Kpoppia, söpöjä poikia ja eksymistä

Taipein jälkeen pelkäsin vähän sitä, että jäätyisin Soulissa, kun tiesin että siellä on kylmempää kuitenkin, mutta pelko oli onneksi turha. Lämpötila oli jossain nollan molemmin puolin, mutta minulla oli tarpeeksi vaatetta mukana niin ei tarvinnut olla kylmissään. Ja Koreassa onneksi ymmärretään lämmityksen päälle ja oikein kunnolla sitten. Ensinnäkin, kun menimme heti saavuttuamme lentokentältä Soul Stationille junalla, huomasimme että junassa oli lämmitetyt penkit. Samoin metroissa. Kun sitten saavuimme hostellille (jonne oli muuten yllättävän helppo löytää, hieman pelottavista ohjeista huolimatta) ja saimme huoneemme, oli sielläkin lämmitys, nimittäin lattia sellainen... se oli taivaallista. Istuimme valtaosaksi lattialla hostellilla oleillessamme ja lämmitimme vaateitammekin lattialla. x)
Myöskin Soulin kaupoissa ja ravintoloissa oli mahtavia infrapuna-tuulettimia, jotka siis puhalsivat lämmintä ilmaa. Oli mukava mennä johonkin kauppaan lämmittelemään sellaisen edessä hetken ja jatkaa sitten matkaa.
Hostellihuoneessa oli vain se huono puoli että siellä haisi hyvin voimakkaasti homeelle... pidimme ikkunaa auki kylmästä huolimatta hereillä ollessamme ja olimme pitkät päivät ulkona mutta jos olisimme olleet Soulissa enemmän kuin sen viisi yötä, olisi varmaan pitänyt vaihtaa huonetta, Kristiina kun sattuu olemaan allerginen. Mutta onneksi molemmat pärjäsimme ihan hyvin sen lyhyen ajan kun siellä olimme.

Ensivaikutelmani Soulista oli, että onpas täällä paljon hyvännäköisiä poikia. xD Taipeissakin oli toki hyvännäköisiä poikia, mutta Soulissa, varsinkin meidän hostellimme alueella, niitä tuntui olevan kymmenen kertaa enemmän. Sehän on vain hyvä, onpahan ainakin silmänruokaa. ;)
Eikä muuten ole liioiteltua sanoa, että kadulla tulee jatkuvasti vastaan kpopparien näköisiä poikia. Samanlaisia piirteitä ja tyyliä näkee kaikkialla.
Soul on myöskin yllättävän matala kaupunki. Taipeissa tottui siihen että kaikkialla on korkeita rakennuksia, mutta Soulissa niitä näytti olevan vain ihan keskustassa. Jännä juttu.

Hyvin äkkiä Soulissa huomasi myös sen, että se on aika turistiepäystävällinen kaupunki, nimenomaan siinä suhteessa että englanninkielisiä opasteita on harvassa. Ja jos ei osaa lukea koreaa (hanguleita), jota kumpikaan meistä ei siis osannut, saattaa eksyä aika äkkiä. Ja ruoan saaminen on vaikeaa. Meidän täytyi aina metsästää ne ravintolat joissa on kuvalliset ruokalistat ja joissa ruoka ei näyttänyt liian tuliselta (kumpikaan meistä ei kestä tulista ruokaa, ja korealainen ruokahan on tunnetusti ihan liian tulista). Ei meidän kuitenkaan nälkää tarvinnut tämän takia nähdä, löysimme ihan kiitettävästi japanilaistyylistä ruokaa (eli juuri niitä raamenin tyylisiä sun muita) tarjoavia ravintoloita ja saimme vatsamme täyteen.

Tästä eksymisestä tuli melkein tapa, kun esimerksisi yritimme Dongdaemuniin mutta minusta tuntuu ettemme oikeasti edes löytäneet kunnolla perille asti... vähän aikaa väärässä suunnassa pyörittyämme päädyimme johonkin isoon kauppakeskukseen josta löysimme food courtin (jossa näimme muuten pari suomalaista miestä, mutta suomalaiseen tapaa välttelimme heitä) ja kun olimme syöneet päätimme että olimme nähneet tarpeeksi Dongdaemunia ja lähdimme takaisin hostellille.

Toinen eksyminen tapahtui kun yritimme päästä N Seoul Towerille (tunnetaan myös nimellä Namsan Tower). Ensinnäkin, toisin kuin Taipei 101, Seoul Tower ei todellakaan näy kaikkialle. Toisekseen, meidän alkuperäiset ohjeemme siitä miten päästä torniin vievälle cable carille (tornille voisi myös kävellä, mutta halusimme mennä cable carilla) olivat niin väärät kuin voivat vaan olla, joten eksyimme todella pahasti. Emme löytäneet cable caria emmekä lopulta edes metroasemaa. Loppujen lopuksi meidän täytyi mennä takaisin omia jälkiämme ja löysimme lopulta sinne minne halusimmekin. Emme Seoul Towerille vaan takaisin hostellille, kun olimme päättäneet yrittää tornille asti löytämistä seuraavana päivänä uudestaan.
Seuraavana aamuna googletimme paremmat ohjeet cable carille ja löysimme kuin löysimmekin sen. Sillä sitten mentiin ylös ja pyörittiin sitten jonkun aikaa ensin tornin juurella olevalla tasanteella jossa on kuuluisa aita täynnä lukkoja. Aitaan voivat vaikka rakastavaiset kiinnittää lukkoja joihin ovat kirjoittaneet viestejä ja tapana on heittää avain sitten aidan yli viereiseen puistoon (vaikkakin nyt tasanteella oli kyltti jossa sanottiin ettei näin saisi tehdä sillä se roskaa luontoa ja saattaa aiheuttaa vahinkoa). Oli hyvä että tulimme ylös vielä päivänvalon aikaan niin lukoista sai paremmin kuvia.
Tarpeeksi pyörittyämme ostimme liput hissiin ja näköalatasanteelle. Täytyy sanoa suoraan, että se oli vähän pettymys. Ylhäällä ei ollut oikeastaan mitään nähtävää ja näköalat lukkotasanteelta olivat ihan yhtä hyvät kuin itse tornistakin, ellei jopa paremmat sillä tornin ikkunat olivat aika likaiset ja kuviin tuli pakollakin heijastuksia (tämä voi tosin olla vain minun kamerani vika, mutta kuitenkin). Ainoa mielenkiintoinen asia ylhäällä oli ikkunoissa lukevat maailman kaupungit ja matka Soulista niihin. Mukana oli kivasti myös Helsinki. ^^
Mutta siis, jos olet Soulissa, kannattaa kyllä käydä tornin juurella, mutta ylös asti ei välttämättä tarvitse ollenkaan mennä ellei välttämättä halua. Ja kannattaa ehdottomasti mennä niin että on ylhäällä myös päivänvalon aikaan.

Näin kaukana tuli käytyä.

Jonain päivänä kävimme pyörimässä Hongdaessa, joka on täynnä kahviloita ja klubeja (jälkimmäistä ei kyllä päivällä huomannut). Siltä alueelta löytyy myös esimerkiksi draamassa Coffee Prince käytetty kahvila, jonka taisimme löytääkin, mutta koska ensinnäkin en ole varma oliko se se oikea vai joku kopio vain ja toiseksi koska se ei enää näyttänyt yhtään samalta kuin draamassa, en ottanut siitä sitten edes kuvaa.

Lopulta tykkäsimme molemmat eniten hengailla Myeongdongissa. Se oli vähän niin kuin Taipein Ximen, paljon kauppoja laidasta laitaan ja paljon nuorta väkeä.
Myeongdongista löytyy myös vaatekauppa SPAO ja sen yläkerrasta Everysing, SMEntertainmentin "amusement space". Siellä on lähinnä SME:n artistien (ja joidenkin muidenkin) tuotteita myynnissä ja katseltavana, sekä pari karaoke-huonetta ja purikura-tyylinen valokuvauskoppi, jossa pystyi ottamaan kuvia haluamansa SME:n artistin kanssa. Karaokea emme kokeilleet mutta valokuvat piti totta kai ottaa, myyjän avustuksella. Se kopissa juoksenteleminen, että sai itsensä oikeaan asentoon oli yllättävän hauskaa. Sen vaan sanon että ensimmäinen kuva menee poikkeuksetta jotenkin pieleen joten siihen ei valita sitä kaikista isointa suosikkiaan. Kuvia saa ottaa muistaakseni kuuden ihmisen kanssa, mutta kuvia saa printata lopulta vain neljä, joten siihen malliin kannattaa valita. Vaikka sama henkilö kahdesti jos toinen kuvista ei onnistukaan. x) Kuvat saa vielä koristella kaikessa rauhassa ja sitten printata.

Spao ja Everysing

SMEntertainmentista puheenollen, harrastimme vähän erilaista nähtävyyksien katselua, menimme nimittäin käymään SM Buildingin, eli SME:n päärakennuksen luona. xD Sinne oli yllättävän helppo löytää, piti vain kävellä eräältä metroasemalta suoraan ehkä vartti. Mutta rakennus itsehän on aikamoinen mörskä, vaikka sitä onkin muka hiljattain remontoitu. Ehkäpä suurimmat muutokset tapahtuivat sisällä sitten. Mutta tulipahan käytyä. ^^

Aika mitäänsanomattoman näköinen.

Soulissa oli muuten samanlaisia krääsäkauppoja kuin Taipeissakin, siis CheckFunin oma vastine (muistaakseni Naughty Cat). Siellä oli myös erikseen sellaisia Ximenissä olleita kpop-krääsäliikkeitä. Niissä myytävät tavarat olivat kylläkin parempilaatuisia kuin vastineensa Taipeissa, enkä oikein ottanut selvää olivatko ne piraatteja vai eivät. Ehkä sitä katsotaan vähän sormien läpi tai jotain. Niissä myytin kyllä myös virallista kamaa, kuten levyjä ja kalentereita.

Soulissa ihmetytti kyllä levykauppojen vähäinen määrä. Löysimme Myeongdongista kaksi saman kaupan liikettä, muuten oli todella hiljaista. Ehkä emme vain käyneet oikeissa paikoissa. Eipä sillä, kyllä se yksikin kauppa riitti kun siellä oli hyvät valikoimat.

Viimeisenä aamuna jouduimme heräämään aikaisin aamulla sillä olimme suuntaamassa Pohjois-Koreaan. Tai ei oikeastaan, mutta sinne rajalle kuitenkin. Osallistuimme turisti-kierrokselle, joka vei meidät kaunissilmäisen sotilaan suorittaman passintarkastuksen kautta demilitarisoidun alueen läpi Etelä- ja Pohjois-Korean rajalle, Joint Security Arealle ja military demarkation linelle. Menimme ensin parin kilometrin päähän rajasta vistor centeriin jossa meille kerrottiin alueen historiasta ja meidän piti allekirjoittaa paperi jossa periaatteessa luki että ymmärrämme että saatamme kuolla ja ettei Etelä-Korean armeija tai YK ole vastuussa mistään jos niin käy. Sellaista.
Infon saatuamme vaihdoimme bussia ja seuraamme liittyi sotilas, joka oli aikaisemmin jo katsonut meidän passit (uudestaan) ja tarkistanut että olemme sopivasti pukeutuneita (rajalle mentäessä on tiukka pukukoodi, lähinnä niin että haalistetut ja revityt farkut ja mini-hameet sekä flip flopit ja korkokengät ovat kiellettyjä. Vaatteet siksi ettei Pohjois-Korea voisi käyttää huonosti pukeutuneita ihmisiä Etelä-Korean vastaisessa propagandassaan ja kengät siksi että jos jotain sattuu, pystyy juoksemaan pakoon). Hän pysyi mukanamme koko sen ajan kun olimme lähellä rajaa.
Rajalla sitten menimme ensin sisälle sellaiseen parakkiin ja kun olimme kaikki paikalla, opas paljasti että huoneen keskellä olevan pöydän ääressä pidetään Etelän ja Pohjoisen väliset neuvottelut ja valtioiden raja menee itseasiassa siitä keskeltä, joten kaikki jotka olivat tietyllä puolella (minä ja Kristiina mukaan lukien) pöytää olivatkin itse asiassa sillä hetkellä Pohjois-Koreassa. Niin helppoa se oli.
Parakissa sai ottaa siellä olleista eteläkorealaisista sotilaista kuvia hetken aikaa, jonka jälkeen menimme jälleen ulos ja Etelä-Korean päärakennuksen portaille, josta sai jälleen ottaa kuvia, mutta vain Pohjois-Korean puolelle (sillä eihän heillä niin väliä). Kuvien ottaminen oli muutenkin todella tarkkaan säädettyä. Vain tietyissä kohtaa ja tiettyyn suuntaan sai ottaa kuvia. Sinänsä ymmärrettävää, eihän sotilasalueilla muutenkaan saa ihan miten vaan olla, puhumattakaan niin herkästä alueesta kuin tuolla.
Kuvien ottamisen jälkeen lähdimme bussilla katsomaan muutamaa muutakin kohtaa rajan läheisyydessä jossa oli joskus sattunut joitain välikohtauksia, jonka jälkeen sitten palasimme oman bussimme luo, sanoimme hei heit omalle sotilaallemme (ja otimme hänen kanssaan kuvan xD) ja jatkoimme matkaa pois DMZ:ltä.
Tämän jälkeen kävimme jossain paikassa, jossa oli huvipuisto (melkeinpä tyhjä, keskellä talvea) ja joitain sotaan liittyviä muistomerkkejä ja sen sellaista. En muista yhtään mikä sen paikan nimi oli.
Siellä hetken pyörittyämme menimme syömään (kierroksen hintaan kuului lounas) perinteistä korealaista ruokaa, bulgogia. Se oli kyllä tosi hyvää, eikä ollut onneksi yhtään tulista.
Jos on aikaa Soulissa ollessa, kannattaa ehdottomasti ottaa osaa tällaiseen kierrokseen. Se maksoi hieman yli 50 euroa, mutta oli kyllä rahansa arvoinen, sen verran mielenkiintoista se oli. Liikkeelle lähdettiin tosiaan 7:30 aamulla ja meidän ottamamme puolikas kierros kesti niin että olimme takaisin Soulissa noin 13:30, eli siinä jää vielä pitkä iltapäivä ja ilta muuhun käyttöön.

Edessä eteläkorealaiset ja takana olevan rakennuksen ovien edessä yksinäinen pohjoiskorealainen.

Siinä se raja menee, keskellä pöytää. Tässä olen itse Pohjois-Korean puolella.

Sitä bulgogia.

Noin ylipäätään pidin kyllä Soulistakin. Kielen osaamattomuus toi tietenkin omat ongelmansa, mutta kyllä niistä päästiin ihan tarpeeksi hyvin yli ja monissa kaupoissa olisi pärjännyt varmasti myös japanilla jos sille olisi ollut tarvetta. Ainoa mikä Soulissa vähän ahdisti pientä suomalaista oli liikkeiden sisäänheittäjät ja mainoslehtisten jakajat. He tulivat ihan ihoon kiinni tyrkyttämään milloin mitäkin ilmaistuotetta ja jos erehtyi sellaisen ottamaan vastaan, he melkein kirjaimellisesti heittivät sisään liikkeeseen, jossa sitten joku toinen myyjä seurasi koko ajan perässä ja esitti random huomioita tuotteista joita en edes katsellut. Hieman aggressiivinen myyntitaktiikka etten sanoisi. Mutta jos Soulissa viettäisi pidemmän aikaa, siihenkin varmasti tottuisi. Tai oppisi välttelemään.
Kun kaduilla käveli, jokaisessa kaupassa soi eri kpop biisi (ja joskus länsimaistakin musiikkia). Se kuulosti siltä kuin olisi astunut sisään mp3-soittimeeni... siihen tottuisin mielelläni. ^^
Se tosin erona Taipeihin, että siinä missä Taipeissa ei oikeastaan törmännyt tuijottamiseen, Soulissa sitä tuli vastaan koko ajan. Monet tekivät double takeja ja toiset tuijottivat oikein kovasti suoraan päin naamaa kun menivät ohi... meille ei selvinnyt johtuiko se siitä että olemme länsimaalaisia, vai kenties jostain muusta.

Ensimmäinen kuva lentokentältä tulevan junan ikkunasta.

Big Bangin comebackiä odotellessa...

Minua jäi harmittamaan, ettemme voineet olla Soulissa pidempää aikaa, viisi yötä menivät ohi hyvin nopeasti. Sinne pitää päästä kyllä ehdottomasti uudestaankin. ^^

♥

Skoottereita, söpöä krääsää ja hyvää ruokaa

Ehkäpä Ximenistä.

Eräs ystäväni, Kristiina nimeltään, on tällä hetkellä vaihdossa Taiwanissa ja olin siellä vierailulla viimeiset kaksi viikkoa. Vietimme reilun viikon Taipeissa jonka jälkeen suuntasimme viideksi päiväksi Souliin.

Eeppinen matkani alkoi 31. tammikuuta kun heräsin aamulla aikaisin (joskus ennen kuutta) ja suuntasin Vaasan juna-asemalle, jotta ehtisin ajoissa Helsinki-Vantaalle. Lentoni lähti vasta kahden maissa iltapäivällä, mutta koska VR:ään ei voi luottaa, varasin sille ainakin kaksi tuntia myöhästymisvaraa. Sitä ei onneksi tarvittu ollenkaan, vaikka heti matkan alussa vähän pelottikin kun juna pysähtyi melkein puoleksi tunniksi jarruvian takia.

Lentoreittini oli Helsinki-Frankfurt-Hongkong-Taipei ja lentoaikani oli 18 tuntia 35 minuuttia (plus se neljä ja puoli junassa vietettyä tuntia välillä Vaasa-Tikkurila).
Helsinki-Vantaalta sain boarding passit ensimmäiselle ja toiselle lennolle, mutta Hongkongissa olisi haettava erikseen oma viimeiselle matkalle. Laukku saatiin onneksi menemään suoraan päämäärään asti niin sitä ei tarvinnut huolehtia.
Lennot menivät todella hyvin ja sujuvasti vaikka minua etukäteen vähän jännittikin. En ollut koskaan aikaisemmin lentänyt niin pitkiä matkoja enkä edes vaihtanut konetta.
Frankfurtin lentokentästä sen verran, että se on hillittömän iso. Matkani tuloportilta lähtoportille kesti 45 minuuttia sellaista normaalia kävelyvauhtia... matkaan mahtui kaksi passintarkastusta ja turvatarkastus. Sujuvastihan se meni, mutta aikaa siihen kului.
Hongkongissa boarding passin hankkiminenkin meni ihana kivuttomasti. Hongkongin kentällä oli muuten reissun ylivoimaisesti nopein turvatarkastus... siihen meni vain muutama sekunti vaikka ihan samoja asioita tarkastivat kuin kaikki muutkin.

Noh, pääsin siis ihan sujuvasti ja turvallisesti Taipeihin asti. Kristiina oli minua vastalla lentokentällä (luonnollisestikin) ja otimme sitten taksin hostellillemme (vaikka Kristiinalla onkin kämppä Taipeissa, en oikeastaan voinut olla siellä yötä, koska hänellä on hädin tuskin tilaa itselleen, minusta puhumattakaan. Pidimme parempana olla molemmat hostellissa kun se ei edes tullut kovin kalliiksi). Taksikuskit ovat muuten samanlaisia kaikkialla... kärsin matkapahoinvoinnista ja vaikka minulla ei olekaan aikaisemmin tullut lentokoneessa paha olo, pitkän lennon jälkeinen laskeutuminen osoittautui kamalaksi kokemukseksi ja minulla oli jo valmiiksi hirveä olo ja kun siihen lisätään taksikuskin hullu ajotapa ja noin tunti autossa... joo. Onneksi pahoinvointini ei ilmene oksenteluna, muuten olisimme voineet joutua maksamaan taksin siivouksesta.
Pahoinvointi meni kuitenkin nopeasti ohi kun sain raitista ilmaa ja hyvää ruokaa (dumplings ♥).

Ensimmäisen illan otimme muutenkin aika rennosti. Kävimme Kristiinan kämpällä vähän netissä (äidille pitää laittaa viestiä että on kunnossa) ja pyörimme vähän aikaa viereisellä night marketilla. Aikaerorasitus ei onneksi vaivannut minua ollenkaan, joten olin liikkeellä ihan virkeänä.

Seuraavat päivät menivätkin sitten ihan sekaisin, joten en pysty kertomaan tekemisistämme päivä päivältä. Kerron kuitenkin suurin piirtein mitä teimme milloinkin ja niin edes päin. ^^

Ensimmäisen kokonaisen päivän muistan hyvin eräästä erityisen hyvästä syystä...
Tiesimme etukäteen että Super Juniorilla oli keikkoja Taipeissa samaan aikaan kun minä olisin siellä (arvaako joku miksi menin juuri nyt?) ja olimmekin yrittäneet oikein kovasti ja useampaan otteeseen saada lippuja mutta jokainen yrityksemme epäonnistui. Vaikka olin yrittänyt olla odottamatta liikoja, olin kuitenkin joka kerta pettynyt aika paljonkin.
No, nyt kun kerran olimme Taipeissa päätimme lähteä edes paikan päälle Taipei Arenalle katsomaan menoa ja meininkiä, vaikkei lippuja ollutkaan ja tiesimme kaikkien neljän keikan olevan loppuunmyytyjä. Menimme sitten ihan piruuttamme kysymään lippuja lipunmyyntipisteestä ja mitäs sitten tapahtuikaan...

Kristiina on kirjoittanut enemmän tai vähemmän kattavasti seuraavista tapahtumista TÄÄLLÄ. Menkää lukemaan se ensin ja palatkaa sitten tänne.

Kuvia ei oikeasti saanut ottaa, vain tämän verran uskalsin uhmata sääntöä.

Vielä muutamia lisäyksiä tuohon:
Suomeen palattuani törmäsin sattumalta erääseen videoon jossa näkyykin juurikin se reaktio jonka me saimme Sujussa aikaan...

Noin 5:15 eteenpäin alkaa elämäni paras hetki tähän mennessä. Etsinnässä on vielä sellainenkin video, jossa mekin näkyisimme, jotta todistusaineisto olisi täydellinen, mutta ei ole vielä löytynyt. x)
Sanon vain sen verran, että pelkästään tuon videon katsomisen ajattelu saa käteni vieläkin tärisemään. Surrealistinen ei enää riitä kuvaamaan sitä tunnetta joka tuossa hetkessä oli.
Ja sellainen vielä, että kun pojat tuosta lähtivät vetämään seuraavaa biisiä, he kävelivät meidän ohitsemme ja Leeteuk vielä kumarsi minulle kiitokseksi. Onneksi minulla on refleksinä kumartaa takasin kun minulle kumarretaan joten sain sitten tavallaan myös kiitettyä häntä takaisinkin. ^^"

Keikka muutenkin oli aivan mahtava. Olisin ollut jo aivan tyytyväinen ja onnellinen ilman tuota erityistä huomionosoitustakin. Jos joku asia keikasta puuttui, se oli Heechul. Alunperin innostuin Super Juniorista juurikin hänen takiaan ja olisi ollut unelmien täyttymys nähdä hänetkin, mutta ei voi mitään. Ehkä vielä joskus.
Täytyy vielä mainita, että tällä hetkellä olen ihan täysin pakkomielteinen Donghaen suhteen ja... niin. Valehtelematta Donghaen osalta nautin keikasta täysin rinnoin. Mutta maybe that's just me, kun kiinnitin häneen kuitenkin eniten huomiota. x)

Niin joo, ja pari asiavirhettä tuolla Kristiinan selostuksessa on, kun molemmat muistettiin ne väärin alunperin. Myöhemmin selvisi, ettei Victoria edes ollut paikalla... ei siis ihme ettei hänestä jäänyt mitään muistikuvaa. x) Ja kuten tuolta videolta näkyy, xylitol-tanssia tanssivat Leeteuk, Donghae ja Eunhyuk, ei Henry. Mutta eipähän näillä yksityiskohdilla nyt hirveästi väliä edes ole. x)

Aikani Taipeissa ei siis olisi voinut paremmin alkaa.

Meillä ei ollut sen tarkempia suunnitelmia aikamme viettämiseen vaan menimme vain päivä kerrallaan ja mietimme aina aamuisin mitä tekisimme sinä päivänä.
Monesti kävimme viettämässä aikaa Taipei Main Stationin Underground mallissa. Sieltä löytyi kaikkea krääsäkauppojen, kirjakauppojen ja ravintoloiden väliltä. Ja sinnekin tuli aina välillä eksyttyä, minä ainakin... suuntavaisto menee miinuksen puolelle kun ei näe ulos.

Myös Ximenissa pyörimme pariinkin otteeseen. Ximen on jonkunlainen Taipein nuorisokulttuurin mekka. Siellä on paljon vaatteita, laukkuja, kenkiä ja muuta sellaista myyviä liikkeitä. Minua itseäni kuitenkin kiinnosti eniten kpop-fanikrääsää (piraatteja tietenkin) myyvät kaupat. Niissä on kaikkea tyynyistä ja mukeista avaimenperiin, vihkoihin ja kännykkäkoruihin. Vietimme niissä niin paljon aikaa hiplailemassa kaikkea mahdollista, että minusta tuntui että ostin jokaisen kaupan tyhjäksi, mutta lopullista saalista katsoessani huomaan että osasin olla yllättävänkin maltillinen. Ja tuotteet olivat kuitenkin sen verran halpoja ettei itseään tarvinnut maksaa kipeäksi.

Portaikko erääseen krääsäkauppaan.

Mukeja~

Tältä niissä krääsäkaupoissa näytti.

Katselimme toki myös nähtävyyksiä, tosin melkoisen vähän.
Matkalla Taipei 101:seen käväisimme Sun Yat Sen -muistopaikassa, jossa sattui olemaan juuri sinä päivänä Taipei Lantern Festival. Paikka oli siis täynnä porukkaa, mutta ei se haitannut. Satuimme paikalle myös sopivaan aikaan niin näimme "temppelin" sisällä olleiden vartioiden vuoronvaihdon, johon kuului muun muassa rytmistä marssimista ja aseiden pyörittämistä ja heittelyä.

Sun Yat Sen Memorial Hall ja Taipei 101

Ihmisvirtaa Lantern Festivaalilla.

Toinen vartioista Sun Yat Sen Memorial Hallissa.

Tarpeeksi tuolla alueella pyörittyämme suuntasimme kohti Taipei 101:stä, joka on maailman toiseksi korkein pilvenpiirtäjä. Se oli ymmärrettävästi helppo löytää, se kun näkyi kaaaauas, jopa hostellillemme asti, jos oli hyvä sää.
Pilvenpiirtäjän alakerroksissa on kauppakeskus, jossa on lähinnä sellaisia merkkiliikkeitä kuin Luis Vitton ja Prada. Ihan jokaisella tallaajalla ei niihin tietenkään ole varaa, mutta kellarissa on myös food court joka olikin sitten taas taipeilaiseen tapaan ihanan halpa. Ja niin iso, että sinne olisi voinut eksyä ihan helposti. Harmillista oli, että Taipei 101 oli niin kaukana hostellistamme, muuten siellä olisi voinut käydä syömässä vaikka joka päivä, sieltä kun löytyi ruokia kaikenlaiseen makuun.
Syötyämme lähdimme yrittämään ylös päin. Viidennestä kerroksesta löytyi lippuluukku josta ostettiin liput maailman toiseksi nopeimpaan hissiin ja näköalakerroksiin (kaikkiin pääsi samalla lipulla). Jonotusaika hissiin oli jotain puolentunnin luokkaa mutta matka ylös olikin sitten astetta nopeampi... matka kesti vain 45 sekuntia ja sinä aikana korvat ehtivät mennä pariinkin kertaan lukkoon ja lopussa tuntui siltä että jalat lähtivät irti lattiasta. Matkan aikana hississä ollut oppaan tapainen kertoi kiinaksi, englanniksi ja japaniksi tietoja hissistä.
Näköalat pilvenpiirtäjän 89. kerroksesta olivat aivan upeat mutta sen lisäksi siellä oli muutakin nähtävää, lähinnä mielenkiintoinen viritetty massavaimennin (tuned mass damper), joka pitää rakennuksen vakaana jos taifuuni tai maanjäristys iskee. Taipei 101:ssä oleva on kuulemma ainoa maailmassa jota turistit pääsevät katsomaan. Sellainen iso keltainen pallohan se vain oli, mutta minusta se on toimintaperiaatteeltaan yksinkertaisen nerokas. Massavaimentimen pohjalta oli myös Taipei 101:lle kehitetty maskotit, damper babies. Matkamuistomyymälästä olisi saanut sellaisen ostettua myös tuliaiseksi, mutta vaikka ne olivatkit söpöjä, olivat ne hieman liian kalliita. ^^
Pari kerrosta ylempänä, 91. kerroksesta pääsi myös ulkotasanteelle. Meidän siellä ollessamme toinen puoli ulkotasanteesta oli tuulen takia suljettuna, mutta ei haitannut. Siltä yhdeltäkin puolelta oli mahtavat näkymät.
Jos jokus käytte Taipeissa, kannattaa ehdottomasti käydä Taipei 101:sen päällä, se on hintansa arvoinen (lippu maksoi noin 10 euroa).

Nämä olivat niitä Damper Babyjä.

Näin korkealle turistit pääsivät.

Hostellimme vieressä oleva Shidan night market -alue tuli niin tutuksi kuin night market ylipäätään voi tulla... eli ei kovin tutuksi. Night marketilla (ainakin tuolla nimenomaisella) tuntuu olevan sellainen ominaisuus, että ravintolat ja liikkeet vaihtavat päivää joka ilta ja niitä on ihan turha yrittää löytää uudestaan. Niihin törmää sitten taas sattumalta uudestaan.

Rakastuin Taipeista saatavaan ruokaan. En voi sanoa että se olisi välttämättä paikallista, mutta kuitenkin. Ne raamen tyyliset nuudelikeitot, dumplingsit ja nuudeli- tai riisi-liha -sekoitukset olivat taivaallisia...
Ravintoloissa tilaaminen onnistui suhteellisen vaivatta, sillä vaikkakin tilaus tehtiin yleensä eräänlaisella kaavakkeella, johon sitten haluamansa ruokalajin nimen kohdalle tehdään merkintä ja lappu annetaan tarjoilijalle, osaamme molemmat lukea edes sen verran kiinaa että saimme kuvien avustamana suhteellisen helposti selville mitä missäkin ruoassa on ja tilasimme vain sellaisia ruokia joista ymmärsimme edes yhden merkin.

Tällaisella siis tilattiin...

Tapeissa on muuten 7eleven joka nurkalla, samoin Starbucks Coffee. Siellä on myös krääsäkauppoja, joiden nimi on CheckFun, joissa on siis kaikkea kivaa söpöä krääsää lompakoista kuulokkeisiin ja iPhone-kuoriin sekä jokaisessa kaupassa ainakin yksi nurkka täynnä kpop-krääsää. Kännykoruja ja sen sellaisia.

Yleisesti Taipeissa yllätyin siitä, että siellä soi erityisesti kaupoissa paljon korealainen ja japanilainen musiikki. Erityisesti Girls' Generationin The Boys ja 2NE1:n I Am the Best soivat paljon. Kaupoista löytyi myös erittäin kattavat valikoimat japanilaisia ja korealaisia levyjä ja lehtiä. Ja tietenkin taiwanilaisten lehtienkin kannessa oli ihan kiitettävät kokoelmat korealaisia tähtiä. Tai oikeastaan vain se yksi, eli Jang Geun Suk. Hän tuntui olevan ihan joka puolella ihan koko ajan, niin Taipeissa kuin Soulissakin. Minulla ei ole mitään häntä vastaan, itse asiassa hän on eräs lempinäyttelijöistäni, mutta... liika on ehkä liikaa. x) Toisaalta se, että hänen naamansa tuli vastaan kaikkialla oli aika huvittavaakin.

Niitä japanilaisia levyjä, tässä vain osa valikoimasta, tuossa oli niitä monta hyllyllistä.

Japanilaisia koira-lehtiä. Niitä oli kyllä kaikenlaisia muitakin, tähän kuvaan vain sattui tällaisia. x)

Sää Taipeissa oli lämmin... verrattuna Suomen tämän hetkiseen (tai siihen josta lähdin, eli -15). Lämpötila oli suurimmaksi osaksi ajasta jossain +15 asteen tienoilla ja oli aika sateista ja tuulista, mutta ei mitään rankkasateita kuitenkaan. Vain parina päivänä tarvitsi sateenvarjoa. Kengät olivat kyllä märät, varsinkin sen jälkeen kun toisen pohjaan tuli reikä... Mutta siitäkin selvittiin sairastumatta. Kahtena päivänä paistoi aurinko ja lämpötilakin kipusi päälle 20 asteeseen... ah.

Ei ole liioiteltua kun sanotaan, että Taipeissa on eniten maailmassa skoottereita ja mopoja. Minulla ei ole mitään vaikeuksia uskoa sitä. Siellä todella oli skoottereita ihan kaikkialla. Niillä tuntui myös olevan ihan omat liikennesääntönsä: Jos siitä mahtuu siitä saa ajaa ja jos siihen mahtuu siihen saa pysäköidä. Myös jalkakäytävillä piti varoa ettei jää skootterin alle. Muutenkin ajo-kulttuuri oli vähän sinne päin ja piti kyllä pitää silmällä myös suojatiellä ettei kukaan tule päälle. Mutta tähän vaikuttaa kyllä sekin, että olen henk.koht. hyvin paranoidi autojen suhteen... Katson Suomessakin todella tarkkaan ennen kuin menen tien yli.

Hostellihuoneemme oli ihan mukava erästä tuuletinta lukuunottamatta. Kun tulimme, meille sanottiin että ovenpielessä olevaa tuuletinta ei kannata laittaa pois päältä, sillä huoneeseen tulee kuulemma paha haju. No, tuuletin oli kuitenkin niin kova ääninen että tuntui kuin olisi lentokoneessa nukkunut. Ei se kyllä onneksi unta häirinnyt, tasainen ääni kun oli, ja saimme molemmat nukuttua hyvin. Muutaman illan jälkeen päätimme kuitenkin kokeilla mitä tapahtuisi jos tuulettimen laittaisikin pois päältä. Korvat soivat kovasti mutta huone oli ihanan hiljainen, varsinkin kun siellä ei ollut ikkunoita lainkaan (Taipeissa se on vain hyvä, siellä on jatkuvasti aika kova liikenteen meteli). Hostellin työntekijä oli kuitenkin ollut oikeassa ja huoneeseen levisi paha haju kun tuuletin oli pois päältä, joten jouduimme tyytymään lentokone-huoneeseemme. Aina välillä laitoimme sen kuitenkin tunniksi tai pariksi pois päältä nauttiaksemme hiljaisuudesta. Ja vaikka ääni olikin kova, se vaimensi myös tehokkaasti hostellin keittiöstä tulevat äänet jos siellä sattui olemaan muita vieraita. Ei jotain pahaa ellei jotain hyvääkin.
Huoneessa oli myös telkkari, jota tulikin katseltua sitten joka ilta. Sieltä tuli paitsi korealaista draamaa, myös korealaisia variety-ohjelmia kuten Immortal Songia ja Strong Heartia. Kyllä niitä huvikseen katseli. ^^ Välillä etsimme myös lähes 100 kanavan joukosta muutaman jotka näyttivät dubbaamattomia länsimaisia elokuvia.

Tällä tavalla kului se kymmenisen päivää Taipeissa. Pidin kaupungista yleisesti hyvinkin paljon. Siellä on siistiä ja vaikka ihmisiä onkin hurjasti, siihen tottui helposti, sillä paikallisilla tuntuu olevan joku sisäänrakennettu törmäämisenestovaisto ja törmäyksiä sattui tuskin koskaan, edes ruuhkaisessa metrossa tai night marketilla. Myös se, että muka erottui länsimaalaisena joukosta hyvin unohtui helposti, sillä paikalliset eivät tuntuneet siitä välittävän ja tuijottamista ei harrastettu. Myöskin ravintoloissa ja kaupoissa palvelu tuli usein kaikesta huolimatta kiinaksi (kerran yritin japaniksi, mutta eipä minua taidettu ymmärtää kun he silti puhuivat englantia). Pääasiassa kielen kanssa ei kuitenkaan tullut mitään ongelmaa, osoittelulla ja hymyilemisellä pääsee pitkälle.

Taipei Main Stationin Underground Mallista. Huomatkaa kyltti "Classy Restaurants".

Näkymä Kristiinan kämpän ikkunasta.

Seuraavaksi sitten kertomusta Soulista!

♥