Maanantaina 7.11. matkasin jälleen pitkästä aikaa Helsinkiin keikalle. Edellisen kerran sellainen reissu taisi olla toukokuun lopun katastrofaalinen D:n keikka.
No mutta, tällä kertaa odotettavissa oli kanon x kanon, jonka Euroopan kiertue oli ylipäätään minulle ainakin kova yllätys. Luulin että kanon x kanon on vain pieni projektiryhmä, joka tekee yhden tai kaksi anime-tunnaria ja jäsenet jatkavat sitten omia hommiaan. Olen hyvin onnellinen ettei näin ole.
Kanon x kanon koostuu laulusta vastaavasta Kanon Wakeshimasta ja yleisestä sekoilemisesta vastaavasta An Cafen Kanonista. Mielenkiintoinen yhdistelmä siis jo valmiiksikin.
Keikka aikoi suurinpiirtein ajallaan (en katsonut kelloa) ja ensimmäiseksi vuoron sai Kanon Wakeshima itsekseen. Pidän neidin soolo-musiikista hyvinkin paljon, joten odotin jo hänenkin näkemistään innolla ja täytyy sanoa että kannatti odottaa. Olen joskus nähnyt Kanon Wakeshimaa jossain kommenteissa sun muissa ja hän on vaikuttanut aika... jäätävältä, sanotaanko. En siis ollut yhtään varma kuinka hän pystyisi esiintymään yksinään mutta se meni todella hyvin. Hänellä on yllättävän paljon karismaa sellaiseksi pieneksi olennoksi ja hän otti lavan haltuun hyvinkin kiitettävästi. Musiikki tuli taustanauhalta, Kanon Wakeshima lauloi itse ja soitti selloaan hyvin kauniisti. Hän piti myös pieniä välispiikkejä englanniksi ja japaniksi (ja muutaman sanan suomeakin; aina yhtä kivaa ^^) ja käyttäytyi lavalla niin suloisesti, että sain itsekin fanityttökohtauksia. xD Ei sellaista söpöyttä länsimaalaiset saa aikaan, ei siitä pääse mihinkään.
Kanon Wakeshima esitti neljä tai viisi biisiä joista tunnistin vain ensimmäisen, joka oli still doll. Viimeisen kappaleen lopussa, kun hän oli jo lopettamassa, hänen sellostaan (jonka nimi on muuten nanachie, kuulemma) rikkoutui joku osa, mutta se saatiin onneksi korjattua.
Kaiken kaikkiaan ihana olento. Haluaisin häntä nähdä uudestaankin. ^^
Seuraavaksi pienen lavan-muokkauksen jälkeen lavalle asteli An Cafen Kanon. Olen hänet viimeksi nähnyt noin kaksi ja puoli vuotta sitten kun An Cafe veti keikan Helsingissä (maaliskuussa 2009), mutta siihen nähden että suorastaan rakastan Kanonia, olin yllättävän tyyni. Hymyilin vain korvasta korvaan.
Kanon sanoi sen itse parhaiten "Tonight, I am DeeJaaayy~", eli hän veti pienen DJ-setin animebiisejä. Koska en katso animea oikeastaan ollenkaan, en tunnistanut biiseistä kuin yhden, joka oli Gundam Seedin alkutunnari, ja senkin vain koska TMRevolution laulaa sen. ^^" Aivan setin viimeiseksi Kanon sai Tavastian repeämään kun hän laittoi soimaan An Cafen Kakusei Heroismin.
Biisien aikana Kanon itsekin tanssi pöytänsä takana, lauleskeli biisien mukana ja hymyili kun aina kun hän teki jotain, yleisö hurrasi. Kanon oli täydellisesti omassa elementissään anime-biisien kanssa.
Tämänkin Kanonin kohdalla voisin melkein sanoa samaa kuin edellisenkin, eli kaiken kaikkiaan ihana olento. ♥
Tässä välissä lavaa piti jälleen hieman asetella mutta yleisöllä ei suinkaan ollut tylsää. Lavalle heijastettiin nimittäin video, jossa tuli sellainenkin pieni informaatio kuin "Mr.Kanon = OTAKU" ystävällisillä keltaisilla kirjaimilla. Tavastia ei ole koskaan nauranut niin kovaa.
Anyway, videon varsinainen pointti oli opettaa eräänlaiset furit yhteen kanon x kanonin biisiin, Koi no doutei. Fureja sanottii "otagei"ksi, eli otaku + kei (japaniksi "tyyli") = otagei, eli otakun tyyli. Itse sanoisin sitä lähinnä ihan täysin sekoipäiseksi furittamiseksi. x'D Itseltäni puuttuu tunnetusti kaikennäköinen koordinaatiokyky, joten pysyin mukana vain pienessä osassa tätä furittamista, mutta sitä oli hauska katsoa. xD Fureja oli opettamassa (videon välityksellä) Mr.Alien, jonka oikeasta henkilöllisyydestä ei kasvojen peittävän maskin takia voi olla varmuutta (saattoi olla tai olla olematta Kanon). Yleisölle näytettiin ne furit yhteensä kolmeen kertaan.
Kun olimme oppineet furit (teoriassa ainakin) oli vuorossa sitten keikan viimeisen osion aika ja kanon x kanon asteli yhdessä lavalle.
Kaksikko esitti yhteensä 6 biisiä, joista kaksi oli anime-covereita. Vaikka biisejä oli niinkin vähän, en millään muista niiden järjestystä. xD Mutta ensimmäinen taisi olla kuitenkin Calendula Requiem. Tuli todistettua sekin että kyllä Mr.Kanon osaa soittaa kitaraa ainakin sen yhden biisin verran. Mukavaa vaihtelua (bassoa hän ei soittanut ollenkaan). En kuollaksenikaan muista mitä Mr.Kanon teki Renai no susumen aikana, mutta The Doll House toi mukanaan ehkä vuosisadan parhaan hetken. Molemmat Kanonit nimittäin tanssivat yhteinäistä koreografiaa parapara-tyylisesti. Mr.Kanon veti tanssin mielettömän rennosti, ihan kuin hän tekisi jotain sellaista aina ja jatkuvasti. (toivoisin että olisin voinut saada tanssin videolle...) On kai sanomattakin selvää että Ms.Kanon tanssi myös hienosti, mutta se ei ole mikään ihme. ^^
Toista anime-cover biiseistä en tunnistanut mutta toinen oli kuin olikin Sailor Moonin alkutunnari. Ei siinä muuten mitään, mutta sillä välin kun Ms.Kanon tietysti lauloi, Mr.Kanon laittoi päällensä viitan, silinterihatun, sellaisen maskin ja puskan (feikki-)ruusuja ja juoksenteli lavalla ihan innoissaan. Lopuksi ruusut lensivät yleisöön jonkun fanitytön hoteisiin. Menin jo sanomaan, että Mr.Kanon tanssimassa olisi vuosisadan paras hetki, mutta tämä taisi olla ihan yhtä hyvä. xD
Viimeisenä taisi sitten olla se Koi no doutei, johon oli opetettu otagei-furit aikaisemmin. Mr.Kanon sai kunnian näyttää esimerkkiä ja sen hän tekikin juuri sopivalla otakun innokkuudellaan.
Encoressa vedettiin Koi no doutei uudestaan ja Mr.Kanon riehui vieläkin enemmän. Tämä yksi biisi kuultiin illan aikana yhteensä viisi kertaa, mutta ei haitannut; se on hyvä biisi. ^^
Kanon x kanonin kaksikolla on todella hyvät kemiat ja he täydentävät toisiaan juuri sopivasti. Kaiken kaikkiaan, keikka oli myös rakenteeltaan todella hyvä ja selkeä. Kun illan "pääesiintyjällä" eli kanon x kanonilla on itsellään vain viisi biisiä, täytyy keikkaan keksiä jotain muutakin sisältöä ja se onnistui täydellisesti juuri näin. Ensin aivan kuin esiteltiin molemmat osapuolet erikseen ja sitten näytetiin millaista jälkeä tulee kun ne laitetaan yhteen. Minä ainakin tykkäsin todella paljon tällaisesta järjestelystä.
Pitkästä aikaa todella viihdyttävä keikka. Hetkeäkään ei ollut tylsää.
Ja täytyy vielä erikseen mainita että Mr.Kanon näytti ihanan onnelliselta koko keikan ajan. Ollessaan DJnä, tanssiessaan Ms.Kanonin kanssa ja vetäesään sekopäisiä furejaan. Ja se jos mikä lämmittää fanin sydäntä. ♥
Saisivat Kanonit tulla joskus takaisinkin, nyt jo on ikävä. ^^" ♥
Myyntipöydästä tarttui mukaan vain söpön vaaleanpunainen paita kanon x kanonin chibi-kuvilla.
♥ ♥ ♥
PS: Ja koska jouduin melkein pidättelemään itseäni että olisin saanut aikaa luettavaa tekstiä, lopuksi vielä pakollinen Kanon-fanityttösekoaminen koska se mies on ihana: losueygröoagwräosuegfryseygdr ♥
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanonxkanon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kanonxkanon. Näytä kaikki tekstit
13. marraskuuta 2011
6. syyskuuta 2011
Perfection
Viime viikonloppuna Tampereella järjestettiin Tracon. En muista järjestysnumeroa mutta itselleni se taisi olla neljäs Tracon peräkkäin.
Olin liikeellä pääsääntöisesti parin kaverin kanssa, vaikka itse conissa taisi olla melkein kaikki koulukaverini... vaikkakaan en onnistunut törmäämään heistä kuin yhteen. Niin ne ihmiset vaan sinne Tampere-taloon uppoaa. :D
En ottanut yhtään kuvaa koko conin aikana... Anime-cosseja oli toki, mutta koska en itse animea tai mangaa seuraa, en niihin sen enempää kiinnittänyt huomiota... Jrock-cosseja oli tänä vuonna harvinaisen vähän, tai sitten en vain tunnistanut niitä.
Kävimme kyllä kuuntelemassa muutamaa ohjelmanumeroa, mutta pitkälti coni meni siihen että hengailimme alueella ja nautimme toistemme seurasta. Kävimme (tai ystäväni kävi, olin henkisenä tukena, paitsi sitten kun mikki meni rikki niin uskalsin itsekin "laulaa" x'D) laulamassa muutamat kpop-biisit karaoke-huoneessa molempina päivinä.
Vaikkei minulla hirveästi kerrottavaa olekaan, viikonloppu oli aivan mahtava ja olisi saanut jatkua kauemminkin. Täydellinen kesän loppu, oikeastaan. ♥
En myöskään löytänyt mitään ostettavaa, mutta silti sain kyllä kotiinviemisiä... mainitsin joskus aikaisemminkin että eräs ystäväni onnistui saamaan lipun alkukesän Pariisin SMTown-konserttiin... no, hänpä ei sitä minulle kertonut, mutta oli ostanut minulle sieltä tuliaisia. Niinpä sain sunnuntai-iltana tuoda kotiini Heechulin... tai ainakin viuhkan hänen kuvallaan varustettuna.
Heechul on siis minun ehdoton suosikkini Super Juniorista jos sitä ei joku vielä tiennyt, joten tämä lahja oli... no, tulin hyvin onnelliseksi. ♥ En malttanut päästää sitä käsistäni koko viikonloppuna, paitsi etten uskaltanut ottaa sitä mukaan coni-paikalle ettei se vain menisi rikki... (ja kyllä, se on vielä suojamuovissaan, enkä sitä tule pois ottamaan... miksi pitäisikään, se näyttää hyvältä noinkin. ^^")
Tämän viikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa arki erilaisten opintojen kanssa.
Kiitos kaikille hyvästä seurasta.
♥ ♥ ♥
PS: Syksyllä on sentään odotettavissa jotain arjesta poikkeavaakin, nimittäin:
En malttaisi odottaa!! ♥

Tunnisteet:
kanonxkanon,
keikat,
superjunior,
tapahtumat,
tracon
1. syyskuuta 2011
Kanon x2
Ette uskoisikaan kuinka onnellinen olen tämän uutisen takia:
7. marraskuuta, Tavastialla. Liput myynnissä ensi maanantaina (5. päivä) kello 9:00.
Ihana nähdä yksi viidesosa An Cafesta taas (ja Kanon Wakeshimakin on kyllä varmasti näkemisen arvoinen).
♥ ♥ ♥
PS: Olen tällä hetkellä hieman kiireinen kun kaksi koulua alkaa yhtä aikaa ja viikonloppuna on vielä vuorossa Tracon, mutta ei se mitään. Ensi viikolla taas rauhottuu kun elämä asettuu takaisin uomiinsa ja kerron sitten täälläkin lisää koulusta ja Traconista ja näin. ^^"

ancafe,
kanonwakeshima,
kanonxkanon
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)