10. toukokuuta 2012

DORADORA

Tämä kappale julkaistiin jo muutama viikko sitten, mutta haluan silti purkaa vähän tuntojani sen suhteen.

DORADORA

Olen aina valittanut sitä, että U-KISS ei vain jostain syystä pärjää Koreassa yhtään niin hyvin kuin heidän pitäisi pärjätä. Heillä on kyllä oma osansa faneja, mutta he eivät tunnu kiinnostavan suurta yleisöä. Tämä kiinnostuksen puute johti myös parin jäsenen erottamiseen ja korvaamiseen tuossa reilu vuosi sitten. Eipähän sekään auttanut, yhä edelleen he ovat lähes huomaamattomia Korean niemimaalla. He eivät koskaan ole saaneet ensimmäistä sijaa korealaissa musiikkiohjelmissa (niille jotka eivät tiedä, se on iso juttu kun sen ensimmäisen sijan voittaa, varsinkin juurikin se ensimmäinen kerta kun niin tapahtuu) vaikka debytoivat jo neljä vuotta sitten.

Japanissa he ovatkin sitten sitäkin suositumpia. He ovatkin promonneet siellä oikein ahkerasti järjestäen fanitapaamisia ja osallistuen ohjelmiin ja tehneet keikkoja ja kaikkea sen sellaista.

Omasta mielestäni U-KISS ansaitsee paljon enemmän kuin mitä he ovat tähän mennessä saavuttaneet. He osaavat esittää niin tanssittavaa musiikkia kuin balladejakin. He ovat tasaisen hyviä tanssijoita ja heillä on vahvoja vokalisteja ja taitavia räppääjiä. En vain tajua mikä heissä ei sitten iske korealaiseen yleisöön.

Melkein kaksi vuotta sitten ihastuin kappaleeseen Shut Up!! ja olen siitä lähtien seurannut heidän uraansa enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Ainakin olen aina kuunnellut heidän uudet biisinsä jos en muuta. Jäsenvaihdosten jälkeen julkaistu 0330 oli myöskin minun mieleeni, samoin myöhemmin tulleet Neverland ja Someday. Varsinkin Neverlandin kohdalla mietin tosissani, miksi ihmeessä korealaiset eivät vain voi pitää heistä. He ovat niin hyviä, ei se ole reilua.

Sitten alkoivatkin Japani-julkaisut. Tick Tack, A Shared Dream ja Forbidden Love varastivat sydämeni. Varsinkin Tick Tack oli jotain niin täydellistä hienon musiikkivideonsa ja koreografiansa kanssa, että toivoin että heidän korealaiset julkaisutkin olisivat niin hyviä. Ehkä he sitten saisivat jotain tunnustusta kotimaassaankin.
Vaikkakin, täytyy muuten sanoa, että heidän uudella albumillaan on kyllä koreankielinen versio Tick Tackista, eikä se ole niin hyvä kuin japaninkielinen. En osaa sanoa johtuuko se jostain muusta vai juurikin siitä, että minua itseäni häiritsee se, että lyriikoiden merkitys on erilainen. Japaninkielinen Tick Tack kertoo siitä, kuinka suhde on tulossa päätökseensä, sillä toinen on valehdellut mutta ei voi pitää sitä yllä enää. Korealaisen version lyyrikoissa tuntuu olevan aika päinvastainen viesti, nimittäin se, että nyt kun on aikaa, niin tanssitaan ja pidetään hauskaa ja tästä voi alkaa jotain mahtavaa. Ja hassuinta on se, että kun nyt katson molempien käännöksiä, jotkut osat tuntuvat olevan samanlaisia, varsinkin ensimmäisessä säkeistössä, mutta sitten kertosäkeen ja loppukappaleen ajan viesti muuttuu ihan täysin. Ei tietenkään erikielisissä versioissa voi sanoa täsmälleen samoja asioita jos sen haluaa edelleen kuulostavan hyvältä, mutta voisi edes merkityksen pitää samana.
Lyyrikoista puheen ollen, A Shared Dreamin lyriikat ovat ihanan kauniit, rakastan. ♥ Myös sen videossa on joitain äärimmäisen kauniita kohtia, kannattaa katsoa.

Ainoa mikä U-KISSissa on vialla, on se, etteivät heidän julkaisuidensa muut kappaleet ole ihan niin hyviä kuin voisivat olla. Jokaiselta albumilta olen yleensä löytänyt sen yksi tai kaksi muutakin kappaletta promottujen rinnalle, mutta valitettavasti muut ovat yleensä aika mitäänsanomattomia. Ehkä se on se ongelma sitten, vaikka ei muidenkaan hyvin menestyvien bändien julkaisut aina mitenkään hirveän mielenkiintoisia ole.

Ai niin, minunhan oli tarkoitus kertoa DORADORAsta... No, minulla kesti vähän aikaa tottua siihen, mutta nyt pidän siitä jo oikein paljon. Sen videokin on hieno kun jäsenet kävelevät jo seinillä. Koreografia on mukavan monipuolinen, mutta pysyy silti kasassa muutaman toistuvan liikkeen myötä.
Ei minulla muuta, halusin vaan käyttää tätä kappaletta tekosyynä U-KISSista pauhaamiseen. ^^

A Shared Dream

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti