18. helmikuuta 2012

Skoottereita, söpöä krääsää ja hyvää ruokaa

Ehkäpä Ximenistä.

Eräs ystäväni, Kristiina nimeltään, on tällä hetkellä vaihdossa Taiwanissa ja olin siellä vierailulla viimeiset kaksi viikkoa. Vietimme reilun viikon Taipeissa jonka jälkeen suuntasimme viideksi päiväksi Souliin.

Eeppinen matkani alkoi 31. tammikuuta kun heräsin aamulla aikaisin (joskus ennen kuutta) ja suuntasin Vaasan juna-asemalle, jotta ehtisin ajoissa Helsinki-Vantaalle. Lentoni lähti vasta kahden maissa iltapäivällä, mutta koska VR:ään ei voi luottaa, varasin sille ainakin kaksi tuntia myöhästymisvaraa. Sitä ei onneksi tarvittu ollenkaan, vaikka heti matkan alussa vähän pelottikin kun juna pysähtyi melkein puoleksi tunniksi jarruvian takia.
Lentoreittini oli Helsinki-Frankfurt-Hongkong-Taipei ja lentoaikani oli 18 tuntia 35 minuuttia (plus se neljä ja puoli junassa vietettyä tuntia välillä Vaasa-Tikkurila).
Helsinki-Vantaalta sain boarding passit ensimmäiselle ja toiselle lennolle, mutta Hongkongissa olisi haettava erikseen oma viimeiselle matkalle. Laukku saatiin onneksi menemään suoraan päämäärään asti niin sitä ei tarvinnut huolehtia.
Lennot menivät todella hyvin ja sujuvasti vaikka minua etukäteen vähän jännittikin. En ollut koskaan aikaisemmin lentänyt niin pitkiä matkoja enkä edes vaihtanut konetta.
Frankfurtin lentokentästä sen verran, että se on hillittömän iso. Matkani tuloportilta lähtoportille kesti 45 minuuttia sellaista normaalia kävelyvauhtia... matkaan mahtui kaksi passintarkastusta ja turvatarkastus. Sujuvastihan se meni, mutta aikaa siihen kului.
Hongkongissa boarding passin hankkiminenkin meni ihana kivuttomasti. Hongkongin kentällä oli muuten reissun ylivoimaisesti nopein turvatarkastus... siihen meni vain muutama sekunti vaikka ihan samoja asioita tarkastivat kuin kaikki muutkin.

Noh, pääsin siis ihan sujuvasti ja turvallisesti Taipeihin asti. Kristiina oli minua vastalla lentokentällä (luonnollisestikin) ja otimme sitten taksin hostellillemme (vaikka Kristiinalla onkin kämppä Taipeissa, en oikeastaan voinut olla siellä yötä, koska hänellä on hädin tuskin tilaa itselleen, minusta puhumattakaan. Pidimme parempana olla molemmat hostellissa kun se ei edes tullut kovin kalliiksi). Taksikuskit ovat muuten samanlaisia kaikkialla... kärsin matkapahoinvoinnista ja vaikka minulla ei olekaan aikaisemmin tullut lentokoneessa paha olo, pitkän lennon jälkeinen laskeutuminen osoittautui kamalaksi kokemukseksi ja minulla oli jo valmiiksi hirveä olo ja kun siihen lisätään taksikuskin hullu ajotapa ja noin tunti autossa... joo. Onneksi pahoinvointini ei ilmene oksenteluna, muuten olisimme voineet joutua maksamaan taksin siivouksesta.
Pahoinvointi meni kuitenkin nopeasti ohi kun sain raitista ilmaa ja hyvää ruokaa (dumplings ♥).

Ensimmäisen illan otimme muutenkin aika rennosti. Kävimme Kristiinan kämpällä vähän netissä (äidille pitää laittaa viestiä että on kunnossa) ja pyörimme vähän aikaa viereisellä night marketilla. Aikaerorasitus ei onneksi vaivannut minua ollenkaan, joten olin liikkeellä ihan virkeänä.

Seuraavat päivät menivätkin sitten ihan sekaisin, joten en pysty kertomaan tekemisistämme päivä päivältä. Kerron kuitenkin suurin piirtein mitä teimme milloinkin ja niin edes päin. ^^

Ensimmäisen kokonaisen päivän muistan hyvin eräästä erityisen hyvästä syystä...
Tiesimme etukäteen että Super Juniorilla oli keikkoja Taipeissa samaan aikaan kun minä olisin siellä (arvaako joku miksi menin juuri nyt?) ja olimmekin yrittäneet oikein kovasti ja useampaan otteeseen saada lippuja mutta jokainen yrityksemme epäonnistui. Vaikka olin yrittänyt olla odottamatta liikoja, olin kuitenkin joka kerta pettynyt aika paljonkin.
No, nyt kun kerran olimme Taipeissa päätimme lähteä edes paikan päälle Taipei Arenalle katsomaan menoa ja meininkiä, vaikkei lippuja ollutkaan ja tiesimme kaikkien neljän keikan olevan loppuunmyytyjä. Menimme sitten ihan piruuttamme kysymään lippuja lipunmyyntipisteestä ja mitäs sitten tapahtuikaan...

Kristiina on kirjoittanut enemmän tai vähemmän kattavasti seuraavista tapahtumista TÄÄLLÄ. Menkää lukemaan se ensin ja palatkaa sitten tänne.

Kuvia ei oikeasti saanut ottaa, vain tämän verran uskalsin uhmata sääntöä.

Vielä muutamia lisäyksiä tuohon:
Suomeen palattuani törmäsin sattumalta erääseen videoon jossa näkyykin juurikin se reaktio jonka me saimme Sujussa aikaan...


Noin 5:15 eteenpäin alkaa elämäni paras hetki tähän mennessä. Etsinnässä on vielä sellainenkin video, jossa mekin näkyisimme, jotta todistusaineisto olisi täydellinen, mutta ei ole vielä löytynyt. x)
Sanon vain sen verran, että pelkästään tuon videon katsomisen ajattelu saa käteni vieläkin tärisemään. Surrealistinen ei enää riitä kuvaamaan sitä tunnetta joka tuossa hetkessä oli.
Ja sellainen vielä, että kun pojat tuosta lähtivät vetämään seuraavaa biisiä, he kävelivät meidän ohitsemme ja Leeteuk vielä kumarsi minulle kiitokseksi. Onneksi minulla on refleksinä kumartaa takasin kun minulle kumarretaan joten sain sitten tavallaan myös kiitettyä häntä takaisinkin. ^^"

Keikka muutenkin oli aivan mahtava. Olisin ollut jo aivan tyytyväinen ja onnellinen ilman tuota erityistä huomionosoitustakin. Jos joku asia keikasta puuttui, se oli Heechul. Alunperin innostuin Super Juniorista juurikin hänen takiaan ja olisi ollut unelmien täyttymys nähdä hänetkin, mutta ei voi mitään. Ehkä vielä joskus.
Täytyy vielä mainita, että tällä hetkellä olen ihan täysin pakkomielteinen Donghaen suhteen ja... niin. Valehtelematta Donghaen osalta nautin keikasta täysin rinnoin. Mutta maybe that's just me, kun kiinnitin häneen kuitenkin eniten huomiota. x)

Niin joo, ja pari asiavirhettä tuolla Kristiinan selostuksessa on, kun molemmat muistettiin ne väärin alunperin. Myöhemmin selvisi, ettei Victoria edes ollut paikalla... ei siis ihme ettei hänestä jäänyt mitään muistikuvaa. x) Ja kuten tuolta videolta näkyy, xylitol-tanssia tanssivat Leeteuk, Donghae ja Eunhyuk, ei Henry. Mutta eipähän näillä yksityiskohdilla nyt hirveästi väliä edes ole. x)

Aikani Taipeissa ei siis olisi voinut paremmin alkaa.

Meillä ei ollut sen tarkempia suunnitelmia aikamme viettämiseen vaan menimme vain päivä kerrallaan ja mietimme aina aamuisin mitä tekisimme sinä päivänä.
Monesti kävimme viettämässä aikaa Taipei Main Stationin Underground mallissa. Sieltä löytyi kaikkea krääsäkauppojen, kirjakauppojen ja ravintoloiden väliltä. Ja sinnekin tuli aina välillä eksyttyä, minä ainakin... suuntavaisto menee miinuksen puolelle kun ei näe ulos.

Myös Ximenissa pyörimme pariinkin otteeseen. Ximen on jonkunlainen Taipein nuorisokulttuurin mekka. Siellä on paljon vaatteita, laukkuja, kenkiä ja muuta sellaista myyviä liikkeitä. Minua itseäni kuitenkin kiinnosti eniten kpop-fanikrääsää (piraatteja tietenkin) myyvät kaupat. Niissä on kaikkea tyynyistä ja mukeista avaimenperiin, vihkoihin ja kännykkäkoruihin. Vietimme niissä niin paljon aikaa hiplailemassa kaikkea mahdollista, että minusta tuntui että ostin jokaisen kaupan tyhjäksi, mutta lopullista saalista katsoessani huomaan että osasin olla yllättävänkin maltillinen. Ja tuotteet olivat kuitenkin sen verran halpoja ettei itseään tarvinnut maksaa kipeäksi.

Portaikko erääseen krääsäkauppaan.

Mukeja~

Tältä niissä krääsäkaupoissa näytti.

Katselimme toki myös nähtävyyksiä, tosin melkoisen vähän.
Matkalla Taipei 101:seen käväisimme Sun Yat Sen -muistopaikassa, jossa sattui olemaan juuri sinä päivänä Taipei Lantern Festival. Paikka oli siis täynnä porukkaa, mutta ei se haitannut. Satuimme paikalle myös sopivaan aikaan niin näimme "temppelin" sisällä olleiden vartioiden vuoronvaihdon, johon kuului muun muassa rytmistä marssimista ja aseiden pyörittämistä ja heittelyä.

Sun Yat Sen Memorial Hall ja Taipei 101

Ihmisvirtaa Lantern Festivaalilla.

Toinen vartioista Sun Yat Sen Memorial Hallissa.

Tarpeeksi tuolla alueella pyörittyämme suuntasimme kohti Taipei 101:stä, joka on maailman toiseksi korkein pilvenpiirtäjä. Se oli ymmärrettävästi helppo löytää, se kun näkyi kaaaauas, jopa hostellillemme asti, jos oli hyvä sää.
Pilvenpiirtäjän alakerroksissa on kauppakeskus, jossa on lähinnä sellaisia merkkiliikkeitä kuin Luis Vitton ja Prada. Ihan jokaisella tallaajalla ei niihin tietenkään ole varaa, mutta kellarissa on myös food court joka olikin sitten taas taipeilaiseen tapaan ihanan halpa. Ja niin iso, että sinne olisi voinut eksyä ihan helposti. Harmillista oli, että Taipei 101 oli niin kaukana hostellistamme, muuten siellä olisi voinut käydä syömässä vaikka joka päivä, sieltä kun löytyi ruokia kaikenlaiseen makuun.
Syötyämme lähdimme yrittämään ylös päin. Viidennestä kerroksesta löytyi lippuluukku josta ostettiin liput maailman toiseksi nopeimpaan hissiin ja näköalakerroksiin (kaikkiin pääsi samalla lipulla). Jonotusaika hissiin oli jotain puolentunnin luokkaa mutta matka ylös olikin sitten astetta nopeampi... matka kesti vain 45 sekuntia ja sinä aikana korvat ehtivät mennä pariinkin kertaan lukkoon ja lopussa tuntui siltä että jalat lähtivät irti lattiasta. Matkan aikana hississä ollut oppaan tapainen kertoi kiinaksi, englanniksi ja japaniksi tietoja hissistä.
Näköalat pilvenpiirtäjän 89. kerroksesta olivat aivan upeat mutta sen lisäksi siellä oli muutakin nähtävää, lähinnä mielenkiintoinen viritetty massavaimennin (tuned mass damper), joka pitää rakennuksen vakaana jos taifuuni tai maanjäristys iskee. Taipei 101:ssä oleva on kuulemma ainoa maailmassa jota turistit pääsevät katsomaan. Sellainen iso keltainen pallohan se vain oli, mutta minusta se on toimintaperiaatteeltaan yksinkertaisen nerokas. Massavaimentimen pohjalta oli myös Taipei 101:lle kehitetty maskotit, damper babies. Matkamuistomyymälästä olisi saanut sellaisen ostettua myös tuliaiseksi, mutta vaikka ne olivatkit söpöjä, olivat ne hieman liian kalliita. ^^
Pari kerrosta ylempänä, 91. kerroksesta pääsi myös ulkotasanteelle. Meidän siellä ollessamme toinen puoli ulkotasanteesta oli tuulen takia suljettuna, mutta ei haitannut. Siltä yhdeltäkin puolelta oli mahtavat näkymät.
Jos jokus käytte Taipeissa, kannattaa ehdottomasti käydä Taipei 101:sen päällä, se on hintansa arvoinen (lippu maksoi noin 10 euroa).




Nämä olivat niitä Damper Babyjä.

Näin korkealle turistit pääsivät.





Hostellimme vieressä oleva Shidan night market -alue tuli niin tutuksi kuin night market ylipäätään voi tulla... eli ei kovin tutuksi. Night marketilla (ainakin tuolla nimenomaisella) tuntuu olevan sellainen ominaisuus, että ravintolat ja liikkeet vaihtavat päivää joka ilta ja niitä on ihan turha yrittää löytää uudestaan. Niihin törmää sitten taas sattumalta uudestaan.

Rakastuin Taipeista saatavaan ruokaan. En voi sanoa että se olisi välttämättä paikallista, mutta kuitenkin. Ne raamen tyyliset nuudelikeitot, dumplingsit ja nuudeli- tai riisi-liha -sekoitukset olivat taivaallisia...
Ravintoloissa tilaaminen onnistui suhteellisen vaivatta, sillä vaikkakin tilaus tehtiin yleensä eräänlaisella kaavakkeella, johon sitten haluamansa ruokalajin nimen kohdalle tehdään merkintä ja lappu annetaan tarjoilijalle, osaamme molemmat lukea edes sen verran kiinaa että saimme kuvien avustamana suhteellisen helposti selville mitä missäkin ruoassa on ja tilasimme vain sellaisia ruokia joista ymmärsimme edes yhden merkin.

Tällaisella siis tilattiin...


Tapeissa on muuten 7eleven joka nurkalla, samoin Starbucks Coffee. Siellä on myös krääsäkauppoja, joiden nimi on CheckFun, joissa on siis kaikkea kivaa söpöä krääsää lompakoista kuulokkeisiin ja iPhone-kuoriin sekä jokaisessa kaupassa ainakin yksi nurkka täynnä kpop-krääsää. Kännykoruja ja sen sellaisia.

Yleisesti Taipeissa yllätyin siitä, että siellä soi erityisesti kaupoissa paljon korealainen ja japanilainen musiikki. Erityisesti Girls' Generationin The Boys ja 2NE1:n I Am the Best soivat paljon. Kaupoista löytyi myös erittäin kattavat valikoimat japanilaisia ja korealaisia levyjä ja lehtiä. Ja tietenkin taiwanilaisten lehtienkin kannessa oli ihan kiitettävät kokoelmat korealaisia tähtiä. Tai oikeastaan vain se yksi, eli Jang Geun Suk. Hän tuntui olevan ihan joka puolella ihan koko ajan, niin Taipeissa kuin Soulissakin. Minulla ei ole mitään häntä vastaan, itse asiassa hän on eräs lempinäyttelijöistäni, mutta... liika on ehkä liikaa. x) Toisaalta se, että hänen naamansa tuli vastaan kaikkialla oli aika huvittavaakin.

Niitä japanilaisia levyjä, tässä vain osa valikoimasta, tuossa oli niitä monta hyllyllistä.

Japanilaisia koira-lehtiä. Niitä oli kyllä kaikenlaisia muitakin, tähän kuvaan vain sattui tällaisia. x)


Sää Taipeissa oli lämmin... verrattuna Suomen tämän hetkiseen (tai siihen josta lähdin, eli -15). Lämpötila oli suurimmaksi osaksi ajasta jossain +15 asteen tienoilla ja oli aika sateista ja tuulista, mutta ei mitään rankkasateita kuitenkaan. Vain parina päivänä tarvitsi sateenvarjoa. Kengät olivat kyllä märät, varsinkin sen jälkeen kun toisen pohjaan tuli reikä... Mutta siitäkin selvittiin sairastumatta. Kahtena päivänä paistoi aurinko ja lämpötilakin kipusi päälle 20 asteeseen... ah.

Ei ole liioiteltua kun sanotaan, että Taipeissa on eniten maailmassa skoottereita ja mopoja. Minulla ei ole mitään vaikeuksia uskoa sitä. Siellä todella oli skoottereita ihan kaikkialla. Niillä tuntui myös olevan ihan omat liikennesääntönsä: Jos siitä mahtuu siitä saa ajaa ja jos siihen mahtuu siihen saa pysäköidä. Myös jalkakäytävillä piti varoa ettei jää skootterin alle. Muutenkin ajo-kulttuuri oli vähän sinne päin ja piti kyllä pitää silmällä myös suojatiellä ettei kukaan tule päälle. Mutta tähän vaikuttaa kyllä sekin, että olen henk.koht. hyvin paranoidi autojen suhteen... Katson Suomessakin todella tarkkaan ennen kuin menen tien yli.

Hostellihuoneemme oli ihan mukava erästä tuuletinta lukuunottamatta. Kun tulimme, meille sanottiin että ovenpielessä olevaa tuuletinta ei kannata laittaa pois päältä, sillä huoneeseen tulee kuulemma paha haju. No, tuuletin oli kuitenkin niin kova ääninen että tuntui kuin olisi lentokoneessa nukkunut. Ei se kyllä onneksi unta häirinnyt, tasainen ääni kun oli, ja saimme molemmat nukuttua hyvin. Muutaman illan jälkeen päätimme kuitenkin kokeilla mitä tapahtuisi jos tuulettimen laittaisikin pois päältä. Korvat soivat kovasti mutta huone oli ihanan hiljainen, varsinkin kun siellä ei ollut ikkunoita lainkaan (Taipeissa se on vain hyvä, siellä on jatkuvasti aika kova liikenteen meteli). Hostellin työntekijä oli kuitenkin ollut oikeassa ja huoneeseen levisi paha haju kun tuuletin oli pois päältä, joten jouduimme tyytymään lentokone-huoneeseemme. Aina välillä laitoimme sen kuitenkin tunniksi tai pariksi pois päältä nauttiaksemme hiljaisuudesta. Ja vaikka ääni olikin kova, se vaimensi myös tehokkaasti hostellin keittiöstä tulevat äänet jos siellä sattui olemaan muita vieraita. Ei jotain pahaa ellei jotain hyvääkin.
Huoneessa oli myös telkkari, jota tulikin katseltua sitten joka ilta. Sieltä tuli paitsi korealaista draamaa, myös korealaisia variety-ohjelmia kuten Immortal Songia ja Strong Heartia. Kyllä niitä huvikseen katseli. ^^ Välillä etsimme myös lähes 100 kanavan joukosta muutaman jotka näyttivät dubbaamattomia länsimaisia elokuvia.

Tällä tavalla kului se kymmenisen päivää Taipeissa. Pidin kaupungista yleisesti hyvinkin paljon. Siellä on siistiä ja vaikka ihmisiä onkin hurjasti, siihen tottui helposti, sillä paikallisilla tuntuu olevan joku sisäänrakennettu törmäämisenestovaisto ja törmäyksiä sattui tuskin koskaan, edes ruuhkaisessa metrossa tai night marketilla. Myös se, että muka erottui länsimaalaisena joukosta hyvin unohtui helposti, sillä paikalliset eivät tuntuneet siitä välittävän ja tuijottamista ei harrastettu. Myöskin ravintoloissa ja kaupoissa palvelu tuli usein kaikesta huolimatta kiinaksi (kerran yritin japaniksi, mutta eipä minua taidettu ymmärtää kun he silti puhuivat englantia). Pääasiassa kielen kanssa ei kuitenkaan tullut mitään ongelmaa, osoittelulla ja hymyilemisellä pääsee pitkälle.

Taipei Main Stationin Underground Mallista. Huomatkaa kyltti "Classy Restaurants".

Näkymä Kristiinan kämpän ikkunasta.



Seuraavaksi sitten kertomusta Soulista!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti