Näytetään tekstit, joissa on tunniste versailles. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste versailles. Näytä kaikki tekstit

9. elokuuta 2011

Two Years




TERU ~「for you」


♥   ♥   ♥

12. marraskuuta 2010

Destiny

Versailles ~ Destiny -the lovers-


Sitä sopii miettiä miten he aina onnistuvat näyttämään noin... hyvältä, kauniilta, eleganteilta jne.

♥♥♥

PS: Pahoittelen näitä minimaalisen pieniä postauksia mutta valitettavasti aikani/energiani ei nyt muuhun riitä. Ja ajattelin että on parempi postailla lyhyitä juttuja kuin ei yhtään mitään. ^^"

PPS: Nyt viikonloppuna on Tsukicon, joten siitä ainakin jotain juttua sitten ensi viikolla. ;)

9. elokuuta 2010

He blooms in the night sky


Siitä on jo vuosi.
Olin tullut juuri takaisin ulkomailta. S soitti mutta ei kestänyt sanoa asiaansa puhelimessa. Arvasin hänen äänensävystään, että jotain oli nyt pielessä. Oikeastaan oli kaksi vaihtoehtoa... Yoshiki, joka oli juuri ollut leikkauksessa, tai Jasmine You, jonka terveydentila oli äkillisesti huonontunut viikkoa aikaisemmin.
Yoshiki esiintyi eilen USA:ssa.

En itkenyt heti. Olin vain epäuskoinen. Jasmine Youn joku läheinen kirjoitti hänen blogiinsa hänen viimeisistä päivistään. Kuinka hän oli halunnut vielä viimeisillä voimillaan nähdä Yokohaman yötaivaan (hän rakasti tähtiä). Kuinka hän oli laitattanut kyntensä kuntoon, aivan kuin olisi itse jo tiennyt kohtalostaan.
Luin käännöksen tästä muutamaa viikkoa jälkeenpäin. Silloin totuus iski koko voimallaan ja itkin. Oli se vain uskottava.
Jasmine You on poissa.


En ikinä ehtinyt häntä nähdä, livenä. En oikestaan edes tiennyt hänestä juuri mitään ja nyt se kaduttaa. Mutta ainakin voin nyt kunnoittaa hänen muistoaan ja varmistaa, että muutkin saavat kuulla ja tietää tästä mahtavasta henkilöstä.
Kauniinpaa ihmistä saa hakea, eikä sittenkään löydä.


Minulla on häntä ikävä, omasta puolestani, mutta myös muiden fanien, hänen perheensä ja ennen kaikkea Versaillesin jäsenien puolesta. Jos jopa minulla on näin kova ikävä, voin vain kuvitella kuinka pahalta Kamijosta, Hizakista, Terusta ja Yukista tuntuu. Ja silti he jatkavat ja muistavat. Kunnioitan heitä suuresti erityisesti tämän vahvuuden takia.

Jasmine You ei ole kuollut. Niin kauan kuin vain yksikin ihminen muistaa häntä ja hänet, hän ei ikinä kuole. Tätä on todellinen kuolemattomuus.
Olisin vain niin toivonut ettei hänen olisi pitänyt lähteä niin pian. Hänellä olisi ollut vielä paljon annettavaa.

Jasmine You... Toivottavasti olet löytänyt rauhan.
Nuku hyvin, kauniita unia.
♥ ♥ ♥


30. kesäkuuta 2010

Dear Prince, I am your Princess

Ah... Katsotaan nyt minkälaisen postauksen saan aikaiseksi... sen verran sanattomaksi tuo eilinen keikka minut jätti. ♥

Keikka oli kokonaisuutena suorastaan täydellinen. Settilistan järjestys oli saumaton ja tasapainoinen. Kaikki jäsenet eläytyivät musiikkiin loistavasti ja eräänlaiset koreografiat toteutettiin virheettömästi.

Välispiikkejä oli suhteellisen vähän, mutta ne olivat sitäkin ihanampia. Kamijo muun muassa kertoi pitävänäsä Muumeista ja erityisesti Nuuskamuikkusesta sillä hahmo on "cool". Hän julisti itsensä meidän (yleisön) prinssiksi ja meidät hänen prinsessoikseen. Amorphouksen alussa tapahtui pieni tekninen kämmi (taustanauha ei alkanutkaan silloin kuin piti) ja Kamijon reaktio taisi olla parhaimpia, mitä olen koskaan nähnyt: Hän kääntyy katsomaan taakseen (yleensä rumpali hoitaa taustanauhoja, mutta ei välttämättä ole hänen vikansa jos se ei toimikaan) ja lausuu hyvin dramaattisella äänellä: "Oh my God!". Itse kullakin taisi olla pokassa pidättelemistä siinä vaiheessa. Toinenkin huudahdus aiheutti naurunpyrskähdyksiä ja kieltämättä hämmensi hieman... Aivan täysin varoittamatta ja näennäisesti mitenkään mihinkään liittyen Kamijo huusi: "I'm coming!" Lauseen merkityksestä saavat kaikki vetää ihan vapaasti omat johtopäätöksensä... ;)
Lopussa Kamijo esitteli vuorotellen kaikki jäsenet ja satuin kuulemaan kuinka hän tituleerasi Hizakia super-kitaristiksi... Taitaa hän sitäkin olla, Hizaki siis. x)

Sanomattakin lienee selvää, että lähes koko keikka meni minulta tuijottaessani häpeilemättä Kamijoa. Se mies on niin karsimaattinen ja komea ja vangitseva (ja muutama muu ylistävä adjektiivi) ja käsittämättömän kaunis niin monella eri tavalla. Hänen äänensä on enemmän kuin täydellinen (se on taivaallinen, virheetön, sanoinkuvaamaton), hän pysyi täydellisesti tietyssä roolissaan koko keikan ajan ja hänen hymynsä... sanotaanko vain, että teki äärimmäisen hyvää nähdä hänen hymyilevän sillä tavalla. Yksikään hymy ei ole saanut minua onnellisemmaksi kuin Kamijon äärimmäisen lempeä hymy. Toivottavasti se ei katoa enää koskaan. ♥
Yuki... no, rumpalina häntä en taaskaan hirveästi nähnyt, mutta niistä pienistä vilaisuista tajusin kyllä siinä on taasen yksi henkilö joka on huomattavasti paremman näköinen oikeassa elämässä kuin kuvissa (eikä hän kuvissakaan ole ollenkaan huonon näköinen).
Hizaki ja Teru saivat minut haukkomaan henkeäni uskomattomilla kitarasooloillaan. Heidän sormiensa seuraaminen on hyvin vangitsevaa katseltavaa.
Olin itse Terun puolella lavaa ja hänen suloinen hymynsä sulatti minut ihan täysin. Hän tuntui nauttivan esiintymisestään täysin siemauksin ja piti jatkuvasti yllä pientä silmäpeliä yleisön kanssa.
Hizakista en hirveästi mitään osaa sanoa, näin häntä nimittäin harmittavan vähän. Kaunis hän kuitenkin oli, todella kaunis. Harva nainenkaan pystyy olemaan yhtäaikaa niin vahva ja elegantti mutta silti tietyllä tavalla hyvin naisellinen.
Basistina toimi Masashi (meniköhän se nyt oikein... en ihan satavarma ole tuosta nimestä kun jostain syystä se vain ei jäänyt mieleen). Hän sopi hyvin yhteen muiden kanssa, tosin hänen asunsa oli hieman vähäeleisempi kuin muiden jäsenien. Hänen taidoistaan ei ole kysymystäkään. Olin kuitenkin tyytyväinen, että hän melkein sulautui taustaan eikä tuonut itseään liiaksi esille. Hän otti paikaltaan osaa bändin "koreografioihin" mutta ei liikkunut juurikaan.
Jasmine You oli selvästi läsnä ja häntä myös muistettiin. Serenaden alussa Kamijo loi viivyttelevän katseen kattoon, kuin varmistaakseen että Jasmine You varmasti kuuntelee heidän kunnianosoitustaan. Hänet myös mainittiin kunniapaikalla aivan viimeisenä Kamijon esitellessä bändiä. Äänestä päätellen myös yleisöllä on häntä ikävä.

Encoressa oli vain kaksi kappaletta (tosin Versaillesin biisit ovat melko pitkiä ja kun niitä vielä vähän pitkitettiin yleisön huudattamisella niin encore oli ihan sopivan pituinen) mutta viimeisen biisin jälkeen bändi tuntui olevan suorastaan vastahakoinen lähtemään lavalta. Yleisön päälle satoi varmaankin kaikki mahdollinen irtaimisto lavalta: Hurja määrä plektroja, rumpukapuloita, pyyhkeitä, vesipulloja...
Pakko vielä mainita, että Kamijo piti roolistaan kiinni jopa niin paljon että joi vetensä viinilasista. x)

Myyntipöydästä tarttui tälläkertaa mukaan vain paita (olisin halunnut myös kassin, mutta ne olivat kaikki jo menneet siinä vaiheessa kun ehdin itse pöydän ääreen). Edessä Versaillesin perhos-logo ja takana Euroopan-kiertueen keikka-aikataulu.


Oikeastaan kaikki kappaleet jotka toivoinkin kuulevani myös soitettiin joten siltäkin osin keikka oli oikeastaan unelmien täyttymys. Serenade osoittautui melkein ylivoimaiseksi esteeksi, mutta siitäkin selvittiin lopulta. Yritin laulaa mukana, mutta ääneni särkyi parin rivin jälkeen... onneksi Kamijo pysyi vahvana ja johdatti meidät muutkin pimeydestä valoon.

Settilistasta sen verran, että ne joiden edessä on numero ovat varmasti oikeassa kohdassa mutta kysymysmerkillä varustetut saattavat olla väärinkin. Olen nekin kuitenkin järjestänyt niin miten itse muistelisin järjestyksen menneen.

Setlist:
1. Sound in Gate
2. Prelude
3. Aristocrat's Symphony
4. Sound & Bites
5. 愛と哀しみのノクターン
6. The Umbrella of Glass
?. Prince
?. Silent Knight
?. God Palace
?. Red Carpet Day
?. Zombie
?. 月下香
?. Princess
14. Amorphous
15. Serenade
16. Ascendead Master
Encore:
17. Beast of Desire
18. Revenant Choir

En oikeastaan vieläkään usko oikeasti nähneeni Versaillesia livenä. Ajatus siitä, että eilen illalla Kamijo seisoi parin metrin päässä minusta niin täydellisenä kuin vain ihminen voi olla ei vain uppoa tajuntaani. Toivottavasti saan heidät vielä joskus nähdä... Nyt jo nimittäin on aivan sydäntä särkevä ikävä. Taivaasta putoaminen sattuu aina.

♥ ♥ ♥

29. kesäkuuta 2010

zero

Serenade

28. kesäkuuta 2010

1

Amorphous

27. kesäkuuta 2010

2

The Umbrella of Glass

26. kesäkuuta 2010

3

愛と哀しみのノクターン

21. kesäkuuta 2010

Sound in Gate

Tämä postaus nyt vähän venyi, eräästä sattuneesta syystä...

Tämä sattuu nimittäin olemaan tämän blogin 100 postaus! Kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä enemmän tai vähemmän asiaan liittyen noinkin moneen postaukseen on jo mahtunut ja lisää on todellakin tulossa!!! So stay with me, I'm just getting started! (^___^)

Tämä postaus venyi siis sen takia kun yritin keksiä tähän jotain erikoista juhlan kunniaksi, mutta en vaan keksinyt, niin randominfoilla sitten taas mennään. ^^"

---


Kaikki, joita kiinnostaa varmaan tietävätkin jo, mutta VAMPSin uuden albumin, Beastin, julkaisua on lykätty melkein kuukaudella. Alkuperäinen päivä oli 7.7. mutta nykytiedon mukaan se eksyy kauppoihin vasta 28. heinäkuuta.
Mitään syytä ei taaskaan annettu.
(Muuten, tuo kuva on ilmeisesti Beastin kansi... en tykkää. Se on yhtäkkiä hyvin erilainen kaikista muista VAMPSin julkaisuiden kansista... ei sovi sarjaan.)

---


Tilasin tuossa pari päivää sitten vihdoin Kanon Wakeshiman uuden albumin! En malttaisi odottaa... taisin jo joskus aikaisemmin mainita että pidin hänen edellisestä albumistaan hyvin paljon, joten toivotaan että tämäkin on vähintään yhtä hyvä!

---


Aloin jonkun aikaa sitten katsomaan uutta japanilaista draamaa Sunao ni narenakutea. Yksinkertaisessa kauneudessaan se kertoo viidestä ystävyksestä, jotka vain yrittävät pärjätä elämissään. He ystävystyivät alunperin Twitterin välityksellä, mutta tapaavat sittemmin myös oikeassa elämässä ja Twitterin merkitys juonessa vähenee ensimmäisten jaksojen myötä, joskaan se ei koskaan katoa kokonaan.
Sarjassa on kaksikin lempinäyttelijääni (Eita ja Ueno Juri) ja bonuksena päälle vielä aivan tajuttoman suloisen roolisuorituksen tekevä (ex-)DBSK:n JaeJoong/Hero (sori, en satu tietämään millä nimellä häntä yleisimmin kutsutaan). Eivät muutkaan mitään huonoja näyttelijöitä ole, joten tässä sarjassa saakin taasen nauttia mahtavista näyttelijäntaidoista.
Olen katsonut 9 jaksoa tähän mennessä, mutta koska sarjaa esitettään Japanissa parasta aikaa, joutuu uutta jaksoa odottamaan aina jonkun aikaa... en vain millään malttaisi, tahdon tietää mitä seuraavaksi tapahtuu pianhetinytäkkiä!
No mutta kuitenkin, pidän todella sarjan rennosta ja luonnollisesta tunnelmasta. Sarjan viisi päähenkilöä ovat hyvin todentuntuisia ja aitoja ja heihin on helppo samastua, varsinkin kun olen nuori aikuinen itsekin. Heidän keskustelunsa ovat ajoittain tunnelmaltaan hyvinkin vaikeita ja vaivaantuneita, mutta niinhän ne ovat oikeassakin elämässä. Pitkästä aikaa draama jonka voisi uskoa olevan oikeastikin totta.
Suosittelen ehdottomasti katsomaan, on todellakin sen arvoinen! :)

---


Loppuun vielä pieni hehkutus siitä, että viikon päästä huomenna tapahtuu jotain suurenmoisen mahtavaa ja sanoinkuvaamatonta.
Versaillesin keikka.
En tiedä selviänkö siitä hengissä niin monesta eri syystä mutta en jättäisi sitä väliin vaikka maksettaisiin lottovoiton verran. Tajusin muuten juuri, että tähän mennessä innokkaaseen odotukseeni on liittynyt myös pieni "en tahdo todellakaan mennä sinne keikalle, minähän kuolen sinne" -fiilis, mutta nyt se on kadonnut. Tällä hetkellä en halua mitään muuta enemmän kuin nähdä näiden ihmisten kauneus (ulkoinen ja sisäinen) Tavastian lavalla, suoraan edessäni. Kuulla Kamijon ääni omin korvin, nähdä Hizakin ja Terun sormien tanssivan heidän kitaroidensa kielillä ja Yukin hakkaavan rumpujaan aivan kuin hän ei ikinä niitä sen jälkeen pääsisi soittamaan.
Tuntea Jasmine Youn läsnäolo.
On elämä ennen ja jälkeen Versaillesin. Nyt eletään tyyntä myrskyn edellä.
Enää viikko.


---

Tänään, 21. kesäkuuta 2010 on kulunut 11 vuotta siitä kuin eräs mahtava ja lahjakas henkilö poistui luotamme äkillisesti ja aivan liian nuorena. Hän oli mahtava rumpali ja ihminen ja hän asaitsee tulla muistetuksi. Toivottavasti hän on edes ystäviensä mielessä, jos ei muiden.

Kami, you were our butterfly. Fly free and rest in peace.

7. toukokuuta 2010

and I love... vol. 2/2

Kuten luvattu, toinen osa lempikappaleitani! Menen pidemmittä puheitta suoraan asiaan.

Gackt - Vanilla
Hyvin mahdollisesti kaikkien aikojen paras kappale ikinä. XD Gacktin tyyli, "tanssiminen" lasiseinäisessä laatikossa ja muutenkin vaan koko kappale on niin epic, ettei mitään rajaa. Minulle (toisin kuin jotkut kommentit joita olen nähnyt) ei tuota minkäänlaisia vaikeuksia myöntää, että tämä kappale on mahtava! (PS: Jos olette jo tottuneet fanserviceen tai ette muuten vain järkyty helposti, tämä live voi olla katsomisen arvoinen. Consider yourselves warned. ;) )



exist trace - Requiem
Viime viikon keikka faniutti minut ihan täysin ja tämä kappale on noussut yhdeksi suosikeistani. Eipä siitä muuta.



D'espairsRay - Kamikaze
Despan kaikki kappaleet ovat hyviä, mutta tämä taitaa kuitenkin nousta ylitse muiden. Mieletön myös livenä, btw (en malttaisi millään odottaa syyskuun keikkaa).



Mucc - Libra
Rakastan niin kappaletta kuin sen PV:täkin. Erityisesti Tatsuroun tyyli (jälleen kerran) näyttää todelta hyvältä (molemmat mutta erityisesti se musta).

(en pysty upottamaan videota tähän postaukseen mutta tässä on linkki)

HYDE - Jesus Christ
Tämä kappale sai minut rakastumaan Hyden musiikkiin ja vieläkin se iskee ja kovaa.



Gackt - Jesus
Olin niin innoissani kun Gackt julkaisi tämän kappaleen. Ajattelin jo, että hän olisi vihdoin uudistamassa tyyliään ja tekemässä jotain uutta, mutta se jäikin vain toiveajatteluksi. Siltikin tämä kappale on mielettömän hyvä ja siihen tuo mukavasti syvyyttä sen (kenties hieman järkyttäväkin) PV.



Matenrou Opera - Dolce
Rakkautta ensikuuntelulta. Tätä on tullut kuunneltua ja paljon, ihan mielettömän hyvä kappale.



Versailles - Amorphous
Ihana, ihana, ihana. Toivottavasti tämä kuullaan livenä kesällä. ♥



Miyavi - Super Hero
Tämä oli Miyavin ensimmäinen uusi kappale yli vuoteen (ilmestyessään kesäkuun alussa 2009) ja olin jo ehtinyt kaivata hänen tuotoksiaan. Kun tämä sitten kuultiin, rakastuin Miyaviin ihan täysin jälleen kerran. Tähän kappaleeseen liittyy myös hyviä muistoja viime syksyn keikkojen ja uuden hyvän ystävän (♥) löytämisen myötä.



the GazettE - Dim Scene
Jos pitää valita vain yksi kappale DIM:ltä, se on tämä. Tässä kappaleessa on tietyssä mielessä yhdisteltynä elementtejä kaikista albumin kappaleista, mutta se on silti täysin omanlaisensa ja päättää albumin erityisen kauniisti.



hide - Misery
Eräs hiden parhaista kappaleista. ♥




Vielä on luvassa kolmaskin postaus samalla teemalla, mutta jossa on vain Kpop biisejä. Ja muutama kappale oli liian special laitettavaksi tänne muiden sekaan, joten niistä tulee myös oma postauksensa jossain vaiheessa. ;)

Mielipiteitä tästä tai edellisestä listasta? Kertokaa ihmeessä, kommentit ovat ♥

PS: Ai niin!! Tänään onkin kulunut jo neljä kuukautta siitä kun aloitin blogini! Tänään ei tule kuitenkaan perinteistä uutta layoutia, koska vaihdoin sen jo hiden muistopäivän kunniaksi. Kiitos kaikille lukioille ja kommentoijille, tästä on hyvä jatkaa! ♥

//EDIT:
vol. 1/2
Kpop

6. toukokuuta 2010

and I love... vol. 1/2

Mainitsin tuossa pari päivää sitten miettiväni postauksia lempibiisiestäni. Pohtimisen ja ankaran karsimisen jälkeen sain listani yhteensä 21 biisiä. Olen jaoitellut ne kahteen eri postaukseen ja tässä olisi nyt tarjolla ensimmäinen! :D
Yritän vähän selvitellä miksi juuri nämä biisit, mutta useimmissa tapauksissa minulla ei oikein ole mitään kunnon syytä... ne vain ovat iskeneet heti kättelyssä enkä ole niistä ensikuuleman jälkeen päässyt eroon.
(Nämä ovat ihan mielivaltaisessa järjestyksessä.)


Girugamesh - crying rain
Last.fmstä voi huomata, että tämä on soinut hyvinkin ahkeraan aina siitä lähtien kun sinkku julkaistiin alkusyksystä 2009. Olen tätä kuunnellut monet tunnit repeatilla, eikä se vieläkään ole käynyt tylsäksi. Aivan ihana kappale; varsinkin Satoshin vokaalit.



9GOATS BLACK OUT - Den lille havfrue
Tämä on itselleni jollain tapaa hyvin nostalginen biisi. Kuuntelin tätä (ja 9GBOia muutenkin) hyvin paljon syksyllä 2008, kun olin juuri muuttanut omilleni. Sen ajan muistot tulevat hyvin vahvana mieleen. Siksi (tai kenties siitä huolimatta) tykkään tätä aina kuunnella.



abingdon boys school - Kimi no uta
Yksinkertaisesti vain mielettömän hyvä kappale. Tähänkin liittyy tietyt muistot, sillä olen tämän saanut nähdä livenä. :)



VAMPS - Sweet Dreams
Tämän kappaleen lyriikat ovat aivan ihanat ja todella merkitykselliset, myös itselleni. Hyden ääni kruunaa upean kokonaisuuden.





Versailles - Serenade
Itsestäänselvistä syistä en voi lopettaa tämän kappaleen kuuntelemista. Käsittämättömän kaunis kappale käsittämättömän kauniille ihmiselle. Jos joku (minun lisäkseni) ei koe pystyvänsä katsomaan tämän PV:tä, voi kuunnella pelkän audion täältä.





Miyavi - Itoshii hito (dokusou ver.)
Yksi kaikkien aikojen lempikappaleistani. Tämä esiintyminen sai minut rakastumaan tähän kappaleeseen ja on edelleenkin minulle rakkain versio. Tässä kuitenkin eri akustinen versio, sama kuin Fan's Best -kokoelmalla.




the GazettE - Without a trace
Gazette tuotti minulle ongelmia tämän postauksen miettimisen aikana, sillä aluksi listassa oli melkein kaikki DIMin kappaleet ja aika paljon muitakin... mutta sain sentään valikoitua kaksi yli muiden ja toinen on tämä. Without a trace varasti sydämeni heti ensimmäisten nuottiensa aikana eikä ole vielä sitä takaisin antanut. Rukin ääni saa aina aikaan kylmiä väreitä, mutta erityisesti tässä.





hide - Hurry go round
Eräs lempikappaleeni hideltä, enough said. Pieni varoituksen sana kuitenkin PV:stä... se on hyvin nostalginen sillä se on tehty hiden kuoleman jälkeen. Edetkää omalla vastuulla jos hide on teille yhtä tärkeä kuin minulle.




X - Voiceless Screaming
Toshin ja Taijin masterpiece. Uskomattoman kaunis kappale ja erityisesti tämä live tuo sen parhaita puolia esille. (Alussa Pata ja Taiji vetävät White Wind from Mr. Martinin)





X - Say Anything
Ei tästä hirveästi mitään voi sanoa... Rakastan ♥









Osa kaksi on tulossa lähipäivinä, ehkä jo huomenna, so stay tuned!!



//EDIT




PS: Kukaan ei sitten kommentoi yhtään mitään X:n hiuksista, onko selvä? I know, ne on naurettavan isot, mutta that's X, eikä sillä ole muutenkaan mitään tekemistä minkään kanssa, joten jättäkää ne rauhaan. Kiitos.

10. huhtikuuta 2010

Jubilee


♥ ♥ ♥ 

9. huhtikuuta 2010

Chateau de Versailles

Eilen tosiaan tulivat myyntiin Versaillesin keikan liput ja sain onnistuneesti omani varattua, tosin en ole vielä kerennyt käydä sitä lunastamassa. Lippuja saa vielä ihan kunnolla, joten nyt kaikki käyvät varaamassa sellaisen itselleen ja tulevat sitten takaisin lukemaan, eikö niin? ;)

Lippujen saamisen kunniaksi minun piti jo eilen katsoa hyllyssäni jo kauan seisonut DVD, mutta se sitten jäi (pitkälti kiitos kolmen tunnin päiväunien...), joten katsoin sen sitten tänään.
Kyseessä on siis Versaillesin vuoden 2008 lopussa nauhoittama Chateau de Versailles. Se ilmestyi jo viime vuoden keväällä (toukokuussa) mutta syystä tai toisesta en sitä heti silloin katsonut. Saman vuoden elokuunhun mennessä en sitä vieläkään ollut katsonut ja sen jälkeen ei ymmärrettävistä syistä tehnyt mieli itseään sillä kiduttaa.
Nyt vihdoin uskalsin yrittää ja ihan hyvin se meni... kunnes tajusin, että tänään siitä traagisesta päivästä on kulunut tasan kahdeksan kuukautta.
Kuka muu ei luule selviävänsä kesän keikasta?

En ollut ennen tätä nähnyt oikeastaan ollenkaan kunnollista live-materiaalia Versaillesilta. Tai no... varmasti pätkiä sieltä täältä, mutta en mitään pidempää. Minulla oli kuitenkin ihan hyvä kuva siitä mitä odottaa enkä joutunut pettymään. Melkoisen iso osa keskittymisestä meni Jasmine Youn näkemisen aiheuttaman shokin lievittämiseen, mutta kunhan sain sen aisoihin, live oli erittäin hyvä.
Vaikka sitä ei DVD:ltä pystykään kovin hyvin päättelemään, tuntuu Kamijon ääni olevan aivan yhtä vahva livenä kuin levylläkin. En havainnut yhtään epätarkkuuksia tai rikkoutumista.
Pidän siitä kuinka Versailles ei todellakaan piilottele kitaristejaan ja heidän taitojaan vaan tuo heidät ylpeästi etualalle. Lähes jokaisessa heidän kappaleistaan taitaa olla kitarasoolo ja Hizaki ja Teru toteuttavat ne sanoinkuvaamattoman taidokkaasti. Kun soolojen aika tuli, ei voinut muuta kuin tuijottaa suu auki, sen verran uskomattomalta heidän meininkinsä näytti.
Yuki taas... Hänestä tuli oudosti mieleen jonkilainen sekoitus Gazetten Kaita (joka vääntelee naamaansa välillä hyvinkin omituisesti soittaessaan) ja L'arc~en~cielin Yukihiroa (joka soittaa niin keskittyneesti ettei mikään läpäise hänen pientä kuplaansa)... tämä siis kaikessa kohteliaisuudessa. XD Hän soitti aivan yhtä hyvin kuin kaikki muutkin; Versaillesin rumpukuviot eivät ole ihan sieltä helpoimmasta päästä.

Meinasin jo sanoa, että keikalla odotan erityisesti kuulevani Kamijon ääntä, mutta tajusin että ihan yhtä paljon haluan kuulla (ja nähdä) Hizakin, Terun ja Yukin soittavan. Tästä bändistä ja sen jäsenistä eivät taidot enää paljoa parane, visuaalisuudesta puhumattakaan, sääli vain että rivistä tulee puuttumaan yksi. Vain neljän näkeminen täytyy silti vain kestää, sillä jos se on meille faneille näin hankalaa, on se varmasti muille jäsenille enemmän kuin kivuliasta. Jos me olemme vahvoja, niin ovat hekin ja toisin päin. Kyllä tästä vielä yli päästään, vaikka se nyt tuntuisi mahdottomalta.
No niin, ennen kuin bloggarinne rupeaa taas saarnaamaan, laitan loppuun kuvia. Toisin kuin eräässä aiemmassa DVD postauksessa, tällä kertaa laitan vain yhden screenshotin. Kuvia tulee kuitenkin muitakin, nimittäin tämän DVD mukana tuli postikortin kokoisia kuvia livestä, joiden toisella puolella on settilistan lyriikat. Nimesin jokaisen kuvan sen lyriikoiden mukaan, sillä eräs niistä sattuu olemaan erittäin julma pila kohtalottarilta. Kommentoikaa kun huomaatte mitä tarkoitan. Kuvat ovat samassa järjestyksessä kuin missä ne tulivat, mikä ei kylläkään ole settilistan järjetys. Enjoy.

  

  

  

  

  

  

  

 

  






6. huhtikuuta 2010

Prelude

Tänään tuleekin sitten ruhtinaalliset kaksi postausta!

Tärkein ensin ihan ikiomassa postauksessaan, eli

Versaillesin liput tulevat myyntiin torstaina 8.4. !!!


Lipunmyynti alkaa kello 9:00 ja liput maksavat 30 euroa (+ palvelumaksut ja mahdolliset toimituskulut).
Huomatkaa luetelluista "säännöistä" sellainen erikoisuus, että alle 14-vuotiaat pääsevät sisälle vain täysi-ikäisen seurassa. Erikoista siis siksi, että ikäraja on aikaisemmin ollut 12 (muistaakseni ainakin; voin olla väärässäkin).
Harvinaista on myös ovien aukeaminen vasta kello 20:00, joka kenties tarkoittaa sitä että keikka itse alkaisi vasta puoli kymmenen maissa? No, sen näkee sitten lipusta. Mietin vain, että olenko jotenkin harhaluuloinen kun näen nuo kaksi seikkaa Tavastian yrityksinä pitää hieman nuoremmat katselijat pois keikalta tai siis ainakin tietyn valvonnan alaisena?
Ihan miten vaan, itseeni se ei kuitenkaan vaikuta puoleen tai toiseen, kun satun itse täysi-ikäinen olemaan. ;)
Niin, ja jonottaa saa taas 3 tuntia ennen ovien aukeamista. Kaikkihan sitten tajuaa, että tätä sääntöä kannattaa totella; se on ihan yhtä paljon jonottajien turvaksi kuin kaikkien muidenkin. Urho Kekkosenkatu ei kuitenkaan ole mikään maailman levein, ja siinä on suhteellisen vilkas liikenne, ratikoista puhumattakaan. :)

Nyt rupean sitten kirjoittelemaan eilisestä LM.C:n keikasta, joten siitä lisää sitten myöhemmin tänään!

2. huhtikuuta 2010

Lisähuomautuksia

Ai niin!
Pari random asiaa vielä tänään.

Gazette ilmoitti tulevasta sinkusta, DVDstä ja pitkästä Japanin-kiertueesta. Sinkku ilmestyy 21. heinäkuuta, mutta muuta siitä ei vielä tiedetä.
DVD sisältää PV-kokoelman aina REGRETistä tähän päivään saakka, yhteensä 10 videota.
Hieman lisätietoja kiertueesta ja julkaisuista täältä.

D'espairsRay julkaisi virallisen kokoversion uuden sinkkunsa PV:stä! Kuulostaa ja näyttää hyvältä, jälleen kerran. :D
En voi liittää sitä tähän, mutta sen voi käydä katsomassa YouTubesta.

Sitten vielä kolmas uutinen, eli D=OUT tulee Suomeen! 28. toukokuuta he ilmestyvät Glorialle meidän kaikkien iloksi! Minä aion sinne(kin) lähteä, kuka muu on tulossa?

Loppuhuomautukseksi vielä sen verran, että Versaillesin liput eivät vieläkään ole tulleet myyntiin... keikkaa ei myöskään näy edes Tavastian nettisivuilla... alkaa hieman jo huolestuttamaan, mutta katsellaan. Eiköhän tämä tästä. ^^"

18. maaliskuuta 2010

Oh...

Ensinnäkin, anteeksi että täällä on nyt ollut pidemmän aikaa todella hiljaista. Minulla ei vain ole ollut aikaa tai energiaa tätä blogia päivitellä niin paljon kuin haluaisin muiden kiireiden vuoksi, mutta se tulee toivottavasti muuttumaan viimeistään viikon päästä. Ensi viikolla julkaistaan useampikin uusi tuote, joten niitä ainakin näkyy sitten aikanaan.

Toisekseen lisää huonoja uutisia...
Aoin Euroopan kiertue peruuntuu. JaMEn uutisten mukaan Aoilla on vakava kurkkutulehdus ja hänen lääkärinsä suosituksesta keikkoja on peruttu pitkälle loppukesään asti.
Tämä on todellakin huono uutinen sillä odotin hyvin paljon Aoin näkemistä. Mutta onneksi keväälle on tiedossa muitakin keikkoja ja toivottavasti Aoi saadaan takaisin kunhan hän on parantunut. Toivon siis ehdottomasti kaikkea hyvää ja pikaista paranemista sinne päin!

Keikoista puheen ollen, Versaillesin liput eivät vieläkään ole tulleet myyntiin... Mikäs niillä nyt oikein kestää, mur... meikä tahoisi jo mustaa valkoisella (tai itse asiassa vihreällä) keikalle pääsystä. Toivottavasti sitäkin ei peruta... Koputtakaa puuta, ristikää sormet ja työntäkää peukut kohti taivaita! Versaillesin keikka saattaa olla tämän kesän (aiheeseen liittyvä) kohokohta... sitä en haluaisi menettää mistään syystä.

Tämä on nyt taas lyhyt, mutta yritän kyllä viimeistään viikonloppuna saada aikaiseksi jotain hieman pidempääkin, lupaan!



PS: Koska olen viime päivinä hurahtanut korealaiseen tyttöbändiin nimeltä SNSD (tai Girls' Generation), tässä jotain piristämään itse kunkin iltaa:

Girls' Generation - Oh!



Mikään ei auta paremmin kuin värikäs poppi, kun on hieman väsynyt. ♥

22. helmikuuta 2010

Random is as Random does

Scroll down for english!

Nyt taas tosi lyhyt ja random postaus ihan vaan siksi koska. :D

Sain vihdoin vaihdettua Gackt-kalenterini (jota en oikeastaan käytä kalenterina, enemmän julisteena) ja hyppäsin suosiolla tammi-helmikuun sivun yli... koska pidin enemmän maalis-huhtikuun kuvasta. XD Ja koska touko-kesäkuun kuva oli niin ihana, en raaskinut laittaa sitä kaappiin odottamaan vaan suorastaan taidokkaasti (lue: älyttömästi teippiä) laitoin koko jäljellä olevan nipun (saan sen samalla pidettyä suorana, niin ei tarvitse aina vaihtaessa suoristaa ensin) saman kaapin oveen maalis-huhtikuun kuvan alle. Jos joku nyt sai tuosta äskeisestä lauseesta yhtään mitään selvää, tässä on myös kuva siitä "viritelmästä".


Sain muuten itseni hillittyä enkä ole vieläkään tilannut sitä Alice Ninen kokoelmaa. :DD Oikeastaan ihan vain sen takia ettei minulla oikeastaan ollut viikonloppuna aikaa sitä pohtia, mutta jos saan itseni pidettyä tarpeeksi kiireisenä, ehkä saan tämän raha-ansan vältettyä. Olen suorastaan aika ylpeä itsestäni. :D

Huomasin tässä muuten ihan sattumalta, että mainitsin väärän viikonpäivän puhuessani exist tracen lippujen myyntipäivästä. 25. päivä on siis torstai eikä suinkaan keskiviikko. ^^"

Keskiviikkona tapahtuu kuitenkin jotain muuta, nimittäin Toshin sooloaktiviteettien viimeinen live. Kaikkea hyvää sinne päin ja toivottavasti keikka onnistuu mainiosti.

Seuraava tilaus, joka minulle on tulossa on hiden Pinky Promise -kirja. Se on jo postitettukin, mutta menee väkisinkin tullin kautta, joten katsotaan nyt milloin sen saan.

 I finally got to changing the "page" on my Gackt-calendar (only about two months late XD)!! I skipped over jan-february, but felt too sorry for the gorgeous picture of may-june that was going to be rolled up in the closet so I ended up putting up both march-april and may-june. :D There's a picture above of the whole thing (they're both on the same closet door), click it to get it bigger.
Toshi's last solo-live will be held this wednesday, the 24th. I'm wishing him all the good in the world, and I hope the live will go smoothly.
The next order I'm getting is hide's Pinky Promise -book. They already shipped it to me, but as it's going through the customs no matter what, I'm not really sure when I'll be able to get it.

19. helmikuuta 2010

Longing

Scroll down for english!

Aina välillä fanittamisen (keräilyn?) ihanan kamalassa maailmassa ilmaantuu jostain kulman takaa puskasta, maan alta ja kiven kolosta runsaudenpula.
Tällä kertaa tällainen julkaisuiden keskittymä (oikea liikenneruuhka) sattuu maaliskuun 24. päivälle. Ja minä en oikein tiedä mitä teksin. Silloin tulee siis (minun tilaamistani) kaksi Miyavin julkaisua ja 9GBOin albumi. Ei siinä mitään muuten, mutta toinen Miyavin julkaisuista (se kirottu DVDn superspecialawesomelimited versio) sattuu nyt vain olemaan noin kahden muun, astetta kalliimman julkaisun arvoinen ihan yksistään... pointtina siis se, että kun noiden kolmen julkaisun maksut menevät tililtä varmastikin samoihin aikoihin, niin rahaa menee kertaheitolla ihan kunnolla.
Asiaa ei tee helpommaksi se, että viime sunnuntaina julkaistun hiden Pinky Promise -kirjan lähetyskulut nousivat laittoman paljon noin 3000 jenillä (suurinpiirtein normaalialbumin verran), joten itse ostokseen plus sen veroihin (tullinryökäleet) menee liikaa rahaa.
Syy, miksi rahan menoa nyt yhtäkkiä manailen, on yksinkertainen. 24.3. julkaistaan eräs neljäskin tuote... nimittäin Alice Ninen Complete Collection 2006-2009. En tätä edes meinannut hankkia, mutta sitten tulikin sähköpostiini lähes vastustamaton erikoistarjous. Albumi itsessään on halpa (normaaliin verrattuna), noin 22 euroa. Jo alunperinkin first pressin ostajat saivat julisteen albuminsa mukana, mutta erikoistarjous lisää mukaan vielä jotain muuta, nimittäin valokuvia. Jokainen saa kuvan koko bändistä ja sen lisäksi saa itse päättää kenen jäsenen yksittäiskuvan haluaa (voi valita vain yhden). 40 arvottua saa vielä bändin nimikirjoituksetkin! Kaikki tämä albumin halvalla hinnalla...
Mutta kun.
Enhän minä oikeasti edes tuota kokoelmaa tarvitse, varsinkin kun siinä on vain kolme sellaista biisiä, joita minulla ei vielä ole. Ja julistekaan ei edes mahtuisi seinälle... Siis, maksaisinko 22 euroa sinkullisesta biisejä ja kahdesta valokuvasta? Arvatkaa vain kahdesti. XD
Katselette juuri toivottoman tapauksen näpyttelemää tekstiä.
Tosin, tein sellaisen kompromissin itseni kanssa, että jos noita first pressejä (saadakseen erikoistarjouksen tulee tilauksen ehtiä juuri tuon first pressin aikana) on vielä jäljellä viikonloppuna (sunnuntaina eli lauantaina, kun en kuitenkaan jaksa odottaa :'D) niin tilaan sen sitten... Ja mietin tilin rahatilannetta sitten, kun kaikki näiden tilausten maksut rapsahtavat sieltä yhdellä kertaa.

Minulla tuntuu muuten olevan jonkinlainen riippuvuussuhde tämän blogin kanssa... vaikka ei olisikaan mitään kirjoitettavaa, melkeinpä vähintään joka toinen päivä on kirjoitettava jotain, oli se sitten julkaisun esittely tai voivottelua rahan menosta tai jotain ihan muuta. Mutta ei se mitään, kun tämän kirjoittamisesta nautin. :D

Tämä ei liity asiaan nyt mitenkään, mutta Helsingissä on ihan mieletön sää... taas vaihteeksi. Aamulla oli -15 pakkasta (ja nyt te siellä pohjoisemmassa asuvat ette sano mitään! Helsingin mittapuulla tuo on jo todella kylmä!) ja viikonlopuksi luvattu lumimyrksy näyttää aloittaneen riehumisensa hieman etuajassa... jo nyt näyttää ulkona tulevan lunta lähes vaakatasossa. Saa nähdä kulkeeko maanantaina julkinen liikenne ollenkaan; aikatauluista ei ole ollut mitään tietoa enää moneen viikkoon. Aina niin horjumaton metroliikennekin on ruvennut hieman antamaan periksi näyttäen muutaman minuutin myöhästymisiä... se voi olla paljon jos on aikatauluttanut itsensä vähän liian hilkulle. No, elämä jatkuu lumesta ja kylmästä huolimatta, kyllähän tästäkin selvitään. :D
Kaipaan kyllä jo kesää, monellakin eri tavalla... saisi jo lumet hävitä ja aurinko lämmittää niin paljon ettei tarvitsisi olla montaa kerrosta vaatetta päällä aina kun lähtee ulos. Olisi ihanaa pystyä käyttämään kevyitä (ja korollisia!) kenkiä, ja valinnanvaraakin löytyisi silloin enemmän kuin kahdet (joista käytän vain toisia). Lomaa odotan enemmän kuin laki sallii ja ajan viettämistä ystävien kanssa pidempään kuin vain hetkellisesti. Maisemanvaihdos tulisi jo nyt tarpeeseen ja vihreää on ikävä.
Mutta ehkä kuitenkin (tällä hetkellä ainakin) eniten minut saa odottamaan Versailles, varsinkin kuin näin heistä unta viime yönä. :DD ♥ Oli muuten outo uni, ei sitä kovin usein edes unimaailmassa näe japanilaisia rokkareita työpaikalla, varsinkin kun työ ei liity mitenkään musiikkiin tai edes Japaniin. XD



PS: Kuka tiesi, että runsaudenpula kirjoitetaan kokonaan yhteen? En minä ainakaan... mutta onneksi google auttaa nykyään jopa suomen kielen ongelmissa. Alunperin kylläkin halusin vain varmistaa, että runsaudenpula todella tarkoittaa sitä mitä luulen sen tarkoittavan... eli sitä, että on jopa liikaakin mainittua asiaa, että siihen suorastaan hukkuu.


Sometimes a little too many releases are coming out on the very same day. 24th of March happens to be the releasedate of three of my orders... and a fourth one I'd like quite alot; not so much for what's inside it as much as what comes with it. CDJapan has a special offer for those who order Alice Nine's Complete Collection 2006-2009 first press... Two photos of the band (one with all member and one with just one member (you get to choose which one yourself)). The collection has only three songs I don't already have, so I'm about to pay circa 22 euros for a single of songs and two photos... Hopeless.
Now, this doesn't really have anything to do with the subject, but the weather in Helsinki is starting to get crazy again. It was -15 degrees when I woke up today and there's a blizzard coming (again) this weekend (although, it looks like it started already... it's snowing almost horizontally right now).
I miss summer for quite many reasons... I want to be able to wear just one layer of clothes and nice, light high heels... I'm impatiently waiting for some vacation and seeing my friends again for more than just moment at a time.
But what I'm mostly looking forward to (right now anyway), is Versailles' concert at the end of June! The tickets still haven't come on sale, but I'll try and wait patiently... and then try my best to get my share. This is one show I don't want to miss for the world! I absolutely must see them, there's no other choice. ♥

17. helmikuuta 2010

Irresistable

No niin, kuka arvasi etten pystyisi vastustamaan Miyavia?

Tilaukseen lähti 9GOATS BLACK OUTin tuleva albumi TANATOS ja siinä samalla sitten Miyavin Fan's Best -kokoelma. Kumpikin oli halvempi kuin albumit yleensä, joten en voinut vastustaa kiusausta (tai no... Tanatoksen olisin hankkinut muutenkin).
Tanatosta odotan kyllä innolla. 9GBO on tehnyt minuun suuren vaikutuksen hyvin omanlaisellaan musiikilla ja olen tykännyt hirmuisasti heidän edellisistä julkaisuistaan. Tullaankohan nämä pojat näkemään ikinä keikalla täällä päin maailmaa? Voi olla että se on hieman epätodennäköistä... mutta hyvin toivottavaa kuitenkin, uskon että he olisivat mahtavia livenä. :D

Ja kun kerran silloin aikoinaan lupasin, nappasin kuvan Versaillesin Jubileen mukana tulleesta julisteesta, kun sen vihdoinkin sain seinälle laitettua.


Speaking of which, Versaillesin liput ei ole tulleet vielä myyntiin... Pelottaa vaan että sitten kun ne tulee, ei ole mitään mahdollisuuksia saada omiaan kun netti pätkäisee juuri silloin ja kännykkä menee rikki tai jotain. Tällä kertaa Versailles on pakko nähdä kun edellisellä kerralla en sitä tehnyt. Toivotaan parasta ja yritetään kaikin tavoin saada lippu omaksi kun sen aika koittaa.



Mainostan nyt hieman omaa blogiani... se löytyy nyt näistä kahdesta paikasta:
Blogilista.fi
Bloglovin.com

Lisään nämä linkit myös tuonne sivupalkkiin kunhan siinä onnistun... :D
Ja anteeksi tää viimeinen mainos uudestaan, oli pakko lisätä se tai Bloglovin ei olisi antanut minun ilmoittautua tämän blogin tekijäksi... <__<"
Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

11. helmikuuta 2010

Corvus Corax

VERSAILLES TULEE SUOMEEN!!!!!!!!!!!!!
ERHSÖSJKGRTRKGKSJGBTSDÖGSUÖSEUGTÖEUSGBHFG
♥ ♥ ♥ ♥
29. kesäkuuta Tavastian lavan valtaa neljä Japanin aristokraattisinta henkilöä. Ja voitte olla ihan satavarmoja siitä että minä olen siellä heitä pällistelemässä, vaikka täytyisi mennä läpi peruskallion.
Lipuista ei vielä mitään tietoa, mutta odotellaan... onhan keikkaankin vielä ihan kiitettävästi aikaa (ihan liian pitkä aika, jos minulta kysytään).

Tästä postauksesta tulee muutenkin nyt vähän sekalainen, mutta ei se mitään. :D

Siitä Miyavin Fans' Best -kokoelman kappaleiden äänestyksestä. Täällä voi äänestää "englanninkieliset", eli kaikki muut kuin japanilaiset. Jotkut kappaleiden nimistä on käännetty ja joitain ei... ja käännetyissä oli muutama sellainen joita jouduin oikein miettimään, että mikäs biisi tuo nyt on olevinaan... liian tottunut romanisoituihin nimiin. ^^"
Tuolla voi äänestää kerralla vain yhtä kappaletta, mutta äänestää voi niin monta kertaa kuin haluaa. Eli sitten kaikki vain äänestämään! :D Itse äänestin sellaisia joita minulla ei vielä CD:llä ole... Jos niitä lopulta on tarpeeksi, ehkä tuokin tulee hankittua. Katsotaan nyt.

Toshi ilmoitteli itsestään... Voitte lukea täältä, niin ei tarvitse kaikkea toistaa. Sen verran täytyy sanoa, että mahtavaa että Toshi tuntuu päässeen jaloilleen jo näin pian. Ja ToshI... ei oikein uppoa täällä päässä. <__<" Näyttää ihmeelliseltä.

Mikäköhän trendi nyt on meneillään kun monet vaihtavat artistinimeään... No, TOSHI --> ToshI, 雅-miyavi- --> 雅-MIYAVI-, Tetsu (L'arc~en~ciel) --> Tetsuya. Tai no, itse asiassa Toshilla ja Miyavilla voisi syyksi päätellä uuden alun ja Tetsu onkin kertonut oman syynsä (halusi kunnioittaa hiljattain edesmennyttä läheistään), niin että ehkä ne nyt sittenkin ovat järkeviä muutoksia... tavallaan.

Tämän päivän varsinainen pointti oli eräs paketti jonka hain postista tänään.


Ahaa, vai niin. Paketti Hong Kongista... Avataan se:

 

Ainakin se oli hyvin paketoitu... "Nätti" paperi ympärillä ja kolme eri kuplamuovipussia. Kaikkien mahdollisten härpäkkeiden alta paljastui jotain todella kivaa!



Eli se päänvaivaa aiheuttanut Lastica!!!! ♥
Tällä kertaa YesAsian sääntöjen rikkomisesta oli hyötyä ja meikäläinen sai jostain rivienvälistä vetäistyä itselleni Karasun Lastica-sinkun. Ja onhan se hyvä biisi. :DDD (Ainoa vaan, että se kuulostaa todella paljon joltain Muccun kappaleelta jonka nimeä en nyt saa päähäni... Mikä ei muuten ole ihme eikä mikään, sillä Tatsurou on säveltänyt ja sanoittanut Lastican)
Sinkun mukana tuli jonkinlainen outo bonus-juttu... en vain ole vielä onnistunut keksimään sen käyttötarkoitusta.



Se on vähän niin kuin laminoitu, mutta ei ihan niin jäykkä. Se ei ole tarra... nyt se on vain ihan täynnä minun sormenjälkiäni. XD Jos joku yhtäkkiä pystyy tuosta keksimään mikä se on, kertokaa ihmeessä!
Sinkun mukana tuli myös DVD, joka sisältää Lastican PV:n, samaisen pätkän Making of-materiaalin ja 2009 kesän Jack in the Box -esiintymisen (se kuuluisa josta kaikki alkoi). Seuraavaksi pieni kuvakooste jokusilla kommenteilla. :D

Koko bändi... He vain eivät halunneet pysyä tarpeeksi kauan paikoillaan että olisi saanut kunnon still kuvaa :'D

 
  
  
  
Suorastaan rakastan Tatsuroun tyyliä tässä... eikä Hirotokaan näytä ollenkaan huonolta. Nämä kaksi kyllä varastivat show'n pahemman kerran (Hiroto soitti biisin ainoan kitarasoolon samalla kun näytettiin Tasuroun hulluja (melkein kirjaimellisesti) tanssiliikkeitä...) XDD Minähän en tätä suinkaan pane pahakseni, ei minua hirveästi Karasun muut jäsenet kiinnosta... ;P

 Tatsurou osaa näyttää hyvältä myös vapaa-ajalla... tämä on tietysti vain minun mielipiteeni, johon vaikuttaa suuresti se kuinka paljon kyseistä henkilöä ihailen noin niin kuin muutenkin. :'DD

Tatsulla on ehkä maailman hienoimmat aurinkolasti päässä tällä videolla!! ♥


 
 
Niin, oltiinko sitä tekemässä musiikkivideota vai leikkimässä Tatsuroun (ihan älyttömän mielettömän siistin hienolla!) kännykkäkorulla? XD Disco!!

Tatsurou'a melkein kiinnostaa mitä puhutaan... XD


 
  
 Ilmeet kunniaan!!! XDD
Keskimmäinen kuva on kohdasta jossa Tatsurou leikki kameran kanssa niin että ensin tuli ihan lähelle... sitten katosi alas ja ilmestyi yhtäkkiä vasemmalta takaisin kuvaan. Tätä jatkui eri suunnista hetkisen aikaa. XD Repeilin sille aika antoisasti. XD


Pakettissa tuli myös Super Junior -tyylisiä koruja, eli kaksi kaulakorua.


Tuo kaksoisristi minulla oli jo kerran aikaisemmin, mutta se meni rikki (toinen risteistä lähti irti ja hukkui jonnekin eikä jäljelle jäänyt oikein pysy kiinni itsekseen joten en sitä ole uskaltanut enää käyttää). Sen verran halpa se kuitenkin on, että kun kerran tilasin jotain muuta YesAsiasta, laitoin tuon siihen mukaan. Toinen on myös risti (jos joku ei sitä tuosta kuvasta näe...), mutta vähän eri tyylinen. Tykkään molemmista hurjasti. :DD


Lopuksi vielä jotain jonka unhodin aikaisemmin esitellä, se nimittäin tuli samassa paketissa Larukun BLESSin kanssa.
Eli, Gacktionary.


Nooh... epähän vieläkään ole mysteerisesti sitä japania oppinut alkeita enempää, joten en tuosta mitään tajua. Mutta! Hienoja kuvia siellä on (kyllä se Gackt osaa näyttää hyvältä...) ja kommentteja kolmelta muulta muusikolta: Miyavilta, Sugizolta ja Hydeltä. :DD Niin, ja jonkinlainen yhteishaastattelun tyyppinen artikkeli Gacktin ja Takanori Nishikawan kanssa. Kuvista päätellen heillä näytti olevan todella hauskaa. XD
Sanoin silloin joskus aikoja sitten, että Gacktionary oli "pakko hankkia". Nyt voin sitten kertoa miksi, ainakin lyhyemmän version.
Gacktin takia olen tässä nyt kirjoittamassa tätä blogia ja kuuntelemassa tätä musiikkia. Gackt oli ensimmäinen japanilainen artisti jota oikeasti ryhdyin kuuntelemaan ihan tosissani. Siitä se sitten lähti liikkeelle ja tapahtui varsinainen lumipalloefekti.
Vaikka olen sittemmin hieman vähentänyt Gacktin kuuntelua (en mitenkään tarkoituksella, niin on vain sattunut käymään kun kuuntelen niin montaa muutakin artistia), palaan silti hyvinkin innoissani aina silloin tällöin "sen ensimmäisen" pariin. Enkä minä missään nimessä Gacktia koskaan mitenkään unohda... aina hänellä on se erityinen paikka sydämessä. ♥
Siksi siis oli vain ihan pakko tämäkin (melko turha) kirja hankkia... kyllä minä sen vielä joskus pystyn lukemaan. :)

Eiköhän se nyt ollut siinä tältä erää... :DD Toivottavasti tykkäätte ja kommentoikaa ihmeessä!



PS: Vaihdoin tuota taustaväriä, jonka päällä tämä teksti on... sen oli tarkoituskin olla musta, mutta se oli jäänyt punertavaksi jostain kumman syystä. Sanokaa kuitenkin ihmeessä jos tekstiä on nyt hankalampi lukea, tai muuta sellaista. Voin vaihtaa sen takaisinkin, tai joksikin ihan muuksi, jos väri haittaa. :)

PPS: Otsikko on korpin (karasu on suomeksi varis ja/tai korppi) latinankielinen nimi.