27. marraskuuta 2010

If you're happy and you know it...

Anteeksi, että kesti, mutta nyt tulisi vihdoin juttua Tsukiconista. ^^
Kuvia tulee vain minimaalisesti... kännykällä ei oikein saa hämärässä otettua hyviä kuvia ja kun artisteista ei tietenkään saanut ottaa kuvia, jäi viikonlopun kuvasaldo hyvin pieneksi.


Koulun takia en itse päässyt Helsinkiin kuin vasta lauantaina aamupäivällä (piti herätä 6:22 lähtevään junaan...) ja S tuli seurakseni suunnilleen samoihin aikoihin. Siinä sitten palloilimme Rautatieasemalta Glorian suuntaan jossa meitä olikin vastassa täysi kaaos. Jälleen kerran JrockSuomi ei ollut oikein saanut selkeästi kerrottua kenellekään ketkä kuuluvat mihinkin jonoon... no, hetken ihmeteltyämme ja kyseltyämme selvisi että ne joilla on ennakkoliput (=me) saavat mennä suoraan sisään.
Katselimme hieman ympärillemme ja kuuntelimme suhteellisen mielenkiintoisen luennon japanilaisten kasarimetallibändien vaikutuksesta nykymuotoiseen visual keihin (tai jotain sinne päin, hyvää infoa sieltä kuitenkin tuli).
Sen jälkeen tulikin hieman saarnaava ja holhoava puheenvuoro nimettömäksi jääneeltä JrockSuomen työntekijältä, joka kertoi Japanin ja Suomen keikkakulttuurin ja -käyttäytymisen eroista (tai lähinnä ylisti Japanin-puolen ylivoimaisuutta tajuamatta lainkaan kulttuurien eroja).
Kärsimme kuitenkin pakoillamme tämänkin läpi, sillä halusimme nähdä edes osan Yumachin ja Ainan Question&Answer -tilaisuudesta. Kumpaakaan meistä ei gyaru-tyyli hirveästi kiinnosta (itse olen sitä mieltä että se on kyllä hyvännäköistä jos sen tekee oikein ja se sopii kantajalleen, mutta minulle se ei ikinä istuisi päälle, monestakin syystä). Yumachi ja Aina olivat kieltämättä aika suloisia, mutta emme sitten kuitenkaan jaksaneet koko tilaisuutta paikalla istua.
Pyörähdimme noin viisi kerrosta ylempänä sijaitsevassa Gloriahallissa vilkaisemassa josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista (ei löytynyt) ja häivyimme sitten syömään.
Palasimme takaisin hyvissä ajoin varaamaan mukavat paikat ALSDEADin Q&A:ta varten.
Pojat olivatkin sitten symppiksiä muidenkin edestä. Bändi oli minulle ennestään tuntematon, mutta eipä se mitään haitannut. VK:sta kun on kyse, puvut olivat viimeisen päälle hienot. Jäsenet suorastaan kilpailivat sillä, kuka saa yleisön hurraamaan eniten ("Mukaan autiolle saarelle ottaisin 'kebabia ja teidät kaikki'" toimi ihan hyvin xD). Toisiaankin he kiusoittelivat oikein olan takaa... hyvin viihdyttävä tilaisuus siis kaiken kaikkiaan. :D
Tämän jälkeen ehdimme käydä kirjoittautumassa sisään hostelliimme (Erottajanpuisto, noin korttelin päässä Glorialta, suosittelen) ja palloillemaan hieman ympäriinsä.
Glorialle palasimme seuraavaksi vuorossa olleen HITTin keikan ja iltabileiden takia. Tämä taisikin olla viikonlopun ainoa tapahtuma joka alkoi noin niin kuin suurinpiirtein ajallaan.


Emme kumpikaan tienneet HITTistä mitään, joten yllätys oli suuri kun keikka sitten alkoi. Tutun bändin (jopa sooloartisteilla sellainen yleensä on) sijasta lavalle ilmestyi HITT ihan yksinään. Hänen lisäkseen isolla lavalla oli vain basso (jota hän taisi soittaa yhdessä kappaleessa), syntikka ja mikki. Show oli... mielenkiintoinen, vähintäänkin. Hänellä on kieltämättä hyvä ääni, ja ainakin esitys oli hyvin viihdyttävä. Emme todellakaan osanneet odottaa YMCAta (H-I-T-T) ja joululauluja ("I'm dreaming of a white Christmas") vähintäänkin yhtä mielenkiintoisilla sovituksilla kuin mies itsekin tuntui olevan. Vielä yksi positiivinen yllätys koettiin kun ilmoitettiin että HITT pitää keikan jälkeen ylimääräisen nimmaritilaisuuden (seuraavalle päivälle suunnitellun lisäksi), jotta mahdollisimman moni sellaisen saisi. Kävimme hakemassa nimmarimme illan aikana ja vähän aikaa iltabileissä hengailtuamme (Coco Katsuran puuttumisen takia bileet olivat hieman... laimeat?) lähdimme hostellille nukkumaan (itsehän olin nukkunut huimat 2 tuntia edellisenä yönä ja junassa vain torkkunut) jotta jaksaisimme myös seuraavan päivän.
Heti aamusta oli HITTin Q&A (saikohan mies itsekään hirveästi nukuttua?), joka oli vähintäänkin yhtä viihdyttävä kuin edellisen illan keikkakin. Ohjelmassa oli mm. tulkin halailua, tatuointien esittelyä, pienimuotoista strippausta, vastakysymyksiä yleisölle, tanssiliikkeitä ja lauleskelua ja yleistä itserakkautta. Se mies on syntynyt esiintymään. ^^
Tämän viihdepläjäyksen jälkeen lähdimme ydinkeskustaan päin etsimään ruokapaikkaa. Söimme kaikessa rauhassa ja tulimme takaisin ALSDEADin nimmaritilaisuuden juuri alettua. Istuskelimme katselemassa bändiä ja päätimme että jos jono lyhenee tarpeeksi, menemme mekin hakemaan omat nimmarimme. Yllättävästi tilaisuudelle oli varattu tarpeeksi aikaa, ja mekin omamme sitten saimme (ostin sitä varten seitsemän tai kahdeksan euroa maksaneen photosetin). Eipähän siitä sen enempää, suloisia poikia ovat. ^^"


Jäimme samaan tilaan hengaamaan, sillä nimmaritilaisuuden jälkeen oli vuorossa huutokauppa. JrockSuomi huutokauppasi heidän kätköihinsä vuosien saatossa jääneitä flyereita, lehtiä, plektroja sun muuta erinäisiin bändeihin liittyvää sälää. Joidenkin settien hinnat nousivat naurettavuuksiin (60€ taisi olla eniten mitä maksettiin), mutta kivahan se oli nähdä mitä sieltä löytyy. S huusi itselleen Doremidaniin liittyvän setin muutamalla eurolla... ainakin plektra ja flaikku siellä oli, muuta en muista.
Sen jälkeen Gloria suljettiin jotta henkilökunta pystyi järjestämään paikat Yumachin ja Ainan Showcasea varten. Sinnekin olimme menossa (kun nyt Helsiinkiin asti oltiin tultu eikä liputkaan olleet kalliit) ja odottelimme vähän missä sattuu. Showcase oli noin 40 minuuttia myöhässä koska ilmeisesti esiintyjät itse eivät olleet valmiita tarpeeksi ajoissa... Eipähän se muutenkaan mitenkään erikoinen ollut. He lauloivat muutaman kappaleen ja jakelivat lahjoja yleisöön (julisteita ja levyjä). Kaksi huomiota tosin: Aivan showcasen alussa ALSDEADin basisti ja rumpali olivat katselemassa showta, tosin he taisivat enemmän katsella yleisöä kuin itse esitystä... Toinen huomio on se, että en ole ihan varma arvostanko yhtään sitä että Yumachi ja Aina käyttivät lavalle tulessaan samaa biisiä jota X Japan käyttää tullessaan, siis X Japanin Prologue (World Anthem)... En ehkä olisi halunnut kuulla tuota biisiä ensimmäistä kertaa "livenä" tuollaisessa tilanteessa...
Häivyimme ennen showcasen loppua syömään (me taisimme syödä koko ajan viikonlopun aikana...) viereiseen Mäkkäriin ja jäimme sinne (lämpimään) odottelemaan ALSDEADin keikan alkua. Meidän molempien kyydit kotiin päin lähtivät kymmeneltä ja huolestuneina seurasimme kun jono ei millään alkanut liikkua... loppujen lopuksi keikka oli noin puolitoista tuntia myöhässä (teknisten ongelmien takia, yllätys) ja ehdimme nähdä siitä noin 40 minuuttia (ehkä puolet? Sattuiko joku katsomaan koko keikan ja sattuisi tietämään kuinka kauan se kesti kokonaisuudessan?) ennen kuin lähdimme Rautatieasemaa kohti. Se osa keikasta jonka näimme oli kuitenkin varsin hyvä, jos ei ota huomioon äänen puuroisuutta (teknisten ongelmien jäänne, varmastikin). Bändillä tuntui kuitenkin olevan hauskaa ja he vetivät parhaansa. Ei minusta fania tullut, mutta ei se musiikki huonoakaan ollut. ^^"

Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Tsukiconista jäi todella keskinkertainen maku suuhun. JrockSuomella on aina ongelmia järjestelyjen ja asioiden toimivuuden kanssa, mutta tällä kertaa he vetivät kyllä pohjat. Arvostan sitä että he tuovat pieniä ja tuntemattomia bändejä tännekin asti, mutta järjestelyt voisivat toimia kyllä huomattavasti paremminkin. Gloriahalli oli mukava lisä kokonsa takia, mutta todella epäkäytännöllisessä paikassa. Gloria ei oikein toimi päivätapahtumien ja -ohjelmanumeroiden tapahtumapaikkana tukkoisuutensa ja sokkeloisuutensa vuoksi. Keikkapaikkanakin se on vähän niin ja näin... lavan koko ja yleisön sijainti olisi ihanteellinen, mutta en ole tainnut olla siellä millään keikalla jolla ei olisi ollut jonkin asteisia teknisiä ongelmia... harmillista sinänsä.

Bändit ja esiintyjät olivat tälläkin kertaa hyvin mukana ja tuntuivat nauttivan olostaan näinkin kaukaisten faniensa seurassa, ja heistä kaikista jäi hyvä kuva.
Ja haluan oikein erikseen mainita tapahtumassa tulkkina toimineen miehen (en valitettavasti tiedä hänen nimeään). Hän teki työnsä erinomaisesti ja suostui kääntämään oudoimmatkin kysymykset (toisin kuin viime vuonna Tsukiconissa... juontaja sensuroi kysymyksiä, ja bändikin oli ihmeissään). Todella iso hatunnosto hänelle, toivottavasi saan hänen työstään nauttia vielä vastaisuudessakin. ^^

Siinä taisi olla kaikki... jos jäi kysyttävää, laittakaa ihmeessä kommenttia. Ja S kommentoi myös jos jotain jäi sanomatta, eikös niin? ;)

♥ ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti