25. huhtikuuta 2012

Nodame Cantabile

Huh, tuntuu että olen viime aikoina innostunut draamoista taas uudelleen. Minulla oli tässä alkuvuodesta sellainen kausi, etten oikein löytänyt mitään hyvää katsottavaa ja kesken olevat draamatkin jäivät huomiotta. Mutta ehkä taasen nyt kun olen saanut Skip Beatin ja Switch Girlin ja vielä tämän seuraavan draaman katsottua, niin sitten loppuukin taas katsottava kesken... No, ehkä löydän jotain kivaa taas. ^^

Tällä kertaa käsittelyssä on loistava Nodame Cantabile.


Olen kuullut tästä draamasta jo jokin aika sitten, sillä siinä on kasa näyttelijöitä joista pidän valtavasti, mutta en sitten syystä tai toisesta ole tätä aikaisemmin aloittanut. Nyt kuitenkin tämä tuli jälleen vastaan ja koska minun oli pakko katsoa ensimmäinen jakso, pääsin sitten alkuun ja jäin koukkuun.
Katsomisen pakko johtui siitä, että saimme koulussa japanin puheopettajaltamme tehtäväksi katsoa Nodamen ensimmäinen jakso ja kuvailla sen muutaman päähenkilön persoonallisuutta. Japanin harjoitusta siinä oli nimenomaan se kuvailu siis, mahdollisimman monipuolisesti tietenkin. x)


Nodame Cantabile sijoittuu musiikkiyliopistoon Tokiossa. Miespäähenkilö on kaikkien ihailema Chiaki Shinichi, joka on lahjakas pianisti. Hänen unelmanaan on kuitenkin tulla kapellimestariksi. Naispäähenkilö on Noda Megumi (tai Nodame), joka soittaa pianoa koska pitää siitä ja haluaa tulla lastentarhanopettajaksi. Näiden kahden tiet sitten sattumalta risteävät ja tarina voi alkaa. Samoihin aikoihin yliopistoon ilmaantuu mysteerinen ulkomaalainen kapellimestari, joka perustaa oman orkesterinsa yliopiston vähemmän suosituista soittajista. Chiaki pääsee kovasti yrittämällä (mutta melkein sattumalta) tämän kuuluisan kapellimestarin oppiin, joka sitten jättääkin koko orkesterin Chiakin vaivoiksi. Draamassa seurataan paitsi Chiakin ja Nodamen kasvua henkisesti ja musiikillisesti, myös orkesterin muiden jäsenien edesottamuksia.


Tämäkin perustuu muuten samannimiseen mangaan. Sitäkään en ole lukenut, joten en voi vertailla.

Juoni oli mielestäni hyvä ja se liikkuu koko ajan eteenpäin. Samoja ideoita ei käytetä koko aikaa vaan huumori ja tilanteet pysyvät tuoreina.

Kuitenkin se mikä minut sai rakastumaan Nodame Cantabileen oli sen henkilöhahmot ja näyttelijät.
Kuten tuolla ylempänä mainitsin, useampikin päänäyttelijöistä oli minulle ennestään tuttuja ja sellaisia jotka tiesin loistaviksi, eivätkä he tälläkään kertaa pettäneet.
Ensimmäinen näistä on Chiakia esittänyt Tamaki Hiroshi. Täytyy myöntää etten aluksi edes tunnistanut häntä samaksi henkilöksi jonka olin aikaisemmin nähnyt draamassa Love Shuffle. Hän oli siinä ihan eri tyylinen, hahmon takia siis, ja jälleen huomasin mitä hyvä näyttelijä voikaan saada aikaan. Chiaki on melkoisen synkkä ja sisäänpäinkääntynyt mutta valoistuu siitä draaman aikana, ja nämäkin muutokset Tamaki pystyy ilmaisemaan vaivatta.
Toinen on Nodamen kenkiin asettunut Ueno Juri. Hän on mahtava. Tekisi melkein mieli jättää kuvailu siihen, mutta ehkä yritän selittää enemmänkin. Olen aikaisemmin nähnyt Ueno Juria sellaisissa mestariteoksissa kuin Sunao ni narenakute ja Last Friends. Hän on yksi kaikkien aikojen lempinäyttelijöistäni. Nodame hahmona on aivan ihana ja rakastuin häneen heti ensimmäisessä jaksossa. Oli virkistävää nähdä Ueno tällaisessa valoisassa ja suloisen kaoottisessa roolissa ja hän onnistui siinä aivan yhtä hyvin kuin muissakin rooleissaan.
Kolmas tutuista oli viulisti Mine Ryutaroa esittänyt Eita. Hänet olen itseasiassa nähnyt noissa samoissa kuin Ueno Jurinkin ja niiden lisäksi vielä parissa muussakin. Nodamessa hänkin tekee loistosuorituksen intohimoisena viulistina. Mine osasi naurattaa mutta myös koskettaa ja Eitan ilmeet saivat minut nauramaan ihan ääneen muutamaankin otteeseen.
Nodamessa oli mukana myös kasa oikein hyviä ja nerokkaita sivuosia, muun muassa Masumi ja Strezemann (Milch) sekä orkesterin muut jäsenet.
Päänäyttelijöiden, varsinkin Chiakin ja Nodamen kemiat olivat taas niin kohdallaan että siitä oikein nauttii.


Nodame Cantabilessa on paljon musiikkikohtauksia joissa joko Chiaki ja/tai Nodame soittavat pianoa tai sitten koko orkesteri soittaa yhdessä (ja muutamia muitakin soittimia näkyy yksistään). Yritin muutaman kerran oikein tarkasti katsoa josko huomaisin soittavatko näyttelijät itse, mutta ei sitä kyllä huomannut. Toki on mahdollista, että kaikki näyttelijät osaavat soittaa omia soittimiaan, mutta pidän sitä aika epätodennäköisenä, varsinkin päänäyttelijöiden kohdalla, sillä heidän hahmonsa ovat niin lahjakkaita. Mutta oli miten oli, ainakaan se ei näkynyt ollenkaan selvästi jos eivät soittaneetkaan itse, ja olen siitä hyvin iloinen. Pidän sitä hyvin ärsyttävänä, jos hahmon on tarkoitus olla todella hyvä soittamaan jotain instrumenttia, mutta näyttelijästä huomaa heti ettei hän ole koskaan kyseiseen soittimeen koskenutkaan.
Siitä myös lisäpisteitä, että draamassa oikeasti kuultiin musiikkia, eikä vain pieniä pätkiä. Orkesteri soitti useampaan otteeseen koko sinfonian, tai jos nyt ei ihan kokonaan (ne ovat usein niin pitkiä), niin ainakin suurimman osan.


Nodame Cantabilesta on myös kaksi Special-jaksoa ja jopa kaksi elokuvaa. En ole vielä ehtinyt, mutta katson nämä kyllä niin pian kuin mahdollista ja kerron sitten lisää.



PS: Jos en tämän jälkeen tiedä mitä "kilpailu" ja "lastentarhanopettaja" ovat japaniksi, saan hävetä. Molemmat toistuvat draamassa niin monta kertaa, että vähemmästäkin jo oppii.

PPS: konkuuru コンクール ja youchien no sensei 幼稚園の先生.

PPPS: Mutta itseasiassa tiesin molemmat sanat jo aikaisemmin. x)

1 kommentti: