Sainpas haasteen eräältä senpailtani tällaiseen kuvapostaukseen joten tässä tulee! Haaste on esitetty jo melkein kuukausi sitten mutta en huomannut sitä kuin vasta nyt. x')
1. Avaa neljäs kansio, jossa säilytät valokuviasi
2. Valitse neljäs kuva kansiosta ja julkaise se
3. Selitä kuva
4. Haasta neljä bloggaajaa tekemään sama
Tässä tarvittiin melkein ylemmän asteen matematiikkaa että sain oikean kuvan etsittyä mutta enköhän ole tyytyväinen lopputulokseen kuitenkin. ;D
Kuva on otettu silloin kun An Cafe oli Suomessa 2009 ja pitivät keikan lisäksi myös nimmaritilaisuuden. Itse en edes yrittänyt saada nimmareita, koska jono oli ihan liian pitkä jo siinä vaiheessa kun itse ehdin paikalle. Valitettavasti kaikki eivät kerenneet saada nimmariaan vaikka tilaisuutta pidennettiinkin vajaalla puolella tunnilla. Mutta itse seisoin hieman sivussa niin etten ollut kenenkään tiellä ja räpsin kuvia melkein koko tilaisuuden ajan (loppua kohden kamerasta loppui akku). Olin ihan tyytyväinen siihenkin, nimmarien menetys ei oikeastaan edes harmita. ^^
En haastakaan ketään tiettyä mutta ainakin kaikki "viralliset" lukijani saavat osallistua jos huvittaa (miinus Sanna tietenkin, kun häneltä tämä haaste alunperin tulikin). ;D
♥
Näytetään tekstit, joissa on tunniste random. Näytä kaikki tekstit

6. toukokuuta 2011
19. maaliskuuta 2011
Questionnaire
Nyt tuleekin sitten häpeämätöntä mainostusta, mutta sentään ystävän puolesta eikä ihan itselleni vain... ;)
Ystäväni opiskelee kulttuurituottamista ammattikorkeakoulussa ja tarvitsee nyt jokaisen Aasia-fanin apua tutkimuksen tekemisessä. Kyselyyn vastaaminen kestää vain muutaman minuutin. Kysymykset ovat englanniksi, mutta jos osaat vähänkin englantia, ei niiden ymmärtämisessä pitäisi olla suurempia ongelmia. Joihinkin kysymyksiin saa vastata omin sanoin jolloin voi vastata myös suomeksi jos näin haluaa.
Vastaamisaikaa on 8.4. (perjantai) asti.
Kyselyyn pääsee tästä!
Iso kiitos kaikille vaivautuneille!
My friend studies Cultural Production and needs every Asia-fan out there to help her with a study. Answering will only take you a few minutes.
The questionnaire will close on April 8th (Friday).
Click here to start!
Thank you so much for answering!

Tunnisteet:
random
7. tammikuuta 2011
Happy Birthday...
to me!! :D
No ei... blogille kuitenkin. ^^"
Siitä on jo vuosi kun tätä rupesin sepustamaan...
Noin 175 postausta, 6 lukijaa ja yli 2500 kävijää myöhemmin... voin sanoa että haluan jatkaa tätä touhua vielä kauemminkin. :)
Päivitystahti on kieltämättä vähentynyt nyt viime vuoden loppupuoliskolla hyvinkin paljon, mutta ei se mitään. Yritän kuitenkin pitää edes jonkinlaista siedettävää tahtia yllä, joten koittakaa kestää. ;)
~ ♥ ♥ ♥ ~
Kiitos kaikille lukijoille ja kävijöille ja tukijoille ja stalkkereille ja kaikille muillekin!!!
~ ♥ ♥ ♥ ~
Tästä on hyvä jatkaa. ^^
Gackt ~ Road
♥ ♥ ♥
PS: Ihan vain tiedoksi, että tämä ja kaksi edellistä postausta ovat ajoitettuja, koska olen tällä hetkellä (vieläkin) piiiiitkällä joululomalla. ^^"
1. tammikuuta 2011
25. joulukuuta 2010
8. joulukuuta 2010
Story
Lc5 ~ Story
Noh... Kun bändin edellinenkin sinkku, Loveless, on minuun alkanut uppoamaan (oikeastaan pidän siitä jo hyvinkin paljon) niin... Onhan tämä hyvä. :D Mikun ääni on parantunut huomattavasti (tai kenties lähinnä hänen tekniikkansa?) ja se pääsee hyvin oikeuksiinsa tämän biisin kohdalla. Pidän myös kappaleen kitaroista ja monipuolisista rumpukuvioista.
Ei, en edelleenkään fanita bändiä niin kuin henkeni riippuisi siitä, mutta se on ihan okei. Todella harva on minulle niin tärkeä kuitenkaan... odotan kuitenkin innolla mitä Lc5 saa vielä aikaan (kokopitkää odotellessa).
Itse en muuten tätä sinkkua edes tilannut, joten onneksi se on tiensä YouTubeenkin löytänyt. ^^"
---
Tässä samalla pari muutakin asiaa.
Ensinnäkin, blogissa on taas hiljaista... toivottavasti en nyt pelota lukijoitani pois sen takia. ^^" Koulussa on kiireistä (kerron muuten siitäkin kyllä jossain vaiheessa... kunhan kerkeän. Nytkin pitäisi olla opiskelemassa...) ja olen lähdössä joululoman ajaksi muualle, joten en ole kirjoittelemassa, valitettavasti.
Mutta, olen kyllä vielä elossa, ja jatkan varmasti kirjoittelemista seuraavankin vuoden aikana. Suurin osa saattaa olla tällaisia pieniä infoja tai uusista löydöistä nautiskelemisia, mutta toivottavasti ne teitä tyydyttävät kuitenkin. ^^"
---
Uutta lukemista ja blogia etsiville voisin suositella ystäväni vastikään aloittamaa blogia: Qian li zhi wai
Kuten minäkin, hän on kiinnostunut Aasian kulttuureista ja kielistä ja kirjoittaa enimmäkseen Kiinaan ja Japaniin painottuvasti itselleen tärkeistä aiheistä. Ainakin elokuvia ja musiikkia on jo mainittu. ;) Jos kuulostaa kiinnostavalta, käykää ihmeessä edes vilkaisemassa. Olematta mitenkään puolueellinen, voin sanoa että hänen bloginsa on kyllä aikanne arvoinen. ^^
En voi luvata mitään, mutta ainakin tällä hetkellä hän taitaa olla myös hieman aktiivisempi kuin minä. ;)
♥
13. syyskuuta 2010
Day 1
Nämä nyt hieman venähtävät nämä postaukset... anteeksi! ;__;
Ajattelin kuitenkin parantaa tapojani edes sen verran, että aloitan tänään päivittäisen, kuukauden verran kestävän postaussarjan.
Nappasin tämän itse asiassa Facebookista, mutta se käy vallan mainiosti tännekin. Ideana on postata joka päivä joku sen päivän teeman mukainen biisi.
Ensimmäisenä sattuu olemaan varmaankin koko katraan vaikein keksittävä, eli:
Tätä olen soittanut kiitettävän paljon jostain heinäkuun puolesta välistä alkaen kun SHINee teki comebackinsä. He taisivat tulla juuri sopivaan aikaan täyttämään SuJun promojen loppumisen aiheuttaman tyhjiön ja mikäs siinä. En itsekään keksi syytä miksi tämä biisi iskee niin kovaa, mutta eipä se haittaa... kun tykkään, niin tykkään.
(Btw, kukas nyt paikkaa tyhjiön kun SHINeellä oli goodbye-stage eilen... ;___;)

Your favorite song (lempikappaleesi)
Minun on mahdotonta keksiä vain yhtä biisiä ylitse muiden... Loppukeväästä postailin useita lempikappaleitani tännekin:
Yritin kovasti miettiä tälle päivälle jonkun sellaisen biisin jota olen viime aikoina luukuttanut muita enemmän, mutta sekin oli yllättävän hankalaa. Päädyin kuitenkin kahteen kappaleeseen, jotka olen täällä aikasemminkin maininnut.
SHINee ~ Lucifer
Tätä olen soittanut kiitettävän paljon jostain heinäkuun puolesta välistä alkaen kun SHINee teki comebackinsä. He taisivat tulla juuri sopivaan aikaan täyttämään SuJun promojen loppumisen aiheuttaman tyhjiön ja mikäs siinä. En itsekään keksi syytä miksi tämä biisi iskee niin kovaa, mutta eipä se haittaa... kun tykkään, niin tykkään.
(Btw, kukas nyt paikkaa tyhjiön kun SHINeellä oli goodbye-stage eilen... ;___;)
BIGBANG ~ Beautiful Hangover
Tästä biisistä kerroin itse asiassa jo täällä, joten ei ehkä siitä sen enempää... just enjoy! ^^
♥
PS: Näiden postausten tagi on 30daysofmusic, joten jos satun postailemaan näiden lisäksi jotain muutakin samana päivänä, voitte sen kautta päästä suoraan tähän listaukseen. Ja näitä siis riittää se 30 päivää. Joskus saattaa käydä niin, etten pysty millään postaamaan kyseisenä päivänä, jolloin ajastan postauksen. Yritän kuitenkin oikein kovasti olla jättämättä yhtään päivää välistä. ^^"
Tunnisteet:
30daysofmusic,
bigbang,
random,
shinee
2. syyskuuta 2010
오 나의 여신님
Tätä, hyvät lukijat, kutsutaan lepyttelyksi. Huomaan siis itsekin etten ole postaillut ihan niin usein ja paljoa kuin lupasin, mutta tuota noin... yritän parantaa tapani? Ainakin huomenna tai viimeistään lauantaina tulee ihan varmasti postaus eräästä draamasta, jonka sain tuossa viime viikolla päätökseen, joten koettakaa kestää. ^^"
♥
PS: Pakko ihkuttaa sen verran, että tänään on tasan 20 päivää D'espairsRayn keikkaan! (^___^)
Tunnisteet:
despairsray,
random,
trax
25. elokuuta 2010
Beautiful Hangover
Yritän hyvittää blogihiljaisuutta tällaisilla pienillä randompostauksilla, joten here we go again!
Olen Big Bangia kuunnellut biisin sieltä ja toisen täältä mutta tämä taisi nyt iskeä syystä tai toisesta niin kovaa, että ehkäpä heitä rupean kuuntelemaan enemmänkin.
Tajusin jopa, että tämä biisi on japaniksi joten kaipa on kyseessä uusi Japani-julkaisu vaikka korealaisia ovatkin. Muuta en tästä asiasta sitten tiedäkään, paitsi että musiikkivideo on ihana. :D

Itse asiassa, nämä pojathan ovat minulle jo ennestään tuttuja erikseen, tavallaan. G-Dragonin soolotuotantoa olen kuunnellut jonkin verran, Taeyang onnistui valloittamaan minut parilla soolobiisillään tässä loppukesästä ja TOPiin törmäsin sattumalta SE7ENin comebackin yhteydessä. Seungriakin olen jossain variety-ohjelmissa nähnyt joten ainoa josta en oikeastaan tiedä mitään on Daesung. x')
Taeyang - I need a girl
Oikeastaan minun veikkaukseni on se, että Taeyang teki tämän biisin ihan vain jotta pääsisi tanssimaan naisten kanssa tuolla tavalla. xD
Taeyang ~ I'll be there
Tässä ja edellisessä minut vakuuttivat lähinnä Taeyangin ja hänen taustatansijoidensa taidot ja esityksen kokonaisuus. Kyllä kelpaa katsella. :) Eikä biiseissäkään mitään vikaa ole. ;)
SE7EN feat. TOP ~ Digital Bounce / SE7EN ~ Better Together
Se7en ja TOP samalla lavalla... kumpaakaan en sen enempää tunne, mutta... No, sanotaanko että en vastusta tuota näkymää ollenkaan. 8D
Pidän Digital Bouncesta enemmän kuin tuosta jälkimmäisestä, mutta menee sekin. Taitaa Se7enkin olla tutustumis-listallani. ^^"
♥
PS: Huomenna (tai no, tänään x) on ensimmäinen koulupäivä! \o/ Vihdoinkin, joten wish me luck! :D
18. elokuuta 2010
Sorry Sorry
Anteeksi anteeksi anteeksi anteeksi!!!! Täällä on nyt ollut ihan luvattoman hiljaista ja ne luvatut ajastetut postaukset jäivät sitten yhteen... >_<""" Kuitenkin muutossa ja kaikessa muussa mahdollisessa on mennyt niin paljon aikaa, että päätin etten edes rupea yrittämään postauksia. Ajattelin että on parempi teidänkin kannalta jos paneudun postauksiin kunnolla enkä vain sutaise jotain kokoon pikapikaa. Siispä nyt lupaan ihan oikeasti parantaa tapani ja postailla enemmän ja myös kunnollisia postauksia.
Sanon vielä sen verran, että pienen harhailun jälkeen pääsin jopa Vaasaan asti ja nyt yritän ottaa koko paikkaa haltuun. Nettiyhteyden jo löysin ja sehän onkin se tärkein asia. ;) Tavaraa on yllättävän paljon yhden ihmisen tarpeiksi mutta eivätköhän ne järjestelemällä tänne mahdu oikein hyvin. :)
Taidan pidemmittä puheitta jättää tämän tähän ja jatkaa omia touhujani. :D Pian on luvassa taas kunnon postaus, joten malttakaa odotella vielä hetki. :)
♥ ♥

31. heinäkuuta 2010
Up & Down
Hupsista, tässä onkin ollut pieni tauko... ^^"
Toisaalta pakkaaminen ja kaiken näköisten asioiden valmistelu vie aikaa (ja hermoja) sen verran ettei ehdi miettiä mitä sitä teille kertoisi.
Noh, kokosin tuossa joku päivä listan eri jrock- ja kpop-artistien Twitter-, Youtube- ja Facebook-sivuista. Löytyy täältä ja linkki on myös sivupalkissa. Listalla ovat vain ne joista itse tiedän; voi siis olla, että jotain on jäänyt huomaamatta. Melkein kaikkia itsekin seuraan, joskin laitoin listalle myös muutaman joista en itse niin välitä, mutta joiden ajattelin kiinnostavan muita. Päivittelen tuota sitä mukaan kun saan uusista sivuista tietää ja minulle saa myös kertoa jos jonkun satutte tietämään. ^^
Tällä viikolla olen saanut postia Kanon Wakeshiman uuden albumin verran, joten siitä juttua myöhemmin. Samoin D'espairsRayn uusi albumi tulee minulle alkuviikosta (toivottavasti jo maanantaina). Samassa paketissa pitäisi olla myös Gazetten sinkku SHIVER.
(VAMPSin albumi BEAST saapui myös, mutta koska kärsin edelleen hieman ristiriitaisista tuntemuksista kyseistä bändiä kohtaan, päätin odottaa noin kuukauden ennen kuin rupean sitä edes kuuntelemaan. Siitä lisää silloin.)
Lähden tiistaina taas pariksi viikoksi muualle rentoutumaan, mutta ajastan tälle ajalle ainakin muutaman postauksen, joten kannattaa siltikin aina silloin tällöin käydä katsomassa onko päivityksiä tullut. :)
SHINee - Up & Down
♥
Tunnisteet:
despairsray,
gazette,
kanonwakeshima,
random,
shinee,
vamps
25. heinäkuuta 2010
Change without changing
En halunnut tästä blogissa mainita ennen kuin koko juttu oli satavarma, kun en kuitenkaan henk.koht. asioitani täällä levittele.
Nyt minulla on kuitenkin edessä aika isokin elämänmuutos ja jaan sen kanssanne, koska se jopa liittyy blogin aihealueeseen.
Pääsin siis opiskelemaan japanologiaa. ^^ Koulu on pienehkö kansanopisto Vaasassa (Fria Kristliga Folkhögskolan), mutta se on yhteistyössä Tukholman yliopiston kanssa. Opintoni tulevat siis olemaan ihan yliopistotasoisia ja kolmen vuoden urakka tuo minulle kandidaatin tutkinnon (itse tarkasta nimikkeestä en edes ole varma, pitääpä ottaa selvää.).
Jos joku on ollut tarkkana, tietää että olen ollut töissä tässä nyt jo jonkin aikaa ja asun siis todellakin Helsingissä. Lopetan kuitenkin työt ensi viikon lopussa (sen enempää paljastamatta voin sanoa ettei tule ikävä, aivan alun jälkeen en työstäni ole pitänyt mutta jostain sitä rahaa oli saatava). Muutan Vaasaan elokuun loppupuoliskolla ja koulu alkaa 25. päivä elokuuta.
Kerron täälläkin lisää Vaasasta ja opiskelusta, kunhan sinne asti pääsen. :)
Olen todella innoissani muutosta ja opiskelujen aloittamisesta. Olen jo pitkään halunnut kääntäjäksi/tulkiksi ja yritin aluksi päästä sille alalle englannin kautta. Tajusin kuitenkin aloittaessani japanin alkeiskurssin, ettei englanti ole minulle enää tarpeeksi haastavaa (enkä siksi ollut jaksanut kiinnostua tarpeeksi yliopiston pääsykoekirjoista). Mitenkään brassailematta, voin sanoa että osaan sitä jo niin sujuvasti ettei sen opiskelu olisi tarpeeksi mielenkiintoista (pitkästyn ja turhaannun helposti). Kun vielä lisäksi olen niin kauan ollut kiinnostunut Aasian, mutta erityisesti Japanin kulttuurista, japanologia sopii minulle mainiosti. Japanin kieli ja kirjoitusjärjestelmä tarjoavat tarpeeksi haastetta ja sikäläinen kulttuuri on varmasti tarpeeksi mielenkiintoista pitääkseen yllä minunkin kiinnostustani. Kun tähän lisätään vielä se, että osa tunneista FKF:llä pidetään ruotsiksi, samoin kokeet (vastata saa kyllä myös englanniksi), niin täydellinen soppa onkin valmis. Ainoa mikä tässä oikeastaan harmittaa on Helsingin jättäminen (olen lyhyessä ajassa ehtinyt jo rakastua tähän kaupunkiin), mutta no pain, no gain. Kyllä sen muutaman vuoden kestää kun saa tehdä jotain, jota rakastaa.
Jos en ihan väärin ole tajunnut, tuolla voi olla myös mahdollisuus päästä vaihtoon Japaniin... sanomattakin lienee selvää, että minä olisin ensimmäisenä jonossa jos tällaista tarjotaan. Ja onhan minulla jo liuta ystäviä ja sukulaisia tulossakin kyläänkin, jos sinne asti pääsen. x)
Joku on ehkä kiinnittänytkin huomiota tapaani aina keikkojen yhteydessä sanoa jotain "en vieläkään usko että olen oikeasti nähnyt senjasen livenä" -tyylistä. Noh, nyt käytän tuota ilmaisua jälleen kerran ja sanon etten vieläkään usko että olen oikeasti vihdoin päässyt opiskelemaan, ja vieläpä unelma-aihetta ja että olen muuttamassa Vaasaan, aivan täysin uuteen kaupunkiin (luulen etten ole siellä koskaan edes piipahtanut). Samaan aikaan olen niin innoissani kaikesta tästä etten millään malttaisi odottaa että saan muuttoauton pakattua ja roudattua kamani uuteen kämppääni, että pääsen tutustumaan uuteen kaupunkiin, että pääsen vihdoin ja viimein o p i s k e l e m a a n! (Olen siis jo lukuisia kertoja hakenut ties minne ja syystä tai toisesta en minnekään ole päässyt (myönnettäköön että monessa tapauksessa syy oli omani kun pääsykoekirjat eivät jaksaneet kiinnostaa... mutta eivät ne silloin kiinnostakaan jos niillä ei ole mitään tekemistä haettavan aineen kanssa).)
Kämpästä puheen ollen, onnekkaana olin liikkeellä jo hyvin ajoissa (heinäkuun alussa) ja sain kämpän melkein heti. Yksiötä olin vailla, mutta niitä taidetaan harvemmin antaa ensimmäisen vuoden opiskelijoille... minun oli siis tyytyminen yhteen huoneeseen kolmiosta. Huoneessa on oma vessa ja suihku, joten ei paha ollenkaan. Se on myös isoin kolmesta huoneesta (noin 19 neliömetriä). Asunto on melkoisen lähellä keskustaa, noin vajaa kilometri (ainakin kartan mukaan... ja riippuu vähän siitä, mihin asettaa keskustan) eikä koulunikaan siitä paljoa kauempana ole (jos olisi, tulisi jo meri vastaan). Kuulostaa kaiken kaikkiaan ihan mukiinmenevältä kämpältä, eiköhän siinä ole ihan hyvä asustella (ja toivotaan että kämppäkavereiksi sattuu ihmisiä joiden kanssa tulen toimeen... vaikka voihan heitä sitten vältellä jos ei nappaa ;) ).
Anteeksi nyt kaikille jotka sattuvat Vaasassa asumaan, mutta sehän on aikasta pieni kaupunki, siis noin niin kuin pinta-alaltaan. Ja tämä verrattuna siihen että ennen Helsinkiä asuin Jyväskylässä, ja sekin on jo ihan tarpeeksi pieni (oikeastaan aika sopivan kokoinen... ei liian pieni, mutta tarpeeksi pieni että pyörällä pääsi kaikkialle). Okei, myönnettäköön että ehkä olen vain hieman katkera etten pystynyt Helsingissä pääsemään lähemmäksi unelmaani vaan sen täytyy tapahtua jossain muualla. Jospa minä vain pidän suuni kiinni ja yritän parhaani mukaan viihtyä myös Vaasassa. ^^"
Minulle saa ehdottaa kivoja paikkoja Vaasassa tai kenties jotain nähtävyyksiä (se on käsittääkseni melkoisen vanha kaupunki, joten sieltä varmaan löytyy kauniita vanhoja rakennuksia)! Meinasin ennen koulun alkua siinä laatikoiden purkamisen ohessa käydä vähän turisteilemassa ympäriinsä, kun vielä kerkeän ennen opintojen alkamista. :D
Blogin kannaltahan tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että koska tuloni putoavat rajusti, en voi ihan mielettömiin tilailla uusia julkaisuja, eli uusien tuotteiden esittelyt harvenevat. Mutta ehkä onkin jo aika antaa enemmän huomiota vanhoille julkaisuille ja käydä käsiksi jo omistamiini ihanuuksiin. :D En siis aio mitenkään vähentää bloggailuani, ei minusta niin vähällä pääse eroon. ;)

kielenopiskelu,
random
13. heinäkuuta 2010
Abingdon Road
Pieni väliaikatiedote vain. :D Selvisin Lontoon matkasta todistusaineiston kanssa:
Nyt on sitten kunnon fanitytön tapaan kävelty Nishikawa Takanorin jalanjäljissä. XD
Anygays, lomaa vielä tämän viikon loppuun ja lähden taas rentoutumaan muualle täältä kämpiltä (jossa lämpötila lähestyy kolmeakymmentä, jopa sisällä), joten seuraava postaus luvassa joskus ensi viikolla.
Pitäkää hauskaa ja muistakaa juoda tarpeeksi vettä!

9. heinäkuuta 2010
Ice Cream
Oho, eilen olikin jo kuusi kuukautta siitä kun tämän blogin aloitin! (^_____^)
Meinasin tämän kunniaksi tehdä vielä yhden headerin mutta pitää sen tällä kertaa vähän kauemmin, mutta en ole sitä ehtinyt väkertämään, joten vaihdos siirtyy tällä kertaa hieman myöhemmäksi.
Lomaa minulla on jäljellä vielä pari päivää päälle viikko ja tänä iltana lähtee lento Lontooseen! :D
Muista suunntelmista en sen enempää kerro, mutta tarkoitus olisi myös vierailla Abingdon Roadilla ihan vaan siksi koska. XD
Tämä on nyt oikein nysäpostausten aatelia, mutta ei se mitään! Nähdään taas joskus ja pitäkää hauskaa kesän yhtäkkisen helleaallon kanssa!

f(x) - Ice Cream
6. heinäkuuta 2010
I'm going international
Nyt on takana todella mahtava viikonloppu (oikeastaan viikko) erinäisten ystävien seurassa! Kiitos siitä oikein paljon kaikille! ♥ ♥
Traconista kirjoitan erikseen vähän myöhemmin (yritän tänään kuitenkin ehtiä), mutta ensin haluan kertoa vähän lisää Super Juniorista.
Eilen oli 5. heinäkuuta. Etelä-Koreassa Super Juniorin kaikki aktiiviset jäsenet olivat saattamassa Kanginia kun hän astui armeijan palvelukseen. E-Koreassa miehille pakollinen asepalvelus kestää kaksi vuotta, mikä tarkoittaa sitä, että Kangin tulee takaisin (huhtikuussa) 2012.
Kuvien perusteella tämä tilanne oli kaikille hyvin vaikea, kyyneliä ja painuneita päitä nähtiin tasan 11 ihmisen edestä...
Tästä huolimatta juuri edellisenä viikonloppuna ensi-esityksensä saaneen kappaleen No Otherin esitys on jotain ihan muuta. Kaikki jäsenet ovat yhtä suurta hymyä ja energia on suorastaan käsinkosketeltavaa. En oikeastaan pysty edes kunnolla kuvailemaan kuinka hyvältä minusta tuntuu nähdä heidät niin hymyilevinä ja ainakin näennäisen onnelisena kaiken tapahtuneen jälkeen. Erityisesti Leeteukin hymy saa sydämeni sulamaan. Kun hän pystyy hymyilemään noin leveästi, pystyvät muutkin jäsenet olemaan vahvoja.
Rakastan Super Junioria olivat he sitten minkälaisia tahansa, mutta minulla on ollut ikävä heidän hymyjään. ♥

Kaikesta tästä tekee vielä jotenkin täydellisempää se että Heechul on taas kunnolla blondi... ♥______♥
Rakastan siis tuota biisiäkin aivan mielettömästi, mutta heidän esiintymisensä tekee siitä vielä sata kertaa paremman. ♥
---
Asiaan liittyen: Super Juniorissa vaikuttanut kiinalainen jäsen Han Geng on julkaissut uuden soolo-kappaleensa. Kappaleen nimi on (kai) My Logo. Vaikka alku muistuttaakin minua (ja kaikkia muitakin XD) Lady Gagan Poker Facesta, pidän siitä todella. On outoa kuulla häntä ilman Super Junioria, mutta asiaa helpottaa se, että tämä biisi on sentään kiinaksi (muutamilla englanninkielisillä osilla, mukaan luettuna tämän postauksen otsikko).
Kappaleen musiikkivideo saadaan näkyville 17. päivä, joten eikun sitä odottamaan! Kun tietää että Han Geng on mieletön tanssija, odotan suuria biisin koreografialta.

hangeng,
random,
superjunior
24. kesäkuuta 2010
Freedom
Teidän rakkaalla bloggarillanne alkoi tänään loma!! ♥
Valitettavasti blogin kannalta se tarkoittaa mahdollisesti hieman hiljaisempaa jaksoa. Matkustelen nimittäin vähän siellä sun täällä, mutta koska olen jotensakin riippuvainen tietokoneesta (ja hakeudun sellaisen luokse säännöllisesti), pystyn luultavasti ajoittain tännekin jotain naputtelemaan.
Suunnitelmissa on ainakin Versaillesin keikka (aaaah, enää neljä päivää!!!) ja 3.4. heinäkuuta Tracon Tampereella. Yritän näistä jotain jossain vaiheessa kertoilla myös ja luvassa saattaa olla jokunen ajastettu postauskin, joten kannattaa silti tätä kurkkia aina silloin tällöin.
Laitoin Super Juniorin Bonamanan repackage-version tilaukseen ja siinä samassa tulee myös muuta mielenkiintoista kamaa... näette sitten kun se paketti suvaitsee saapua. ;)
Huomenna onkin Bonamanan nimikkobiisin goodbye-stage, mutta SuJu ei kuitenkaan ole menossa yhtään minnekään. Heinäkuussa heillä alkaa kokonaan uuden biisin promoaminen. Biisistä en tiedäkään muuta kuin nimen, No Other, mutta odotan innolla minkälainen kappale tämän nimen takaa paljastuu. :D
Hyvää Juhannusta kaikille ja pitäkää itsestänne huolta!

abingdon boys school - Freedom
Tunnisteet:
random,
superjunior,
tulevia
21. kesäkuuta 2010
Sound in Gate
Tämä postaus nyt vähän venyi, eräästä sattuneesta syystä...
Tämä sattuu nimittäin olemaan tämän blogin 100 postaus! Kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä enemmän tai vähemmän asiaan liittyen noinkin moneen postaukseen on jo mahtunut ja lisää on todellakin tulossa!!! So stay with me, I'm just getting started! (^___^)
Tämä postaus venyi siis sen takia kun yritin keksiä tähän jotain erikoista juhlan kunniaksi, mutta en vaan keksinyt, niin randominfoilla sitten taas mennään. ^^"
Kaikki, joita kiinnostaa varmaan tietävätkin jo, mutta VAMPSin uuden albumin, Beastin, julkaisua on lykätty melkein kuukaudella. Alkuperäinen päivä oli 7.7. mutta nykytiedon mukaan se eksyy kauppoihin vasta 28. heinäkuuta.
Mitään syytä eitaaskaan annettu.
(Muuten, tuo kuva on ilmeisesti Beastin kansi... en tykkää. Se on yhtäkkiä hyvin erilainen kaikista muista VAMPSin julkaisuiden kansista... ei sovi sarjaan.)
Tilasin tuossa pari päivää sitten vihdoin Kanon Wakeshiman uuden albumin! En malttaisi odottaa... taisin jo joskus aikaisemmin mainita että pidin hänen edellisestä albumistaan hyvin paljon, joten toivotaan että tämäkin on vähintään yhtä hyvä!
Aloin jonkun aikaa sitten katsomaan uutta japanilaista draamaa Sunao ni narenakutea. Yksinkertaisessa kauneudessaan se kertoo viidestä ystävyksestä, jotka vain yrittävät pärjätä elämissään. He ystävystyivät alunperin Twitterin välityksellä, mutta tapaavat sittemmin myös oikeassa elämässä ja Twitterin merkitys juonessa vähenee ensimmäisten jaksojen myötä, joskaan se ei koskaan katoa kokonaan.
Sarjassa on kaksikin lempinäyttelijääni (Eita ja Ueno Juri) ja bonuksena päälle vielä aivan tajuttoman suloisen roolisuorituksen tekevä (ex-)DBSK:n JaeJoong/Hero (sori, en satu tietämään millä nimellä häntä yleisimmin kutsutaan). Eivät muutkaan mitään huonoja näyttelijöitä ole, joten tässä sarjassa saakin taasen nauttia mahtavista näyttelijäntaidoista.
Olen katsonut 9 jaksoa tähän mennessä, mutta koska sarjaa esitettään Japanissa parasta aikaa, joutuu uutta jaksoa odottamaan aina jonkun aikaa... en vain millään malttaisi, tahdon tietää mitä seuraavaksi tapahtuu pianhetinytäkkiä!
No mutta kuitenkin, pidän todella sarjan rennosta ja luonnollisesta tunnelmasta. Sarjan viisi päähenkilöä ovat hyvin todentuntuisia ja aitoja ja heihin on helppo samastua, varsinkin kun olen nuori aikuinen itsekin. Heidän keskustelunsa ovat ajoittain tunnelmaltaan hyvinkin vaikeita ja vaivaantuneita, mutta niinhän ne ovat oikeassakin elämässä. Pitkästä aikaa draama jonka voisi uskoa olevan oikeastikin totta.
Suosittelen ehdottomasti katsomaan, on todellakin sen arvoinen! :)
Loppuun vielä pieni hehkutus siitä, että viikon päästä huomenna tapahtuu jotain suurenmoisen mahtavaa ja sanoinkuvaamatonta.
Versaillesin keikka.
En tiedä selviänkö siitä hengissä niin monesta eri syystä mutta en jättäisi sitä väliin vaikka maksettaisiin lottovoiton verran. Tajusin muuten juuri, että tähän mennessä innokkaaseen odotukseeni on liittynyt myös pieni "en tahdo todellakaan mennä sinne keikalle, minähän kuolen sinne" -fiilis, mutta nyt se on kadonnut. Tällä hetkellä en halua mitään muuta enemmän kuin nähdä näiden ihmisten kauneus (ulkoinen ja sisäinen) Tavastian lavalla, suoraan edessäni. Kuulla Kamijon ääni omin korvin, nähdä Hizakin ja Terun sormien tanssivan heidän kitaroidensa kielillä ja Yukin hakkaavan rumpujaan aivan kuin hän ei ikinä niitä sen jälkeen pääsisi soittamaan.
Tuntea Jasmine Youn läsnäolo.
On elämä ennen ja jälkeen Versaillesin. Nyt eletään tyyntä myrskyn edellä.
Enää viikko.
♥
Tänään, 21. kesäkuuta 2010 on kulunut 11 vuotta siitä kuin eräs mahtava ja lahjakas henkilö poistui luotamme äkillisesti ja aivan liian nuorena. Hän oli mahtava rumpali ja ihminen ja hän asaitsee tulla muistetuksi. Toivottavasti hän on edes ystäviensä mielessä, jos ei muiden.

Mitään syytä ei

Kami, you were our butterfly. Fly free and rest in peace.
♥
Tunnisteet:
draamat,
kanonwakeshima,
keikat,
random,
tulevia,
vamps,
versailles
14. kesäkuuta 2010
Victory
Tuota noin...
Noh, ensin se viime postauksesta unohtunut kuva:
Kuten sanoin jo viimeksikin, tämä taitaa olla lempparini kaikista VAMPSin kansista. Pidän sen rauhallisesta tunnelmasta ja hennon sinisestä väristä.
Taisin tästä mainitakin silloin D=OUTin keikan jälkeen, mutta huomenna on tosiaan Marien keikka. :D Päätettiin sitten S:n kanssa painua sinnekin katselemaan minkälaisen meningin bändi saa aikaiseksi. Ainakin keikan järjestävä JrockSuomi lupasi jo, että kaikki keikoille tulevat saavat ilmaiseksi lahjaksi Marien huivin. :D Ja Tampereella oli kai luvassa myös jonkinlaiset after partyt bändin poiken kanssa... :'D Nyt en jostain syystä löydä sitä infoa heidän sivuiltaan, mutta jos sattumoisin olet menossa Tampereen keikalle etkä tiennyt tästä mitään, niin varmasti siellä paikan päällä voit kysyä joltakulta henkilökunnan jäseneltä, että mikä homman nimi on. Täällä Helsingissä me tyydymme vain niihin huiveihin ja varmasti kovaan meininkiin. :D
Keskittyminen saattaa tosin olla vähän missä sattuu, kun huomenna sattuu myös olemaan tasan kaksi viikkoa Versaillesin keikkaan... en yleensä jännitä keikkoja mitenkään hirveitä määriä etukäteen, mutta tätä olen jännittänyt jo monta viikkoa ja tunne sen kuin vain kasvaa keikan lähestyessä... Enkä varmasti joudu pettymään, tulee varmastikin olemaan mahtava keikka kaikin puolin. ♥
Loppuhuomautuksena vielä aiheesta josta kaikki asiasta kiinnostumattomat ovat varmasti saaneet nyt jo tarpeekseensa, eli jalkapallon maailmanmestaruuskisoista! Itse en todellakaan ole mikään urheilun ystävä, missään mielessä, mutta koska minut on helppo houkutella mukaan, olen nyt vähän futistakin katsonut. XD Lähinnä siis Etelä-Korean ja Japanin pelit, koska moni jrockari on kisoista niin innoissaan ja koska Etelä-Korea ei millään voi hävitä kun heillä on näin hyvä kannustusbiisi:
Molemmat maat voittivat avausmatsinsa (Etelä-Korea 2-0 Kreikkaa vastaan ja Japani 1-0 Kamerunia vastaan) joten ihan hyvin heillä on alkanut! :D
Kaikki siis vain mukaan kannustamaan näitä harvoja Aasian maita MM-kisoissa (Pohjois-Korea on kolmas... ja miksei heitäkin saisi kannustaa. Ainakin urheilussa olisi hyvä unohtaa poliittiset erimielisyydet) !!

marie,
random,
superjunior,
vamps
7. kesäkuuta 2010
Confessions
Tänään on 7. kesäkuuta, mikä tarkoittaa sitä, että tämä blogi on ollut pystyssä nyt viisi kuukautta!!! Kiitos kaikille jotka olette jaksaneet täällä käydä ja ehkä jopa jääneet lukemaan! ♥
Yleensä vaihdan layoutin aina uuden kuukauden alkaessa, mutta nyt vaihdoin sen jo tuossa muutama päivä sitten sopimaan yhteen Elegant Symphonyn kanssa. Tästä eteenpäin vaihdan kuitenkin molempien blogien ulkonäön samaan aikaan, eli seitsemäs päivä. ^^
Kuten yleensä tapana näiden kuukaudenvaihdospostausten yhteydessä, vuorossa onkin randominfoa!
Aihe on tällä kertaa Super Junior ja Twitter, eli melkein kaikki aktiivisesta kymmenestä ovat nyt Twitterissä! Viimeisimmät lisäykset ovat Ryeowook ja Yesung! Tässä vielä muutkin muistin virkistämiseksi:
Leeteuk
Heechul
Eunhyuk
Donghae
Shindong
Siwon
Sungmin
Henry Lau
Tästä ryppäästä puuttuu vielä Kyunhyun, mutta eiköhän hänetkin vielä jossain vaiheessa saada painostettua mukaan. ;) (Ja tietysti Kangin, Hankyung, Kibum ja Zhou Mi, mutta ainakaan kovin montaa näistä ei valitettavasti tulla näkemään Twitterissä lähiaikoina...)

Oikeastaan aiheeseen liittyen, minulla on jotain tunnustettavaa. Joku ehkä muistaa kun kerroin Top 5:stäni. Kukaan ei ole sieltä vielä tippunut, eikä ole tippumassakaan, mutta nyt tuosta nimestä on tullut lähinnä symbolinen. Eräs ryhmä on nimittäin kivunnut suoraan sydämeeni ja vallannut paikkansa "Top 5":ssa. Siihen kuuluu nyt siis kuusi artistia, vaikkakin se määrä on aina ollut hieman hämärä.
Joku ehkä jo arvasikin, mutta kyseessä on siis Super Junior.
Uskallan väittää että siitä on melkein tasan vuosi kun heitä rupesin kuuntelemaan... vuosipäivä taisi olla joskus kuun alussa, jos en ihan väärin muista. Tämän kuluneen vuoden aikana he ovat osoittaneet kerta toisensa jälkeen, että he saavat minut nauramaan kun mikään muu ei toimi; he saivat minut välittämään itsestään ja muista kun ajattelin ettei sydämessäni ole enää tilaa. Hiljattaisen comebackin aikana tajusin kuinka tärkeitä he ovatkaan minulle, kun huolehdin tajuamattanikin jäsenien hyvinvoinnista ja mielialasta kolmen jäsenen puuttuessa. Kaikki 13 (15) ovat ainutlaatuisia omalla ihanalla tavallaan ja mitä paremmin heitä opin tuntemaan, sitä enemmän heistä pidän. Välillä itken heidän kanssaan, mutta heti seuraavassa hetkessä tipun tuoliltani nauraen heidän touhuilleen.
Pidän kaikista jäsenistä, mutta pitänee kai mainita muutama ylitse muiden.
Tärkein on Heechul. Ilman häntä en olisi silloin vuosi sitten ruvennut kuuntelemaan SuJua. Monella tapaa hän muistuttaa minua Miyavista, mutta on silti niin uniikki kuin vain ihminen voi olla.
Leader Leeteuk ansaitsee minun loppumattoman kunnioitukseni. Niinkin paljon kuin hän harteillaan kantaa, hän tekee sen hymyillen ja vahvasti. Hän välittää jäsenistään enemmän kuin itsestään, uhraten usein itsensä heidän puolestaan. Hän on ainoa jonka kyyneleet saavat kaikki muutkin jäsenet (ja fanit) itkemään.
Meinasin mainita muitakin nimeltä, mutta sitten minun pitäisi mainita kaikki, joten jätetään tähän. Kaikki ovat tärkeitä.
Leeteuk, Heechul, Hankyung, Kangin, Kibum, Ryeowook, Eunhyuk, Donghae, Sungmin, Yesung, Shindong, Siwon, Kyunhyun, Zhou Mi, Henry
Let's colour the world sapphire blue, together.
There's no other like my SuJu. Never change.
♥ ♥ ♥
Tunnisteet:
random,
superjunior,
top5,
twitter
3. kesäkuuta 2010
Celebration!
No niin, tulihan se sieltä kun tarpeeksi kauan jaksoin odottaa!! Eli 1000 kävijää (no, 1001 jo ;) ) !!!!
Kiitos oikein paljon kaikille ja vielä isompi kiitos jos olette jääneet lukemaan ja jakamaan mielipiteitänne!!
Kuten luvattu, minulla on teille yllätys!
Minulla oli tämä pohdinnassa jo silloin kun aloitin tämän blogin. Mietin kirjoittaisinko suomeksi vai englanniksi mutta ankaran harkinnan jälkeen päädyin kuitenkin suomeen. Laitoin kuitenkin englanninkielisen blogin mahdollisuuden korvan taakse hautumaan. En halunnut vaivautua kirjoittamaan kahta blogia ennen kuin olisin varma että pidän tästä. Nyt on kuitenkin tullut jo todettua että tämä on todella hauskaa, joten here we go!
Elegant Melodyllä on nyt virallisesti englanninkielinen sisarblogi Elegant Symphony!
Tulen yhä kirjoittamaan molempia ja laitan EM:n vanhempana etusijalle. Sisällöiltään blogit tulevat olemaan lähes identtisiä, kuitenkin vain perusajatuksiltaan. Ilmaisen itseäni eri tavalla kielestä riippuen, joten joitain eroja saattaa teksteistä löytyä; en siis rupea tekemään tarkkoja käännöksiä.
Voitte lukea joko tätä tai siirtyä Symphonyn puolelle tai lukea vaikka molempia! Jos kuitenkin satutte tuntemaan suomea taitamattomia faneja joita voisi blogini kiinnostaa, saa kaikin mokomin laittaa heille linkkiä!
Kaiken tämän kunniaksi vaihdoin Melodyn layoutin hieman etuajassa. Tällä kertaa headerissa poseeraa Miyavi ja muutenkin tämä on nyt hieman eri näköinen. En oikein vielä hallitse kaikkia kohtia tämän koodauksessa, joten antakaa anteeksi pieni kömpelyys. Kyllä se siitä harjoittelulla paranee. ^^"
Jotta uudet asiat eivät ihan heti loppuisi, menin ja liityin Twitteriin! Postailen sinne pieniä random-uutisia ja kerron kun päivitän blogeja. Postailen vain englanniksi jotta kaikki tajuisivat. :)
Thank you very much for 1001 hits!!!! I waited to get more than 1000 hits before I revealed this, but here we go! Elegant Melody now has a sisterblog in English! Elegant Symphony will have the same content as this one, only in English. They won't be direct translations, but you won't miss out on anything even if you only know English. Please check it out and spread the word!! ^^

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)