumpali Bobo pienen rumpusettinsä kanssa, oli keikka hyvin intiimi.
Miyavi tuli lavalle ihan vaivihkaa ja minulta ainakin kesti hetki huomata että hän todella on jo siellä, eikä vain soittele jostain lavan takaa. Huudatus ja huutaminen alkoi jo ensimmäisestä biisistä, joka oli hyvinkin sopivasti (ja tietenkin) What's My Name?, eikä se huutaminen siihen jäänyt todellakaan.
Keikka oli pitkä settilistan pituuden vuoksi, mutta myös siksi, koska Miyavilla on tapana heruttaa kitarallaan aika paljon... ja myös jammailla ihan randomilla biisien välissä ja huudattaa yleisöä ihan vain huvinkin vuoksi.
Settilistasta noin puolet on uusimman albumin biisejä ja loput sitten vanhempia biisejä tai sitten ihan kokonaan uusia.
Ihan puhtaita energiankulutus-/riehumisbiisejä olivat Are you ready to rock?, Boom-hah-boom-hah-hah ja Ossan ossan ore nanbo. Kaikki kolme ovat aivan mahtavia livenä, juurikin tarkoitettuja artistin ja yleisön kanssakäymiseen.
Uudelta albumilta kuultiin tosiaan suhteellisen paljon biisejä, joista melkein kaikki lempparini (=koko albumi?) soitettiin. I love you, I love you, I love you and I hate you oli erityisen voimakas ja tunteikas biisi, samoin Universe. Torture, Shelter ja Chillin' Chillin' Money Blues ovat erinomaisia biisejä niin levyllä kuin livenäkin.
Olin kuullut huhuja että edellisenä iltana Ruotsissa olisi soitettu Itoshii hito ja olin varovaisen toiveikas että saisin itsekin sen kuulla. Siinä vaiheessa kun Miyavi kaivoi esiin akustisen kitaran, toiveeni kohosivat vielä hieman korkeammalle. Yhtäkkiä Miyavi kuitenkin teki jotain täysin odottamatonta: hän kommentoi jotain siihen suuntaan että hän tulee aina olemaan uskollinen juurilleen ja muistamaan mistä tulee ja sitten yllättäen kysyi "What do you guys want me to play?". Huutoäänestys alkoi ja vaikka myös Jibun Kakumeita toivottiin kovasti, Itoshii hito kuului kuitenkin päällimmäisenä ja Miyavi sen suostui soittamaan (kera kommentin "I don't know why this song is so popular..."). Parhaita hetkiä elämässäni, täytyy sanoa. ♥
Toinen akustinen biisi tuli ihan Miyavin puolesta ja se oli We love you. Tämäkin on yksi kauneimpia biisejä jonka tiedän... Yleisön kuorolaulua taisi Miyavi myös kuvata joten ehkä sitä jossain vaiheessa nähdään myös Miyavin Youtubessa.
Kolmas akustinen olikin taas huutoäänestys... tällä kertaa voitti Ashita genki ni naare. Ja kyllä, minä olen.**
Jossain vaiheessa What's My Name? tuli uudestaan, tosin biitti oli hieman jammaavampi. Molemmat todella hyviä versioita.
Keikalla soittettiin yhteensä neljä biisiä joiden nimiä en tiedä ja näistä yksi oli sellainen jonka tiedän olevan jonkun vanhemman biisin, en vain saa sen nimeä päähäni. Yhdestä Miyavi itsekin sanoi että se oli ihan uusi biisi, mutta olen melko varma että ne kaksi muutakin olivat uusia. Olen kuitenkin suhteellisen itsevarma kun puhutaan Miyavin biisien tunnistamisesta ja nämä kaksi eivät kuulostaneet yhtään tutuilta.
Viimeisenä soittettiin Futuristic Love, tosin astetta pidempänä versiona kuin levyllä... tämä versio kesti noin 20 minuuttia ja oli täyttä jammailua. Jatkoi siis hyvin keikan yleistunnelmaa.
Varsinaisen keikan loppuessa se oli jo kestänyt lähes kaksi tuntia joten mietin ihan tosissani tuleeko encorea ollenkaan. Lähdimme melkein jo poiskin (että olisimme ehtineet kiirehtimättä junaan), mutta onneksi emme koska kyllä, Miyavi soitti kuin soittikin vielä encoren.
Encoren ensimmäinen biisi oli Subarashiki kana kono sekai -What a Wonderful World-. Vanha kunnon suosikki. Toisena ja illan viimeisenä soittettiinkin sitten vähän uudempi suosikki eli Survive. Siihen oli hyvä lopettaa täydellinen ilta.
Keikka oli todellakin aivan mahtava kokonaisuudessaan, mutta yksi hetki ansaitsee ihan oman erityisen mainintansa. Hetken riehuttuamme Miyavi hyssytti yleisön ja kertoi Japanin tämän hetkisestä tilanteesta. Siellä sattuneesta tuhoisasta maanjäristyksestä ja tsunamista on nyt muutama päivä yli kuukausi aikaa ja vieläkin monet ihmiset kärsivät. He ovat menettäneet kotinsa ja läheisiään ja he tarvitsevat apua. Miyavi on koko kiertueen ajan ollut yhteistyössä kunkin maan Punaisen Ristin kanssa ja kerännyt rahaa katastrofin uhrien hyväksi. Käsittääkseni myös osa keikan kokonaistuotoista menee samaan tarkoitukseen.
Miyavi kertoi, kuinka tämä katastrofi oli tapahtunut ihan muutamaa päivää ennen kuin hänen piti lähteä tälle kiertueelle. Hän sanoi pohtineensa pitkään pitäisikö hänen lykätä kiertuettaan ja jäädä Japaniin auttamaan maamiehiään ja -naisiaan ja suojelemaan perhettään ja ystäviään. Mutta hän päätti kuitenkin lähteä. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä. Kenties joillekin Miyavin keikalla paidan ostaminen on ainoa tapa auttaa.
Tämän koskettavan puheenvuoron jälkeen pidimme yhdessä hetken hiljaisen hetken ja rukoilimme Japanin ja muiden maailmassa tapahtuvien vääryyksien ja katastrofien uhrien puolesta. Siinä on ilmassa aikamoinen tunnelataus kun täyteen pakattu Tavastia on ihan hiljaa, ajatuksissaan.
Itkin ensimmäistä kertaa keikalla.
Tämän niin kauniin ja koskettavan hetken kruunasi vielä kauniimpi ja koskettavampi kappale Gravity. ♥
Kun Miyavi tuli ensin lavalla, katsoin että hän näytti aika väsyneeltä. Eikä ihmekään: keskiviikon keikka oli viimeinen kuuden keikan putkessa ilman välipäiviä. Mutta kun keikka eteni ja Miyavikin pääsi yleisön energiaan mukaan, sieltä kuoriutui se sama olento kuin silloin muutama vuosi sitten kun hänet ensimmäisen kerran näin. Kyllä, hän on vieläkin aivan ilmiömäinen kitaristi.
Jos nyt ihan puhtaasti ulkonäöstä puhutaan, Miyavi näytti aikuistuneen jälleen hieman. Mutta mitä voikaan olettaa kahden lapsen isältä. Toisaalta hän myös näytti aivan yhtä kauniilta kuin aina ennenkin, hieman hienostuneemmalla (paremman sanan puutteessa) tavalla vain.
Joka tapauksessa se ihminen on kaunis niin sisältä kuin ulkoakin. ♥
Ostin keikalta paidan, mutta laitan siitä kuvaa joskus myöhemmin, nyt en jaksa vaivautua.
Settilista vielä tässä, järjestyksestä ei mitään hajua (paitsi ensimmäinen, viimeinen ja encore):
What's My Name? x2
Chillin' Chillin' Money Blues
I love you, I love you, I love you and I hate you
Gravity
Torture
Are you ready to rock?
Boom-hah-boom-hah-hah
Shelter
Universe
Ossan ossan ore nanbo
Itoshii hito
We love you
Ashita genki ni naare
Futuristic Love
+ yksi biisi jonka nimeä en muista ja kolme uutta biisiä
encore:
Subarashiki kana kono sekai -What a Wonderful World-
Survive
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
PS: Jos satuit olemaan keikalla ja tulee mieleen jotain lisättävää, ole hyvä vain! Haluan mielelläni tietää. ^^"
PPS: 世界は君を愛してる～ = Sekai wa kimi wo aishiteru = Maailma rakastaa sinua. Siteeraus suoraan We love you -kappaleesta.
**Biisin nimi tarkoittaa "toivottavasti olet onnellinen/energinen/hyvinvoiva huomenna", tai jotain sinne päin. ;)
