Skoottereita, söpöä krääsää ja hyvää ruokaa

Ehkäpä Ximenistä.

Eräs ystäväni, Kristiina nimeltään, on tällä hetkellä vaihdossa Taiwanissa ja olin siellä vierailulla viimeiset kaksi viikkoa. Vietimme reilun viikon Taipeissa jonka jälkeen suuntasimme viideksi päiväksi Souliin.

Eeppinen matkani alkoi 31. tammikuuta kun heräsin aamulla aikaisin (joskus ennen kuutta) ja suuntasin Vaasan juna-asemalle, jotta ehtisin ajoissa Helsinki-Vantaalle. Lentoni lähti vasta kahden maissa iltapäivällä, mutta koska VR:ään ei voi luottaa, varasin sille ainakin kaksi tuntia myöhästymisvaraa. Sitä ei onneksi tarvittu ollenkaan, vaikka heti matkan alussa vähän pelottikin kun juna pysähtyi melkein puoleksi tunniksi jarruvian takia.

Lentoreittini oli Helsinki-Frankfurt-Hongkong-Taipei ja lentoaikani oli 18 tuntia 35 minuuttia (plus se neljä ja puoli junassa vietettyä tuntia välillä Vaasa-Tikkurila).
Helsinki-Vantaalta sain boarding passit ensimmäiselle ja toiselle lennolle, mutta Hongkongissa olisi haettava erikseen oma viimeiselle matkalle. Laukku saatiin onneksi menemään suoraan päämäärään asti niin sitä ei tarvinnut huolehtia.
Lennot menivät todella hyvin ja sujuvasti vaikka minua etukäteen vähän jännittikin. En ollut koskaan aikaisemmin lentänyt niin pitkiä matkoja enkä edes vaihtanut konetta.
Frankfurtin lentokentästä sen verran, että se on hillittömän iso. Matkani tuloportilta lähtoportille kesti 45 minuuttia sellaista normaalia kävelyvauhtia... matkaan mahtui kaksi passintarkastusta ja turvatarkastus. Sujuvastihan se meni, mutta aikaa siihen kului.
Hongkongissa boarding passin hankkiminenkin meni ihana kivuttomasti. Hongkongin kentällä oli muuten reissun ylivoimaisesti nopein turvatarkastus... siihen meni vain muutama sekunti vaikka ihan samoja asioita tarkastivat kuin kaikki muutkin.

Noh, pääsin siis ihan sujuvasti ja turvallisesti Taipeihin asti. Kristiina oli minua vastalla lentokentällä (luonnollisestikin) ja otimme sitten taksin hostellillemme (vaikka Kristiinalla onkin kämppä Taipeissa, en oikeastaan voinut olla siellä yötä, koska hänellä on hädin tuskin tilaa itselleen, minusta puhumattakaan. Pidimme parempana olla molemmat hostellissa kun se ei edes tullut kovin kalliiksi). Taksikuskit ovat muuten samanlaisia kaikkialla... kärsin matkapahoinvoinnista ja vaikka minulla ei olekaan aikaisemmin tullut lentokoneessa paha olo, pitkän lennon jälkeinen laskeutuminen osoittautui kamalaksi kokemukseksi ja minulla oli jo valmiiksi hirveä olo ja kun siihen lisätään taksikuskin hullu ajotapa ja noin tunti autossa... joo. Onneksi pahoinvointini ei ilmene oksenteluna, muuten olisimme voineet joutua maksamaan taksin siivouksesta.
Pahoinvointi meni kuitenkin nopeasti ohi kun sain raitista ilmaa ja hyvää ruokaa (dumplings ♥).

Ensimmäisen illan otimme muutenkin aika rennosti. Kävimme Kristiinan kämpällä vähän netissä (äidille pitää laittaa viestiä että on kunnossa) ja pyörimme vähän aikaa viereisellä night marketilla. Aikaerorasitus ei onneksi vaivannut minua ollenkaan, joten olin liikkeellä ihan virkeänä.

Seuraavat päivät menivätkin sitten ihan sekaisin, joten en pysty kertomaan tekemisistämme päivä päivältä. Kerron kuitenkin suurin piirtein mitä teimme milloinkin ja niin edes päin. ^^

Ensimmäisen kokonaisen päivän muistan hyvin eräästä erityisen hyvästä syystä...
Tiesimme etukäteen että Super Juniorilla oli keikkoja Taipeissa samaan aikaan kun minä olisin siellä (arvaako joku miksi menin juuri nyt?) ja olimmekin yrittäneet oikein kovasti ja useampaan otteeseen saada lippuja mutta jokainen yrityksemme epäonnistui. Vaikka olin yrittänyt olla odottamatta liikoja, olin kuitenkin joka kerta pettynyt aika paljonkin.
No, nyt kun kerran olimme Taipeissa päätimme lähteä edes paikan päälle Taipei Arenalle katsomaan menoa ja meininkiä, vaikkei lippuja ollutkaan ja tiesimme kaikkien neljän keikan olevan loppuunmyytyjä. Menimme sitten ihan piruuttamme kysymään lippuja lipunmyyntipisteestä ja mitäs sitten tapahtuikaan...

Kristiina on kirjoittanut enemmän tai vähemmän kattavasti seuraavista tapahtumista TÄÄLLÄ. Menkää lukemaan se ensin ja palatkaa sitten tänne.

Kuvia ei oikeasti saanut ottaa, vain tämän verran uskalsin uhmata sääntöä.

Vielä muutamia lisäyksiä tuohon:
Suomeen palattuani törmäsin sattumalta erääseen videoon jossa näkyykin juurikin se reaktio jonka me saimme Sujussa aikaan...

Noin 5:15 eteenpäin alkaa elämäni paras hetki tähän mennessä. Etsinnässä on vielä sellainenkin video, jossa mekin näkyisimme, jotta todistusaineisto olisi täydellinen, mutta ei ole vielä löytynyt. x)
Sanon vain sen verran, että pelkästään tuon videon katsomisen ajattelu saa käteni vieläkin tärisemään. Surrealistinen ei enää riitä kuvaamaan sitä tunnetta joka tuossa hetkessä oli.
Ja sellainen vielä, että kun pojat tuosta lähtivät vetämään seuraavaa biisiä, he kävelivät meidän ohitsemme ja Leeteuk vielä kumarsi minulle kiitokseksi. Onneksi minulla on refleksinä kumartaa takasin kun minulle kumarretaan joten sain sitten tavallaan myös kiitettyä häntä takaisinkin. ^^"

Keikka muutenkin oli aivan mahtava. Olisin ollut jo aivan tyytyväinen ja onnellinen ilman tuota erityistä huomionosoitustakin. Jos joku asia keikasta puuttui, se oli Heechul. Alunperin innostuin Super Juniorista juurikin hänen takiaan ja olisi ollut unelmien täyttymys nähdä hänetkin, mutta ei voi mitään. Ehkä vielä joskus.
Täytyy vielä mainita, että tällä hetkellä olen ihan täysin pakkomielteinen Donghaen suhteen ja... niin. Valehtelematta Donghaen osalta nautin keikasta täysin rinnoin. Mutta maybe that's just me, kun kiinnitin häneen kuitenkin eniten huomiota. x)

Niin joo, ja pari asiavirhettä tuolla Kristiinan selostuksessa on, kun molemmat muistettiin ne väärin alunperin. Myöhemmin selvisi, ettei Victoria edes ollut paikalla... ei siis ihme ettei hänestä jäänyt mitään muistikuvaa. x) Ja kuten tuolta videolta näkyy, xylitol-tanssia tanssivat Leeteuk, Donghae ja Eunhyuk, ei Henry. Mutta eipähän näillä yksityiskohdilla nyt hirveästi väliä edes ole. x)

Aikani Taipeissa ei siis olisi voinut paremmin alkaa.

Meillä ei ollut sen tarkempia suunnitelmia aikamme viettämiseen vaan menimme vain päivä kerrallaan ja mietimme aina aamuisin mitä tekisimme sinä päivänä.
Monesti kävimme viettämässä aikaa Taipei Main Stationin Underground mallissa. Sieltä löytyi kaikkea krääsäkauppojen, kirjakauppojen ja ravintoloiden väliltä. Ja sinnekin tuli aina välillä eksyttyä, minä ainakin... suuntavaisto menee miinuksen puolelle kun ei näe ulos.

Myös Ximenissa pyörimme pariinkin otteeseen. Ximen on jonkunlainen Taipein nuorisokulttuurin mekka. Siellä on paljon vaatteita, laukkuja, kenkiä ja muuta sellaista myyviä liikkeitä. Minua itseäni kuitenkin kiinnosti eniten kpop-fanikrääsää (piraatteja tietenkin) myyvät kaupat. Niissä on kaikkea tyynyistä ja mukeista avaimenperiin, vihkoihin ja kännykkäkoruihin. Vietimme niissä niin paljon aikaa hiplailemassa kaikkea mahdollista, että minusta tuntui että ostin jokaisen kaupan tyhjäksi, mutta lopullista saalista katsoessani huomaan että osasin olla yllättävänkin maltillinen. Ja tuotteet olivat kuitenkin sen verran halpoja ettei itseään tarvinnut maksaa kipeäksi.

Portaikko erääseen krääsäkauppaan.

Mukeja~

Tältä niissä krääsäkaupoissa näytti.

Katselimme toki myös nähtävyyksiä, tosin melkoisen vähän.
Matkalla Taipei 101:seen käväisimme Sun Yat Sen -muistopaikassa, jossa sattui olemaan juuri sinä päivänä Taipei Lantern Festival. Paikka oli siis täynnä porukkaa, mutta ei se haitannut. Satuimme paikalle myös sopivaan aikaan niin näimme "temppelin" sisällä olleiden vartioiden vuoronvaihdon, johon kuului muun muassa rytmistä marssimista ja aseiden pyörittämistä ja heittelyä.

Sun Yat Sen Memorial Hall ja Taipei 101

Ihmisvirtaa Lantern Festivaalilla.

Toinen vartioista Sun Yat Sen Memorial Hallissa.

Tarpeeksi tuolla alueella pyörittyämme suuntasimme kohti Taipei 101:stä, joka on maailman toiseksi korkein pilvenpiirtäjä. Se oli ymmärrettävästi helppo löytää, se kun näkyi kaaaauas, jopa hostellillemme asti, jos oli hyvä sää.
Pilvenpiirtäjän alakerroksissa on kauppakeskus, jossa on lähinnä sellaisia merkkiliikkeitä kuin Luis Vitton ja Prada. Ihan jokaisella tallaajalla ei niihin tietenkään ole varaa, mutta kellarissa on myös food court joka olikin sitten taas taipeilaiseen tapaan ihanan halpa. Ja niin iso, että sinne olisi voinut eksyä ihan helposti. Harmillista oli, että Taipei 101 oli niin kaukana hostellistamme, muuten siellä olisi voinut käydä syömässä vaikka joka päivä, sieltä kun löytyi ruokia kaikenlaiseen makuun.
Syötyämme lähdimme yrittämään ylös päin. Viidennestä kerroksesta löytyi lippuluukku josta ostettiin liput maailman toiseksi nopeimpaan hissiin ja näköalakerroksiin (kaikkiin pääsi samalla lipulla). Jonotusaika hissiin oli jotain puolentunnin luokkaa mutta matka ylös olikin sitten astetta nopeampi... matka kesti vain 45 sekuntia ja sinä aikana korvat ehtivät mennä pariinkin kertaan lukkoon ja lopussa tuntui siltä että jalat lähtivät irti lattiasta. Matkan aikana hississä ollut oppaan tapainen kertoi kiinaksi, englanniksi ja japaniksi tietoja hissistä.
Näköalat pilvenpiirtäjän 89. kerroksesta olivat aivan upeat mutta sen lisäksi siellä oli muutakin nähtävää, lähinnä mielenkiintoinen viritetty massavaimennin (tuned mass damper), joka pitää rakennuksen vakaana jos taifuuni tai maanjäristys iskee. Taipei 101:ssä oleva on kuulemma ainoa maailmassa jota turistit pääsevät katsomaan. Sellainen iso keltainen pallohan se vain oli, mutta minusta se on toimintaperiaatteeltaan yksinkertaisen nerokas. Massavaimentimen pohjalta oli myös Taipei 101:lle kehitetty maskotit, damper babies. Matkamuistomyymälästä olisi saanut sellaisen ostettua myös tuliaiseksi, mutta vaikka ne olivatkit söpöjä, olivat ne hieman liian kalliita. ^^
Pari kerrosta ylempänä, 91. kerroksesta pääsi myös ulkotasanteelle. Meidän siellä ollessamme toinen puoli ulkotasanteesta oli tuulen takia suljettuna, mutta ei haitannut. Siltä yhdeltäkin puolelta oli mahtavat näkymät.
Jos jokus käytte Taipeissa, kannattaa ehdottomasti käydä Taipei 101:sen päällä, se on hintansa arvoinen (lippu maksoi noin 10 euroa).

Nämä olivat niitä Damper Babyjä.

Näin korkealle turistit pääsivät.

Hostellimme vieressä oleva Shidan night market -alue tuli niin tutuksi kuin night market ylipäätään voi tulla... eli ei kovin tutuksi. Night marketilla (ainakin tuolla nimenomaisella) tuntuu olevan sellainen ominaisuus, että ravintolat ja liikkeet vaihtavat päivää joka ilta ja niitä on ihan turha yrittää löytää uudestaan. Niihin törmää sitten taas sattumalta uudestaan.

Rakastuin Taipeista saatavaan ruokaan. En voi sanoa että se olisi välttämättä paikallista, mutta kuitenkin. Ne raamen tyyliset nuudelikeitot, dumplingsit ja nuudeli- tai riisi-liha -sekoitukset olivat taivaallisia...
Ravintoloissa tilaaminen onnistui suhteellisen vaivatta, sillä vaikkakin tilaus tehtiin yleensä eräänlaisella kaavakkeella, johon sitten haluamansa ruokalajin nimen kohdalle tehdään merkintä ja lappu annetaan tarjoilijalle, osaamme molemmat lukea edes sen verran kiinaa että saimme kuvien avustamana suhteellisen helposti selville mitä missäkin ruoassa on ja tilasimme vain sellaisia ruokia joista ymmärsimme edes yhden merkin.

Tällaisella siis tilattiin...

Tapeissa on muuten 7eleven joka nurkalla, samoin Starbucks Coffee. Siellä on myös krääsäkauppoja, joiden nimi on CheckFun, joissa on siis kaikkea kivaa söpöä krääsää lompakoista kuulokkeisiin ja iPhone-kuoriin sekä jokaisessa kaupassa ainakin yksi nurkka täynnä kpop-krääsää. Kännykoruja ja sen sellaisia.

Yleisesti Taipeissa yllätyin siitä, että siellä soi erityisesti kaupoissa paljon korealainen ja japanilainen musiikki. Erityisesti Girls' Generationin The Boys ja 2NE1:n I Am the Best soivat paljon. Kaupoista löytyi myös erittäin kattavat valikoimat japanilaisia ja korealaisia levyjä ja lehtiä. Ja tietenkin taiwanilaisten lehtienkin kannessa oli ihan kiitettävät kokoelmat korealaisia tähtiä. Tai oikeastaan vain se yksi, eli Jang Geun Suk. Hän tuntui olevan ihan joka puolella ihan koko ajan, niin Taipeissa kuin Soulissakin. Minulla ei ole mitään häntä vastaan, itse asiassa hän on eräs lempinäyttelijöistäni, mutta... liika on ehkä liikaa. x) Toisaalta se, että hänen naamansa tuli vastaan kaikkialla oli aika huvittavaakin.

Niitä japanilaisia levyjä, tässä vain osa valikoimasta, tuossa oli niitä monta hyllyllistä.

Japanilaisia koira-lehtiä. Niitä oli kyllä kaikenlaisia muitakin, tähän kuvaan vain sattui tällaisia. x)

Sää Taipeissa oli lämmin... verrattuna Suomen tämän hetkiseen (tai siihen josta lähdin, eli -15). Lämpötila oli suurimmaksi osaksi ajasta jossain +15 asteen tienoilla ja oli aika sateista ja tuulista, mutta ei mitään rankkasateita kuitenkaan. Vain parina päivänä tarvitsi sateenvarjoa. Kengät olivat kyllä märät, varsinkin sen jälkeen kun toisen pohjaan tuli reikä... Mutta siitäkin selvittiin sairastumatta. Kahtena päivänä paistoi aurinko ja lämpötilakin kipusi päälle 20 asteeseen... ah.

Ei ole liioiteltua kun sanotaan, että Taipeissa on eniten maailmassa skoottereita ja mopoja. Minulla ei ole mitään vaikeuksia uskoa sitä. Siellä todella oli skoottereita ihan kaikkialla. Niillä tuntui myös olevan ihan omat liikennesääntönsä: Jos siitä mahtuu siitä saa ajaa ja jos siihen mahtuu siihen saa pysäköidä. Myös jalkakäytävillä piti varoa ettei jää skootterin alle. Muutenkin ajo-kulttuuri oli vähän sinne päin ja piti kyllä pitää silmällä myös suojatiellä ettei kukaan tule päälle. Mutta tähän vaikuttaa kyllä sekin, että olen henk.koht. hyvin paranoidi autojen suhteen... Katson Suomessakin todella tarkkaan ennen kuin menen tien yli.

Hostellihuoneemme oli ihan mukava erästä tuuletinta lukuunottamatta. Kun tulimme, meille sanottiin että ovenpielessä olevaa tuuletinta ei kannata laittaa pois päältä, sillä huoneeseen tulee kuulemma paha haju. No, tuuletin oli kuitenkin niin kova ääninen että tuntui kuin olisi lentokoneessa nukkunut. Ei se kyllä onneksi unta häirinnyt, tasainen ääni kun oli, ja saimme molemmat nukuttua hyvin. Muutaman illan jälkeen päätimme kuitenkin kokeilla mitä tapahtuisi jos tuulettimen laittaisikin pois päältä. Korvat soivat kovasti mutta huone oli ihanan hiljainen, varsinkin kun siellä ei ollut ikkunoita lainkaan (Taipeissa se on vain hyvä, siellä on jatkuvasti aika kova liikenteen meteli). Hostellin työntekijä oli kuitenkin ollut oikeassa ja huoneeseen levisi paha haju kun tuuletin oli pois päältä, joten jouduimme tyytymään lentokone-huoneeseemme. Aina välillä laitoimme sen kuitenkin tunniksi tai pariksi pois päältä nauttiaksemme hiljaisuudesta. Ja vaikka ääni olikin kova, se vaimensi myös tehokkaasti hostellin keittiöstä tulevat äänet jos siellä sattui olemaan muita vieraita. Ei jotain pahaa ellei jotain hyvääkin.
Huoneessa oli myös telkkari, jota tulikin katseltua sitten joka ilta. Sieltä tuli paitsi korealaista draamaa, myös korealaisia variety-ohjelmia kuten Immortal Songia ja Strong Heartia. Kyllä niitä huvikseen katseli. ^^ Välillä etsimme myös lähes 100 kanavan joukosta muutaman jotka näyttivät dubbaamattomia länsimaisia elokuvia.

Tällä tavalla kului se kymmenisen päivää Taipeissa. Pidin kaupungista yleisesti hyvinkin paljon. Siellä on siistiä ja vaikka ihmisiä onkin hurjasti, siihen tottui helposti, sillä paikallisilla tuntuu olevan joku sisäänrakennettu törmäämisenestovaisto ja törmäyksiä sattui tuskin koskaan, edes ruuhkaisessa metrossa tai night marketilla. Myös se, että muka erottui länsimaalaisena joukosta hyvin unohtui helposti, sillä paikalliset eivät tuntuneet siitä välittävän ja tuijottamista ei harrastettu. Myöskin ravintoloissa ja kaupoissa palvelu tuli usein kaikesta huolimatta kiinaksi (kerran yritin japaniksi, mutta eipä minua taidettu ymmärtää kun he silti puhuivat englantia). Pääasiassa kielen kanssa ei kuitenkaan tullut mitään ongelmaa, osoittelulla ja hymyilemisellä pääsee pitkälle.

Taipei Main Stationin Underground Mallista. Huomatkaa kyltti "Classy Restaurants".

Näkymä Kristiinan kämpän ikkunasta.

Seuraavaksi sitten kertomusta Soulista!

♥

Mr.Kanon = OTAKU

Maanantaina 7.11. matkasin jälleen pitkästä aikaa Helsinkiin keikalle. Edellisen kerran sellainen reissu taisi olla toukokuun lopun katastrofaalinen D:n keikka.
No mutta, tällä kertaa odotettavissa oli kanon x kanon, jonka Euroopan kiertue oli ylipäätään minulle ainakin kova yllätys. Luulin että kanon x kanon on vain pieni projektiryhmä, joka tekee yhden tai kaksi anime-tunnaria ja jäsenet jatkavat sitten omia hommiaan. Olen hyvin onnellinen ettei näin ole.
Kanon x kanon koostuu laulusta vastaavasta Kanon Wakeshimasta ja yleisestä sekoilemisesta vastaavasta An Cafen Kanonista. Mielenkiintoinen yhdistelmä siis jo valmiiksikin.

Keikka aikoi suurinpiirtein ajallaan (en katsonut kelloa) ja ensimmäiseksi vuoron sai Kanon Wakeshima itsekseen. Pidän neidin soolo-musiikista hyvinkin paljon, joten odotin jo hänenkin näkemistään innolla ja täytyy sanoa että kannatti odottaa. Olen joskus nähnyt Kanon Wakeshimaa jossain kommenteissa sun muissa ja hän on vaikuttanut aika... jäätävältä, sanotaanko. En siis ollut yhtään varma kuinka hän pystyisi esiintymään yksinään mutta se meni todella hyvin. Hänellä on yllättävän paljon karismaa sellaiseksi pieneksi olennoksi ja hän otti lavan haltuun hyvinkin kiitettävästi. Musiikki tuli taustanauhalta, Kanon Wakeshima lauloi itse ja soitti selloaan hyvin kauniisti. Hän piti myös pieniä välispiikkejä englanniksi ja japaniksi (ja muutaman sanan suomeakin; aina yhtä kivaa ^^) ja käyttäytyi lavalla niin suloisesti, että sain itsekin fanityttökohtauksia. xD Ei sellaista söpöyttä länsimaalaiset saa aikaan, ei siitä pääse mihinkään.
Kanon Wakeshima esitti neljä tai viisi biisiä joista tunnistin vain ensimmäisen, joka oli still doll. Viimeisen kappaleen lopussa, kun hän oli jo lopettamassa, hänen sellostaan (jonka nimi on muuten nanachie, kuulemma) rikkoutui joku osa, mutta se saatiin onneksi korjattua.
Kaiken kaikkiaan ihana olento. Haluaisin häntä nähdä uudestaankin. ^^

Seuraavaksi pienen lavan-muokkauksen jälkeen lavalle asteli An Cafen Kanon. Olen hänet viimeksi nähnyt noin kaksi ja puoli vuotta sitten kun An Cafe veti keikan Helsingissä (maaliskuussa 2009), mutta siihen nähden että suorastaan rakastan Kanonia, olin yllättävän tyyni. Hymyilin vain korvasta korvaan.
Kanon sanoi sen itse parhaiten "Tonight, I am DeeJaaayy~", eli hän veti pienen DJ-setin animebiisejä. Koska en katso animea oikeastaan ollenkaan, en tunnistanut biiseistä kuin yhden, joka oli Gundam Seedin alkutunnari, ja senkin vain koska TMRevolution laulaa sen. ^^" Aivan setin viimeiseksi Kanon sai Tavastian repeämään kun hän laittoi soimaan An Cafen Kakusei Heroismin.
Biisien aikana Kanon itsekin tanssi pöytänsä takana, lauleskeli biisien mukana ja hymyili kun aina kun hän teki jotain, yleisö hurrasi. Kanon oli täydellisesti omassa elementissään anime-biisien kanssa.
Tämänkin Kanonin kohdalla voisin melkein sanoa samaa kuin edellisenkin, eli kaiken kaikkiaan ihana olento. ♥

Tässä välissä lavaa piti jälleen hieman asetella mutta yleisöllä ei suinkaan ollut tylsää. Lavalle heijastettiin nimittäin video, jossa tuli sellainenkin pieni informaatio kuin "Mr.Kanon = OTAKU" ystävällisillä keltaisilla kirjaimilla. Tavastia ei ole koskaan nauranut niin kovaa.
Anyway, videon varsinainen pointti oli opettaa eräänlaiset furit yhteen kanon x kanonin biisiin, Koi no doutei. Fureja sanottii "otagei"ksi, eli otaku + kei (japaniksi "tyyli") = otagei, eli otakun tyyli. Itse sanoisin sitä lähinnä ihan täysin sekoipäiseksi furittamiseksi. x'D Itseltäni puuttuu tunnetusti kaikennäköinen koordinaatiokyky, joten pysyin mukana vain pienessä osassa tätä furittamista, mutta sitä oli hauska katsoa. xD Fureja oli opettamassa (videon välityksellä) Mr.Alien, jonka oikeasta henkilöllisyydestä ei kasvojen peittävän maskin takia voi olla varmuutta (saattoi olla tai olla olematta Kanon). Yleisölle näytettiin ne furit yhteensä kolmeen kertaan.
Kun olimme oppineet furit (teoriassa ainakin) oli vuorossa sitten keikan viimeisen osion aika ja kanon x kanon asteli yhdessä lavalle.

Kaksikko esitti yhteensä 6 biisiä, joista kaksi oli anime-covereita. Vaikka biisejä oli niinkin vähän, en millään muista niiden järjestystä. xD Mutta ensimmäinen taisi olla kuitenkin Calendula Requiem. Tuli todistettua sekin että kyllä Mr.Kanon osaa soittaa kitaraa ainakin sen yhden biisin verran. Mukavaa vaihtelua (bassoa hän ei soittanut ollenkaan). En kuollaksenikaan muista mitä Mr.Kanon teki Renai no susumen aikana, mutta The Doll House toi mukanaan ehkä vuosisadan parhaan hetken. Molemmat Kanonit nimittäin tanssivat yhteinäistä koreografiaa parapara-tyylisesti. Mr.Kanon veti tanssin mielettömän rennosti, ihan kuin hän tekisi jotain sellaista aina ja jatkuvasti. (toivoisin että olisin voinut saada tanssin videolle...) On kai sanomattakin selvää että Ms.Kanon tanssi myös hienosti, mutta se ei ole mikään ihme. ^^
Toista anime-cover biiseistä en tunnistanut mutta toinen oli kuin olikin Sailor Moonin alkutunnari. Ei siinä muuten mitään, mutta sillä välin kun Ms.Kanon tietysti lauloi, Mr.Kanon laittoi päällensä viitan, silinterihatun, sellaisen maskin ja puskan (feikki-)ruusuja ja juoksenteli lavalla ihan innoissaan. Lopuksi ruusut lensivät yleisöön jonkun fanitytön hoteisiin. Menin jo sanomaan, että Mr.Kanon tanssimassa olisi vuosisadan paras hetki, mutta tämä taisi olla ihan yhtä hyvä. xD
Viimeisenä taisi sitten olla se Koi no doutei, johon oli opetettu otagei-furit aikaisemmin. Mr.Kanon sai kunnian näyttää esimerkkiä ja sen hän tekikin juuri sopivalla otakun innokkuudellaan.
Encoressa vedettiin Koi no doutei uudestaan ja Mr.Kanon riehui vieläkin enemmän. Tämä yksi biisi kuultiin illan aikana yhteensä viisi kertaa, mutta ei haitannut; se on hyvä biisi. ^^

Kanon x kanonin kaksikolla on todella hyvät kemiat ja he täydentävät toisiaan juuri sopivasti. Kaiken kaikkiaan, keikka oli myös rakenteeltaan todella hyvä ja selkeä. Kun illan "pääesiintyjällä" eli kanon x kanonilla on itsellään vain viisi biisiä, täytyy keikkaan keksiä jotain muutakin sisältöä ja se onnistui täydellisesti juuri näin. Ensin aivan kuin esiteltiin molemmat osapuolet erikseen ja sitten näytetiin millaista jälkeä tulee kun ne laitetaan yhteen. Minä ainakin tykkäsin todella paljon tällaisesta järjestelystä.
Pitkästä aikaa todella viihdyttävä keikka. Hetkeäkään ei ollut tylsää.
Ja täytyy vielä erikseen mainita että Mr.Kanon näytti ihanan onnelliselta koko keikan ajan. Ollessaan DJnä, tanssiessaan Ms.Kanonin kanssa ja vetäesään sekopäisiä furejaan. Ja se jos mikä lämmittää fanin sydäntä. ♥
Saisivat Kanonit tulla joskus takaisinkin, nyt jo on ikävä. ^^" ♥

Myyntipöydästä tarttui mukaan vain söpön vaaleanpunainen paita kanon x kanonin chibi-kuvilla.

♥ ♥ ♥

PS: Ja koska jouduin melkein pidättelemään itseäni että olisin saanut aikaa luettavaa tekstiä, lopuksi vielä pakollinen Kanon-fanityttösekoaminen koska se mies on ihana: losueygröoagwräosuegfryseygdr ♥

Perfection

Viime viikonloppuna Tampereella järjestettiin Tracon. En muista järjestysnumeroa mutta itselleni se taisi olla neljäs Tracon peräkkäin.

Olin liikeellä pääsääntöisesti parin kaverin kanssa, vaikka itse conissa taisi olla melkein kaikki koulukaverini... vaikkakaan en onnistunut törmäämään heistä kuin yhteen. Niin ne ihmiset vaan sinne Tampere-taloon uppoaa. :D

En ottanut yhtään kuvaa koko conin aikana... Anime-cosseja oli toki, mutta koska en itse animea tai mangaa seuraa, en niihin sen enempää kiinnittänyt huomiota... Jrock-cosseja oli tänä vuonna harvinaisen vähän, tai sitten en vain tunnistanut niitä.

Kävimme kyllä kuuntelemassa muutamaa ohjelmanumeroa, mutta pitkälti coni meni siihen että hengailimme alueella ja nautimme toistemme seurasta. Kävimme (tai ystäväni kävi, olin henkisenä tukena, paitsi sitten kun mikki meni rikki niin uskalsin itsekin "laulaa" x'D) laulamassa muutamat kpop-biisit karaoke-huoneessa molempina päivinä.

Vaikkei minulla hirveästi kerrottavaa olekaan, viikonloppu oli aivan mahtava ja olisi saanut jatkua kauemminkin. Täydellinen kesän loppu, oikeastaan. ♥

En myöskään löytänyt mitään ostettavaa, mutta silti sain kyllä kotiinviemisiä... mainitsin joskus aikaisemminkin että eräs ystäväni onnistui saamaan lipun alkukesän Pariisin SMTown-konserttiin... no, hänpä ei sitä minulle kertonut, mutta oli ostanut minulle sieltä tuliaisia. Niinpä sain sunnuntai-iltana tuoda kotiini Heechulin... tai ainakin viuhkan hänen kuvallaan varustettuna.

Heechul on siis minun ehdoton suosikkini Super Juniorista jos sitä ei joku vielä tiennyt, joten tämä lahja oli... no, tulin hyvin onnelliseksi. ♥ En malttanut päästää sitä käsistäni koko viikonloppuna, paitsi etten uskaltanut ottaa sitä mukaan coni-paikalle ettei se vain menisi rikki... (ja kyllä, se on vielä suojamuovissaan, enkä sitä tule pois ottamaan... miksi pitäisikään, se näyttää hyvältä noinkin. ^^")

Tämän viikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa arki erilaisten opintojen kanssa.

Kiitos kaikille hyvästä seurasta.
♥ ♥ ♥

PS: Syksyllä on sentään odotettavissa jotain arjesta poikkeavaakin, nimittäin:

En malttaisi odottaa!! ♥

We Are....?!!!!

Viime maanantaina 4. heinäkuuta 2011 tapahtui jotain mitä olen odottanut enemmän tai vähemmän aktiivisesti neljä vuotta...
Näin X Japanin livenä.
En vieläkään oikein usko, että se oikeasti tapahtui, siksi tämä postaus tulee vasta nyt. On hankalaa kirjoittaa jostain sellaisesta joka tuntuu vain hyvin todentuntuiselta unelta.

Kun melkeinpä tasan neljä vuotta sitten (kesällä 2007) rupesin kuuntelemaan X Japania, he olivat vielä hyvinkin hajonneita. Vielä saman vuoden puolella kuitenkin tuli ilmoitus että X Japan on palannut yhteen ja he julkaisivat I.V.:n. Siitä lähtien olen hyvin varovaisen toiveikkaasti ajatellut että mitäs jos joku päivä minäkin saan mahdollisuuden nähdä heidän esiintyvän... En kuitenkaan oikeasti uskonut sen päivän ikinä koittavan. Olin sellaisessa tilanteessa elämässäni, etten olisi voinut matkustaa Japaniin heitä katsomaan, eivätkä he mitenkään todennäköisesti onnistuisi ikinä järjestämään keikkaa missään muualla, puhumattakaan että se olisi tarpeeksi lähellä jotta minäkin voisin mennä. Seurasin murheellisena kun X Japan yritti monta kertaa järjestää keikan Pariisissa siinä kuitenkaan onnistumatta. Sitten viime kesänä kaikki kuitenkin muuttui. En tiedä mitä tapahtui, mutta X Japan pystyi kuin pystyikin vetämään hyvin onnistuneen kiertueen Pohjois-Amerikassa. Kaikki meni hyvin, keikkoja ei peruttu ja tulevaisuus alkoi näyttämään astetta valoisemmalta. Huhut Euroopan kiertueesta alkoivat kiertää ja seurasin uutisia hyvin tarkasti. En muista tarkkaa päivä koska sain tietää Euroopan kiertueen päivät, mutta joskus huhtikuun lopulla se oli... Lähetin listan päivämääristä ja paikoista eräälle Saksassa asuvalle ystävälleni ja hänen ensimmäinen reaktionsa taisi olla "We're going to Berlin!". Olin vieläkin korkeintaankin varovaisen toiveikas ja suostuin suunnitelmaan... hän osti liput molemmille ja siitä alkoi noin kahden kuukauden enemmän tai vähemmän hermostunut odotus. Totta puhuakseni, odotin koko ajan että kiertue tai vähintäänkin juurikin Berliinin keikka perutaan tai oikeastaan ihan mitä tahansa mikä pystyi menemään pieleen. Ostin lentoliput ja mietin että ainakin pääsen näkemään ystävääni (jota en ollut tavannut kolmeen vuoteen, ikävä oli jo kova) jos keikka perutaankin. Luulin jo että taas purkautuu joku tulivuori enkä pääse lähtemään ollenkaan tai että jos pääsen Saksaan asti, saan siellä ruoasta kuolemantaudin (tai ainakin niin pahan etten pääse keikalle)... maalailin siis piruja seinälle minkä kerkesin ja mitä lähemmäksi matka tuli, sitä enemmän muutuin hermoraunioksi.
2. päivä heinäkuuta lähdin kotoani Vaasasta aamulla kello 5:53 junalla kohti Tikkurilaa josta vaihdoin suoraan lentokentälle menevään bussiin. VR oli kerrankin ajoissa, ja olin lentokentällä reilut neljä tuntia ennen kuin lentoni lähtisi iltapäivällä kahden maissa (olin tarkoituksella varannut tarpeeksi aikaa... en aikonut jättää mitään sattuman varaan). No, hengailin kentällä kaikessa rauhassa, söin ja luin kirjaa. Sitten huomasin että lentoni olikin ensin kaksi tuntia ja sitten kolme tuntia myöhässä... kärsivällisyyteni alkoi loppumaan pikku hiljaa vaikka sainkin ostaa lentokentältä mitä halusin kymmenen euron (hurja summa...) arvosta lentoyhtiön piikkiin... Noh, pääsin lopulta matkaan odotettuani (puoliksi omasta syystäni) lentokentällä seitsemisen tuntia ja saavuin muuten onnellisesti Berliiniin kuuden maissa iltapäivällä paikallista aikaa. Olimme yötä ystäväni eräiden ystävien luona ja heiltä saimmekin pienimuotoisen kaupunki-kierroksen sunnuntaina (suureksi osaksi Sightseeing by Train, koska Berliinissä satoi välillä hyvinkin vuolaasti koko sen ajan kun siellä olin). Säästä huolimatta oli hyvin mielenkiintoista, kiitos heille siitä!
Maanantaina shoppailimme vähän (tai ystäväni shoppaili ja minä olin mukana... en ole mitenkään kova shoppailemaan muutenkaan ja silloin olin vielä sattuneesta syystä liian hermostunut ajattelemaan mitään muuta kuin tulevaa iltaa), kävimme kämpillä vielä syömässä ja vaihtamassa vaatteita ja suuntasimme kohti keikkapaikkaa.
Jonotimme aikamme (vieressämme muuten seisoi DJ Sisen... ehkä viimeinen henkilö jonka odotin näkeväni X:n keikalla Berliinissä xD) ja pääsimme onnellisesti sisälle... ja lähdimme uudestaan jonottamaan keikkakamaa. Ryysis oli kova, mutta onnistuimme lopulta saamaan tavaramme... minä paidan, hupparin ja valotikun. Tämän jälkeen asetuimme sopiville paikoille odottelemaan keikan alkua.
Odotus kesti ehkä noin 45 minuuttia... keikka taisi alkaa noin kymmenen minuuttia myöhässä, en ihan tarkkaan tiedä kun en silloin enää katsonut kelloa.

En osannut odottaa että ensimmäisenä lavalle ilmaantuisi Yoshiki (näin jälkeen päin ajateltuna se oli oikeastaan ainoa vaihtoehto...). Yhtäkkiä hän vain seisoi rumputuolinsa päällä täsmälleen sellaisena kuin olin hänet kuvitellutkin... Pitkä sininen takki auki, ilman paitaa, mustat kiiltävät housut. Täydellinen.
Häntä tuijotellessani ehtivät muutkin jäsenet ilmestyä lavalle yleisön kiljuessa kurkkujaan käheiksi. Oikeastaan kaikki näyttivät juurikin sellaisilta kuin tiesinkin heidän näyttävän... paitsi Pata, joka oli kasvattanut parran. :D
Ensimmäisenä soitettiin JADE. Olen laulanut tätä biisiä jo reilun vuoden (ainakin) joten olisin osannut sanat jos niitä ei olisi vaihdettu juuri ennen kiertuetta julkaistuun single-versioon... no, muutos ei ollut kovin iso joten pysyin silti ihan hyvin mukana. Toisin kävi seuraavan biisin kanssa. Se oli Rusty Nail, mutta englannin kielisenä versiona joten tipuin kärryistä heti kättelyssä... olenkohan koskaan kuullut sitä versiota... Mutta ei se toki meininkiä haitannut, hyräilin melodian mukana ja nautin menosta täysin rinnoin. Seuraavaksi kuultiin Silent Jealousy jonka piano-intro sai ihoni kananlihalle... sen kontrasti itse biisiin oli myös hyvin voimakas varsinkin livenä... yleisö tykkäsi. ^^ Tämän biisin jälkeen ihmettelin Yoshikin ja Sugizon katoamista lavalta, sillä välin kun Toshi, Pata ja Heath esittivät keskenään Drain:in. Biisi on yksi suosikeistani, eikä vähiten sen takia että se on itse asiassa hiden sanoittama ja säveltämä. Tämän biisin jälkeen nämä kolmekin katosivat mutta heidän tilalle tulikin vaatteita vaihtanut Sugizo, joka soitti äärimmäisen kauniin viulu-soolon... Hänen seurakseen saapui Yoshiki ja yhdessä he soittivat Kurenain intron (en ole koskaan kuullut mitään niin kaunista). Myös tästä kuultiin englannin kielinen versio joka haittasi allekirjoittaneen mukana-laulamista, mutta ei se mitään... ihana biisi joka tapauksessa.
Tämän jälkeen seurasi Yoshikin rumpu/piano -soolo.... käytännössä hän siis hakkasi rumpuja vähän aikaa (otan muuten takaisin sanani siitä että olen joskus sanonut ettei Yoshiki osaa soittaa rumpuja... hän on oikeasti aika mieletön ja oikeasti lahjakas), hyppäsi pianon ääreen jossa soitti muun muassa pätkän Für Eliseä, takaisin rumpujen ääreen, sitten taas pianon kimppuun ja niin edelleen.
Tätä seurasi I.V. Toshi ja Sugizo "opettivat" yleisöä laulamaan tietyt osat kertosäkeistöstä. Keikan ollessa jo näinkin pitkällä oli yllättävän vaikeaa laulaa "kauniisti" mutta ei se mitään... ääntä lähti ainakin.
Meidän laulaessa Yoshiki kierteli lavalla rauhattomana ja jossain vaiheessa ilmestyi myös ihan varoittamatta minunkin eteeni... olin lavan vasemmassa reunassa, suhteellisen lähellä lavaa ja olin itse asiassa ollut vain innoissani tähän asti, riehuen ja laulaen mukana sun muuta, mutta kun Yoshiki oli yhtäkkiä siinä vajaan viiden metrin päässä minusta, todellisuus iski minua suoraan kasvoihin, kovaa. Unohdin laulaa, enkä tajunnut mitään muuta kuin edessäni olevan Yoshikin... olimme maailmassa vain kahdestaan. Kyyneleet olivat olleen jo pariin otteeseen hyvin lähellä ja nytkin olin valmis purskahtamaan itkuun. Koko hetki kesti kuitenkin vain sekunnin tai kaksi ja kun Yoshiki oli taas vähän kauempana, pystyin hengittämään ja tajusin laulaa taas... ja huutaa kun pyydettiin. Kyyneleet unohtuivat.
Lopulta päästiin myös itse kappaleeseen. I.V.:n jälkeen kuultiin Born to Be Free... vaikka uusi onkin, olin tämän kuullut jo montakin kertaa joten mukana laulaminen onnistui. On muuten tosi hyvä kappale, suosittelen. :D
Varsinaisen liven viimeinen kappale oli mikäs muukaan kuin X. Kappale itsessään ei ole kovin pitkä mutta kun huutoa "We are X!!!" jatketaan monta monta minuuttia niin itse kullakin on ääni käheänä siinä vaiheessa, varsinkin kun ollaan ensin taisteltu kokonainen keikka.
Noh, encorea odoteltiin sitten ehkä... vartti? En osaa oikeastaan sanoa, en taaskaan katsonut kelloa. x') Sellainen normaali aika, ei yhtään sen pidempään kuin muillakaan keikoilla.
Encoren aluksi Yoshiki ja Toshi vetivät kahdestaan pienen pätkän Forever Loven alusta... kyyneleet eivät olleet taaskaan kaukana... kaunista kuin mikä.
Toisena tuli Endless Rain, ja ääneni murtui vihdoinkin. Tosin ei huutamisen paljoudesta vaan siitä että olin niin liikuttunut... Koko yleisö niin yhtenäisenä kuin vaan voi olla laulamassa kertosäkeistöä uudestaan ja uudestaan... Jäsenten ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Kaiken tämän ajan jälkeen he tuntuvat silti olevan jotenkin yllättyneitä siitä että ulkomailla on faneja jotka osaavat jokaisen biisin sanat täydellisesti ulkoa ja laulavat mukana minkä kerkeävät. Onneksi en nähnyt pianoa soittavan Yoshikin kasvoja... hänen kyyneleensä olisivat saaneet minutkin itkemään.
Tämän tunteellisen biisin jälkeen seurasi lyhennetty versio Art of Lifesta. Parhaat osat ja niin edelleen... Yoshikin piano-soolo (a.k.a. Yoshiki tappelemassa pianon kanssa kymmenen minuuttia), pari kitarasooloa ja laulua. En varmaan koskaan saa mahdollisuutta kuulla biisiä kokonaisuudessaan, mutta olen hyyyvin iloinen siitä että sain kuulla edes tällaisen hieman lyhyemmän version.
Tämän jälkeen rupesi soimaan taustanauhana Forever Love (akustinen versio) ja jäsenet heittelivät lavalta tavaraa suurissa määrin, ainakin juomapulloja (joita lenteli muutenkin pitkin keikkaa). Bändi sanoi hyvästinsä, huudatti yleisöä vielä jonkun aikaa ja poistui sitten viimein lavalta.
Kun lähdimme, taustalla soi (englannin kielinen) Tears.

Jossain vaiheessa Yoshiki myös puhui jotain, kiitti meitä tulemisesta ja niin edelleen, pariinkiin otteeseen, en vain kuollaksenikaan muista missä välissä. Hän myös näki yleisössä jonkinmoisen kyltin jossa ilmeisesti sanottiin sen kantajalla olevan syntymäpäivän koska seuraavaksi Yoshiki jo soittikin pianollaan tuttua onnittelulaulua ja lauloimme kaikki yhdessä tälle tuntemattomalle fanille hyvät syntymäpäivät.
Muuten, Yoshikin englanti on vielä selkeämpää livenä kuin videolla, suorastaan yllätyin. Saan siitä helposti selvän muutenkin, mutta livenä se tuntui olevan todella hyvää... ja pari kertaa olin ihan varma että kuuntelin Miyavin puhumista, sen verran samanlainen aksentti heillä tietyissä sanoissa on. x)
Yoshiki muuten vaihtoi takkiaan ahkerasti keikan aikana (viisi erilaista), mutta vain ottaakseen sen pois aina parin minuutin päästä tai viimeistään istuessaan taas rumpujen taakse... eli siis suurimman osan ajasta hän oli kokonaan ilman paitaa. Ainakaan fanitytöt eivät tästä valittaneet. ;)

Olen ollut monella keikalla (kuten tuosta sivupalkista voi huomata), mutta tämä oli ehkä isoin. Väkeä oli kenties noin 3500, en tiedä tarkkaan. Se on enemmän kuin mihin olen tottunut, mutta ei liikaa kuitenkaan. Keikka oli siltikin hyvin intiimi ja ehkä enemmän kuin koskaan minusta tuntui että yleisö oli hyvin yhtenäinen. Millään muulla ei ollut väliä kuin bändillä ja sen musiikilla. Paikalla oli faneja ympäri maailmaa, ei pelkästään Saksasta.
X Japanilla itselläänkin tuntui olevan hyvin hauskaa ja he tuntuivat nauttivan keikasta täysin siemauksin. Kaipa he ottavat nyt kaiken mahdollisen irti kun siihen vielä pystyvät. Kiitos heille siitä.

Random-kertomus vielä loppuun:
Tapasin seuraavana päivänä lentokentällä japanilaisen tytön joka oli tullut Eurooppaan pelkästään katsomaan X Japania. Hän oli matkustanut koko kiertueen heidän mukanaan (ei kirjaimellisesti kuitenkaan); Lontoossa, Pariisissa, Utrechtissä ja Berliinissä. Hän oli saanut Sugizon plektran (tai kaksi) ja oli itse asiassa ollut Sugizon kanssa auttamassa raivaustöissä Touhokun alueella maaliskuisen maanjäristyksen jälkeen. Hänen kanssaan oli mielenkiintoista jutella vaikka oma japanini menikin ihan täysin lukkoon (onneksi hän osasi jonkun verran englantiakin)... x')
Niin, ja samalla lennolla Suomesta tuli kanssani useampia X-faneja ja paluulennolla heitä oli vielä enemmän. x) Suomi oli siis hyvin edustettuna. :D

T-paita ja valotikku.

Huppari.

Kaiken kaikkiaan ihan mieletön kokemus. Siinä sain toteutettua yhden unelmistani (ja vieläpä sellaisen jonka olin kuvitellut mahdottomaksi).

Hymyilen vieläkin onnellisena.

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

No Other

Niille jotka haluavat lukea suomalaisen fanin omakohtaisen kokemuksen viime perjantain SMTown -konsertista Pariisissa, menkää tänne. Eräs ystäväni oli tarpeeksi onnekas päästäkseen sinne mukaan. :D

♥

You're not doing it right

D ei ole mitään lempibändejäni mutta tiesin heistä sen verran, että ihan mielenkiinnosta halusin heitä mennä katsomaan.
Bändi tuntui lämpenevän vasta loppua kohden kunnolla ja koska jälleen kerran omien aikataulujeni takia jouduin lähtemään jo ennen encorea, se ei ollut mikään mahtava juttu...
D:n kaikki jäsenet ovat kyllä kieltämättä lahjakkaita muusikoita, mutta siihen se ehkä jääkin. Heidän lavaesiintymisensä kokonaisuutta häiritsi Asagin (laulaja) jonkinlainen erilaisuus muihin jäseniin verrattuna eikä Asagi muutenkaan tehnyt minuun mitään hirveän hyvää vaikutusta. D:n kanssa hieman samantyylinen bändi on Versailles enkä voinut olla vertaamatta Asagia Kamijoon ja lopputulos ei todellakaan imarrellut Asagia.
Keikan parasta antia taisi loppujen lopuksi olla pieni instrumentaalinen osuus jonka aloitti rumpusoolo, jonka jälkeen kaksi kitaristia ja basisti liittyivät huudatukseen mukaan. Ilman Asagia bändin dynamiikka oli suhteellisen sujuvaa.
Mainitsin tuossa että D on täynnä lahjakkaita muusikoita mutta keikkapaikan (Gloria) vuoksi sekään ei päässyt oikeuksiinsa, sillä miksaus oli vähän mitä sattuu. Laulua hädin tuskin kuului basson alta, eikä kitarat pärjänneet hirveän paljon paremmin.
Propseja bändille kuitenkin siitä että he tuntuivat soittavan hirmuisen pitkään... kun keikkaa oli kulunut noin puolisentoista tuntia ja joudin lähtemään, he jakoivat menoa vielä ihan täysillä.
Kaiken kaikkiaan bändi itsessään oli hieman jähmeä... täytyy myöntää että petyin aika lailla.

Keikan järjestelyt taasen... olen täällä jo viime Tsukiconin aikaan valittanut JrockSuomen tapahtumienjärjestely-taidoista, mutta tämän kertainen oli viimeinen pisara.
Ensinnäkin itse keikkan ilmoitettiin olevan noin puoli tuntia myöhässä. Tämän lisäksi ovien aukaisua lykättiin ensin puolella tunnilla ja sitten jälleen toisella puolella tunnilla (siis tunti yhteensä). Nihkein yllätys tuli siinä vaiheessa kun bändi alkaa soittaa, mutta kaikki eivät olleet vielä päässeet sisään (minä mukaan luettuna)... Siinä vaiheessa ovella seisonut järjestyksenvalvojakin alkoi kirjaimellisesti huutamaan JrockSuomen edustajalle siitä kuinka naurettava koko tilanne oli. No, pääsin sitten yhden tai kahden biisin jälkeen itsekin sisälle, mutta olisi ehkä kannattanut yllä olevien syiden takia jäädä kokonaan menemättä...
JrockSuomesta vielä. Ymmärrän kyllä että joskus vain tapahtuu yllättäviä asioita joille ei voi mitään, mutta kun tämä ei todellakaan ollut se ensimmäinen kerta. Olen kokenut aika monta JrockSuomen järjestämää keikkaa ja tapahtumaa ja joka ikisessä on ollut jotain ongelmia. Koskaan ne eivät ole olleet ajoissa ja järjestelyt ovat muutenkin olleet ihan täysin pielessä. Yllättävät tilanteet ymmärrän, mutta JrockSuomi ei tunnut oppivan virheistään yhtään... itse asiassa järjestelyt tuntuvat menevän joka kerta huonompaan.
Sanon nyt ihan suoraan, että saa olla kyseessä aikamoisen tärkeä bändi (itselleni siis) ennen kuin minut seuraavan kerran nähdään lähelläkään mitään mikä koskee JrockSuomea.

Mutta noh... jos ei muuta, niin tiedän että D:n voi jättää ensi kerralla väliin ja näinpähän ainakin keikkaseurana ollutta ystävääni taas pitkästä aikaa.

♥

Xclamation

Parempi hieman myöhään kuin ei milloinkaan, joten vaikka kaikki tästä jo varmaan tietävätkin, olkaatten hyvät:

X Japan vetää siis kesä-heinäkuun vaihteessa muutaman keikan Euroopassa! En halua tätä vielä hirveästi hehkuttaa (taikauskoako? tai kenties varman päälle pelaamista...), mutta minulla on kyllä tiedossa lippu Berliinin keikalle 4. heinäkuuta. :DD En pysty oikeastaan sanoin kuvailemaan miten innoissani kuitenkin olen vaikka yritänkin itseäni hillitä parhaani mukaan. Jos mikään bändi on minulle yli muiden ja kaikki kaikessa, se on X Japan. <3 Jätän tämä ihkutuksen kuitenkin tähän ja ilmoittelen miten kävi sitten keikkapäivän jälkeen. ;D

♥ ♥

PS: Yoshiki ♥

Summary in English:
As everyone probably already knows, X Japan will hold a few shows in Europe this coming June and July! I'm trying not to get too excited about this in advance, but I do have a ticket ready for the show in Berlin, July 4th. :DD I'll definitely keep you posted on this matter. :)

世界は君を愛してる～

Minä rakastan Miyavia.
Kunnioitan häntä niin monesta eri syystä ja niin monella eri tavalla että niitä on suorastaan mahdoton pukea sanoiksi. Enpä siis taida edes yrittää.

Kerron kuitenkin keskiviikkoisesta keikasta.

Ennen keskiviikkoa olin nähnyt Miyavin yhteensä neljä kertaa. Jokainen keikka on ollut mahtava omalla tavallaan enkä pysty niitä vertaamaan edes toisiinsa puhumattakaan muiden artistien keikoista. Miyavin keikat ovat aina tuntuneet siltä kuin pääsisi kotiin pitkästä aikaa ja näkisi kaivatun rakkaan ihmisen uudestaan.
Tämän kertainen ei ollut poikkeus.
Miyavi on minulle lähtökohtaisesti jo niin kokonaisvaltainen ja henkilökohtainen kokemus ja kun siihen lisätään hänen (omasta mielestäni) lähes paras tyylinsä tähän mennessä niin totaalinen sulaminen on taattu.
Keikka kesti yhteensä jopa hitusen yli kaksi tuntia ja sinä aikana sai kyllä riehua niin paljon kuin vaan halusi. Toisaalta, koska Miyavin lisäksi lavalla oli vain rumpali Bobo pienen rumpusettinsä kanssa, oli keikka hyvin intiimi.
Miyavi tuli lavalle ihan vaivihkaa ja minulta ainakin kesti hetki huomata että hän todella on jo siellä, eikä vain soittele jostain lavan takaa. Huudatus ja huutaminen alkoi jo ensimmäisestä biisistä, joka oli hyvinkin sopivasti (ja tietenkin) What's My Name?, eikä se huutaminen siihen jäänyt todellakaan.
Keikka oli pitkä settilistan pituuden vuoksi, mutta myös siksi, koska Miyavilla on tapana heruttaa kitarallaan aika paljon... ja myös jammailla ihan randomilla biisien välissä ja huudattaa yleisöä ihan vain huvinkin vuoksi.
Settilistasta noin puolet on uusimman albumin biisejä ja loput sitten vanhempia biisejä tai sitten ihan kokonaan uusia.
Ihan puhtaita energiankulutus-/riehumisbiisejä olivat Are you ready to rock?, Boom-hah-boom-hah-hah ja Ossan ossan ore nanbo. Kaikki kolme ovat aivan mahtavia livenä, juurikin tarkoitettuja artistin ja yleisön kanssakäymiseen.
Uudelta albumilta kuultiin tosiaan suhteellisen paljon biisejä, joista melkein kaikki lempparini (=koko albumi?) soitettiin. I love you, I love you, I love you and I hate you oli erityisen voimakas ja tunteikas biisi, samoin Universe. Torture, Shelter ja Chillin' Chillin' Money Blues ovat erinomaisia biisejä niin levyllä kuin livenäkin.
Olin kuullut huhuja että edellisenä iltana Ruotsissa olisi soitettu Itoshii hito ja olin varovaisen toiveikas että saisin itsekin sen kuulla. Siinä vaiheessa kun Miyavi kaivoi esiin akustisen kitaran, toiveeni kohosivat vielä hieman korkeammalle. Yhtäkkiä Miyavi kuitenkin teki jotain täysin odottamatonta: hän kommentoi jotain siihen suuntaan että hän tulee aina olemaan uskollinen juurilleen ja muistamaan mistä tulee ja sitten yllättäen kysyi "What do you guys want me to play?". Huutoäänestys alkoi ja vaikka myös Jibun Kakumeita toivottiin kovasti, Itoshii hito kuului kuitenkin päällimmäisenä ja Miyavi sen suostui soittamaan (kera kommentin "I don't know why this song is so popular..."). Parhaita hetkiä elämässäni, täytyy sanoa. ♥
Toinen akustinen biisi tuli ihan Miyavin puolesta ja se oli We love you. Tämäkin on yksi kauneimpia biisejä jonka tiedän... Yleisön kuorolaulua taisi Miyavi myös kuvata joten ehkä sitä jossain vaiheessa nähdään myös Miyavin Youtubessa.
Kolmas akustinen olikin taas huutoäänestys... tällä kertaa voitti Ashita genki ni naare. Ja kyllä, minä olen.**
Jossain vaiheessa What's My Name? tuli uudestaan, tosin biitti oli hieman jammaavampi. Molemmat todella hyviä versioita.
Keikalla soittettiin yhteensä neljä biisiä joiden nimiä en tiedä ja näistä yksi oli sellainen jonka tiedän olevan jonkun vanhemman biisin, en vain saa sen nimeä päähäni. Yhdestä Miyavi itsekin sanoi että se oli ihan uusi biisi, mutta olen melko varma että ne kaksi muutakin olivat uusia. Olen kuitenkin suhteellisen itsevarma kun puhutaan Miyavin biisien tunnistamisesta ja nämä kaksi eivät kuulostaneet yhtään tutuilta.
Viimeisenä soittettiin Futuristic Love, tosin astetta pidempänä versiona kuin levyllä... tämä versio kesti noin 20 minuuttia ja oli täyttä jammailua. Jatkoi siis hyvin keikan yleistunnelmaa.
Varsinaisen keikan loppuessa se oli jo kestänyt lähes kaksi tuntia joten mietin ihan tosissani tuleeko encorea ollenkaan. Lähdimme melkein jo poiskin (että olisimme ehtineet kiirehtimättä junaan), mutta onneksi emme koska kyllä, Miyavi soitti kuin soittikin vielä encoren.
Encoren ensimmäinen biisi oli Subarashiki kana kono sekai -What a Wonderful World-. Vanha kunnon suosikki. Toisena ja illan viimeisenä soittettiinkin sitten vähän uudempi suosikki eli Survive. Siihen oli hyvä lopettaa täydellinen ilta.

Keikka oli todellakin aivan mahtava kokonaisuudessaan, mutta yksi hetki ansaitsee ihan oman erityisen mainintansa. Hetken riehuttuamme Miyavi hyssytti yleisön ja kertoi Japanin tämän hetkisestä tilanteesta. Siellä sattuneesta tuhoisasta maanjäristyksestä ja tsunamista on nyt muutama päivä yli kuukausi aikaa ja vieläkin monet ihmiset kärsivät. He ovat menettäneet kotinsa ja läheisiään ja he tarvitsevat apua. Miyavi on koko kiertueen ajan ollut yhteistyössä kunkin maan Punaisen Ristin kanssa ja kerännyt rahaa katastrofin uhrien hyväksi. Käsittääkseni myös osa keikan kokonaistuotoista menee samaan tarkoitukseen.
Miyavi kertoi, kuinka tämä katastrofi oli tapahtunut ihan muutamaa päivää ennen kuin hänen piti lähteä tälle kiertueelle. Hän sanoi pohtineensa pitkään pitäisikö hänen lykätä kiertuettaan ja jäädä Japaniin auttamaan maamiehiään ja -naisiaan ja suojelemaan perhettään ja ystäviään. Mutta hän päätti kuitenkin lähteä. Olen hänelle ikuisesti kiitollinen siitä. Kenties joillekin Miyavin keikalla paidan ostaminen on ainoa tapa auttaa.
Tämän koskettavan puheenvuoron jälkeen pidimme yhdessä hetken hiljaisen hetken ja rukoilimme Japanin ja muiden maailmassa tapahtuvien vääryyksien ja katastrofien uhrien puolesta. Siinä on ilmassa aikamoinen tunnelataus kun täyteen pakattu Tavastia on ihan hiljaa, ajatuksissaan.
Itkin ensimmäistä kertaa keikalla.
Tämän niin kauniin ja koskettavan hetken kruunasi vielä kauniimpi ja koskettavampi kappale Gravity. ♥

Kun Miyavi tuli ensin lavalla, katsoin että hän näytti aika väsyneeltä. Eikä ihmekään: keskiviikon keikka oli viimeinen kuuden keikan putkessa ilman välipäiviä. Mutta kun keikka eteni ja Miyavikin pääsi yleisön energiaan mukaan, sieltä kuoriutui se sama olento kuin silloin muutama vuosi sitten kun hänet ensimmäisen kerran näin. Kyllä, hän on vieläkin aivan ilmiömäinen kitaristi.
Jos nyt ihan puhtaasti ulkonäöstä puhutaan, Miyavi näytti aikuistuneen jälleen hieman. Mutta mitä voikaan olettaa kahden lapsen isältä. Toisaalta hän myös näytti aivan yhtä kauniilta kuin aina ennenkin, hieman hienostuneemmalla (paremman sanan puutteessa) tavalla vain.
Joka tapauksessa se ihminen on kaunis niin sisältä kuin ulkoakin. ♥

Ostin keikalta paidan, mutta laitan siitä kuvaa joskus myöhemmin, nyt en jaksa vaivautua.

Settilista vielä tässä, järjestyksestä ei mitään hajua (paitsi ensimmäinen, viimeinen ja encore):
What's My Name? x2
Chillin' Chillin' Money Blues
I love you, I love you, I love you and I hate you
Gravity
Torture
Are you ready to rock?
Boom-hah-boom-hah-hah
Shelter
Universe
Ossan ossan ore nanbo
Itoshii hito
We love you
Ashita genki ni naare
Futuristic Love
+ yksi biisi jonka nimeä en muista ja kolme uutta biisiä
encore:
Subarashiki kana kono sekai -What a Wonderful World-
Survive

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

PS: Jos satuit olemaan keikalla ja tulee mieleen jotain lisättävää, ole hyvä vain! Haluan mielelläni tietää. ^^"
PPS: 世界は君を愛してる～ = Sekai wa kimi wo aishiteru = Maailma rakastaa sinua. Siteeraus suoraan We love you -kappaleesta.

**Biisin nimi tarkoittaa "toivottavasti olet onnellinen/energinen/hyvinvoiva huomenna", tai jotain sinne päin. ;)

Now Go

Näinpähän sitten Girugameshin livenä tiistaina.

Keikka oli kaikin puolin hyvä. Girut osaavat olla rennosti lavalla ja heidän musiikkinsa on juuri täydellistä livenä esitettäväksi (vaikka se toki on hyvää myös levyllä). Kuitenkin täytyy myöntää ettei keikka saanut minussa aikaan läheskään samaa vaikutusta kuin pari edellistä (Mucc ja Despa). Toisaalta, tiedän sen johtuvan puhtaasti siitä että olen äärimmäisen puolueellinen ja henkilökohtaisesti hyvin (ja enemmän kuin Giruihin) sidoksissa Muccuun ja erityisesti Despaan, joten sitä vertailua on melkoisen turha tehdäkään.
En muista parin vuoden takaisesta Girujen keikasta hirveästi mitään (olen siitä täällä kuitenkin kirjoittanut), joten en näitä nyt voi hirvesti vertailla (paitsi että silloin settilistalla oli paljon Music-albumin kappaleita, ja pidän edelleen siitä albumista eniten).

Edellisestä keikasta oli tosiaan se melkein kaksi vuotta ja kyllä Giruja ehti tulla ikäväkin tässä ajassa. Olivat he todellakin vieläkin hyviä livenä, siitä ei pääse mihinkään. Keikka itsessään oli vain suhteellisen lyhyt... minkä olettaisin johtuvan balladien puutteesta varsinaisen liven aikana. Itse live kesti noin tunnin (vähän yli) ja siihen sitten ehkä vartin kestänyt (kolme kappaletta) encore. Eipä se lyhyys keikan laatua huonontanut kuitenkaan.
Settilistassa oli sekaisin kappaleita NOW- ja GO-albumeilta, ainakin sen verran kuin itse tunnistin. En kuitenkaan saanut kuin parin kappaleen nimet päähäni joten en tällä kertaa laita settilistaa. Encoressa oli tosiaan kolme kappaletta, kaikki vanhoja suosikkeja: Break Down, evolution ja Kowareteiku Sekai. Viimeinen oli kyllä aikamoinen kokemus... Satoshilla on todella hyvä ääni ja kun hän siellä lauloi himmeiden valojen keskellä hiljaisen taustasoiton kanssa, jätti se kyllä kauniin kuvan mieleen päällimmäiseksi. Yllättävä valinta viimeiseksi kappaleeksi kuitenkin, kun yleensä viimeisenä tulee joku jonka mukana voi riehua niin paljon kuin huvittaa että saa viimeisetkin energiat kulutettua, mutta meni se noinkin. Ainakin pystyi rauhottumaan.

Jäsenet... no, samanlaisia hassuttelijoita kuin ennenkin. Tällä keikalla näin kyllä lavalle vielä vähemmän kuin yleensä koska saavuimme paikalle suhteellisen myöhään ja jouduimme pitkien "nyökyttelenpä tässä nyt mukana ja ehkä nostan kättä välillä ylös" -poikien taakse = minä en näe mitään. x') Keikkaseuralaiseni kuitenkin kommentoivat että rumpali Ryo oli tavalleen uskollisena virnuillut rumpujensa takana koko keikan. Nii näytti kuulemma apinalta (parhaalla mahdollisella tavalla x) ) ja näin itsekin että Satoshi oli jälleen kerran juurikin erittäin hyvännäköisenä liikeellä. Shuusta en osaa sanoa mitään... paitsi että hänellä on hyvin macho aura. Se on hyvä vain... ;)

Vaikkei keikka nyt jättänytkään mitään näppäimistönhakkaamisfiilistä (Giruilla ei muuten koskaan ole sellaista vaikutusta minuun vaikka reaktioni onkin yleensä "woooooow~" kun kuulen heiltä uutta materiaalia), ei se siis todellakaan ollut huono millään muotoa. Ja kun Girut tulevat tänne seuraavan kerran, menen ehdottomasti katsomaan. Menkää tekin, Girut ovat livenä kyllä todellakin sen arvoisia. :D

♥

Vampire Saga

Koska tämä vuosi ei alkanut tarpeeksi hyvin keikkojen kannalta, on niitä ilmoitettu vielä lisää! Tai no, yksi vain, mutta kuitenkin. ^^"

Kyseessä on siis D, joka tulee Helsingin Glorialle 22. toukokuuta! Lisätietoja löytyy JRockSuomen keikalle omistetulta sivulta täältä.
Liput tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina 31. tammikuuta Tiketissä.

Minä ainakin olen innoissani menossa heitä katsomaan, löytyykö lukijoistani muita?

♥

Delicious Dream

Vaikka Helsingin kadut olivatkin maanantaina hyvinkin vaaralliset liukkautensa takia, se ei estänyt meitä luistelemasta (luisumasta) Nosturille ja katsomaan Muccua.

Tämä oli toinen kerta kun pääsin katsomaan heitä livenä joten odotukset olivat odotetun korkealla. En todellakaan joutunut pettymään.

Mucc suorastaan huokuu kokemusta ja keikka hoidettiin sen tuomalla itsevarmuudella ja rentoudella, unohtamatta kuitenkaan yleisön viihdyttämistä ja kaikkensa antamista.

Tatsurou on heruttamisen mestari ja lukeutuu ryhmään "äärimmäisen viihdyttävät artistit". Hän pystyy riehumaan ympäri lavaa ihan sekopäisenä, tarjoten itseään yleisön lääpittäväksi ja kiipeillen sivukajarien päälle, heitellen toisten plektroja yleisöön ja vain juoksentelemaan ja hyppimään hyvin apinamaisesti ympäri lavaa. Heti seuraavassa hetkessä hän kuitenkin pystyy rauhottumaan ihmispatsaaksi keskelle lavaa ja esittämään jotain niinkin täydellisen lumoavaa kuin I am computer oli livenä. Tatsurou seisomassa lähes liikkumatta antaen mahtavan äänensä tehdä kaiken työn ja kontrastina hänen ympärillään riehuvat Yukke ja Miya... ei sitä riitä sanat kuvailemaan. Pidin kappaleesta jo valmiiksi mutta live sai minut rakastumaan, ehdottomasti.
Hyvänä kakkosena tuli 堕落 (daraku) ja sen hyvin... sensuelli esitys... ei siitä kuitenkaan sen enempää. ;)
Siitä miehestä ei kyllä helpolla saa tarpeekseen. Hän on omalla erikoisella tavallaan äärimmäisen kaunis olento. ♥

Muut jäsenet eivät suinkaan jää vokalistista jälkeen vaan tuovat lavalle oman täydellisen lisänsä.
Olen ehkä joskus aikaisemminkin maininnut kitaristit ja heidän mahtavat maneerinsa, jotka helposti ilmenevät varsinkin sooloja soittettaessa. Vaikka Miya varmasti viihdearvon vuoksi liioitteleekin maneerejaan, hänellä on kyllä ehdottomasti liioittelemattakin viihdyttävimmät maneerit ikinä. Se naaman vääntely ja kitaran kanssa riehuminen on todistettava itse, ei sitä pysty kunnolla edes kuvailemaan. x) Taitoja mieheltä ei kyllä puutu pätkääkään ja hänen soittoaan on aina ilo kuunnella.

Keikalla tuli mieleen, että onko hymyily joku basistien "ammattitauti", koska Yukke hymyili lähes koko ajan samallalailla kuin Zero... Vai onkohan se vain joku basisteille yleinen maneeri? Eipä sillä, että minä siitä valittaisin... En nimittäin valita yhtään pätkää. Zero ja Yukke ovat molemmat hyvin... vangitsevia kun he hymyilevät sitä lempeää hymyään. ♥
Olen viime aikoina syystä tai toisesta oppinut kuuntelemaan bassoa selkeämmin, eikä Yukken taidot jääneet tälläkään kertaa huomaamatta. Kyllä se mies bassoa osaa soittaa, siitä ei ole kysymystäkään. ^^

Satochi... rumpalit jäävät aina hieman taka-alalle, mutta en voinut olla hymyilemättä kun aina välillä näin hänen hakkaavan rumpujaan kuin viimeistä päivää. x) Minulla riittää loppumaton määrä kunnioitusta kaikille rumpaleille kahdesta syystä: en ensinnäkään itse pysty soittamaan rumpuja vähääkään, koska kordinaatiokykyni ei siihen riitä ja toisekseen kokonaisen keikan jaksaminen biiseistä riippumatta, mutta varsinkin jos ne ovat kovatempoisia, täytyy vaatia aikamoista staminaa...

Välispiikkejä ei hirveästi kuultu... muutama huudattaminen siellä täällä ja pari sanaa suomeksi (luntattuna isolta A4-paperilta). Tatsurou onnistui kuitenkin tekemään minuun vaikutukseen lanseeraamalla aikaisemmilla (minun näkemilläni) keikoilla ennen kuulumattoman sanan. Ensin hän huudatti meitä vain sanomalla "Helsinki" mutta pienen tauon jälkeen hän lisäsi "tanssitaan!". :o Se tuli vielä niin virheettömästi että minä ainakin olin hyvin vaikuttunut. :DD Illan aikana kuultiin myös toinen vähän harvinaisempi käsky, nimittäin "hyppikää!".
Vaikka "kiitos" ei ole mikään maailman vaikein sana lausua, yleensä siitä kuitenkin kuuluu läpi puhujan olemattomat suomen kielen -taidot. Tatsu kuitenkin onnistui sanomaan sen useampaankin otteeseen aivan täydellisesti. Kieltämättä Mucc on käynyt Suomessa jo useamman kerran, joten on hänellä ollut mahdollisuuksia harjoitellakin.

Settilistasta sen verran, että... Keikalla tunnistin kyllä melkein kaikki biisit, mutta en saanut niiden nimiä päähäni. Suurin osa oli kuitenkin Karmalta (uusin albumi), joten niitä sain ainakin jäljitettyä keikan jälkeen.
Siinä vaiheessa kun Tatsu rupesi heiluttelemaan huuliharppuaan, tiesin mitä oli seuraavaksi tulossa ja innostuin jo valmiiksi. Fuzzhan sieltä tulikin ja ah... se kappale on kyllä niiiiiiin hyvä livenä. ♥ Toinen kestosuosikki oli Ageha, joka sekin sai räjähtävät suosionosoitukset. Olen muistelevani, että myös 謡声 (ウタゴエ) (utagoe) olisi soitettu, mutta ihan satavarma en tästä ole... Ainoa joka toivomistani kappaleista jäi puuttumaan oli Libra, mutta kenties sekin soitettiin encoressa (jota en itse ehtinyt näkemään aikataulumme niukkuuden vuoksi).
Laitan tähän vielä listaa biiseistä joista olen varma, että ne soitettiin. Tässä ei siis ole koko settilista, eikä se ole järjestyksessä ollenkaan (paitsi kaksi ensimmäistä)

Chemical parade

Falling down

Chemical parade blueday

I am computer

堕落 (daraku)

Circus

Polaris

羽 (hane)

約束 (yakusoku)

Freesia

Fuzz

Ageha

謡声 (ウタゴエ) (utagoe) (ehkä...)

//Edit:
Miyayuke oli hyvin ystävällinen ja kertoi kommenteissa että keikan aikana tuli myös ainakin Houkou. Encoressa yksi biisi oli hänen mukaansa Saishuu Ressha... sen olisin todellakin itsekin halunnut kuulla... jäi viimeksikin kuulematta kun olivat sen jo kerenneet edellisenä iltana soittaa. Mutta kiitos Miyayukelle näistä. :D

Kaiken kaikkiaan, tämä oli suorastaan täydellinen tapa aloittaa tämä keikkavuosi. :DD

♥ ♥ ♥

PS: Otsikko on mukailtu Muccun kappaleesta 堕落 (daraku), jossa eräs kohta lyriikoista menee
"Oh baby, I can't get out now
this dream is too delicious"
 (Alkuperäisessä asussaan, paitsi kursiivi. Kappaleen lyriikat ovat siis alunperinkin englanniksi. ;) )

Mucc ~ I am computer

Futuristic Love

Suomessa tunnutaan ottavan aina silloin tällöin pieniä varaslähtöjä keikkojen ilmoittamisessa, mutta...
Artisti itse ei tätä ole vielä ilmoittanut, mutta Tiketistä löytyy jo infoa (ja muutenkin tämä on aika varma nakki) joten:

MIYAVI saapuu jälleen Suomeen!!!

Keikka pidetään keskiviikkona 13. huhtikuuta Tavastialla ja liput tulevat myyntiin tämän viikon perjantaina. ^^

Ainakin tämä onnellinen fanityttö siellä tulee ihan varmasti olemaan vaikka läpi harmaan kiven!

♥ ♥ ♥ ♥

If you're happy and you know it...

Anteeksi, että kesti, mutta nyt tulisi vihdoin juttua Tsukiconista. ^^
Kuvia tulee vain minimaalisesti... kännykällä ei oikein saa hämärässä otettua hyviä kuvia ja kun artisteista ei tietenkään saanut ottaa kuvia, jäi viikonlopun kuvasaldo hyvin pieneksi.

Koulun takia en itse päässyt Helsinkiin kuin vasta lauantaina aamupäivällä (piti herätä 6:22 lähtevään junaan...) ja S tuli seurakseni suunnilleen samoihin aikoihin. Siinä sitten palloilimme Rautatieasemalta Glorian suuntaan jossa meitä olikin vastassa täysi kaaos. Jälleen kerran JrockSuomi ei ollut oikein saanut selkeästi kerrottua kenellekään ketkä kuuluvat mihinkin jonoon... no, hetken ihmeteltyämme ja kyseltyämme selvisi että ne joilla on ennakkoliput (=me) saavat mennä suoraan sisään.
Katselimme hieman ympärillemme ja kuuntelimme suhteellisen mielenkiintoisen luennon japanilaisten kasarimetallibändien vaikutuksesta nykymuotoiseen visual keihin (tai jotain sinne päin, hyvää infoa sieltä kuitenkin tuli).
Sen jälkeen tulikin hieman saarnaava ja holhoava puheenvuoro nimettömäksi jääneeltä JrockSuomen työntekijältä, joka kertoi Japanin ja Suomen keikkakulttuurin ja -käyttäytymisen eroista (tai lähinnä ylisti Japanin-puolen ylivoimaisuutta tajuamatta lainkaan kulttuurien eroja).
Kärsimme kuitenkin pakoillamme tämänkin läpi, sillä halusimme nähdä edes osan Yumachin ja Ainan Question&Answer -tilaisuudesta. Kumpaakaan meistä ei gyaru-tyyli hirveästi kiinnosta (itse olen sitä mieltä että se on kyllä hyvännäköistä jos sen tekee oikein ja se sopii kantajalleen, mutta minulle se ei ikinä istuisi päälle, monestakin syystä). Yumachi ja Aina olivat kieltämättä aika suloisia, mutta emme sitten kuitenkaan jaksaneet koko tilaisuutta paikalla istua.
Pyörähdimme noin viisi kerrosta ylempänä sijaitsevassa Gloriahallissa vilkaisemassa josko sieltä löytyisi jotain mielenkiintoista (ei löytynyt) ja häivyimme sitten syömään.
Palasimme takaisin hyvissä ajoin varaamaan mukavat paikat ALSDEADin Q&A:ta varten.
Pojat olivatkin sitten symppiksiä muidenkin edestä. Bändi oli minulle ennestään tuntematon, mutta eipä se mitään haitannut. VK:sta kun on kyse, puvut olivat viimeisen päälle hienot. Jäsenet suorastaan kilpailivat sillä, kuka saa yleisön hurraamaan eniten ("Mukaan autiolle saarelle ottaisin 'kebabia ja teidät kaikki'" toimi ihan hyvin xD). Toisiaankin he kiusoittelivat oikein olan takaa... hyvin viihdyttävä tilaisuus siis kaiken kaikkiaan. :D
Tämän jälkeen ehdimme käydä kirjoittautumassa sisään hostelliimme (Erottajanpuisto, noin korttelin päässä Glorialta, suosittelen) ja palloillemaan hieman ympäriinsä.
Glorialle palasimme seuraavaksi vuorossa olleen HITTin keikan ja iltabileiden takia. Tämä taisikin olla viikonlopun ainoa tapahtuma joka alkoi noin niin kuin suurinpiirtein ajallaan.

Emme kumpikaan tienneet HITTistä mitään, joten yllätys oli suuri kun keikka sitten alkoi. Tutun bändin (jopa sooloartisteilla sellainen yleensä on) sijasta lavalle ilmestyi HITT ihan yksinään. Hänen lisäkseen isolla lavalla oli vain basso (jota hän taisi soittaa yhdessä kappaleessa), syntikka ja mikki. Show oli... mielenkiintoinen, vähintäänkin. Hänellä on kieltämättä hyvä ääni, ja ainakin esitys oli hyvin viihdyttävä. Emme todellakaan osanneet odottaa YMCAta (H-I-T-T) ja joululauluja ("I'm dreaming of a white Christmas") vähintäänkin yhtä mielenkiintoisilla sovituksilla kuin mies itsekin tuntui olevan. Vielä yksi positiivinen yllätys koettiin kun ilmoitettiin että HITT pitää keikan jälkeen ylimääräisen nimmaritilaisuuden (seuraavalle päivälle suunnitellun lisäksi), jotta mahdollisimman moni sellaisen saisi. Kävimme hakemassa nimmarimme illan aikana ja vähän aikaa iltabileissä hengailtuamme (Coco Katsuran puuttumisen takia bileet olivat hieman... laimeat?) lähdimme hostellille nukkumaan (itsehän olin nukkunut huimat 2 tuntia edellisenä yönä ja junassa vain torkkunut) jotta jaksaisimme myös seuraavan päivän.
Heti aamusta oli HITTin Q&A (saikohan mies itsekään hirveästi nukuttua?), joka oli vähintäänkin yhtä viihdyttävä kuin edellisen illan keikkakin. Ohjelmassa oli mm. tulkin halailua, tatuointien esittelyä, pienimuotoista strippausta, vastakysymyksiä yleisölle, tanssiliikkeitä ja lauleskelua ja yleistä itserakkautta. Se mies on syntynyt esiintymään. ^^
Tämän viihdepläjäyksen jälkeen lähdimme ydinkeskustaan päin etsimään ruokapaikkaa. Söimme kaikessa rauhassa ja tulimme takaisin ALSDEADin nimmaritilaisuuden juuri alettua. Istuskelimme katselemassa bändiä ja päätimme että jos jono lyhenee tarpeeksi, menemme mekin hakemaan omat nimmarimme. Yllättävästi tilaisuudelle oli varattu tarpeeksi aikaa, ja mekin omamme sitten saimme (ostin sitä varten seitsemän tai kahdeksan euroa maksaneen photosetin). Eipähän siitä sen enempää, suloisia poikia ovat. ^^"

Jäimme samaan tilaan hengaamaan, sillä nimmaritilaisuuden jälkeen oli vuorossa huutokauppa. JrockSuomi huutokauppasi heidän kätköihinsä vuosien saatossa jääneitä flyereita, lehtiä, plektroja sun muuta erinäisiin bändeihin liittyvää sälää. Joidenkin settien hinnat nousivat naurettavuuksiin (60€ taisi olla eniten mitä maksettiin), mutta kivahan se oli nähdä mitä sieltä löytyy. S huusi itselleen Doremidaniin liittyvän setin muutamalla eurolla... ainakin plektra ja flaikku siellä oli, muuta en muista.
Sen jälkeen Gloria suljettiin jotta henkilökunta pystyi järjestämään paikat Yumachin ja Ainan Showcasea varten. Sinnekin olimme menossa (kun nyt Helsiinkiin asti oltiin tultu eikä liputkaan olleet kalliit) ja odottelimme vähän missä sattuu. Showcase oli noin 40 minuuttia myöhässä koska ilmeisesti esiintyjät itse eivät olleet valmiita tarpeeksi ajoissa... Eipähän se muutenkaan mitenkään erikoinen ollut. He lauloivat muutaman kappaleen ja jakelivat lahjoja yleisöön (julisteita ja levyjä). Kaksi huomiota tosin: Aivan showcasen alussa ALSDEADin basisti ja rumpali olivat katselemassa showta, tosin he taisivat enemmän katsella yleisöä kuin itse esitystä... Toinen huomio on se, että en ole ihan varma arvostanko yhtään sitä että Yumachi ja Aina käyttivät lavalle tulessaan samaa biisiä jota X Japan käyttää tullessaan, siis X Japanin Prologue (World Anthem)... En ehkä olisi halunnut kuulla tuota biisiä ensimmäistä kertaa "livenä" tuollaisessa tilanteessa...
Häivyimme ennen showcasen loppua syömään (me taisimme syödä koko ajan viikonlopun aikana...) viereiseen Mäkkäriin ja jäimme sinne (lämpimään) odottelemaan ALSDEADin keikan alkua. Meidän molempien kyydit kotiin päin lähtivät kymmeneltä ja huolestuneina seurasimme kun jono ei millään alkanut liikkua... loppujen lopuksi keikka oli noin puolitoista tuntia myöhässä (teknisten ongelmien takia, yllätys) ja ehdimme nähdä siitä noin 40 minuuttia (ehkä puolet? Sattuiko joku katsomaan koko keikan ja sattuisi tietämään kuinka kauan se kesti kokonaisuudessan?) ennen kuin lähdimme Rautatieasemaa kohti. Se osa keikasta jonka näimme oli kuitenkin varsin hyvä, jos ei ota huomioon äänen puuroisuutta (teknisten ongelmien jäänne, varmastikin). Bändillä tuntui kuitenkin olevan hauskaa ja he vetivät parhaansa. Ei minusta fania tullut, mutta ei se musiikki huonoakaan ollut. ^^"

Kaiken kaikkiaan tämän vuoden Tsukiconista jäi todella keskinkertainen maku suuhun. JrockSuomella on aina ongelmia järjestelyjen ja asioiden toimivuuden kanssa, mutta tällä kertaa he vetivät kyllä pohjat. Arvostan sitä että he tuovat pieniä ja tuntemattomia bändejä tännekin asti, mutta järjestelyt voisivat toimia kyllä huomattavasti paremminkin. Gloriahalli oli mukava lisä kokonsa takia, mutta todella epäkäytännöllisessä paikassa. Gloria ei oikein toimi päivätapahtumien ja -ohjelmanumeroiden tapahtumapaikkana tukkoisuutensa ja sokkeloisuutensa vuoksi. Keikkapaikkanakin se on vähän niin ja näin... lavan koko ja yleisön sijainti olisi ihanteellinen, mutta en ole tainnut olla siellä millään keikalla jolla ei olisi ollut jonkin asteisia teknisiä ongelmia... harmillista sinänsä.

Bändit ja esiintyjät olivat tälläkin kertaa hyvin mukana ja tuntuivat nauttivan olostaan näinkin kaukaisten faniensa seurassa, ja heistä kaikista jäi hyvä kuva.
Ja haluan oikein erikseen mainita tapahtumassa tulkkina toimineen miehen (en valitettavasti tiedä hänen nimeään). Hän teki työnsä erinomaisesti ja suostui kääntämään oudoimmatkin kysymykset (toisin kuin viime vuonna Tsukiconissa... juontaja sensuroi kysymyksiä, ja bändikin oli ihmeissään). Todella iso hatunnosto hänelle, toivottavasi saan hänen työstään nauttia vielä vastaisuudessakin. ^^

Siinä taisi olla kaikki... jos jäi kysyttävää, laittakaa ihmeessä kommenttia. Ja S kommentoi myös jos jotain jäi sanomatta, eikös niin? ;)

♥ ♥

Chemical Parade

eli Mucc on tulossa Suomeen!
Huomasin tämän heidän Twitterissään jo viime viikolla, mutta en sitten muistanut mainita asiaa...
Anyway, liput ovat myynnissä ja keikka pidetään 17. tammikuuta Nosturissa. :DD

2011 tulee ainakin alkamaan mahtavasti jos ei muuta. ^^

♥

Random #382

No niin, pitkästä aikaa saan taas aikaiseksi kirjoitella...

Nyt tuleekin sitten ihan kunnollinen info-kokoelma. ^^

---

Ensinnäkin, olen vaihtanut layoutia. Siitäkin on nyt jo taas jonkin aikaa, mutta kuitenkin. Tämän kertaisessa headerissa komeilee Super Juniorin Heechul. ^^ Ja asiaan liittyen, bloggerin uusi (tai no, ei se enää kovin uusi ole, en vain itse ole sitä aikaisemmin käyttänyt) "mallin suunnittelutyökalu" on todella kätevä... erityisesti pidän siitä että sieltä löytyy valmiina kivoja taustakuvia ja -grafiikoita, niin ei tarvitse niitä itse ruveta väkertämään. :D

Layoutin myötä uudistin myös blogia muuten. Headerin alta löytyy uusi yläpalkki, jossa on "linkkejä" blogin muille sivuille. Et siis lähde blogista minnekään vaikka niitä klikkaisitkin. Siispä nyt listat kokoelmistani ja katsomistani draamoista löytyvät kätevästi saman katon alta.

---

Sitten bändiasioihin.

SINCREA on ilmoittanut taukonsa päättyneen. \o/ He tulevat takaisin itse asiassa juuri tänään ja eilen pidettävien keikkojen myötä, mutta uuden nimen alla. FEST VAINQUEUR jatkaa keikkailua sekalaisilla ajoilla ja julkaisevat uuden mini-albumin joulukuun alussa.

Minusta on ihana että he tulevat takaisin, mutta jos olen rehellinen, en pidä uudesta nimestä ollenkaan... En osaa lausua sitä, eikä se muutenkaan näytä yhtä kivalta kuin SINCREA... <__<" Mutta toivottavasti heidän musiikkinsa on silti vähintään yhtä hyvää kuin ennenkin. ^^

(en osaa vielä päättää teenkö heille uuden tagin uudella nimellä vai en... joten laitan tagiksi nyt SINCREA, ja päätän sitten myöhemmin jos heistä tuntuu olevan enemmänkin juttua.)

---

Toinen tauolta palaava bändi on 9GOATS BLACK OUT. He palaavat ensi vuoden alussa melkein samanlaisina kun lähtivätkin, eli vain pitkäaikainen supportrumpali erosi bändistä tauon aikana. Olen kuitenkin onnellinen että hekin ovat tulossa takaisin, joten en valita. :D

---

Olenkohan muistanut mainita, että tämän vuoden Tsukicon järjestetään 13.-14. marraskuuta Glorialla? No, järjestetäämpähän kuitenkin, ja vieraita löytyy vähän laidasta laitaan.

Lauantain iltakeikka ja -bileet saavat esiintyjikseen sellaiset nimet kuin HITT ja Coco Katsura. Varsinkin jälkimmäiseltä voidaan ilmeisesti odottaa kirjaimellisestikin aika kuumaa menoa.

Sunnuntaina iltapäivällä on vieraana kaikille gyaru-muodista kiinnostuneille mielenkiintoisia vieraita, nimittäin egg-lehdessäkin malleina toimivat Yumachi ja Aina. He pitävät kai jonkinlaisen paneelikeskustelun lisäksi myös keikan (ovat kuulemma myös pop-laulajia). (Huomaako etten tiedä asiasta mitään? x') )

Sunnuntaina illalla Glorialla on vuorossa ALSDEAD. Tuttua VK-meininkiä siis luvassa.

Voisin näin etukäteen sanoa, että Tsukiconin vieraslista näyttää hyvin lupaavalta, ainakin siinä mielessä että varmasti kaikille löytyy jotain kiinnostavaa. Itse olen jo lippuni hankkinut, joten tulen siellä pyörimään molempina päivinä ja iltoina. ^^

Lisätietoja vieraista, ohjelmasta, lipuista ja kaikesta mahdollisesta löytyy täältä.

---

Keikoista puheen ollen, vuoden 2011 ensimmäinen varma keikka on ilmoitettu! Girugamesh saapuu Helsingin Nosturille 8. maaliskuuta. Yaaaay~~ ♥ Heitä onkin jo ollut kova ikävä. ^^ Liput tulevat myyntiin 15.11. aamulla, joten kaikki vaan silloin heti hamuamaan lippuja. Minua ei siis saa pysymään poissa vaikka maksettaisiin. ;)

---

Toinenkin keikka saattaa olla näköpiirissä, mutta sitä ei ole vielä varmistettu. Miyavi nimittäin lähtee ensi vuoden alussa kolmannelle maailmankiertueelleen! Lontoon keikka on jo ilmoitettu, mutta uskaltaisin veikata että Suomi on aika varma nakki. Toivotaan ainakin näin. :D

Miyavista puheen ollen, hän sai toisen lapsensa 21. lokakuuta, aamulla hieman kuuden jälkeen. Hän sanoi lapsen syntyneen etuajassa, mutta ei sanonut tarkkasti kuinka ajoissa. Molemmat lapsi ja Melody voivat kuitenkin hyvin, ei siis syytä huoleen. :) Lovelie sai siis pienen siskon, vaikkakaan tytön nimeä ei ole vielä tiedossa. Onnea ihanalle pikku perheelle! ♥

♥