Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto. Näytä kaikki tekstit

6. heinäkuuta 2012

Maybe you'd like to know

Unohdin ihan täysin, että pitäisi ehkä täälläkin kertoa niistä viime kuun loppukokeista, joista olen täällä jo pauhannutkin, ensin alkuperäisestä, sitten pirullisista uusinnoista. Tai siis, että kuinka ne nyt sitten loppujen lopuksi menivät.

En tiedä mitä muut ovat mieltä, mutta itse ainakin yllätyin suuresti kun sain tietää, että pääsin kuin pääsinkin molemmat tentit läpi! Kurssin loppuarvosanaksi tuli huima D, joka on jo enemmän kuin itse osasin edes odottaa. Asteikko on siis A-E, jossa A on paras.

Nyt voin hyvillä mielin lähteä Japaniin ja tulla sitten takaisin jatkamaan japanologian opintojani vielä viidennen kurssin ja ehkäpä kandikurssinkin parissa. ^^

Vielä kerran, lisää tulevasta vaihdostani Japanissa täällä. Tämä blogi hiljenee luultavasti aika lailla sitten elokuusta lähtien, mutta kannattaa aina silloin tällöin tännekin vilkaista jos minulla olisi vaikka ollut jotain asiaa. ^^

22. huhtikuuta 2012

FYI

Ihan pieni ilmoitusluontoinen asia vaan.

Olen tänne kirjoitellut myös vaihtoon ja sen järjestelyihin liittyviä asioita, mutta nyt olen tehnyt niitä varten ihan oman blogin. Näin siksi, että haluan infon vaihdostani ja kaikkien siihen liittyvien kertomusten sitten aikanaan olevan samassa paikassa ja selkeästi esillä.

Kaikki asiasta kiinnostuneet voivat suunnata Läntisen palatsin varjoon~

Päivitän toki tätäkin blogia vielä, varsinkin nyt ennen lähtöäni. Tänne tulevat kirjoitukseni saattavat vähentyä kyllä entisestäänkin, mutta yritän edes joskus jotain laittaa. ^^

29. maaliskuuta 2012

VENUS

Halusin vain kertoa, että tosiaankin sain sen arvioinnin kielitaidostani japanin opettajaltani tänään ja vein sen yliopistolle. Samalla vein myös yhden korjatun lomakkeen ja vielä yhden kuvan, joka oli jäänyt puuttumaan. Kuvasaldo on tällä hetkellä täysi 10.

Samalla mainostan vähän eeppisen comebackin tehnyttä Shinhwaa. He ovat siis tällainen kunnon old school kpop-bändi, jonka ura on kestänyt on-off jo 14 vuotta. Kuulin heidän comeback-kappaleensa Venuksen ja ihastun siihen ja haluankin jakaa sen teidän kanssanne.

SHINHWA - VENUS

28. maaliskuuta 2012

緊張

Pientä päivitystä myös muista asioista nyt kun olen taas kirjoittamisen makuun päässyt.

Osallistuin JLPT:n silloin viime joulukuussa ja kuinka ollakaan, pääsin läpi! Tuolla jossain vaarallisen korkealle nousevan paperikasan uumenissa on myös se todistus läpäistystä JLPT N3 -kokeesta, jess~ \o/

Sitten niistä FKF:n tappokokeista... Viime syksyn kokeessa oli kolme osiota joista kaksi meni kerralla läpi, mutta kolmas, kanji-osio, ei sitten mennytkään. Kävin uusinnassa tammikuun lopussa ja siellä sitten onnistuinkin jo vähän paremmin. Meni läpi siis toisella yrittämällä, joskin rimaa hipoen. Mutta siitä ei tarvitse puhua. ;)
Seuraava koe olikin sitten jo nyt edellisenä maanantaina... se ilmoitettiin ihan puskan takaa tuossa kuukausi puolitoista sitten. Alunperin sen piti olla vasta toukokuussa, kuten kanji-koe on, mutta Tukholman päässä ne touhuavat taas jotain ja niinpä koe oli jo nyt. Tässä kokeessa oli siis lauseanalyysiä ja kääntämistä (japani -> englanti/ruotsi). Se meni ehkä ihan hyvin... kyllä se varmaan läpi meni, mutta arvosanasta ei ole sanomista.

Vaihtoon hakeminen on siinä vaiheessa, että olen tässä viimeisen kuukauden täytellyt enemmän tai vähemmän kuin vimmattu kaikennäköisiä lomakkeita ja hankkinut kopioita ja rekisteriotteita ja todistuksia ja vaikka mitä... Nyt sitten sain tänään ne palautettua vaihtokoordinaattorilleni. Ainoa mikä vielä puuttuu on japaninopettajani arvointi minun kielitaidosta, joka on teknisten ongelmien takia vielä vähän vaiheessa.
Lomakkeista eniten vaivaa vaativat terveystarkastus ja kirje host perheelle.
Terveystarkastusta varten minun piti käydä terveydenhoitajalla kahdesti, sillä näiden kertojen välissä verinäytteet lähetettiin Helsinkiin asti tutkittaviksi (ihan normaali käytäntö tämä, he eivät voi joitain kokeita ilmeisesti itse täällä tehdä) ja niiden saamisessa kesti muutama päivä.
Kwansei Gakuinin vaihto-oppilaille järjestetään majoitus pääsääntöisesti host perheissä ja sille tulevalle perheelle piti kirjoittaa kirje, käsin ja japaniksi. Se ei ollut niinkään työläs vaan lähinnä stressiä aiheuttava. Pidin oman kirjeeni tarkoituksella mahdollisimman yksinkertaisena ettei tulisi liikaa virheitä ja vaikka tulisikin, ne eivät aiheuttaisi ymmärtämisongelmia.
Vaikka tarkistin kaikki lomakkeet moneen kertaan ja tein listoja kaikista vaadittavista papereista ja ruksin niitä sitten siitä yli, niin olen silti ihan varma että sieltä puuttuu jotain todella tärkeää tai olen kirjoittanut oman nimeni väärin tai jotain...
Itse asiassa, juuri kun pääsin tuon kirjoittamasta ja muokkasin tuota alla olevaa kuvaa tajusin, että olin kuin olinkin merkinnyt oman syntymäaikani väärin tuohon ensimmäiseen paperiin. XD PDF-tiedostoa täyttessäni olin vetovalikosta valinnut vahingossa väärän kuukauden. Puolustuksekseni mainittakoon tosin, että jouduin täyttämään osan noista papereista kahteen tai kolmeen kertaan, edelleen teknisten ongelmien takia, joten tuohon viimeiseen kertaan olikin sitten jäänyt tuollainen virhe... No, onneksi huomasin, niin pystyn vielä printtaamaan uuden version ja viemään sen koordinaattorille.

Kaikki tarvittavat lomakkeet sun muut. Tuossa on enemmän paperia kuin miltä näyttää.

Tällä hetkellä kuvia on tarvittu 9 kappaletta. Tällä kerralla tarvittiin kolmeen lomakkeeseen kuva plus erikseen vielä 5 kuvaa mukaan pakettiin. Aikasemmassa vaiheessa eli Vaasan yliopiston omaan hakuun tarvittiin yksi kuva. Tämän lisäksi olen vielä tarvinnut kaksi kuvaa uuteen passiin, mutta se ei liity suoraan vaihtoon hakemiseen.

Mutta nyt sitten taas vain odotellaan. Hermostuttaa.

12. joulukuuta 2011

Taas pitkästä aikaa vähän päivittelyä.

Aloitetaan vaikkapa JLPT:stä. Koe pidettiin tosiaan tuossa tämän kuun alussa, 4. päivä Helsingissä. Paikkana oli Haaga-Helian Pasilan toimipiste, joka olikin minulle jo tuttu entuudestaan niin ei ollut onneksi vaikeuksia löytää perille.
Kokeesta vain sen verran että tuli mieleen ylioppilaskokeet... yhtä tiukat järjestelyt (osin tiukemmatkin) ja piti mustata sellaisia pallukoita... ^^
Minua hämmentää se, etten osaa oikein sanoa miten koe omalta osaltani sujui... Se tuntui menevän ihan hyvin, vaikken suoraan osannutkaan vastausta lähellekään kaikkiin tehtäviin. Mutta no, meninkin sinne asenteella "menee jos menee", koska turhahan jotain huvin vuoksi tekemäänsä asiaa on stressata. Maaliskuun alkuvaiheilla sitten tulokset, kuulemma.

Stressistä puheen ollen, sitä onkin ollut vaikka muille jakaa, lähinnä FKF:än loppukokeista johtuen... Minulla oli vuorossa tämä toisen vuoden syksyn "tappokoe", jota monet senpait uusivat jo n:nettä kertaa. Toki siitä on mahdollista päästä kerrallakin läpi, tiedän toisia senpaita joilta tämä on onnistunut, mutta... nyt kun olen sen kerran tehnyt, voin sanoa ettei se helppoa ole.
Tahti- ja tasoero ensimmäiseen vuoteen on hurja ja tämä syksy on ollut suorastaan hengästyttävä nopeudessaan.
Voin rehellisesti sanoa etten ole yhtään varma menevätkö kokeeni kerralla läpi. Mutta tammikuussa on uusinta ja kun ganbaroin joululoman täysillä, pääsen niistä kyllä sitten läpi. Uskon itseeni ainakin sen verran. ^^"

Puhuin aikasemmin myös vaihtoon hakemisesta ja mainitsin etten olisi halunnut puhua siitä ennen kuin asia olisi varma ja näyttäisi siltä ettei olisikaan kannattanut... Asia on nyt nimittäin niin, etten pääsekään lähtemään vielä ensi lukuvuodeksi.
Minut kyllä hyväksyttiin jo Vaasan yliopiston puolesta ja siltä osin uskon että asia järjestyisikin hyvin, mutta ongelmaksi muodostuvat opintopisteeni. Jotta voisin oikeasti lähteä vaihtoon asti, minulla pitäisi ensi kevät lukukauden loppuun menessä suoritettuna 60 opintopistettä, mutta valitettavasti erinäisten mokien ja muiden sellaisten takia minulle tulee näillä näkymin olemaan vain noin 40. Yliopiston kursseista saa varsin nihkeästi pisteitä ja japanin opintojani ei tuohon pystytä laskemaan mukaan, joten...
Harmittaa todella paljon mutta ei maailma tähän kaadu... menen sitten sitä seuraavana vuonna. ^^"
FALSE ALARM! \o/

Yliopistolla minulla on tenttejä vielä ensi viikkoon asti, mutta sitten pääsen vihdoin ansaitulle lomalle. ♥


22. marraskuuta 2011

留学

Olen yrittänyt olla puhumatta tästä hirveästi missään, koska vaikka en olekaan varsinaisesti taikauskoinen, en halua hehkuttaa asioita ennen kuin ne ovat varmoja... varmuuden vuoksi vain. Noh, tämä ei kyllä ole varma tai mitään, mutta ajattelin että ehkä jotakuta kiinnoistaisi kuulla minkälainen hakuprosessi vaihto-opiskelemaan hakeminen on yliopistossa (ainakin Vaasassa siis näin).
Tosiaan Tukholman yliopiston kautta en voi päästä vaihtoon kun se asia nyt vain menee niin, mutta kun nyt olen myös Vaasan yliopistossa, tartuin heti tilaisuuteen ja päätin hakea vaihtoon.

Hakukohteenani on luonnollisesti Japani ja siellä Osakan tienoilla sijaitseva Kwansei Gakuin yliopisto.
Olen nyt haun ensimmäisessä vaiheessa, eli vein tänään yliopistolle asianomaiselle henkilölle tarvittavat paperit hakeakseni vaihtoon.
Ainakin Vaasassa homma toimii niin, että ensin haetaan omalta yliopistolta puoltoa vaihtoon. Jos sen saa, yliopisto laittaa hakijan ikäänkuin ehdolle haluttuun yliopistoon ja vastaanottava yliopisto tekee sitten lopullisen päätöksen ottaako hakijan sinne vai ei.
Nyt siis olen vasta hakemassa tätä puoltoa mutta siihenkin tarvittiin jo
-sähköinen hakulomake (täytettynä, tulostettuna ja allekirjoitettuna),
-motivaatiokirje (jonka kirjoittaminen oli yllättävän hermojaraastavan vaikeaa, vaikka luulisi että kun jotain haluaa näin paljon, se olisi helppo saada paperille),
-opintorekisteriote (jossa on tällä hetkellä hurjat 1,5 opintopistettä),
-kopio henkilökohtaisesta opintosuunnitelmasta (josta kopion saaminen oli työn ja tuskan takana viallisten laitteiden takia) ja
-mahdollisia muita liitteitä liittyen vaikka kielitaitoon (itse laitoin mukaan Tukholman opintorekisteriotteen josta käy ilmi että olen opiskellut niin ja niin monta kurssia japania) sekä
-yksi kuva (meinaan ihan piruuttanikin laskea tarkkaan montako kuvaa tähän koko prosessiin menee).

Haku tulee siis varmasti olemaan ihan hirveää paperisotaa, varsinkin kun japanilaiset ovat tunnettuja rakkaudestaan kaikenmoisiin kaavakkeisiin ja lippulappuihin joita pitää lähetellä edestakaisin... mutta kerron sitten lisää jos ja kun sitä ilmenee.
Saan tietää luultavasti joskus joulukuun puolenvälin tienoilla, olenko saanut puollon.

Jännittää.



PS: Tarkoituksena oli ottaa kuva siitä tämänpäiväisestä paperikasasta, mutta en sittenkään muistanut...