Kpoppia, söpöjä poikia ja eksymistä

Taipein jälkeen pelkäsin vähän sitä, että jäätyisin Soulissa, kun tiesin että siellä on kylmempää kuitenkin, mutta pelko oli onneksi turha. Lämpötila oli jossain nollan molemmin puolin, mutta minulla oli tarpeeksi vaatetta mukana niin ei tarvinnut olla kylmissään. Ja Koreassa onneksi ymmärretään lämmityksen päälle ja oikein kunnolla sitten. Ensinnäkin, kun menimme heti saavuttuamme lentokentältä Soul Stationille junalla, huomasimme että junassa oli lämmitetyt penkit. Samoin metroissa. Kun sitten saavuimme hostellille (jonne oli muuten yllättävän helppo löytää, hieman pelottavista ohjeista huolimatta) ja saimme huoneemme, oli sielläkin lämmitys, nimittäin lattia sellainen... se oli taivaallista. Istuimme valtaosaksi lattialla hostellilla oleillessamme ja lämmitimme vaateitammekin lattialla. x)
Myöskin Soulin kaupoissa ja ravintoloissa oli mahtavia infrapuna-tuulettimia, jotka siis puhalsivat lämmintä ilmaa. Oli mukava mennä johonkin kauppaan lämmittelemään sellaisen edessä hetken ja jatkaa sitten matkaa.
Hostellihuoneessa oli vain se huono puoli että siellä haisi hyvin voimakkaasti homeelle... pidimme ikkunaa auki kylmästä huolimatta hereillä ollessamme ja olimme pitkät päivät ulkona mutta jos olisimme olleet Soulissa enemmän kuin sen viisi yötä, olisi varmaan pitänyt vaihtaa huonetta, Kristiina kun sattuu olemaan allerginen. Mutta onneksi molemmat pärjäsimme ihan hyvin sen lyhyen ajan kun siellä olimme.

Ensivaikutelmani Soulista oli, että onpas täällä paljon hyvännäköisiä poikia. xD Taipeissakin oli toki hyvännäköisiä poikia, mutta Soulissa, varsinkin meidän hostellimme alueella, niitä tuntui olevan kymmenen kertaa enemmän. Sehän on vain hyvä, onpahan ainakin silmänruokaa. ;)
Eikä muuten ole liioiteltua sanoa, että kadulla tulee jatkuvasti vastaan kpopparien näköisiä poikia. Samanlaisia piirteitä ja tyyliä näkee kaikkialla.
Soul on myöskin yllättävän matala kaupunki. Taipeissa tottui siihen että kaikkialla on korkeita rakennuksia, mutta Soulissa niitä näytti olevan vain ihan keskustassa. Jännä juttu.

Hyvin äkkiä Soulissa huomasi myös sen, että se on aika turistiepäystävällinen kaupunki, nimenomaan siinä suhteessa että englanninkielisiä opasteita on harvassa. Ja jos ei osaa lukea koreaa (hanguleita), jota kumpikaan meistä ei siis osannut, saattaa eksyä aika äkkiä. Ja ruoan saaminen on vaikeaa. Meidän täytyi aina metsästää ne ravintolat joissa on kuvalliset ruokalistat ja joissa ruoka ei näyttänyt liian tuliselta (kumpikaan meistä ei kestä tulista ruokaa, ja korealainen ruokahan on tunnetusti ihan liian tulista). Ei meidän kuitenkaan nälkää tarvinnut tämän takia nähdä, löysimme ihan kiitettävästi japanilaistyylistä ruokaa (eli juuri niitä raamenin tyylisiä sun muita) tarjoavia ravintoloita ja saimme vatsamme täyteen.

Tästä eksymisestä tuli melkein tapa, kun esimerksisi yritimme Dongdaemuniin mutta minusta tuntuu ettemme oikeasti edes löytäneet kunnolla perille asti... vähän aikaa väärässä suunnassa pyörittyämme päädyimme johonkin isoon kauppakeskukseen josta löysimme food courtin (jossa näimme muuten pari suomalaista miestä, mutta suomalaiseen tapaa välttelimme heitä) ja kun olimme syöneet päätimme että olimme nähneet tarpeeksi Dongdaemunia ja lähdimme takaisin hostellille.

Toinen eksyminen tapahtui kun yritimme päästä N Seoul Towerille (tunnetaan myös nimellä Namsan Tower). Ensinnäkin, toisin kuin Taipei 101, Seoul Tower ei todellakaan näy kaikkialle. Toisekseen, meidän alkuperäiset ohjeemme siitä miten päästä torniin vievälle cable carille (tornille voisi myös kävellä, mutta halusimme mennä cable carilla) olivat niin väärät kuin voivat vaan olla, joten eksyimme todella pahasti. Emme löytäneet cable caria emmekä lopulta edes metroasemaa. Loppujen lopuksi meidän täytyi mennä takaisin omia jälkiämme ja löysimme lopulta sinne minne halusimmekin. Emme Seoul Towerille vaan takaisin hostellille, kun olimme päättäneet yrittää tornille asti löytämistä seuraavana päivänä uudestaan.
Seuraavana aamuna googletimme paremmat ohjeet cable carille ja löysimme kuin löysimmekin sen. Sillä sitten mentiin ylös ja pyörittiin sitten jonkun aikaa ensin tornin juurella olevalla tasanteella jossa on kuuluisa aita täynnä lukkoja. Aitaan voivat vaikka rakastavaiset kiinnittää lukkoja joihin ovat kirjoittaneet viestejä ja tapana on heittää avain sitten aidan yli viereiseen puistoon (vaikkakin nyt tasanteella oli kyltti jossa sanottiin ettei näin saisi tehdä sillä se roskaa luontoa ja saattaa aiheuttaa vahinkoa). Oli hyvä että tulimme ylös vielä päivänvalon aikaan niin lukoista sai paremmin kuvia.
Tarpeeksi pyörittyämme ostimme liput hissiin ja näköalatasanteelle. Täytyy sanoa suoraan, että se oli vähän pettymys. Ylhäällä ei ollut oikeastaan mitään nähtävää ja näköalat lukkotasanteelta olivat ihan yhtä hyvät kuin itse tornistakin, ellei jopa paremmat sillä tornin ikkunat olivat aika likaiset ja kuviin tuli pakollakin heijastuksia (tämä voi tosin olla vain minun kamerani vika, mutta kuitenkin). Ainoa mielenkiintoinen asia ylhäällä oli ikkunoissa lukevat maailman kaupungit ja matka Soulista niihin. Mukana oli kivasti myös Helsinki. ^^
Mutta siis, jos olet Soulissa, kannattaa kyllä käydä tornin juurella, mutta ylös asti ei välttämättä tarvitse ollenkaan mennä ellei välttämättä halua. Ja kannattaa ehdottomasti mennä niin että on ylhäällä myös päivänvalon aikaan.

Näin kaukana tuli käytyä.

Jonain päivänä kävimme pyörimässä Hongdaessa, joka on täynnä kahviloita ja klubeja (jälkimmäistä ei kyllä päivällä huomannut). Siltä alueelta löytyy myös esimerkiksi draamassa Coffee Prince käytetty kahvila, jonka taisimme löytääkin, mutta koska ensinnäkin en ole varma oliko se se oikea vai joku kopio vain ja toiseksi koska se ei enää näyttänyt yhtään samalta kuin draamassa, en ottanut siitä sitten edes kuvaa.

Lopulta tykkäsimme molemmat eniten hengailla Myeongdongissa. Se oli vähän niin kuin Taipein Ximen, paljon kauppoja laidasta laitaan ja paljon nuorta väkeä.
Myeongdongista löytyy myös vaatekauppa SPAO ja sen yläkerrasta Everysing, SMEntertainmentin "amusement space". Siellä on lähinnä SME:n artistien (ja joidenkin muidenkin) tuotteita myynnissä ja katseltavana, sekä pari karaoke-huonetta ja purikura-tyylinen valokuvauskoppi, jossa pystyi ottamaan kuvia haluamansa SME:n artistin kanssa. Karaokea emme kokeilleet mutta valokuvat piti totta kai ottaa, myyjän avustuksella. Se kopissa juoksenteleminen, että sai itsensä oikeaan asentoon oli yllättävän hauskaa. Sen vaan sanon että ensimmäinen kuva menee poikkeuksetta jotenkin pieleen joten siihen ei valita sitä kaikista isointa suosikkiaan. Kuvia saa ottaa muistaakseni kuuden ihmisen kanssa, mutta kuvia saa printata lopulta vain neljä, joten siihen malliin kannattaa valita. Vaikka sama henkilö kahdesti jos toinen kuvista ei onnistukaan. x) Kuvat saa vielä koristella kaikessa rauhassa ja sitten printata.

Spao ja Everysing

SMEntertainmentista puheenollen, harrastimme vähän erilaista nähtävyyksien katselua, menimme nimittäin käymään SM Buildingin, eli SME:n päärakennuksen luona. xD Sinne oli yllättävän helppo löytää, piti vain kävellä eräältä metroasemalta suoraan ehkä vartti. Mutta rakennus itsehän on aikamoinen mörskä, vaikka sitä onkin muka hiljattain remontoitu. Ehkäpä suurimmat muutokset tapahtuivat sisällä sitten. Mutta tulipahan käytyä. ^^

Aika mitäänsanomattoman näköinen.

Soulissa oli muuten samanlaisia krääsäkauppoja kuin Taipeissakin, siis CheckFunin oma vastine (muistaakseni Naughty Cat). Siellä oli myös erikseen sellaisia Ximenissä olleita kpop-krääsäliikkeitä. Niissä myytävät tavarat olivat kylläkin parempilaatuisia kuin vastineensa Taipeissa, enkä oikein ottanut selvää olivatko ne piraatteja vai eivät. Ehkä sitä katsotaan vähän sormien läpi tai jotain. Niissä myytin kyllä myös virallista kamaa, kuten levyjä ja kalentereita.

Soulissa ihmetytti kyllä levykauppojen vähäinen määrä. Löysimme Myeongdongista kaksi saman kaupan liikettä, muuten oli todella hiljaista. Ehkä emme vain käyneet oikeissa paikoissa. Eipä sillä, kyllä se yksikin kauppa riitti kun siellä oli hyvät valikoimat.

Viimeisenä aamuna jouduimme heräämään aikaisin aamulla sillä olimme suuntaamassa Pohjois-Koreaan. Tai ei oikeastaan, mutta sinne rajalle kuitenkin. Osallistuimme turisti-kierrokselle, joka vei meidät kaunissilmäisen sotilaan suorittaman passintarkastuksen kautta demilitarisoidun alueen läpi Etelä- ja Pohjois-Korean rajalle, Joint Security Arealle ja military demarkation linelle. Menimme ensin parin kilometrin päähän rajasta vistor centeriin jossa meille kerrottiin alueen historiasta ja meidän piti allekirjoittaa paperi jossa periaatteessa luki että ymmärrämme että saatamme kuolla ja ettei Etelä-Korean armeija tai YK ole vastuussa mistään jos niin käy. Sellaista.
Infon saatuamme vaihdoimme bussia ja seuraamme liittyi sotilas, joka oli aikaisemmin jo katsonut meidän passit (uudestaan) ja tarkistanut että olemme sopivasti pukeutuneita (rajalle mentäessä on tiukka pukukoodi, lähinnä niin että haalistetut ja revityt farkut ja mini-hameet sekä flip flopit ja korkokengät ovat kiellettyjä. Vaatteet siksi ettei Pohjois-Korea voisi käyttää huonosti pukeutuneita ihmisiä Etelä-Korean vastaisessa propagandassaan ja kengät siksi että jos jotain sattuu, pystyy juoksemaan pakoon). Hän pysyi mukanamme koko sen ajan kun olimme lähellä rajaa.
Rajalla sitten menimme ensin sisälle sellaiseen parakkiin ja kun olimme kaikki paikalla, opas paljasti että huoneen keskellä olevan pöydän ääressä pidetään Etelän ja Pohjoisen väliset neuvottelut ja valtioiden raja menee itseasiassa siitä keskeltä, joten kaikki jotka olivat tietyllä puolella (minä ja Kristiina mukaan lukien) pöytää olivatkin itse asiassa sillä hetkellä Pohjois-Koreassa. Niin helppoa se oli.
Parakissa sai ottaa siellä olleista eteläkorealaisista sotilaista kuvia hetken aikaa, jonka jälkeen menimme jälleen ulos ja Etelä-Korean päärakennuksen portaille, josta sai jälleen ottaa kuvia, mutta vain Pohjois-Korean puolelle (sillä eihän heillä niin väliä). Kuvien ottaminen oli muutenkin todella tarkkaan säädettyä. Vain tietyissä kohtaa ja tiettyyn suuntaan sai ottaa kuvia. Sinänsä ymmärrettävää, eihän sotilasalueilla muutenkaan saa ihan miten vaan olla, puhumattakaan niin herkästä alueesta kuin tuolla.
Kuvien ottamisen jälkeen lähdimme bussilla katsomaan muutamaa muutakin kohtaa rajan läheisyydessä jossa oli joskus sattunut joitain välikohtauksia, jonka jälkeen sitten palasimme oman bussimme luo, sanoimme hei heit omalle sotilaallemme (ja otimme hänen kanssaan kuvan xD) ja jatkoimme matkaa pois DMZ:ltä.
Tämän jälkeen kävimme jossain paikassa, jossa oli huvipuisto (melkeinpä tyhjä, keskellä talvea) ja joitain sotaan liittyviä muistomerkkejä ja sen sellaista. En muista yhtään mikä sen paikan nimi oli.
Siellä hetken pyörittyämme menimme syömään (kierroksen hintaan kuului lounas) perinteistä korealaista ruokaa, bulgogia. Se oli kyllä tosi hyvää, eikä ollut onneksi yhtään tulista.
Jos on aikaa Soulissa ollessa, kannattaa ehdottomasti ottaa osaa tällaiseen kierrokseen. Se maksoi hieman yli 50 euroa, mutta oli kyllä rahansa arvoinen, sen verran mielenkiintoista se oli. Liikkeelle lähdettiin tosiaan 7:30 aamulla ja meidän ottamamme puolikas kierros kesti niin että olimme takaisin Soulissa noin 13:30, eli siinä jää vielä pitkä iltapäivä ja ilta muuhun käyttöön.

Edessä eteläkorealaiset ja takana olevan rakennuksen ovien edessä yksinäinen pohjoiskorealainen.

Siinä se raja menee, keskellä pöytää. Tässä olen itse Pohjois-Korean puolella.

Sitä bulgogia.

Noin ylipäätään pidin kyllä Soulistakin. Kielen osaamattomuus toi tietenkin omat ongelmansa, mutta kyllä niistä päästiin ihan tarpeeksi hyvin yli ja monissa kaupoissa olisi pärjännyt varmasti myös japanilla jos sille olisi ollut tarvetta. Ainoa mikä Soulissa vähän ahdisti pientä suomalaista oli liikkeiden sisäänheittäjät ja mainoslehtisten jakajat. He tulivat ihan ihoon kiinni tyrkyttämään milloin mitäkin ilmaistuotetta ja jos erehtyi sellaisen ottamaan vastaan, he melkein kirjaimellisesti heittivät sisään liikkeeseen, jossa sitten joku toinen myyjä seurasi koko ajan perässä ja esitti random huomioita tuotteista joita en edes katsellut. Hieman aggressiivinen myyntitaktiikka etten sanoisi. Mutta jos Soulissa viettäisi pidemmän aikaa, siihenkin varmasti tottuisi. Tai oppisi välttelemään.
Kun kaduilla käveli, jokaisessa kaupassa soi eri kpop biisi (ja joskus länsimaistakin musiikkia). Se kuulosti siltä kuin olisi astunut sisään mp3-soittimeeni... siihen tottuisin mielelläni. ^^
Se tosin erona Taipeihin, että siinä missä Taipeissa ei oikeastaan törmännyt tuijottamiseen, Soulissa sitä tuli vastaan koko ajan. Monet tekivät double takeja ja toiset tuijottivat oikein kovasti suoraan päin naamaa kun menivät ohi... meille ei selvinnyt johtuiko se siitä että olemme länsimaalaisia, vai kenties jostain muusta.

Ensimmäinen kuva lentokentältä tulevan junan ikkunasta.

Big Bangin comebackiä odotellessa...

Minua jäi harmittamaan, ettemme voineet olla Soulissa pidempää aikaa, viisi yötä menivät ohi hyvin nopeasti. Sinne pitää päästä kyllä ehdottomasti uudestaankin. ^^

♥