Näytetään tekstit, joissa on tunniste twitter. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste twitter. Näytä kaikki tekstit

22. elokuuta 2010

And they disappeared @ 2PM

En ole oikeastaan mikään mainittava 2PM:n fani, mutta tällä kertaa pojat laittoivat sellaisen shown pystyyn Twitterissä etten voi vastustaa kiusausta. Laitan sen siis tänne teidänkin iloksenne. Ainakin olen jokaisen tweetin jälkeen saanut nauraa ihan kyllikseni, vaikken koreaa ymmärräkään. Pääosissa ovat nimittäin kuvat, so here we go! xD








to be continued . . .



PS: Jep, tiedetään, minulla on huono huumorintaju. xD Mutta Twitterin suosion kohoaminen kpop- ja jrock-artistien keskuudessa on ehkä parasta mitä fanittamiselle on tapahtunut ikinä. xD ♥

2. elokuuta 2010

Seize The Light

Ihan tosi pikainen päivitys vaan, kun haluan jakaa teidänkin kanssa sen fanityttökohtauksen jonka sain kun kuulin että

Yoshikilla on Twitter!! \o/


Nyt kaikki vaan häntä seuraamaan!

♥ ♥ ♥

8. kesäkuuta 2010

Neo Shock

Tänään saatiinkin sitten vallan mielenkiintoisia uutisia.

An Cafen Mikulla on uusi bändi nimeltään Lc5 (kyllä, juuri se samainen jonka esiintymistä viikonlopun NEXUS-tapahtumassa ei livestreamissa nähty). Bändin muut jäsenet ovat ilmeisesti myös jo kokeneita muusikoita, joten ihan aloittelijoista ei ole kyse.
Aluksi tämä tieto oli minulle syystä tai toisesta aika iso shokki, vaikka kaikki merkit viittasivatkin siihen, että Miku puuhailee jotain vähän isompaa. Kuvittelin sen kuitenkin olevan vain ehkä soolomateriaalia tai jotain... Mutta noh, nyt olen tätä asiaa jo hieman ehtinyt sulatella ja... odotan mielenkiinnolla mitä heiltä kuullaan.
Heidän virallisesta kotisivustaan päätellen materiaali tulee olemaan aika erilaista kuin mitä An Cafe tuottaa.
http://www.lc5.jp/top.html

An Cafesta puheen ollen, Terukillakin on nyt oma Twitter ja Kanonilla sellainen on ollut jo aikoja, en vain sitä ole itse huomannut. xD Mikun oli tosiaan täällä.

---

Gazen uudesta sinkusta puhuin tuossa jokunen päivä sitten... tai oli tarkoitus, mutta taisin sittenkin vain mainita että sellainen on olemassa. XD No kuitenkin, törmäsin tällaiseen kuvaan heidän uudesta tyylistään:


Täytyy sanoa, että Gaze näyttää taas hyvin mielenkiintoiselta. Ja sen jälkeen on pakko tunnustaa, että minusta Gaze näyttää hyvältä missä tahansa vaatteissa. x'D
Ainoa mikä tässä tyylissä häiritsee on se, että Reita ei tunnu uudistuvan sitten millään. Muiden jäsenten pitäisi yhteistuumin heittää Reita Rukin vaatekaappiin ja lukita hänet sinne kunnes hän olisi uudistanut tyyliään tarpeeksi.
Ruki on kiiltävä, Aoi on Ruki, Kai on Uruha ja Uruha näyttää enemmän naiselta kuin koskaan. Kaikille näille huomioille on perusteet, uskokaa pois... XD Muistini on hyvin valikoiva, jonka takia muistan useamman tyylin taaksepäin vaikkapa juuri Gazen tyyliä, mutta en sitten yhtäkkiä muistakaan vaikka tärkeitä tietoja kokeeseen tms... elämän valitettava tosiasia. Tai kenties vain fanitytön.



PS: Annyeong!Party jäi omalta osaltani jälleen kerran väliin useammastakin syystä. Ehkä ensi kerralla sitten. ^^"

PPS: Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata, että tuon lehden kannessa mainitaan myös Lc5... aika nopeaa toimintaa, etten sanoisi.

7. kesäkuuta 2010

Confessions

Tänään on 7. kesäkuuta, mikä tarkoittaa sitä, että tämä blogi on ollut pystyssä nyt viisi kuukautta!!! Kiitos kaikille jotka olette jaksaneet täällä käydä ja ehkä jopa jääneet lukemaan! ♥
Yleensä vaihdan layoutin aina uuden kuukauden alkaessa, mutta nyt vaihdoin sen jo tuossa muutama päivä sitten sopimaan yhteen Elegant Symphonyn kanssa. Tästä eteenpäin vaihdan kuitenkin molempien blogien ulkonäön samaan aikaan, eli seitsemäs päivä. ^^

---

Kuten yleensä tapana näiden kuukaudenvaihdospostausten yhteydessä, vuorossa onkin randominfoa!
Aihe on tällä kertaa Super Junior ja Twitter, eli melkein kaikki aktiivisesta kymmenestä ovat nyt Twitterissä! Viimeisimmät lisäykset ovat Ryeowook ja Yesung! Tässä vielä muutkin muistin virkistämiseksi:
Leeteuk
Heechul
Eunhyuk
Donghae
Shindong
Siwon
Sungmin
Henry Lau
Tästä ryppäästä puuttuu vielä Kyunhyun, mutta eiköhän hänetkin vielä jossain vaiheessa saada painostettua mukaan. ;) (Ja tietysti Kangin, Hankyung, Kibum ja Zhou Mi, mutta ainakaan kovin montaa näistä ei valitettavasti tulla näkemään Twitterissä lähiaikoina...)

---

Oikeastaan aiheeseen liittyen, minulla on jotain tunnustettavaa. Joku ehkä muistaa kun kerroin Top 5:stäni. Kukaan ei ole sieltä vielä tippunut, eikä ole tippumassakaan, mutta nyt tuosta nimestä on tullut lähinnä symbolinen. Eräs ryhmä on nimittäin kivunnut suoraan sydämeeni ja vallannut paikkansa "Top 5":ssa. Siihen kuuluu nyt siis kuusi artistia, vaikkakin se määrä on aina ollut hieman hämärä.

Joku ehkä jo arvasikin, mutta kyseessä on siis Super Junior.


Uskallan väittää että siitä on melkein tasan vuosi kun heitä rupesin kuuntelemaan... vuosipäivä taisi olla joskus kuun alussa, jos en ihan väärin muista. Tämän kuluneen vuoden aikana he ovat osoittaneet kerta toisensa jälkeen, että he saavat minut nauramaan kun mikään muu ei toimi; he saivat minut välittämään itsestään ja muista kun ajattelin ettei sydämessäni ole enää tilaa. Hiljattaisen comebackin aikana tajusin kuinka tärkeitä he ovatkaan minulle, kun huolehdin tajuamattanikin jäsenien hyvinvoinnista ja mielialasta kolmen jäsenen puuttuessa. Kaikki 13 (15) ovat ainutlaatuisia omalla ihanalla tavallaan ja mitä paremmin heitä opin tuntemaan, sitä enemmän heistä pidän. Välillä itken heidän kanssaan, mutta heti seuraavassa hetkessä tipun tuoliltani nauraen heidän touhuilleen.
Pidän kaikista jäsenistä, mutta pitänee kai mainita muutama ylitse muiden.
Tärkein on Heechul. Ilman häntä en olisi silloin vuosi sitten ruvennut kuuntelemaan SuJua. Monella tapaa hän muistuttaa minua Miyavista, mutta on silti niin uniikki kuin vain ihminen voi olla.
Leader Leeteuk ansaitsee minun loppumattoman kunnioitukseni. Niinkin paljon kuin hän harteillaan kantaa, hän tekee sen hymyillen ja vahvasti. Hän välittää jäsenistään enemmän kuin itsestään, uhraten usein itsensä heidän puolestaan. Hän on ainoa jonka kyyneleet saavat kaikki muutkin jäsenet (ja fanit) itkemään.
Meinasin mainita muitakin nimeltä, mutta sitten minun pitäisi mainita kaikki, joten jätetään tähän. Kaikki ovat tärkeitä.


Leeteuk, Heechul, Hankyung, Kangin, Kibum, Ryeowook, Eunhyuk, Donghae, Sungmin, Yesung, Shindong, Siwon, Kyunhyun, Zhou Mi, Henry
Let's colour the world sapphire blue, together.
There's no other like my SuJu. Never change.
♥ ♥ ♥

6. kesäkuuta 2010

Jump!

En muistanut mainita tästä aikaisemmin ja nyt onkin jo liian myöhäistä... Anteeksi!
No mutta...
Tänään NEXUS järjesti Japanissa konsertin jossa esiintyi neljä (tai viisi) bändiä. Tästä tapahtumasta oli netissä myös livestream, joka alkoi kerrankin ihan ihmisten aikaan kello 11:00 Suomen aikaa.
Mucc, Ayabien Aoi, Girugamesh ja Plastic Tree viihdyttivät yleisöä noin neljän tunnin ajan, ja oli hauskaa!!

Unohdin melkein itsekin katsoa, mutta heräsin juuri sopivasti ja kun Muccun ja Girun pojat Twittereissään siitä puhuivat, muistin itsekin livestreamin linkin etsiä ja ehdin juuri sopivasti katsomaan. ^^ Oikeastaan bändit aloittivat vasta 11:30, mutta sitä ennen ruudulla pyöri PV:itä. Vuorollaan soi Muccun Yakusoku, Girugameshin arrow ja Plastic Treen Sanatorium. Näitä samaisia videoita pyöritettiin myös bändien välissä, tosin Giruilta näkyi välillä myös Dirty Story.


Ensimmäisenä lavalle asteli Mucc. Introna toimi disco-tyylinen biisi jota en tunnistanut; se ei kuitenkaan ollut Muccun omaa tuotantoa.
Varsinaisen liven aloitti FUZZ. Tässä vaiheessa itselläni oli jo bileet pystyssä, sen verran mieletön tämä kappale livenä on. Seuraavana kuultiin OZ, jonka jälkeen seurasi uusi kappale Yakusoku.
Näiden jälkeen Tatsurou piti pienen MC:n, jossa hän ainakin mainitsi illan viidennen bändin, LC5:n. Etukäteishuhuista päätellen kyseessä olisi jonkinlainen sessiobändi, mutta sitä ei syystä tai toisesta valitettavasti livestreamissa päästy näkemään.
Täydellisesti alkanutta settiä täydensivät vielä Ageha, Houkou ja Ranchuu.
Mucc on uskomaton livenä, ei heistä muuta voi sanoa. Tuli ihan ikävä kun taas pääsi heitä noinkin katselemaan. ^^" Ja ihan vain sivuhuomautuksena: Tatsurou näytti mielettömän hyvältä... #____#"

Seuraavaksi oli vuorossa Ayabien Aoi. En kuuntele Ayabieta, enkä edes tiennyt että Aoilla oli myös sooloaktiviteetteja. Musiikki ei sinänsä tehnyt minuun suurta vaikutusta, mutta ainakin hän oli suloinen ja MC:t olivat todella hauskoja. ^__^"" Jos joku Ayabie/Aoi-fani tätä lukee, voin sanoa että hänen settilistaansa kuului ainakin Namida Refrain, GemCEREY, Guilty ja Youth. Näiden lisäksi oli muutama muukin biisi, mutta en saanut niiden nimiä ylös.

Jälleen pienen tauon jälkeen lavalle nousi Girugamesh.
Setti alkoi NOW-albumin introlla ja jatkui vahvasti bit crashilla. Jo ensimmäinen kappale vakuutti minut siitä, että NOW todellakin toimii livenä.
Tätä seurasi varma live-kappale Break Down. Voin sanoa että viimeistään tässä vaiheessa allekirjoittaneen hiukset olivat melkoisen sekaisin... Kuten sanoin, omat bileet. ;)
Ennen uutta kappaletta, sunrisea, Satoshi veti pienen MC:n ja ilmeisesti Niin kitaraongelmien takia he joutuivat aloittamaan kappaleen uudestaan. Siitä huolimatta biisi oli mahtava! Vaikka mitä muut sanoisivat, minusta Girugamesh kuulostaa vieläkin ihan yhtä hyvältä kuin aina ennekin.
Vähän vanhemman tuotannon, Crazy-Flagin kautta siirryttiin jälleen NOWn maailmaan Beastin ja Suirenin mukana.
Ennen viimeisiä biisejä, ShuU päätti sanoa muutaman sanan. Ei siitä sen enempää jäänyt mieleen (paitsi että hän sanoi terveiset myös meille livestreamin katsojille ♥) mutta jossain vaiheessa Ryo nousi rumpujensa takana seisomaan ja otti puhelimellaan kuvan yleisöstä laittaakseen sen Twitteriin. Ihan heti hänellä ei ollut aikaa sitä jakaa, mutta heti heidän settinsä päätyttyä se sinne ilmestyi: http://twitpic.com/1ugh6f
Dirty Story ja driving time tasoittivat tien täydelliselle lopetukselle evolutionin myötä.
Kaikki jäsenet näyttivät todella hyviltä, mutta erityisesti pidin ShuUn luonnollisen rennosta tyylistä ja Satoshi nyt näyttää aina hyvältä. Olin ehtinyt jo unohtaa miten hauskaa katseltavaa Ryo on lavalla, pomppiessaan pystyyn rumpujensa takana aina kun vain mahdollista. XD ♥

Viimeisenä lavan valloitti Plastic Tree. Heitäkään en ole kuunnellut kuin ihan minimaalisesti, mutta halusin silti nähdä minkälaisia he olisivat livenä. Täytyy myöntää, etteivät he ole ollenkaan huonoja, mutta ei minusta siltikään fania saa. Mutta ainakin laulaja Ryuutarou on suloinen näky. ^^" Tässä vielä heidänkin settilista jos jokunen Pura-fani tätä sattuu lukemaan:
Kuuchuu buranko
Elegy
Melt
Makka no ito
Zazafuri zazanari
Melancholic
Ame ni utaeba
Andrometamorphose (encore)

Kaiken kaikkiaan oli tosiaan todella hauskaa!! Toivoisin että tällaisia livestreameja nähtäisiin useimminkin!
Teknisesti livestream toimi yllättävän hyvin; olen tottunut siihen etten pysty kuvaa katsomaan nimeksikään vaan joudun kuuntelemaan pelkkää ääntä. Tällä kertaa ääni oli jälleen virheetön ja kuvassa oli havaittavissa vain pientä pätkimistä ja se taisi koko ajan olla sekunnin murto-osan jäljessä ääntä. Mutta se ei mitenkään haitannut minun katselunautintoani.

Jos joku haluaa jälkikäteen fiilistellä minun sekoamisiani lähetyksen aikana, Twitteristä löytyy. XD

---

Nyt kun vielä muistan, niin mainitsen että ensi tiistaina järjestetään jälleen Annyeong!Party! Järjestyksessä kolmas korealaiseen poppiin keskittyvä tapahtuma kokoontuu Glorialla Helsingin kantakaupungissa. Lisätietoja löytyy tuosta ylläolevasta linkistä. En itse ole vielä ihan varma olenko tulossa, mutta (jälleen kerran) haluaisin kyllä. Katsotaan nyt kerkeänkö jossain välissä piipahtaa paikalla. :)

3. kesäkuuta 2010

Celebration!

No niin, tulihan se sieltä kun tarpeeksi kauan jaksoin odottaa!! Eli 1000 kävijää (no, 1001 jo ;) ) !!!!
Kiitos oikein paljon kaikille ja vielä isompi kiitos jos olette jääneet lukemaan ja jakamaan mielipiteitänne!!

Kuten luvattu, minulla on teille yllätys!
Minulla oli tämä pohdinnassa jo silloin kun aloitin tämän blogin. Mietin kirjoittaisinko suomeksi vai englanniksi mutta ankaran harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin suomeen. Laitoin kuitenkin englanninkielisen blogin mahdollisuuden korvan taakse hautumaan. En halunnut vaivautua kirjoittamaan kahta blogia ennen kuin olisin varma että pidän tästä. Nyt on kuitenkin tullut jo todettua että tämä on todella hauskaa, joten here we go!
Elegant Melodyllä on nyt virallisesti englanninkielinen sisarblogi Elegant Symphony!
Tulen yhä kirjoittamaan molempia ja laitan EM:n vanhempana etusijalle. Sisällöiltään blogit tulevat olemaan lähes identtisiä, kuitenkin vain perusajatuksiltaan. Ilmaisen itseäni eri tavalla kielestä riippuen, joten joitain eroja saattaa teksteistä löytyä; en siis rupea tekemään tarkkoja käännöksiä.
Voitte lukea joko tätä tai siirtyä Symphonyn puolelle tai lukea vaikka molempia! Jos kuitenkin satutte tuntemaan suomea taitamattomia faneja joita voisi blogini kiinnostaa, saa kaikin mokomin laittaa heille linkkiä!

Kaiken tämän kunniaksi vaihdoin Melodyn layoutin hieman etuajassa. Tällä kertaa headerissa poseeraa Miyavi ja muutenkin tämä on nyt hieman eri näköinen. En oikein vielä hallitse kaikkia kohtia tämän koodauksessa, joten antakaa anteeksi pieni kömpelyys. Kyllä se siitä harjoittelulla paranee. ^^"

Jotta uudet asiat eivät ihan heti loppuisi, menin ja liityin Twitteriin! Postailen sinne pieniä random-uutisia ja kerron kun päivitän blogeja. Postailen vain englanniksi jotta kaikki tajuisivat. :)


Thank you very much for 1001 hits!!!! I waited to get more than 1000 hits before I revealed this, but here we go! Elegant Melody now has a sisterblog in English! Elegant Symphony will have the same content as this one, only in English. They won't be direct translations, but you won't miss out on anything even if you only know English. Please check it out and spread the word!! ^^

♥ ♥ ♥

10. toukokuuta 2010

Am I KFCz??

Nyt hieman rästiin jääneitä randomtiedotuksia!

Gacktilta on tulossa useampia julkaisuja, lähinnä kokoelmia. Pisimmän korren niistä vetää ainakin nimestä päätellen hänen "rock-kappaleitaan" sisältävä ARE YOU "FRIED CHICKENz"??
Täytyy myöntää, että repesin nauramaan aika antoisasti kun sain tuosta tiedon sähköpostiini. Eeppisestä nimestään huolimatta se taitaa jäädä minulta tilaamatta ainakin toistaiseksi... paitsi jos kappalevalinnat ovat jotenkin erityisen hyviä. Niistä ei kuitenkaan ainakaan CDJapanin sivuilla vielä ollut tietoa.

Aikaisemmin tuli mainittua useiden Super Juniorin jäsenien Twitterit. Sen jälkeen myös leader Leeteuk on sellaisen hankkinut. Kaikki vaan seuraamaan, oli itsellä sitten Twitter tai ei! Leeteukilta löytyy ainakin suloisia kuvia.

Tänään julkaistiin SuJun neljännen albumin title-kappale, mutta ei kuitenkaan sen musiikkivideota, joka oli jokseenkin yllättävää. En ole vielä itsekään sitä päässyt kuuntelemaan, mutta kunhan pääsen, linkitän sen myös tänne. Can't wait~~!

Eipähän niitä sen enempää tainnutkaan olla... lyhyellä postauksella siis mennään taas. ^^"

24. huhtikuuta 2010

Follow me, follow me!

Noniin... koska en oikeastaan muutakaan keksinyt, tämä postaus tulee olemaan täynnä linkkejä. Laitan tänne nyt linkkejä bändien ja artistien erilaisille virallisille sivuille. Ajattelin jättää ihan viralliset kotisivut linkittämättä, koska sen infon pystyy helposti löytämään muutenkin (ja ei niitä kukaan halua nähdä kuitenkaan ;) ). Jos kuitenkin joku haluaa tietää jonkun tietyn bändin (mieluiten sellaisen jota itse kuuntelen) kotisivun, kommentoi, niin voin sen sinulle kertoa (sikäli mikäli satun tietämään). :D
So, here we go!

Miyavin Twitter on muuten useinkin harvinaisen hauskaa kamaa, varsinkin aprillipäivänä miehellä oli ihan omaa hauskaa.
Miyavin YouTube Viime maailmankiertueen aikana Miyavi päivitteli tätä kanavaa useinkin lyhyillä pätkillä lavalta ja sen ulkopuolelta. Viimeisin video on SURVIVEn Myspacen Livestreamissa esitetty versio.
Miyavin Facebook Lähinnä samaa infoa kuin Myspacessa, mutta ainahan on kiva Facebookissakin kannattaa pitämäänsä artistia.
Miyavilla on myös ihan "henkilökohtainen" sivu Facebookissa, mutta hän teki sen (luulisin) vahingossa, ennen kuin tajusi tehdä fanisivun. Tuollaiseen henk.koht. sivuun kun ei voi lisätä ystäviä enempää kuin 5000. Jos sattui kerkeämään siihen jengiin, voi nyt brassailla olevansa Miyavin ystävä. XD Ei siitä muuta iloa ole, hän päivittää sitä harvoin, ja silloinkin yleensä vain kuvaansa. Sivua ei edes näe, jos ei ole itse Facebookissa. Aina voi kokeilla josko hän lisäisi vielä kavereita, mutta epäilen vahvasti.
Miyavin Myspace Blogia päivitetään lähes säännöllisesti ja Miyavi jopa kääntää omat kirjoituksensa itse englanniksi (tai lähinnä vain kertoo saman asian englanniksi, ei välttämättä käännä sanan perinteisessä merkityksessä). Hyvin mielenkiintoista luettavaa joka tapauksessa, suosittelen.

Vaikka An Cafe onkin nyt tauolla, kaksi heidän jäsenistään ovat suhteellisen aktiivisia omilla tahoillaan.
Mikun Twitter Miku oppi tuossa jonkun aikaa sitten laittamaan kuvia tuonne joten nyt niitä taitaakin tulla joka päivä. XD
Terukin Blogi Jos osaa japania, niin sitten vain lukemaan? Hänelläkin on kivoja kuvia, jos ei muusta ymmärrä. :')

D'espairsRayn Twitter Täällä on samat päivitykset kuin seuraavassakin, eli
D'espairsRayn Facebook Ainakin vielä toistaiseksi heidän päivityksiään voi katsella vaikka ei sattuisikaan itse olemaan Facebookissa. Heillä on tuolla myös ihan pelkästään Facebookissa julkaistuja kuvia ja videoita, eli tuolla kannattaa vierailla. :) Ja heidän englanninkielisestä päivityksestään on vastuussa herra James, joka on harvinaisen hauska kaveri.

Naamakirja intoilu jatkuu, sillä
VAMPSin Facebook löytyy tuosta linkistä. Heidänkin englanninkielinen päivittäjänsä, J, on todella huvittava heppu; hänen juttujaan on aina hauska lukea. On muuten myös vastuussa heidän Myspacestaan, mutta siellä ei ole nyt vähään aikaa näkynyt päivityksiä.

Girugameshin Twitter En tätä hirveästi itse seuraa vaikka se tuolla kirjanmerkeissä kummittelee... näin äkkivilkaisulla näyttäisi siltä että Ryo tykkää päivitellä sitä aika usein.
Girugameshin Myspace Tätä seuraan enemmänkin ja blogia päivitellään käännetyillä versioilla (arvatenkin) heidän blogistaan jossain muualla. Viihdyttävää materiaalia. ^^

Super Juniorin pojista nyt viidellä (kuudella) on oma Twitter.
Shindong
Sungmin
Donghae
Siwon
Heechul
Henry Lau

En laittanut kaikille Myspace-sivua vaikka heillä sellainen oliskin, jos niitä päivitetään harvemmin. Jos kiinnostaa tietää, saa tietenkin kysellä. :)
Itselläni ei vielä ainakaan ole Twitteriä, joten näistä ketään voi "seurata" mutta onnistuu se onneksi ilmankin.
Ei näitä nyt tämän enempää sitten tullutkaan kun asetin itselleni Myspac- ja OHP -rajoitukset. XD
Jos vielä kolmannekin kerran sanon, että jos jäi mietityttämään jonkun bändin joku sivu, etkä itse onnistu löytämään, niin kaikin mokomin saa kysyä ja yritän vastata parhaani mukaan. :D
Jos jokun mielestä joku sivu jäi puuttumaan, siitäkin saa sanoa, niin korjaan asian mielellään. ;)