20. huhtikuuta 2012

MAMA

Mainitsin aikaisemmin SME:n uudesta neronleimauksesta EXO:sta ja siitä kuinka he eivät (silloin) vieläkään ole debytoineet. Nyt on kuitenkin pitkän pääsiäislomani aikana mahdoton tapahtunut ja EXO on kuin onkin julkaissut mini-albuminsa ja toimii aktiivisesti ympäriinsä!
En tosiaan ollut ihan ihmisten ilmoilla kun tämä ihme tapahtui, joten en sitä heti voinut hehkuttaa, mutta nyt olen kuitenkin palannut taas oman koneen ääreen ja voin kertoa hieman mitä mieltä olen asiasta.

Ihan vielä kertauksen vuoksi, EXO:ssa on siis yhteensä 12 jäsentä ja se on jaettu kahtia kuuden jäsenen ryhmiin joista K keskittyy Koreaan ja M Kiinan markkinoille. M:ssä on kiinalaisen suuntautumisensa vuoksi neljä kiinalaista jäsentä. Vanhimmat ovat 1990 ja nuorimmat 1994 syntyneitä.

Tämän ensimmäisen mini-albumin nimikkokappale MAMA on loistava. Se on kyllä tyyliltään aika dramaattinen, mutta ei kuitenkaan (ainakaan minun makuuni) liikaa ollenkaan, joten annetaan mennä ja nautitaan. Kappale on molemmilla kielillä (siis koreaksi ja kiinaksi) ihan yhtä hyvä, ei oikeastaan mitään eroa.

EXO-K ~ MAMA

EXO-M ~ MAMA

Video sitten... molempien versioiden konsepti on tietenkin ihan sama.
Niin, EXO:n konsepti on yleisemmin se, että pojat ovatkin tulleet tänne maapallolle joltain exoplaneetalta (niille jotka eivät tiedä, exoplaneetta (tai ekso) on oman aurinkokuntamme ulkopuolella oleva planeetta (siis kiertää jotakin muuta tähteä kuin omaa Aurinkoamme) ja siis ihan oikea tähtitieteellinen termi. Lisää Wikipediasta) ja tämän takia heillä on erilaisia supervoimia. MAMA:n videolla nämä supervoimat sitten esitellään.
Videon alussa on englantia osaavalle suhteellisen huvittava intro, jossa miesääni puhuu hyvin draamaattisesti, elokuva-trailerien tyylisesti englanniksi jostain ehkä asiaan liittyvästä. Kai EXO:n jäsenien alkuperästä tai jostain. Olin muka ymmärtäväni, mutta nyt kun mietin, en oikeastaan osaa asiaa teille selittää. Intro ei ole niinkään englantia kuin engrishiä ja se kannattaa ehkä suosiolla skipata.
Jäsenillä on siis erilaisia voimia, joihin kuuluu muun muassa teleporttaus, erilaisten elementtien (tuli, vesi, tuuli) hallitseminen, parantaminen ja sen sellaisia. Kaikilla jäsenillä on myös oma logonsa (tjsp). Sieltä löytyy esimerkiksi lohikäärme ja yksisarvinen mutta suurin osa on aika abstrakteja muotoja.
Myöskin eri ryhmien (K ja M) jäsenien voimat liittyvät jotenkin toisiinsa tavallaan ristiin. Siis niin, että kun K:n jäsenellä on veden hallitsemisen voima, M:ssä on jäsen, joka pystyy jäädyttämään kaikkea. Yritin tässä pohtia miten nämä vastaavuudet sitten ihan tarkkaan menevät, mutta en päässyt lopulliseen tulokseen, koska ne eivät kaikki ole yhtä loogisia kuin vesi/jää. Löytyy pari tuli/tuli mutta sitten joo... no, joka tapauksessa, jotain vastaavuutta niihin on yritetty ja musiikkivideon versiot liittyvät myös toisiinsa, joten voitte katsoa ja yrittää itse pohtia, miten ne yhdistelmät toimivat. x)

Videot ovat erikoistehosteiltaan ja kuvaukseltaan todella hienoja. SME on nähtävästi vetänyt ison osan muiden artistien videoista säästämistään rahoista näihin EXO:n videoihin ja mikäs sen mukavampaa. Debytoiva bändi tarvitsee kenties vähän hienommat elkeet, muuten kukaan ei huomaa heitä. Ja jos jälki on sellaista kuin MAMA:n videot, en todellakaan valita.

En edelleenkään huomaa K:n ja M:n välillä mitään sen suurempaa eroa. Tai no, M:n tanssiminen tuntuu vieläkin olevan hieman sujuvampaa, mutta ei K:kaan missään tapauksessa huonosti tanssi. Laulussa he ovat samalla tasolla.

Mini-albumiin kokonaisuutena petyin hieman lähinnä siitä syystä, ettei siinä ollut tarpeeksi uusia biisejä. MAMA:n lisäksi siltä löytyy nämä kaksi prologi-sinkkua What is Love ja History sekä uusina Angel, Two Moons ja Machine.
What is Love ja History on jo kuultu vähän liiankin monta kertaa.
Angel on kappaleena niinkin tylsä, että koko kappale kuulostaa samalta kuin se pieni pätkä joka on kuultu jossakin teaserissä.
Two Moons ja Machine olivat ihan mukiinmeneviä, mutta olisivat voineet olla parempia. Näiden kahden kappaleen kohdalla huomasin kuitenkin K:n ja M:n välillä sen eron, että jostain syystä jota en osaa sen tarkemmin sanoa, nämä ovat parempia M:n vetäminä.
Toivotaan että SME toimittaa tästäkin albumista repackage-version jolla sitten saadaan vielä muutama kappale lisää.

Kuitenkin kappaleihin pettymisestä huolimatta olen iloinen että EXO on vihdoin päässyt ulkoilmaan SME:n kellarista. EXO on kasa lahjakkaita ja suloisia poikia, jotka toivottavasti saavat vielä paljon faneja. Minut he ovat jo voittaneet puolelleen. ^^

2 kommenttia:

  1. Lololol, toi alku xD

    Tykkäsin enemmän ite tost ylemmän videon ryhmäst, mut alemman videon kohta tost 4:51 oli aika hemmetin kova! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, just toi kohta tossa M:n videossa on ehkä mun lempparein ikinä. Kris~ <3

      Poista