21. helmikuuta 2011

太完美



En tiedä teistä mutta minä ainakin olen odottanut Super Junior M:n comebackia kuin kuuta nousevaa. Kaikista SuJun alaryhmistä SJM on ehdoton suosikkini. Tähän ryhmään on valikoitu tasaväkinen joukko lahjakkaita laulajia ja tanssijoita ja he ovat suorastaan täydellinen yhdistelmä kaikkea sitä mitä poikabändi tarvitseekin.
Han Gengin lähdettyä alkoi kiertämään huhuja (ja kenties toiveitakin) että SJM:n liitettäisiin yksi tai useampi uusi jäsen. Tässä pari viikkoa sitten nämä huhut vahvistettiin ja kerrottiin että uudet jäsenet olisivat Eunhyuk ja Sungmin. Olin koko ajan ollut sitä mieltä, että jos bändiin on joku pakko lisätä (mielestäni ei välttämätöntä), sen täytyisi olla Sungmin. Hän on ihan liian aliarvostettu siihen nähden kuinka lahjakas hän on. Eunhyukin tiesin olevan lahjakas omalla tavallaan, joten arvelin ettei hänkään mikään huono valinta olisi.

Tämä video osoittaa pienetkin huoleni Eunhyukin kohdalta turhiksi. Hän sopii porukkaan kuin nenä päähän ja täydentää hyvin jo ennestään toimivaa kokonaisuutta. Dance break ja rap-osuus toivat juuri sopivasti hänen vahvat puolensa esile.
Sungmin ei päässyt ihan niin paljon esille kuin olisin toivonut mutta ei se mitään... ^^"
Kyuhyun ja Zhou Mi varastivat kyllä kaiken huomioni ensimmäistä kertaa videota katsoessani. Tuntui siltä, että Kyuhyun suorastaan laulaa melkein koko kappaleen (ja missä vaiheessa hän on muka oppinut tanssimaan??). Zhou Mi taas... hänellä on niin paljon huomaamatonta karismaa ettei häntä voi olla ihailematta.
Ilokseni myöskään Henryä ei työnnetty taka-alalle vaan hän sai olla monelaisessa mukana.
Pidän biisin koreografiasta. Se on mukavan yksinkertainen toistuvine osineen, mutta ei liian yksinkertainen ollakseen tylsä.
Biisi itsessään... saman oloinen kuin koreografiakin. Se on juuri sopivan catchy (eli jää soimaan päähän jo ensimmäisenkin kuuntelukerran jälkeen), että tekee mieli kuunnella monta kertaa uudestaankin.
太完美 (Tai WanMei) ei ole yhtä hyvä kuin Super Girl, mutta mikä olisikaan (ja miksi pitäisi edes verrata). Se on aivan riittävän hyvä ja minä ainakin rakastuin kertaheitolla. ^^

♥ ♥ ♥

PS: Kappaleen nimi 太完美 (lausutaan tai wan mei + toonit, joista minulla ei ole mitään tietoa) tarkoittaa ilmeisesti "too perfect" (liian täydellinen). Jotenkin hyvin osuva nimi, vaikkei sen kenties olekaan tarkoitus viitata bändiin itseensä. ;)

PSS: Ai niin... ainoa asia josta en oikeastaan pidä yhtään, on biisin konsepti vaatteiden osalta. Tai muuten menee kyllä oikein hyvin, mutta kenen fiksu idea oli laittaa heille päähän karvalakkeja...? <__<" Mutta senkin kestää kun he näyttävät muuten niin hyvältä... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti