Näin X Japanin livenä.
En vieläkään oikein usko, että se oikeasti tapahtui, siksi tämä postaus tulee vasta nyt. On hankalaa kirjoittaa jostain sellaisesta joka tuntuu vain hyvin todentuntuiselta unelta.
Kun melkeinpä tasan neljä vuotta sitten (kesällä 2007) rupesin kuuntelemaan X Japania, he olivat vielä hyvinkin hajonneita. Vielä saman vuoden puolella kuitenkin tuli ilmoitus että X Japan on palannut yhteen ja he julkaisivat I.V.:n. Siitä lähtien olen hyvin varovaisen toiveikkaasti ajatellut että mitäs jos joku päivä minäkin saan mahdollisuuden nähdä heidän esiintyvän... En kuitenkaan oikeasti uskonut sen päivän ikinä koittavan. Olin sellaisessa tilanteessa elämässäni, etten olisi voinut matkustaa Japaniin heitä katsomaan, eivätkä he mitenkään todennäköisesti onnistuisi ikinä järjestämään keikkaa missään muualla, puhumattakaan että se olisi tarpeeksi lähellä jotta minäkin voisin mennä. Seurasin murheellisena kun X Japan yritti monta kertaa järjestää keikan Pariisissa siinä kuitenkaan onnistumatta. Sitten viime kesänä kaikki kuitenkin muuttui. En tiedä mitä tapahtui, mutta X Japan pystyi kuin pystyikin vetämään hyvin onnistuneen kiertueen Pohjois-Amerikassa. Kaikki meni hyvin, keikkoja ei peruttu ja tulevaisuus alkoi näyttämään astetta valoisemmalta. Huhut Euroopan kiertueesta alkoivat kiertää ja seurasin uutisia hyvin tarkasti. En muista tarkkaa päivä koska sain tietää Euroopan kiertueen päivät, mutta joskus huhtikuun lopulla se oli... Lähetin listan päivämääristä ja paikoista eräälle Saksassa asuvalle ystävälleni ja hänen ensimmäinen reaktionsa taisi olla "We're going to Berlin!". Olin vieläkin korkeintaankin varovaisen toiveikas ja suostuin suunnitelmaan... hän osti liput molemmille ja siitä alkoi noin kahden kuukauden enemmän tai vähemmän hermostunut odotus. Totta puhuakseni, odotin koko ajan että kiertue tai vähintäänkin juurikin Berliinin keikka perutaan tai oikeastaan ihan mitä tahansa mikä pystyi menemään pieleen. Ostin lentoliput ja mietin että ainakin pääsen näkemään ystävääni (jota en ollut tavannut kolmeen vuoteen, ikävä oli jo kova) jos keikka perutaankin. Luulin jo että taas purkautuu joku tulivuori enkä pääse lähtemään ollenkaan tai että jos pääsen Saksaan asti, saan siellä ruoasta kuolemantaudin (tai ainakin niin pahan etten pääse keikalle)... maalailin siis piruja seinälle minkä kerkesin ja mitä lähemmäksi matka tuli, sitä enemmän muutuin hermoraunioksi.
2. päivä heinäkuuta lähdin kotoani Vaasasta aamulla kello 5:53 junalla kohti Tikkurilaa josta vaihdoin suoraan lentokentälle menevään bussiin. VR oli kerrankin ajoissa, ja olin lentokentällä reilut neljä tuntia ennen kuin lentoni lähtisi iltapäivällä kahden maissa (olin tarkoituksella varannut tarpeeksi aikaa... en aikonut jättää mitään sattuman varaan). No, hengailin kentällä kaikessa rauhassa, söin ja luin kirjaa. Sitten huomasin että lentoni olikin ensin kaksi tuntia ja sitten kolme tuntia myöhässä... kärsivällisyyteni alkoi loppumaan pikku hiljaa vaikka sainkin ostaa lentokentältä mitä halusin kymmenen euron (hurja summa...) arvosta lentoyhtiön piikkiin... Noh, pääsin lopulta matkaan odotettuani (puoliksi omasta syystäni) lentokentällä seitsemisen tuntia ja saavuin muuten onnellisesti Berliiniin kuuden maissa iltapäivällä paikallista aikaa. Olimme yötä ystäväni eräiden ystävien luona ja heiltä saimmekin pienimuotoisen kaupunki-kierroksen sunnuntaina (suureksi osaksi Sightseeing by Train, koska Berliinissä satoi välillä hyvinkin vuolaasti koko sen ajan kun siellä olin). Säästä huolimatta oli hyvin mielenkiintoista, kiitos heille siitä!
Maanantaina shoppailimme vähän (tai ystäväni shoppaili ja minä olin mukana... en ole mitenkään kova shoppailemaan muutenkaan ja silloin olin vielä sattuneesta syystä liian hermostunut ajattelemaan mitään muuta kuin tulevaa iltaa), kävimme kämpillä vielä syömässä ja vaihtamassa vaatteita ja suuntasimme kohti keikkapaikkaa.
Jonotimme aikamme (vieressämme muuten seisoi DJ Sisen... ehkä viimeinen henkilö jonka odotin näkeväni X:n keikalla Berliinissä xD) ja pääsimme onnellisesti sisälle... ja lähdimme uudestaan jonottamaan keikkakamaa. Ryysis oli kova, mutta onnistuimme lopulta saamaan tavaramme... minä paidan, hupparin ja valotikun. Tämän jälkeen asetuimme sopiville paikoille odottelemaan keikan alkua.
Odotus kesti ehkä noin 45 minuuttia... keikka taisi alkaa noin kymmenen minuuttia myöhässä, en ihan tarkkaan tiedä kun en silloin enää katsonut kelloa.
En osannut odottaa että ensimmäisenä lavalle ilmaantuisi Yoshiki (näin jälkeen päin ajateltuna se oli oikeastaan ainoa vaihtoehto...). Yhtäkkiä hän vain seisoi rumputuolinsa päällä täsmälleen sellaisena kuin olin hänet kuvitellutkin... Pitkä sininen takki auki, ilman paitaa, mustat kiiltävät housut. Täydellinen.
Häntä tuijotellessani ehtivät muutkin jäsenet ilmestyä lavalle yleisön kiljuessa kurkkujaan käheiksi. Oikeastaan kaikki näyttivät juurikin sellaisilta kuin tiesinkin heidän näyttävän... paitsi Pata, joka oli kasvattanut parran. :D
Ensimmäisenä soitettiin JADE. Olen laulanut tätä biisiä jo reilun vuoden (ainakin) joten olisin osannut sanat jos niitä ei olisi vaihdettu juuri ennen kiertuetta julkaistuun single-versioon... no, muutos ei ollut kovin iso joten pysyin silti ihan hyvin mukana. Toisin kävi seuraavan biisin kanssa. Se oli Rusty Nail, mutta englannin kielisenä versiona joten tipuin kärryistä heti kättelyssä... olenkohan koskaan kuullut sitä versiota... Mutta ei se toki meininkiä haitannut, hyräilin melodian mukana ja nautin menosta täysin rinnoin. Seuraavaksi kuultiin Silent Jealousy jonka piano-intro sai ihoni kananlihalle... sen kontrasti itse biisiin oli myös hyvin voimakas varsinkin livenä... yleisö tykkäsi. ^^ Tämän biisin jälkeen ihmettelin Yoshikin ja Sugizon katoamista lavalta, sillä välin kun Toshi, Pata ja Heath esittivät keskenään Drain:in. Biisi on yksi suosikeistani, eikä vähiten sen takia että se on itse asiassa hiden sanoittama ja säveltämä. Tämän biisin jälkeen nämä kolmekin katosivat mutta heidän tilalle tulikin vaatteita vaihtanut Sugizo, joka soitti äärimmäisen kauniin viulu-soolon... Hänen seurakseen saapui Yoshiki ja yhdessä he soittivat Kurenain intron (en ole koskaan kuullut mitään niin kaunista). Myös tästä kuultiin englannin kielinen versio joka haittasi allekirjoittaneen mukana-laulamista, mutta ei se mitään... ihana biisi joka tapauksessa.
Tämän jälkeen seurasi Yoshikin rumpu/piano -soolo.... käytännössä hän siis hakkasi rumpuja vähän aikaa (otan muuten takaisin sanani siitä että olen joskus sanonut ettei Yoshiki osaa soittaa rumpuja... hän on oikeasti aika mieletön ja oikeasti lahjakas), hyppäsi pianon ääreen jossa soitti muun muassa pätkän Für Eliseä, takaisin rumpujen ääreen, sitten taas pianon kimppuun ja niin edelleen.
Tätä seurasi I.V. Toshi ja Sugizo "opettivat" yleisöä laulamaan tietyt osat kertosäkeistöstä. Keikan ollessa jo näinkin pitkällä oli yllättävän vaikeaa laulaa "kauniisti" mutta ei se mitään... ääntä lähti ainakin.
Meidän laulaessa Yoshiki kierteli lavalla rauhattomana ja jossain vaiheessa ilmestyi myös ihan varoittamatta minunkin eteeni... olin lavan vasemmassa reunassa, suhteellisen lähellä lavaa ja olin itse asiassa ollut vain innoissani tähän asti, riehuen ja laulaen mukana sun muuta, mutta kun Yoshiki oli yhtäkkiä siinä vajaan viiden metrin päässä minusta, todellisuus iski minua suoraan kasvoihin, kovaa. Unohdin laulaa, enkä tajunnut mitään muuta kuin edessäni olevan Yoshikin... olimme maailmassa vain kahdestaan. Kyyneleet olivat olleen jo pariin otteeseen hyvin lähellä ja nytkin olin valmis purskahtamaan itkuun. Koko hetki kesti kuitenkin vain sekunnin tai kaksi ja kun Yoshiki oli taas vähän kauempana, pystyin hengittämään ja tajusin laulaa taas... ja huutaa kun pyydettiin. Kyyneleet unohtuivat.
Lopulta päästiin myös itse kappaleeseen. I.V.:n jälkeen kuultiin Born to Be Free... vaikka uusi onkin, olin tämän kuullut jo montakin kertaa joten mukana laulaminen onnistui. On muuten tosi hyvä kappale, suosittelen. :D
Varsinaisen liven viimeinen kappale oli mikäs muukaan kuin X. Kappale itsessään ei ole kovin pitkä mutta kun huutoa "We are X!!!" jatketaan monta monta minuuttia niin itse kullakin on ääni käheänä siinä vaiheessa, varsinkin kun ollaan ensin taisteltu kokonainen keikka.
Noh, encorea odoteltiin sitten ehkä... vartti? En osaa oikeastaan sanoa, en taaskaan katsonut kelloa. x') Sellainen normaali aika, ei yhtään sen pidempään kuin muillakaan keikoilla.
Encoren aluksi Yoshiki ja Toshi vetivät kahdestaan pienen pätkän Forever Loven alusta... kyyneleet eivät olleet taaskaan kaukana... kaunista kuin mikä.
Toisena tuli Endless Rain, ja ääneni murtui vihdoinkin. Tosin ei huutamisen paljoudesta vaan siitä että olin niin liikuttunut... Koko yleisö niin yhtenäisenä kuin vaan voi olla laulamassa kertosäkeistöä uudestaan ja uudestaan... Jäsenten ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Kaiken tämän ajan jälkeen he tuntuvat silti olevan jotenkin yllättyneitä siitä että ulkomailla on faneja jotka osaavat jokaisen biisin sanat täydellisesti ulkoa ja laulavat mukana minkä kerkeävät. Onneksi en nähnyt pianoa soittavan Yoshikin kasvoja... hänen kyyneleensä olisivat saaneet minutkin itkemään.
Tämän tunteellisen biisin jälkeen seurasi lyhennetty versio Art of Lifesta. Parhaat osat ja niin edelleen... Yoshikin piano-soolo (a.k.a. Yoshiki tappelemassa pianon kanssa kymmenen minuuttia), pari kitarasooloa ja laulua. En varmaan koskaan saa mahdollisuutta kuulla biisiä kokonaisuudessaan, mutta olen hyyyvin iloinen siitä että sain kuulla edes tällaisen hieman lyhyemmän version.
Tämän jälkeen rupesi soimaan taustanauhana Forever Love (akustinen versio) ja jäsenet heittelivät lavalta tavaraa suurissa määrin, ainakin juomapulloja (joita lenteli muutenkin pitkin keikkaa). Bändi sanoi hyvästinsä, huudatti yleisöä vielä jonkun aikaa ja poistui sitten viimein lavalta.
Kun lähdimme, taustalla soi (englannin kielinen) Tears.
Jossain vaiheessa Yoshiki myös puhui jotain, kiitti meitä tulemisesta ja niin edelleen, pariinkiin otteeseen, en vain kuollaksenikaan muista missä välissä. Hän myös näki yleisössä jonkinmoisen kyltin jossa ilmeisesti sanottiin sen kantajalla olevan syntymäpäivän koska seuraavaksi Yoshiki jo soittikin pianollaan tuttua onnittelulaulua ja lauloimme kaikki yhdessä tälle tuntemattomalle fanille hyvät syntymäpäivät.
Muuten, Yoshikin englanti on vielä selkeämpää livenä kuin videolla, suorastaan yllätyin. Saan siitä helposti selvän muutenkin, mutta livenä se tuntui olevan todella hyvää... ja pari kertaa olin ihan varma että kuuntelin Miyavin puhumista, sen verran samanlainen aksentti heillä tietyissä sanoissa on. x)
Yoshiki muuten vaihtoi takkiaan ahkerasti keikan aikana (viisi erilaista), mutta vain ottaakseen sen pois aina parin minuutin päästä tai viimeistään istuessaan taas rumpujen taakse... eli siis suurimman osan ajasta hän oli kokonaan ilman paitaa. Ainakaan fanitytöt eivät tästä valittaneet. ;)
Olen ollut monella keikalla (kuten tuosta sivupalkista voi huomata), mutta tämä oli ehkä isoin. Väkeä oli kenties noin 3500, en tiedä tarkkaan. Se on enemmän kuin mihin olen tottunut, mutta ei liikaa kuitenkaan. Keikka oli siltikin hyvin intiimi ja ehkä enemmän kuin koskaan minusta tuntui että yleisö oli hyvin yhtenäinen. Millään muulla ei ollut väliä kuin bändillä ja sen musiikilla. Paikalla oli faneja ympäri maailmaa, ei pelkästään Saksasta.
X Japanilla itselläänkin tuntui olevan hyvin hauskaa ja he tuntuivat nauttivan keikasta täysin siemauksin. Kaipa he ottavat nyt kaiken mahdollisen irti kun siihen vielä pystyvät. Kiitos heille siitä.
Random-kertomus vielä loppuun:
Tapasin seuraavana päivänä lentokentällä japanilaisen tytön joka oli tullut Eurooppaan pelkästään katsomaan X Japania. Hän oli matkustanut koko kiertueen heidän mukanaan (ei kirjaimellisesti kuitenkaan); Lontoossa, Pariisissa, Utrechtissä ja Berliinissä. Hän oli saanut Sugizon plektran (tai kaksi) ja oli itse asiassa ollut Sugizon kanssa auttamassa raivaustöissä Touhokun alueella maaliskuisen maanjäristyksen jälkeen. Hänen kanssaan oli mielenkiintoista jutella vaikka oma japanini menikin ihan täysin lukkoon (onneksi hän osasi jonkun verran englantiakin)... x')
Niin, ja samalla lennolla Suomesta tuli kanssani useampia X-faneja ja paluulennolla heitä oli vielä enemmän. x) Suomi oli siis hyvin edustettuna. :D
 |
| T-paita ja valotikku. |
 |
| Huppari. |
Kaiken kaikkiaan ihan mieletön kokemus. Siinä sain toteutettua yhden unelmistani (ja vieläpä sellaisen jonka olin kuvitellut mahdottomaksi).
Hymyilen vieläkin onnellisena.
♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti