17. maaliskuuta 2012

I'm singing my blues, curious about HISTORY

Kpopin saralla on viime aikoina sattunut ja tapahtunut, joten ehkäpä kirjoittelen hieman itsestäni kiinnostavista asioista.

Otetaan esimmäisenä käsittelyyn vaikkapa Big Bang.

Big Bang - BLUE

Big Bang teki comebackin tuossa viikko tai kaksi sitten, ja minä ainakin olin ihan onnessani. Big Bangin vanhemmasta tuotannosta pidän oikeastaan vain muutamista biiseistä kuten Haru Haru ja Lies, mutta noin vuosi sitten julkaistu neljäs albumi oli aivan mahtava. Pidin siítä kokonaisuutena hyvin paljon, varsinkin repackaged-versiosta.
Kesän ja syksyn tullessa seurasin ahdistuneena Big Bangin jäsenien edesottamuksia ja pohdin tosissani pystyvätkö he siitä nousemaan enää. Mutta tällä kertaa oli hyvä, että kpop on niin nopeatempoista. Ongelmat tuntuivat unohtuvan ja vuoden vaihteessa huhut Big Bangin comebackista alkoivat kiertää. Edelleen Daesungin ja GDragonin "skandaaleista" puhuttiin, mutta ohimennen ja lähinnä vain selittävästi. Daesung varsinkin tuntuu saavan kaikkien sympatiat puolelleen ja se on todella hyvä... Onnettomuuksia sattuu.
Anyway, jotta tämä postaus ei masentaisi ketään liiaksi, pitänee siirtyä siihen itse comebackiin.
YGEntertainment alkoi noin viikkoa ennen h-hetkeä julkaista teasereita, jossa taustalla soi ensimmäisenä julkaistava Blue ja jäsenet kertoivat kappaleesta. Mainitsen tämän vain sen takia, että haluan kiinnittää huomiota siihen, että näissä teaser-videoissa puhuttiin koreaa mutta niissä oli myös TEKSTITYS ENGLANNIKSI. Tämähän on todella harvinaista kpopissa, mutta olen ilokseni huomannut myös ainakin JYPEntertainmentin tehneen samaa hiljattain comebackin tehneen Miss a:n Touch-videolla. Mahtavaa, että myös ulkomaisiin faneihin kiinnitetään jotain huomiota.

Big Bangin BLUE... rehellisesti sanottuna, en muista tykkäsinkö siitä heti kättelyssä, mutta ainakin todella pian tykästyin ja paljon. Se luo vaivattomasti sellaisen jännän melankolisen tai ehkä nostalgisen tunnelman ja jokaisen jäsenen oma ääni ja tyyli tulee hyvin esille.
Toinen lempparini uudelta mini-albumilta on FANTASTIC BABY. Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, nauroin. Hyvällä tavalla. Se oli hauskin ja mukaansatempaavin biisi pitkään aikaan. Myöskin sen musiikkivideo on todella värikäs ja itsessäänkin ihan hauskaa katsottavaa. Ja minä olen muuten varmaan niitä harvoja jotka oikeasti pitävät GDragonin hiustyylistä... silloin kun se hiuslisäke on sellainen pitkähkö, olkapäille ulottuva, se on hieno. Ja jos nyt puhutaan uusista tyyleistä, pidän myös TOPin jäänsinisistä ja Daesungin blondeista hiuksista, sopivat kantajilleen erittäin hyvin. Seungrin oikean korvan lävistykset ovat myös mahtavat. Jotta en syrjisi ketään, mainitsen myös että Taeyang näyttää samalta kuin aina ennenkin. x) Jokainen saa itse päättää onko se hyvä vai huono.

Tämän kertainen mini-albumi oli kokonaisuudessa ehkä hieman huonompi kuin edellinen. Siitä jäi aktiiviseen kuunteluun oikeastaan vain BLUE, FANTASTIC BABY ja Daesungin soolo Wings. Mutta ei se haittaa; koska noinkin monta biisiä kolahti, olen onnellinen. Big Bang is back! ♥

Big Bang - FANTASTIC BABY




Ensi viikolla comebackin on tekemässä myös SHINee. Sitäkin on odottettu kuin kuuta nousevaa, sillä edellinen Korea-julkaisu oli Lucifer/Hello ja se oli 2010 kesällä. Vaikka SHINee on sen jälkeen julkaissut biisejä Japanissa, ne ovat suurimmaksi osaksi olleet vain japaninkielisiä versioita heidän vanhoista biiseistään, mistä seuraa se, että tässä ollaan nyt viimeiset puolitoista vuotta kuunneltu ja katseltu vain Luciferia ja Juliettea ja Replayta jne... Pidän kyllä heidän vanhemmista biiseistäänkin, varsinkin Luciferista mutta uutta materiaalia kaivataan jo kipeästi, minä ainakin.
Viime viikolla alkoi sitten teaseri-kuvien pudottelu ja... noh, olisin toivonut ehkä jotain vähän muuta, rehellisesti sanottuna. En viitsi kuvia tähän laittaa, mutta kiinnostuneet voivat käydä ne itse katsomassa SHINeen virallisilla sivuilla. Sanotaan nyt vain, että on olemassa hienostunutta ja tyylikästä seksikkyyttä ja sitten sellaista, joka yrittää mutta ei onnistu sitten millään. SHINeen teaserit olivat valittettavasti lähempänä sitä jälkimmäistä. Mutta onneksi nimikko-biisin teaserit (nimi on muuten SHERLOCK) ja kuvat musiikkivideosta kuulostavat ja näyttävät jo paljon paremmilta, joten ei kai tule tarvetta kuurata silmiä puhtaaksi videon katsomisen jälkeen. SMEntertainmentillä on paha tapa tehdä jotain väärin mutta sen jälkeen tehdä jotain niin oikein, että se huono asia unohtuu.
SHERLOCKia pitää kuitenkin vielä odotella ainakin pari päivää. Siitä ehkä lisää sitten.

SHINee - SHERLOCK-albumin "highlight medley"


SMEntertainmentista pääsemme sujuvasti siirtymään seuraavaan aiheeseen, joka on EXO.
Tässä vaiheessa varoitan, että nyt seuraa sitten mahdollisen fanitytön turhautunutta ranttaamista.
EXO on SME:n uusin neronleimaus. Tästä uudesta poikabändistä on huhuttu minun muistin mukaan jo ainakin viime keväästä alkaen. Sitten vihdoin viime jouluna SME alkoi julkaista teaser-videoita tästä bändistä. Bändi ei ole vieläkään debytoinut.

Sanoin tuolla aikaisemmin, että kpop on hyvin nopeatempoista. Tällä tarkoitan siis sitä, että bändin koosta riippuen uuden julkaisun ja comebackin hypettäminen kestää kaikkien sääntöjen mukaisesti korkeintaan noin kaksi viikkoa. Tähän aikaan mahtuu perinteisesti se ensimmäinen ilmoitus että "bändi XX tulee takaisin sinäjasinä päivänä!", jokaisen jäsenen yksittäinen teaser, joko kuvana tai videona, yksi tai kaksi teaseria nimikko-biisin videosta, sitten itse nimikko-biisi ja sen video, sitten koko (mini-)albumi ja lopuksi vielä comeback staget musiikkiohjelmissa. Nopeaa ja tehokasta. Aluksi tähän tahtiin tottuminen oli minulle ainakin suhteellisen haasteellista, sillä jrockin kohdalla olin tottunut siihen, että julkaisuja sai odottaa kieli pitkällä monta kuukautta. Mutta kyllä siihen vain tottuu ja nyt jopa pidän siitä ettei tarpeeton hypetys kestä liian kauaa (toisaalta, jrockin kohdalla hypetystä oli tuskin ollenkaan).

EXO:n kohdalla tämä aikataulu ei päde ollenkaan. Ensimmäinen teaseri tuli tarkalleen 21. joulukuuta. Nyt melkein kolme kuukautta, 23 teaseria ja kaksi "prologue single"ä (SME's words, not mine) myöhemmin, bändi ei ole edes virallisesti debytoinut vielä.
Jotkut näistä teaser-videoista ovat vielä aivan nerokkaita, kuvaukseltaan ja toteutukseltaan. Tuntuu siltä, että jossain SME:n syövereissä on joku tylsistynyt ideanikkari joka käyttää kaikki hyvä ideansa EXO:n teasereihin. (Ja siksi melkein kaikki SME:n musiikkvideot ovat aivan samanlaisia ja aivan yhtä tylsiä...)

Esimerkki nerokkaasta EXO:n teaserista

EXO:n rakenteesta sen verran, että 12-jäseninen bändi on jaettu kahtia EXO-K:n ja EXO-M:n välille. K on Korean markkinoille suunnattu yksikkö kun taas M tähtää Kiinaan. Näin ainakin teoriassa siis, tosi toimissa poikiahan ei ollakaan vielä nähty. Eri yksiköiden jäsenet ovat olleet toistensa teasereissa pitkin ja poikin. Teasereissa on kyllä ollut yksi asia, joka on jäänyt mietityttämään. Tai no, montakin asiaa, mutta puhun nyt siitä että näistä 23 teaserista huimat 8 on ollut yhden ja saman jäsenen nimissä (ja hän on muutamissa muissakin, vaikkei otsikossa hänen nimeään olekaan). Se on noin kolmasosa kaikista teasereista. Tämä jäsen on nimeltään Kai, ja vaikka itse olenkin ihan täysin hänen lumoissaan, olen nähnyt kommentteja miten monia ärsyttää se että häntä yksin hypetetään niin paljon ja muut jäsenet jäävät vähemmälle huomiolle. Onhan se harmi, varsinkin kun Kai tuntuu vain olevan jonkinlainen standardi. Hän on kyllä hyvännäköinen ja osaa tanssia ja laulaa, mutta ei ole kummassakaan mitenkään erityisen silmiinpistävä. Minua ei sinänsä haittaa se, että Kaita näkyy joka puolella, mutta mietin vain mikä se syy tällaiseen yhteen jäseneen keskittymisen takana voi olla. Ja luuleeko SME todellakin, ettei Kailla ole jo nyt hatereita vaikka muille jakaa? Luulenpa ettei se selviä koskaan.

EXO:n hypetys on siis ollut jotain ihan omaa luokkaansa. Itse ihmettelen lähinnä sitä, että miksei SME vaan debytoi heitä jo, sehän toisi heille vaan lisää rahaa! Olemme tästä ystäväni kanssa useaan otteeseen keskustelleet ja hän heitti jonain kertana, että kenties SME:n suunnitelmissa joku on mennyt pieleen ja EXO:n debyyttiä on pitänyt lykätä ja nyt kun SHINee on tekemässä comebackin, ei ole järkeä heittää EXO:s samaan soppaan, sillä SHINee vie kaiken huomion. Ei kyllä pysty käsittämään. Toivottavasti EXO vielä joskus pääsee SME:n kellarista ulkoilmaan.

Näistä edellä mainituista prologi-sinkuista on julkaistu molemmat versiot, siis koreaksi ja kiinaksi. Itse olen huomaavinani yksiköissä lähinnä sen eron, että K:n jäsenet ovat paremman näköisiä, mutta M:ssä on enemmän todella hyviä tanssijoita. Laulusta en vielä osaa sanoa mitään, tosin tulen luultavasti kuuntelemaan enemmän korealaisia versioita siitä yksinkertaisesta syystä että korea on minulle kielenä helpommin lähestyttävä (vaikkakin olen viime aikoina tottunut todella hyvin myös kiinaan... saa nyt nähdä). Puhtaasti fanittamisen näkökulmasta tulen kyllä seuraamaan molempia yksiköitä, sillä pidän Kaista (joka on K:ssa) luvattoman paljon, mutta M:ssä on Lay/Yixing, joka kiinnitti huomioni heti kun hänet ensimmäisen kerran näin. Muista jäsenistä en oikein osaa vielä sanoa, kun en heitä edes kunnolla tunnista.
Kerron lisää EXO:sta sitten kun he noin kymmenen vuoden päästä vihdoin debytoivat.

EXO-K - HISTORY

EXO-M - HISTORY

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti