SHERLOCK

Nyt se sitten vihdoin ilmestyi, nimittäin SHINeen uuden kappaleen Sherlockin musiikkivideo.

Ensinnäkin vähän tarinasta. Videolla SHINee on joitain Sherlockin tyylisiä etsiviä (oli vaikea arvata, eikö?), jotka selvittävä kadonneen jalokiven mysteeriä. Heidän sitten tutkiessa (taide)museossa sitä yhtä huonetta josta jalokivi katosi, kaikki vuorollaan näkevät salaperäisen tytön (SNSD:n Jessica), joka jättää jälkeensä vihjeitä jalokiven olinpaikasta. Siinä pojat sitten katselevat ympäriinsä ja lopulta kokoavat vihjeet yhteen ja tajuavat että jalokivi onkin piilotettuna siihen samaiseen huoneeseen. Erään taulun takaa löytyy salahuone ja pojat palauttavat jalokiven paikoilleen (ja pääsevät lehteen The New York News). Iloitessaan jutun ratkaisemisesta, Key surffailee uutuuttaan kiiltelevällä iWatsonillaan ja löytää vanhan artikkelin siitä tytöstä, jonka he kaikki olivat nähneet. Tyttö oli ilmeisesti jalokiven alkuperäinen omistaja tai jotain. Kummitus siis, mutta se tuli jo aikaisemmin selväksi kun Jessica haihtui silmien edessä.

Että sellainen tarina. Sinänsä on harvinaista, että SME:n videoissa on minkäänlaista seurattavaa tarinaa ollenkaan, mutta jos ne tarinat ovat tätä tasoa niin... No ei, ihan kivahan se oli. ^^ Ainakin oikeutti ihan kivoja vaatekertoja.

Tanssista sitten. En oikein osaa kuvailla sitä mitenkään järkevästi... Musiikkivideolta saa sellaisen kuvan, että tanssi on kappaleeseen sopiva... eli vähän sekalainen eikä siitä saa kunnolla otetta. Mutta nähtyäni sen live-esityksen (eli niin että tanssia näki paremmin kokonaisuutena) tulin siihen tulokseen, että se on ihan hieno. Tai no, tanssi on täynnä omituisia liikkeitä mutta SHINee on siitä hyvä, että se saavat oudotkin tanssiliikkeet toimimaan ihan kiitettävän hyvin. Eli tanssi on siis oudoista liikkeistään ja sekalaisuudestaan huolimatta hauska. Tai kenties juurikin niiden takia.

EDIT: Tämä video todistaa, että tanssi on kuin onkin suhteellisen nerokas. Kaikki osuudet nivoutuvat hyvin yhteen ja koreografia käyttää koko lavaa hyväkseen olematta kuitenkaan liian hajallaan. SHINee noin niin kuin yleisestikin osaa tanssia todella hyvin yhdessä, niin että liikkeet tulevat (silmämääräisesti) yhtäaikaa ja ihan tarpeeksi yhtä hyvin myös. Kappale on edelleen meh, mutta ainakin tanssissa on jotain katsottavaa. Good old SHINee ♥

Vaatteet ja hiukset olivat suurimmaksi osaksi hienot tai ainakin siedettävät, mutta Taeminin hiuslisäkkeet vetivät jonkun pohjan. Ne näyttävät niin toivottoman epäaidoilta, että silmiin sattuu. Ja minä jo ehdin innostua, että Taeminin Luciferin aikaiset hiukset olisivat tulleet takaisin (nekin olivat lisäkkeet, mutta paaaaljon huomaamattomammat). Aina ei voi voittaa.

Taeminin muut tyylit ja muut jäsenet olivat kuitenkin yleisesti oikein tyylikkäitä. Ainoa joka näytti jokaisessa tyylissään todella hyvältä oli Jonghyun. Keykin ihan melkein, vaikkakin Keytä ei voi arvostella, sillä hän on aina fabulous ja näyttää hyvältä ihan missä vaan.

Kappale voisi edelleen olla parempi kuin mitä se on nyt, mutta... eiköhän se siitä.

Näin jo SHINeen ensimmäisen comeback-stagen, ja Sherlockin ohella he promoavat nyt Strangeria, joka oli ihan mieletön livenä. Taeminin hiuslisäkkeetkin näyttivät jo paljon paremmilta hatulla peitettynä. ^^

Siinä se sitten kai on... SHINeen ensimmäinen comeback puoleentoista vuoteen. Täytyy ihan rehellisesti sanoa, että kyllä, petyin hieman, kun olen heitä niin kauan odottanut. But it's OK, se mitä saatiin on myös oikein hyvää, ja olen vain onnellinen että SHINeeltä on taas uutta materiaalia ja he ovat jälleen aktiivisia myös Koreassa. Seuraan heitä ihan hyvillä mielin.

♥

Give it up for SHINee

© SM Entertainment

Kun nyt kerran edellisessä postauksessa lupasin, niin kerronpas mielipiteeni SHINeen uudesta mini-albumista.

Päällimmäisenä mielessä on se, että petyin hieman. Albumilla on kyllä hyviä kappaleita, mutta... kun on puolitoista vuotta odottanut uutta materiaalia ja se edellinen (johon tietenkin verrataan) oli Lucifer niin... ei tämä nyt ihan sille tasolle yltänyt. Ihania hitaita kappaleita on kyllä ihan tarpeeksi, mutta kun SHINeelta aina odottaa sellaista tanssittavaa unf-musiikkia, niin se jäi kyllä vähän puolitiehen ehkä.

Mutta sen sanottunani, voisin paneutua vähän kappaleisiin erikseen.

Nimikko-kappale Sherlock on remix kahdesta muusta albumilta löytyvästä kappaleesta ja sen huomaa. Idea on sinällään ihan hyvä ja mietinkin etukäteen että kappale on joko nerokas tai sitten täysi katastrofi. No, se taitaa kuitenkin olla lähempänä jälkimmäistä. Ei se huono kappale ole, don't get me wrong, mutta aika sekava, eikä siitä oikein jää mitään makua suuhun. Ne kaksi kappaletta, joita siihen on käytetty, ovat yksinään paljon parempia.
Minusta tuntuu että Sherlock on sellaisia kappaleita, jotka ovat paljon parempia live-esityksen ja tanssin kanssa, niin ettei kappaleeseen pysty keskittymään ihan niin kovasti. En oikein tiedä onko se hyvä vai huono juttu.

Clue on toinen Sherlockissa käytetyistä kappaleista. Ensimmäisenä ajattelin että taustabiitti on todella vahva, ehkä vähän liiankin vahva. Muuten ihan jees kappale... ei mitenkään hirveän erikoinen tämäkään.

Note on se toinen Sherlockiin uponnut kappale. Tästä pidin jo huomattavasti enemmän, varmaankin suureksi osaksi siksi, että Sherlockissa ehdoton lempikohtani on se kertsi, ja se on otettu Notesta, joten... Minä tykkään. Tämä on muutenkin ehkä jotenkin yhtenäisempi kappale kuin Clue tai Sherlock.

Alarm Clock aloittaakin sitten lopun albumin koko ajan hidastuvamman ja hidastuvamman tahdin. Tässä huomasin, että kaikkien jäsenten äänet pääsevät ihan hyvin oikeuksiinsa, joskin albumin viimeisen kappaleen kohdalla vieläkin enemmän. Alarm Clock tuntui aluksi vähän pitkältä, mutta muutaman kerran kuunneltuani päätin ettei pituus haittaa.


The Reason alkaa akustisella kitaralla ja olen aina ja ikuisesti ihan lääpälläni jos kappale alkaa kitaralla. Enough said.

Stranger on kai julkaistu aikaisemmin myös japaninkielisenä? No, ei sillä niin väliä, tämä kappale kuulostaa joka tapauksessa vähän Euroviisuihin sopivalta kappaleelta, rakenteensa puolesta. Mutta jos sen kliseisyyden yli pääsee niin tämä on ihan kiva kappale kyllä. Jää soimaan päähän.

Honesty oli melkein näppäimistön hakkaamisen arvoinen... Rakastan sitä miten rauhallinen sen tunnelma on ja miten jokaisen jäsenen äänen erottaa selvästi toisistaan. Ja akustinen kitara on ♥

Kokonaisuutena tämä mini-albumi oli ihan kelvollinen kyllä vaikkakin minulle käy luultavasti niin että kuuntelen vain Honestyä ja Notea aina silloin tällöin. Sherlockilla on vielä mahdollisuus sitten kun musiikkivideo ja live-esiintymiset tulevat kehiin, ehkä innostun siitäkin sitten.
Jäsenistä sen verran, että olen niiiiiiiin ylpeä Taeminin äänestä. Hän on parantanut vokaalejaan valtavasti ja on ihana, että hän myös käyttää (tai annetaan käyttää) ääntään kappaleissa entistä enemmän.
Ainoa mikä minua jäi vähän häiritsemään, oli se ettei Minho vissiin saa laulaa juuri ollenkaan... Hän vain räppää ja on vetää luultavasti taustavokaaleja ja ehkä lauseen sieltä täältä itsekseenkin. Jos hänellä on kerran niin huono ääni, miksei hänenkin äänensä harjoittamiseen panosteta samalla lailla kuin Taeminin? Doesn't seem fair.

Mutta kaikki tämä on oikeastaan aika yhdentekevää, kunhan SHINee saa vain vetää uusia kappaleita.
Happy fangirl is happy.

SHINee - Sherlock MV teaser

♥

I'm singing my blues, curious about HISTORY

Kpopin saralla on viime aikoina sattunut ja tapahtunut, joten ehkäpä kirjoittelen hieman itsestäni kiinnostavista asioista.

Otetaan esimmäisenä käsittelyyn vaikkapa Big Bang.

Big Bang - BLUE

Big Bang teki comebackin tuossa viikko tai kaksi sitten, ja minä ainakin olin ihan onnessani. Big Bangin vanhemmasta tuotannosta pidän oikeastaan vain muutamista biiseistä kuten Haru Haru ja Lies, mutta noin vuosi sitten julkaistu neljäs albumi oli aivan mahtava. Pidin siítä kokonaisuutena hyvin paljon, varsinkin repackaged-versiosta.
Kesän ja syksyn tullessa seurasin ahdistuneena Big Bangin jäsenien edesottamuksia ja pohdin tosissani pystyvätkö he siitä nousemaan enää. Mutta tällä kertaa oli hyvä, että kpop on niin nopeatempoista. Ongelmat tuntuivat unohtuvan ja vuoden vaihteessa huhut Big Bangin comebackista alkoivat kiertää. Edelleen Daesungin ja GDragonin "skandaaleista" puhuttiin, mutta ohimennen ja lähinnä vain selittävästi. Daesung varsinkin tuntuu saavan kaikkien sympatiat puolelleen ja se on todella hyvä... Onnettomuuksia sattuu.
Anyway, jotta tämä postaus ei masentaisi ketään liiaksi, pitänee siirtyä siihen itse comebackiin.
YGEntertainment alkoi noin viikkoa ennen h-hetkeä julkaista teasereita, jossa taustalla soi ensimmäisenä julkaistava Blue ja jäsenet kertoivat kappaleesta. Mainitsen tämän vain sen takia, että haluan kiinnittää huomiota siihen, että näissä teaser-videoissa puhuttiin koreaa mutta niissä oli myös TEKSTITYS ENGLANNIKSI. Tämähän on todella harvinaista kpopissa, mutta olen ilokseni huomannut myös ainakin JYPEntertainmentin tehneen samaa hiljattain comebackin tehneen Miss a:n Touch-videolla. Mahtavaa, että myös ulkomaisiin faneihin kiinnitetään jotain huomiota.

Big Bangin BLUE... rehellisesti sanottuna, en muista tykkäsinkö siitä heti kättelyssä, mutta ainakin todella pian tykästyin ja paljon. Se luo vaivattomasti sellaisen jännän melankolisen tai ehkä nostalgisen tunnelman ja jokaisen jäsenen oma ääni ja tyyli tulee hyvin esille.
Toinen lempparini uudelta mini-albumilta on FANTASTIC BABY. Kun kuulin sen ensimmäisen kerran, nauroin. Hyvällä tavalla. Se oli hauskin ja mukaansatempaavin biisi pitkään aikaan. Myöskin sen musiikkivideo on todella värikäs ja itsessäänkin ihan hauskaa katsottavaa. Ja minä olen muuten varmaan niitä harvoja jotka oikeasti pitävät GDragonin hiustyylistä... silloin kun se hiuslisäke on sellainen pitkähkö, olkapäille ulottuva, se on hieno. Ja jos nyt puhutaan uusista tyyleistä, pidän myös TOPin jäänsinisistä ja Daesungin blondeista hiuksista, sopivat kantajilleen erittäin hyvin. Seungrin oikean korvan lävistykset ovat myös mahtavat. Jotta en syrjisi ketään, mainitsen myös että Taeyang näyttää samalta kuin aina ennenkin. x) Jokainen saa itse päättää onko se hyvä vai huono.

Tämän kertainen mini-albumi oli kokonaisuudessa ehkä hieman huonompi kuin edellinen. Siitä jäi aktiiviseen kuunteluun oikeastaan vain BLUE, FANTASTIC BABY ja Daesungin soolo Wings. Mutta ei se haittaa; koska noinkin monta biisiä kolahti, olen onnellinen. Big Bang is back! ♥

Big Bang - FANTASTIC BABY

Ensi viikolla comebackin on tekemässä myös SHINee. Sitäkin on odottettu kuin kuuta nousevaa, sillä edellinen Korea-julkaisu oli Lucifer/Hello ja se oli 2010 kesällä. Vaikka SHINee on sen jälkeen julkaissut biisejä Japanissa, ne ovat suurimmaksi osaksi olleet vain japaninkielisiä versioita heidän vanhoista biiseistään, mistä seuraa se, että tässä ollaan nyt viimeiset puolitoista vuotta kuunneltu ja katseltu vain Luciferia ja Juliettea ja Replayta jne... Pidän kyllä heidän vanhemmista biiseistäänkin, varsinkin Luciferista mutta uutta materiaalia kaivataan jo kipeästi, minä ainakin.
Viime viikolla alkoi sitten teaseri-kuvien pudottelu ja... noh, olisin toivonut ehkä jotain vähän muuta, rehellisesti sanottuna. En viitsi kuvia tähän laittaa, mutta kiinnostuneet voivat käydä ne itse katsomassa SHINeen virallisilla sivuilla. Sanotaan nyt vain, että on olemassa hienostunutta ja tyylikästä seksikkyyttä ja sitten sellaista, joka yrittää mutta ei onnistu sitten millään. SHINeen teaserit olivat valittettavasti lähempänä sitä jälkimmäistä. Mutta onneksi nimikko-biisin teaserit (nimi on muuten SHERLOCK) ja kuvat musiikkivideosta kuulostavat ja näyttävät jo paljon paremmilta, joten ei kai tule tarvetta kuurata silmiä puhtaaksi videon katsomisen jälkeen. SMEntertainmentillä on paha tapa tehdä jotain väärin mutta sen jälkeen tehdä jotain niin oikein, että se huono asia unohtuu.
SHERLOCKia pitää kuitenkin vielä odotella ainakin pari päivää. Siitä ehkä lisää sitten.

SHINee - SHERLOCK-albumin "highlight medley"

SMEntertainmentista pääsemme sujuvasti siirtymään seuraavaan aiheeseen, joka on EXO.
Tässä vaiheessa varoitan, että nyt seuraa sitten mahdollisen fanitytön turhautunutta ranttaamista.
EXO on SME:n uusin neronleimaus. Tästä uudesta poikabändistä on huhuttu minun muistin mukaan jo ainakin viime keväästä alkaen. Sitten vihdoin viime jouluna SME alkoi julkaista teaser-videoita tästä bändistä. Bändi ei ole vieläkään debytoinut.

Sanoin tuolla aikaisemmin, että kpop on hyvin nopeatempoista. Tällä tarkoitan siis sitä, että bändin koosta riippuen uuden julkaisun ja comebackin hypettäminen kestää kaikkien sääntöjen mukaisesti korkeintaan noin kaksi viikkoa. Tähän aikaan mahtuu perinteisesti se ensimmäinen ilmoitus että "bändi XX tulee takaisin sinäjasinä päivänä!", jokaisen jäsenen yksittäinen teaser, joko kuvana tai videona, yksi tai kaksi teaseria nimikko-biisin videosta, sitten itse nimikko-biisi ja sen video, sitten koko (mini-)albumi ja lopuksi vielä comeback staget musiikkiohjelmissa. Nopeaa ja tehokasta. Aluksi tähän tahtiin tottuminen oli minulle ainakin suhteellisen haasteellista, sillä jrockin kohdalla olin tottunut siihen, että julkaisuja sai odottaa kieli pitkällä monta kuukautta. Mutta kyllä siihen vain tottuu ja nyt jopa pidän siitä ettei tarpeeton hypetys kestä liian kauaa (toisaalta, jrockin kohdalla hypetystä oli tuskin ollenkaan).

EXO:n kohdalla tämä aikataulu ei päde ollenkaan. Ensimmäinen teaseri tuli tarkalleen 21. joulukuuta. Nyt melkein kolme kuukautta, 23 teaseria ja kaksi "prologue single"ä (SME's words, not mine) myöhemmin, bändi ei ole edes virallisesti debytoinut vielä.
Jotkut näistä teaser-videoista ovat vielä aivan nerokkaita, kuvaukseltaan ja toteutukseltaan. Tuntuu siltä, että jossain SME:n syövereissä on joku tylsistynyt ideanikkari joka käyttää kaikki hyvä ideansa EXO:n teasereihin. (Ja siksi melkein kaikki SME:n musiikkvideot ovat aivan samanlaisia ja aivan yhtä tylsiä...)

Esimerkki nerokkaasta EXO:n teaserista

EXO:n rakenteesta sen verran, että 12-jäseninen bändi on jaettu kahtia EXO-K:n ja EXO-M:n välille. K on Korean markkinoille suunnattu yksikkö kun taas M tähtää Kiinaan. Näin ainakin teoriassa siis, tosi toimissa poikiahan ei ollakaan vielä nähty. Eri yksiköiden jäsenet ovat olleet toistensa teasereissa pitkin ja poikin. Teasereissa on kyllä ollut yksi asia, joka on jäänyt mietityttämään. Tai no, montakin asiaa, mutta puhun nyt siitä että näistä 23 teaserista huimat 8 on ollut yhden ja saman jäsenen nimissä (ja hän on muutamissa muissakin, vaikkei otsikossa hänen nimeään olekaan). Se on noin kolmasosa kaikista teasereista. Tämä jäsen on nimeltään Kai, ja vaikka itse olenkin ihan täysin hänen lumoissaan, olen nähnyt kommentteja miten monia ärsyttää se että häntä yksin hypetetään niin paljon ja muut jäsenet jäävät vähemmälle huomiolle. Onhan se harmi, varsinkin kun Kai tuntuu vain olevan jonkinlainen standardi. Hän on kyllä hyvännäköinen ja osaa tanssia ja laulaa, mutta ei ole kummassakaan mitenkään erityisen silmiinpistävä. Minua ei sinänsä haittaa se, että Kaita näkyy joka puolella, mutta mietin vain mikä se syy tällaiseen yhteen jäseneen keskittymisen takana voi olla. Ja luuleeko SME todellakin, ettei Kailla ole jo nyt hatereita vaikka muille jakaa? Luulenpa ettei se selviä koskaan.

EXO:n hypetys on siis ollut jotain ihan omaa luokkaansa. Itse ihmettelen lähinnä sitä, että miksei SME vaan debytoi heitä jo, sehän toisi heille vaan lisää rahaa! Olemme tästä ystäväni kanssa useaan otteeseen keskustelleet ja hän heitti jonain kertana, että kenties SME:n suunnitelmissa joku on mennyt pieleen ja EXO:n debyyttiä on pitänyt lykätä ja nyt kun SHINee on tekemässä comebackin, ei ole järkeä heittää EXO:s samaan soppaan, sillä SHINee vie kaiken huomion. Ei kyllä pysty käsittämään. Toivottavasti EXO vielä joskus pääsee SME:n kellarista ulkoilmaan.

Näistä edellä mainituista prologi-sinkuista on julkaistu molemmat versiot, siis koreaksi ja kiinaksi. Itse olen huomaavinani yksiköissä lähinnä sen eron, että K:n jäsenet ovat paremman näköisiä, mutta M:ssä on enemmän todella hyviä tanssijoita. Laulusta en vielä osaa sanoa mitään, tosin tulen luultavasti kuuntelemaan enemmän korealaisia versioita siitä yksinkertaisesta syystä että korea on minulle kielenä helpommin lähestyttävä (vaikkakin olen viime aikoina tottunut todella hyvin myös kiinaan... saa nyt nähdä). Puhtaasti fanittamisen näkökulmasta tulen kyllä seuraamaan molempia yksiköitä, sillä pidän Kaista (joka on K:ssa) luvattoman paljon, mutta M:ssä on Lay/Yixing, joka kiinnitti huomioni heti kun hänet ensimmäisen kerran näin. Muista jäsenistä en oikein osaa vielä sanoa, kun en heitä edes kunnolla tunnista.
Kerron lisää EXO:sta sitten kun he noin kymmenen vuoden päästä vihdoin debytoivat.

EXO-K - HISTORY

EXO-M - HISTORY

♥

Kpoppia, söpöjä poikia ja eksymistä

Taipein jälkeen pelkäsin vähän sitä, että jäätyisin Soulissa, kun tiesin että siellä on kylmempää kuitenkin, mutta pelko oli onneksi turha. Lämpötila oli jossain nollan molemmin puolin, mutta minulla oli tarpeeksi vaatetta mukana niin ei tarvinnut olla kylmissään. Ja Koreassa onneksi ymmärretään lämmityksen päälle ja oikein kunnolla sitten. Ensinnäkin, kun menimme heti saavuttuamme lentokentältä Soul Stationille junalla, huomasimme että junassa oli lämmitetyt penkit. Samoin metroissa. Kun sitten saavuimme hostellille (jonne oli muuten yllättävän helppo löytää, hieman pelottavista ohjeista huolimatta) ja saimme huoneemme, oli sielläkin lämmitys, nimittäin lattia sellainen... se oli taivaallista. Istuimme valtaosaksi lattialla hostellilla oleillessamme ja lämmitimme vaateitammekin lattialla. x)
Myöskin Soulin kaupoissa ja ravintoloissa oli mahtavia infrapuna-tuulettimia, jotka siis puhalsivat lämmintä ilmaa. Oli mukava mennä johonkin kauppaan lämmittelemään sellaisen edessä hetken ja jatkaa sitten matkaa.
Hostellihuoneessa oli vain se huono puoli että siellä haisi hyvin voimakkaasti homeelle... pidimme ikkunaa auki kylmästä huolimatta hereillä ollessamme ja olimme pitkät päivät ulkona mutta jos olisimme olleet Soulissa enemmän kuin sen viisi yötä, olisi varmaan pitänyt vaihtaa huonetta, Kristiina kun sattuu olemaan allerginen. Mutta onneksi molemmat pärjäsimme ihan hyvin sen lyhyen ajan kun siellä olimme.

Ensivaikutelmani Soulista oli, että onpas täällä paljon hyvännäköisiä poikia. xD Taipeissakin oli toki hyvännäköisiä poikia, mutta Soulissa, varsinkin meidän hostellimme alueella, niitä tuntui olevan kymmenen kertaa enemmän. Sehän on vain hyvä, onpahan ainakin silmänruokaa. ;)
Eikä muuten ole liioiteltua sanoa, että kadulla tulee jatkuvasti vastaan kpopparien näköisiä poikia. Samanlaisia piirteitä ja tyyliä näkee kaikkialla.
Soul on myöskin yllättävän matala kaupunki. Taipeissa tottui siihen että kaikkialla on korkeita rakennuksia, mutta Soulissa niitä näytti olevan vain ihan keskustassa. Jännä juttu.

Hyvin äkkiä Soulissa huomasi myös sen, että se on aika turistiepäystävällinen kaupunki, nimenomaan siinä suhteessa että englanninkielisiä opasteita on harvassa. Ja jos ei osaa lukea koreaa (hanguleita), jota kumpikaan meistä ei siis osannut, saattaa eksyä aika äkkiä. Ja ruoan saaminen on vaikeaa. Meidän täytyi aina metsästää ne ravintolat joissa on kuvalliset ruokalistat ja joissa ruoka ei näyttänyt liian tuliselta (kumpikaan meistä ei kestä tulista ruokaa, ja korealainen ruokahan on tunnetusti ihan liian tulista). Ei meidän kuitenkaan nälkää tarvinnut tämän takia nähdä, löysimme ihan kiitettävästi japanilaistyylistä ruokaa (eli juuri niitä raamenin tyylisiä sun muita) tarjoavia ravintoloita ja saimme vatsamme täyteen.

Tästä eksymisestä tuli melkein tapa, kun esimerksisi yritimme Dongdaemuniin mutta minusta tuntuu ettemme oikeasti edes löytäneet kunnolla perille asti... vähän aikaa väärässä suunnassa pyörittyämme päädyimme johonkin isoon kauppakeskukseen josta löysimme food courtin (jossa näimme muuten pari suomalaista miestä, mutta suomalaiseen tapaa välttelimme heitä) ja kun olimme syöneet päätimme että olimme nähneet tarpeeksi Dongdaemunia ja lähdimme takaisin hostellille.

Toinen eksyminen tapahtui kun yritimme päästä N Seoul Towerille (tunnetaan myös nimellä Namsan Tower). Ensinnäkin, toisin kuin Taipei 101, Seoul Tower ei todellakaan näy kaikkialle. Toisekseen, meidän alkuperäiset ohjeemme siitä miten päästä torniin vievälle cable carille (tornille voisi myös kävellä, mutta halusimme mennä cable carilla) olivat niin väärät kuin voivat vaan olla, joten eksyimme todella pahasti. Emme löytäneet cable caria emmekä lopulta edes metroasemaa. Loppujen lopuksi meidän täytyi mennä takaisin omia jälkiämme ja löysimme lopulta sinne minne halusimmekin. Emme Seoul Towerille vaan takaisin hostellille, kun olimme päättäneet yrittää tornille asti löytämistä seuraavana päivänä uudestaan.
Seuraavana aamuna googletimme paremmat ohjeet cable carille ja löysimme kuin löysimmekin sen. Sillä sitten mentiin ylös ja pyörittiin sitten jonkun aikaa ensin tornin juurella olevalla tasanteella jossa on kuuluisa aita täynnä lukkoja. Aitaan voivat vaikka rakastavaiset kiinnittää lukkoja joihin ovat kirjoittaneet viestejä ja tapana on heittää avain sitten aidan yli viereiseen puistoon (vaikkakin nyt tasanteella oli kyltti jossa sanottiin ettei näin saisi tehdä sillä se roskaa luontoa ja saattaa aiheuttaa vahinkoa). Oli hyvä että tulimme ylös vielä päivänvalon aikaan niin lukoista sai paremmin kuvia.
Tarpeeksi pyörittyämme ostimme liput hissiin ja näköalatasanteelle. Täytyy sanoa suoraan, että se oli vähän pettymys. Ylhäällä ei ollut oikeastaan mitään nähtävää ja näköalat lukkotasanteelta olivat ihan yhtä hyvät kuin itse tornistakin, ellei jopa paremmat sillä tornin ikkunat olivat aika likaiset ja kuviin tuli pakollakin heijastuksia (tämä voi tosin olla vain minun kamerani vika, mutta kuitenkin). Ainoa mielenkiintoinen asia ylhäällä oli ikkunoissa lukevat maailman kaupungit ja matka Soulista niihin. Mukana oli kivasti myös Helsinki. ^^
Mutta siis, jos olet Soulissa, kannattaa kyllä käydä tornin juurella, mutta ylös asti ei välttämättä tarvitse ollenkaan mennä ellei välttämättä halua. Ja kannattaa ehdottomasti mennä niin että on ylhäällä myös päivänvalon aikaan.

Näin kaukana tuli käytyä.

Jonain päivänä kävimme pyörimässä Hongdaessa, joka on täynnä kahviloita ja klubeja (jälkimmäistä ei kyllä päivällä huomannut). Siltä alueelta löytyy myös esimerkiksi draamassa Coffee Prince käytetty kahvila, jonka taisimme löytääkin, mutta koska ensinnäkin en ole varma oliko se se oikea vai joku kopio vain ja toiseksi koska se ei enää näyttänyt yhtään samalta kuin draamassa, en ottanut siitä sitten edes kuvaa.

Lopulta tykkäsimme molemmat eniten hengailla Myeongdongissa. Se oli vähän niin kuin Taipein Ximen, paljon kauppoja laidasta laitaan ja paljon nuorta väkeä.
Myeongdongista löytyy myös vaatekauppa SPAO ja sen yläkerrasta Everysing, SMEntertainmentin "amusement space". Siellä on lähinnä SME:n artistien (ja joidenkin muidenkin) tuotteita myynnissä ja katseltavana, sekä pari karaoke-huonetta ja purikura-tyylinen valokuvauskoppi, jossa pystyi ottamaan kuvia haluamansa SME:n artistin kanssa. Karaokea emme kokeilleet mutta valokuvat piti totta kai ottaa, myyjän avustuksella. Se kopissa juoksenteleminen, että sai itsensä oikeaan asentoon oli yllättävän hauskaa. Sen vaan sanon että ensimmäinen kuva menee poikkeuksetta jotenkin pieleen joten siihen ei valita sitä kaikista isointa suosikkiaan. Kuvia saa ottaa muistaakseni kuuden ihmisen kanssa, mutta kuvia saa printata lopulta vain neljä, joten siihen malliin kannattaa valita. Vaikka sama henkilö kahdesti jos toinen kuvista ei onnistukaan. x) Kuvat saa vielä koristella kaikessa rauhassa ja sitten printata.

Spao ja Everysing

SMEntertainmentista puheenollen, harrastimme vähän erilaista nähtävyyksien katselua, menimme nimittäin käymään SM Buildingin, eli SME:n päärakennuksen luona. xD Sinne oli yllättävän helppo löytää, piti vain kävellä eräältä metroasemalta suoraan ehkä vartti. Mutta rakennus itsehän on aikamoinen mörskä, vaikka sitä onkin muka hiljattain remontoitu. Ehkäpä suurimmat muutokset tapahtuivat sisällä sitten. Mutta tulipahan käytyä. ^^

Aika mitäänsanomattoman näköinen.

Soulissa oli muuten samanlaisia krääsäkauppoja kuin Taipeissakin, siis CheckFunin oma vastine (muistaakseni Naughty Cat). Siellä oli myös erikseen sellaisia Ximenissä olleita kpop-krääsäliikkeitä. Niissä myytävät tavarat olivat kylläkin parempilaatuisia kuin vastineensa Taipeissa, enkä oikein ottanut selvää olivatko ne piraatteja vai eivät. Ehkä sitä katsotaan vähän sormien läpi tai jotain. Niissä myytin kyllä myös virallista kamaa, kuten levyjä ja kalentereita.

Soulissa ihmetytti kyllä levykauppojen vähäinen määrä. Löysimme Myeongdongista kaksi saman kaupan liikettä, muuten oli todella hiljaista. Ehkä emme vain käyneet oikeissa paikoissa. Eipä sillä, kyllä se yksikin kauppa riitti kun siellä oli hyvät valikoimat.

Viimeisenä aamuna jouduimme heräämään aikaisin aamulla sillä olimme suuntaamassa Pohjois-Koreaan. Tai ei oikeastaan, mutta sinne rajalle kuitenkin. Osallistuimme turisti-kierrokselle, joka vei meidät kaunissilmäisen sotilaan suorittaman passintarkastuksen kautta demilitarisoidun alueen läpi Etelä- ja Pohjois-Korean rajalle, Joint Security Arealle ja military demarkation linelle. Menimme ensin parin kilometrin päähän rajasta vistor centeriin jossa meille kerrottiin alueen historiasta ja meidän piti allekirjoittaa paperi jossa periaatteessa luki että ymmärrämme että saatamme kuolla ja ettei Etelä-Korean armeija tai YK ole vastuussa mistään jos niin käy. Sellaista.
Infon saatuamme vaihdoimme bussia ja seuraamme liittyi sotilas, joka oli aikaisemmin jo katsonut meidän passit (uudestaan) ja tarkistanut että olemme sopivasti pukeutuneita (rajalle mentäessä on tiukka pukukoodi, lähinnä niin että haalistetut ja revityt farkut ja mini-hameet sekä flip flopit ja korkokengät ovat kiellettyjä. Vaatteet siksi ettei Pohjois-Korea voisi käyttää huonosti pukeutuneita ihmisiä Etelä-Korean vastaisessa propagandassaan ja kengät siksi että jos jotain sattuu, pystyy juoksemaan pakoon). Hän pysyi mukanamme koko sen ajan kun olimme lähellä rajaa.
Rajalla sitten menimme ensin sisälle sellaiseen parakkiin ja kun olimme kaikki paikalla, opas paljasti että huoneen keskellä olevan pöydän ääressä pidetään Etelän ja Pohjoisen väliset neuvottelut ja valtioiden raja menee itseasiassa siitä keskeltä, joten kaikki jotka olivat tietyllä puolella (minä ja Kristiina mukaan lukien) pöytää olivatkin itse asiassa sillä hetkellä Pohjois-Koreassa. Niin helppoa se oli.
Parakissa sai ottaa siellä olleista eteläkorealaisista sotilaista kuvia hetken aikaa, jonka jälkeen menimme jälleen ulos ja Etelä-Korean päärakennuksen portaille, josta sai jälleen ottaa kuvia, mutta vain Pohjois-Korean puolelle (sillä eihän heillä niin väliä). Kuvien ottaminen oli muutenkin todella tarkkaan säädettyä. Vain tietyissä kohtaa ja tiettyyn suuntaan sai ottaa kuvia. Sinänsä ymmärrettävää, eihän sotilasalueilla muutenkaan saa ihan miten vaan olla, puhumattakaan niin herkästä alueesta kuin tuolla.
Kuvien ottamisen jälkeen lähdimme bussilla katsomaan muutamaa muutakin kohtaa rajan läheisyydessä jossa oli joskus sattunut joitain välikohtauksia, jonka jälkeen sitten palasimme oman bussimme luo, sanoimme hei heit omalle sotilaallemme (ja otimme hänen kanssaan kuvan xD) ja jatkoimme matkaa pois DMZ:ltä.
Tämän jälkeen kävimme jossain paikassa, jossa oli huvipuisto (melkeinpä tyhjä, keskellä talvea) ja joitain sotaan liittyviä muistomerkkejä ja sen sellaista. En muista yhtään mikä sen paikan nimi oli.
Siellä hetken pyörittyämme menimme syömään (kierroksen hintaan kuului lounas) perinteistä korealaista ruokaa, bulgogia. Se oli kyllä tosi hyvää, eikä ollut onneksi yhtään tulista.
Jos on aikaa Soulissa ollessa, kannattaa ehdottomasti ottaa osaa tällaiseen kierrokseen. Se maksoi hieman yli 50 euroa, mutta oli kyllä rahansa arvoinen, sen verran mielenkiintoista se oli. Liikkeelle lähdettiin tosiaan 7:30 aamulla ja meidän ottamamme puolikas kierros kesti niin että olimme takaisin Soulissa noin 13:30, eli siinä jää vielä pitkä iltapäivä ja ilta muuhun käyttöön.

Edessä eteläkorealaiset ja takana olevan rakennuksen ovien edessä yksinäinen pohjoiskorealainen.

Siinä se raja menee, keskellä pöytää. Tässä olen itse Pohjois-Korean puolella.

Sitä bulgogia.

Noin ylipäätään pidin kyllä Soulistakin. Kielen osaamattomuus toi tietenkin omat ongelmansa, mutta kyllä niistä päästiin ihan tarpeeksi hyvin yli ja monissa kaupoissa olisi pärjännyt varmasti myös japanilla jos sille olisi ollut tarvetta. Ainoa mikä Soulissa vähän ahdisti pientä suomalaista oli liikkeiden sisäänheittäjät ja mainoslehtisten jakajat. He tulivat ihan ihoon kiinni tyrkyttämään milloin mitäkin ilmaistuotetta ja jos erehtyi sellaisen ottamaan vastaan, he melkein kirjaimellisesti heittivät sisään liikkeeseen, jossa sitten joku toinen myyjä seurasi koko ajan perässä ja esitti random huomioita tuotteista joita en edes katsellut. Hieman aggressiivinen myyntitaktiikka etten sanoisi. Mutta jos Soulissa viettäisi pidemmän aikaa, siihenkin varmasti tottuisi. Tai oppisi välttelemään.
Kun kaduilla käveli, jokaisessa kaupassa soi eri kpop biisi (ja joskus länsimaistakin musiikkia). Se kuulosti siltä kuin olisi astunut sisään mp3-soittimeeni... siihen tottuisin mielelläni. ^^
Se tosin erona Taipeihin, että siinä missä Taipeissa ei oikeastaan törmännyt tuijottamiseen, Soulissa sitä tuli vastaan koko ajan. Monet tekivät double takeja ja toiset tuijottivat oikein kovasti suoraan päin naamaa kun menivät ohi... meille ei selvinnyt johtuiko se siitä että olemme länsimaalaisia, vai kenties jostain muusta.

Ensimmäinen kuva lentokentältä tulevan junan ikkunasta.

Big Bangin comebackiä odotellessa...

Minua jäi harmittamaan, ettemme voineet olla Soulissa pidempää aikaa, viisi yötä menivät ohi hyvin nopeasti. Sinne pitää päästä kyllä ehdottomasti uudestaankin. ^^

♥

Skoottereita, söpöä krääsää ja hyvää ruokaa

Ehkäpä Ximenistä.

Eräs ystäväni, Kristiina nimeltään, on tällä hetkellä vaihdossa Taiwanissa ja olin siellä vierailulla viimeiset kaksi viikkoa. Vietimme reilun viikon Taipeissa jonka jälkeen suuntasimme viideksi päiväksi Souliin.

Eeppinen matkani alkoi 31. tammikuuta kun heräsin aamulla aikaisin (joskus ennen kuutta) ja suuntasin Vaasan juna-asemalle, jotta ehtisin ajoissa Helsinki-Vantaalle. Lentoni lähti vasta kahden maissa iltapäivällä, mutta koska VR:ään ei voi luottaa, varasin sille ainakin kaksi tuntia myöhästymisvaraa. Sitä ei onneksi tarvittu ollenkaan, vaikka heti matkan alussa vähän pelottikin kun juna pysähtyi melkein puoleksi tunniksi jarruvian takia.

Lentoreittini oli Helsinki-Frankfurt-Hongkong-Taipei ja lentoaikani oli 18 tuntia 35 minuuttia (plus se neljä ja puoli junassa vietettyä tuntia välillä Vaasa-Tikkurila).
Helsinki-Vantaalta sain boarding passit ensimmäiselle ja toiselle lennolle, mutta Hongkongissa olisi haettava erikseen oma viimeiselle matkalle. Laukku saatiin onneksi menemään suoraan päämäärään asti niin sitä ei tarvinnut huolehtia.
Lennot menivät todella hyvin ja sujuvasti vaikka minua etukäteen vähän jännittikin. En ollut koskaan aikaisemmin lentänyt niin pitkiä matkoja enkä edes vaihtanut konetta.
Frankfurtin lentokentästä sen verran, että se on hillittömän iso. Matkani tuloportilta lähtoportille kesti 45 minuuttia sellaista normaalia kävelyvauhtia... matkaan mahtui kaksi passintarkastusta ja turvatarkastus. Sujuvastihan se meni, mutta aikaa siihen kului.
Hongkongissa boarding passin hankkiminenkin meni ihana kivuttomasti. Hongkongin kentällä oli muuten reissun ylivoimaisesti nopein turvatarkastus... siihen meni vain muutama sekunti vaikka ihan samoja asioita tarkastivat kuin kaikki muutkin.

Noh, pääsin siis ihan sujuvasti ja turvallisesti Taipeihin asti. Kristiina oli minua vastalla lentokentällä (luonnollisestikin) ja otimme sitten taksin hostellillemme (vaikka Kristiinalla onkin kämppä Taipeissa, en oikeastaan voinut olla siellä yötä, koska hänellä on hädin tuskin tilaa itselleen, minusta puhumattakaan. Pidimme parempana olla molemmat hostellissa kun se ei edes tullut kovin kalliiksi). Taksikuskit ovat muuten samanlaisia kaikkialla... kärsin matkapahoinvoinnista ja vaikka minulla ei olekaan aikaisemmin tullut lentokoneessa paha olo, pitkän lennon jälkeinen laskeutuminen osoittautui kamalaksi kokemukseksi ja minulla oli jo valmiiksi hirveä olo ja kun siihen lisätään taksikuskin hullu ajotapa ja noin tunti autossa... joo. Onneksi pahoinvointini ei ilmene oksenteluna, muuten olisimme voineet joutua maksamaan taksin siivouksesta.
Pahoinvointi meni kuitenkin nopeasti ohi kun sain raitista ilmaa ja hyvää ruokaa (dumplings ♥).

Ensimmäisen illan otimme muutenkin aika rennosti. Kävimme Kristiinan kämpällä vähän netissä (äidille pitää laittaa viestiä että on kunnossa) ja pyörimme vähän aikaa viereisellä night marketilla. Aikaerorasitus ei onneksi vaivannut minua ollenkaan, joten olin liikkeellä ihan virkeänä.

Seuraavat päivät menivätkin sitten ihan sekaisin, joten en pysty kertomaan tekemisistämme päivä päivältä. Kerron kuitenkin suurin piirtein mitä teimme milloinkin ja niin edes päin. ^^

Ensimmäisen kokonaisen päivän muistan hyvin eräästä erityisen hyvästä syystä...
Tiesimme etukäteen että Super Juniorilla oli keikkoja Taipeissa samaan aikaan kun minä olisin siellä (arvaako joku miksi menin juuri nyt?) ja olimmekin yrittäneet oikein kovasti ja useampaan otteeseen saada lippuja mutta jokainen yrityksemme epäonnistui. Vaikka olin yrittänyt olla odottamatta liikoja, olin kuitenkin joka kerta pettynyt aika paljonkin.
No, nyt kun kerran olimme Taipeissa päätimme lähteä edes paikan päälle Taipei Arenalle katsomaan menoa ja meininkiä, vaikkei lippuja ollutkaan ja tiesimme kaikkien neljän keikan olevan loppuunmyytyjä. Menimme sitten ihan piruuttamme kysymään lippuja lipunmyyntipisteestä ja mitäs sitten tapahtuikaan...

Kristiina on kirjoittanut enemmän tai vähemmän kattavasti seuraavista tapahtumista TÄÄLLÄ. Menkää lukemaan se ensin ja palatkaa sitten tänne.

Kuvia ei oikeasti saanut ottaa, vain tämän verran uskalsin uhmata sääntöä.

Vielä muutamia lisäyksiä tuohon:
Suomeen palattuani törmäsin sattumalta erääseen videoon jossa näkyykin juurikin se reaktio jonka me saimme Sujussa aikaan...

Noin 5:15 eteenpäin alkaa elämäni paras hetki tähän mennessä. Etsinnässä on vielä sellainenkin video, jossa mekin näkyisimme, jotta todistusaineisto olisi täydellinen, mutta ei ole vielä löytynyt. x)
Sanon vain sen verran, että pelkästään tuon videon katsomisen ajattelu saa käteni vieläkin tärisemään. Surrealistinen ei enää riitä kuvaamaan sitä tunnetta joka tuossa hetkessä oli.
Ja sellainen vielä, että kun pojat tuosta lähtivät vetämään seuraavaa biisiä, he kävelivät meidän ohitsemme ja Leeteuk vielä kumarsi minulle kiitokseksi. Onneksi minulla on refleksinä kumartaa takasin kun minulle kumarretaan joten sain sitten tavallaan myös kiitettyä häntä takaisinkin. ^^"

Keikka muutenkin oli aivan mahtava. Olisin ollut jo aivan tyytyväinen ja onnellinen ilman tuota erityistä huomionosoitustakin. Jos joku asia keikasta puuttui, se oli Heechul. Alunperin innostuin Super Juniorista juurikin hänen takiaan ja olisi ollut unelmien täyttymys nähdä hänetkin, mutta ei voi mitään. Ehkä vielä joskus.
Täytyy vielä mainita, että tällä hetkellä olen ihan täysin pakkomielteinen Donghaen suhteen ja... niin. Valehtelematta Donghaen osalta nautin keikasta täysin rinnoin. Mutta maybe that's just me, kun kiinnitin häneen kuitenkin eniten huomiota. x)

Niin joo, ja pari asiavirhettä tuolla Kristiinan selostuksessa on, kun molemmat muistettiin ne väärin alunperin. Myöhemmin selvisi, ettei Victoria edes ollut paikalla... ei siis ihme ettei hänestä jäänyt mitään muistikuvaa. x) Ja kuten tuolta videolta näkyy, xylitol-tanssia tanssivat Leeteuk, Donghae ja Eunhyuk, ei Henry. Mutta eipähän näillä yksityiskohdilla nyt hirveästi väliä edes ole. x)

Aikani Taipeissa ei siis olisi voinut paremmin alkaa.

Meillä ei ollut sen tarkempia suunnitelmia aikamme viettämiseen vaan menimme vain päivä kerrallaan ja mietimme aina aamuisin mitä tekisimme sinä päivänä.
Monesti kävimme viettämässä aikaa Taipei Main Stationin Underground mallissa. Sieltä löytyi kaikkea krääsäkauppojen, kirjakauppojen ja ravintoloiden väliltä. Ja sinnekin tuli aina välillä eksyttyä, minä ainakin... suuntavaisto menee miinuksen puolelle kun ei näe ulos.

Myös Ximenissa pyörimme pariinkin otteeseen. Ximen on jonkunlainen Taipein nuorisokulttuurin mekka. Siellä on paljon vaatteita, laukkuja, kenkiä ja muuta sellaista myyviä liikkeitä. Minua itseäni kuitenkin kiinnosti eniten kpop-fanikrääsää (piraatteja tietenkin) myyvät kaupat. Niissä on kaikkea tyynyistä ja mukeista avaimenperiin, vihkoihin ja kännykkäkoruihin. Vietimme niissä niin paljon aikaa hiplailemassa kaikkea mahdollista, että minusta tuntui että ostin jokaisen kaupan tyhjäksi, mutta lopullista saalista katsoessani huomaan että osasin olla yllättävänkin maltillinen. Ja tuotteet olivat kuitenkin sen verran halpoja ettei itseään tarvinnut maksaa kipeäksi.

Portaikko erääseen krääsäkauppaan.

Mukeja~

Tältä niissä krääsäkaupoissa näytti.

Katselimme toki myös nähtävyyksiä, tosin melkoisen vähän.
Matkalla Taipei 101:seen käväisimme Sun Yat Sen -muistopaikassa, jossa sattui olemaan juuri sinä päivänä Taipei Lantern Festival. Paikka oli siis täynnä porukkaa, mutta ei se haitannut. Satuimme paikalle myös sopivaan aikaan niin näimme "temppelin" sisällä olleiden vartioiden vuoronvaihdon, johon kuului muun muassa rytmistä marssimista ja aseiden pyörittämistä ja heittelyä.

Sun Yat Sen Memorial Hall ja Taipei 101

Ihmisvirtaa Lantern Festivaalilla.

Toinen vartioista Sun Yat Sen Memorial Hallissa.

Tarpeeksi tuolla alueella pyörittyämme suuntasimme kohti Taipei 101:stä, joka on maailman toiseksi korkein pilvenpiirtäjä. Se oli ymmärrettävästi helppo löytää, se kun näkyi kaaaauas, jopa hostellillemme asti, jos oli hyvä sää.
Pilvenpiirtäjän alakerroksissa on kauppakeskus, jossa on lähinnä sellaisia merkkiliikkeitä kuin Luis Vitton ja Prada. Ihan jokaisella tallaajalla ei niihin tietenkään ole varaa, mutta kellarissa on myös food court joka olikin sitten taas taipeilaiseen tapaan ihanan halpa. Ja niin iso, että sinne olisi voinut eksyä ihan helposti. Harmillista oli, että Taipei 101 oli niin kaukana hostellistamme, muuten siellä olisi voinut käydä syömässä vaikka joka päivä, sieltä kun löytyi ruokia kaikenlaiseen makuun.
Syötyämme lähdimme yrittämään ylös päin. Viidennestä kerroksesta löytyi lippuluukku josta ostettiin liput maailman toiseksi nopeimpaan hissiin ja näköalakerroksiin (kaikkiin pääsi samalla lipulla). Jonotusaika hissiin oli jotain puolentunnin luokkaa mutta matka ylös olikin sitten astetta nopeampi... matka kesti vain 45 sekuntia ja sinä aikana korvat ehtivät mennä pariinkin kertaan lukkoon ja lopussa tuntui siltä että jalat lähtivät irti lattiasta. Matkan aikana hississä ollut oppaan tapainen kertoi kiinaksi, englanniksi ja japaniksi tietoja hissistä.
Näköalat pilvenpiirtäjän 89. kerroksesta olivat aivan upeat mutta sen lisäksi siellä oli muutakin nähtävää, lähinnä mielenkiintoinen viritetty massavaimennin (tuned mass damper), joka pitää rakennuksen vakaana jos taifuuni tai maanjäristys iskee. Taipei 101:ssä oleva on kuulemma ainoa maailmassa jota turistit pääsevät katsomaan. Sellainen iso keltainen pallohan se vain oli, mutta minusta se on toimintaperiaatteeltaan yksinkertaisen nerokas. Massavaimentimen pohjalta oli myös Taipei 101:lle kehitetty maskotit, damper babies. Matkamuistomyymälästä olisi saanut sellaisen ostettua myös tuliaiseksi, mutta vaikka ne olivatkit söpöjä, olivat ne hieman liian kalliita. ^^
Pari kerrosta ylempänä, 91. kerroksesta pääsi myös ulkotasanteelle. Meidän siellä ollessamme toinen puoli ulkotasanteesta oli tuulen takia suljettuna, mutta ei haitannut. Siltä yhdeltäkin puolelta oli mahtavat näkymät.
Jos jokus käytte Taipeissa, kannattaa ehdottomasti käydä Taipei 101:sen päällä, se on hintansa arvoinen (lippu maksoi noin 10 euroa).

Nämä olivat niitä Damper Babyjä.

Näin korkealle turistit pääsivät.

Hostellimme vieressä oleva Shidan night market -alue tuli niin tutuksi kuin night market ylipäätään voi tulla... eli ei kovin tutuksi. Night marketilla (ainakin tuolla nimenomaisella) tuntuu olevan sellainen ominaisuus, että ravintolat ja liikkeet vaihtavat päivää joka ilta ja niitä on ihan turha yrittää löytää uudestaan. Niihin törmää sitten taas sattumalta uudestaan.

Rakastuin Taipeista saatavaan ruokaan. En voi sanoa että se olisi välttämättä paikallista, mutta kuitenkin. Ne raamen tyyliset nuudelikeitot, dumplingsit ja nuudeli- tai riisi-liha -sekoitukset olivat taivaallisia...
Ravintoloissa tilaaminen onnistui suhteellisen vaivatta, sillä vaikkakin tilaus tehtiin yleensä eräänlaisella kaavakkeella, johon sitten haluamansa ruokalajin nimen kohdalle tehdään merkintä ja lappu annetaan tarjoilijalle, osaamme molemmat lukea edes sen verran kiinaa että saimme kuvien avustamana suhteellisen helposti selville mitä missäkin ruoassa on ja tilasimme vain sellaisia ruokia joista ymmärsimme edes yhden merkin.

Tällaisella siis tilattiin...

Tapeissa on muuten 7eleven joka nurkalla, samoin Starbucks Coffee. Siellä on myös krääsäkauppoja, joiden nimi on CheckFun, joissa on siis kaikkea kivaa söpöä krääsää lompakoista kuulokkeisiin ja iPhone-kuoriin sekä jokaisessa kaupassa ainakin yksi nurkka täynnä kpop-krääsää. Kännykoruja ja sen sellaisia.

Yleisesti Taipeissa yllätyin siitä, että siellä soi erityisesti kaupoissa paljon korealainen ja japanilainen musiikki. Erityisesti Girls' Generationin The Boys ja 2NE1:n I Am the Best soivat paljon. Kaupoista löytyi myös erittäin kattavat valikoimat japanilaisia ja korealaisia levyjä ja lehtiä. Ja tietenkin taiwanilaisten lehtienkin kannessa oli ihan kiitettävät kokoelmat korealaisia tähtiä. Tai oikeastaan vain se yksi, eli Jang Geun Suk. Hän tuntui olevan ihan joka puolella ihan koko ajan, niin Taipeissa kuin Soulissakin. Minulla ei ole mitään häntä vastaan, itse asiassa hän on eräs lempinäyttelijöistäni, mutta... liika on ehkä liikaa. x) Toisaalta se, että hänen naamansa tuli vastaan kaikkialla oli aika huvittavaakin.

Niitä japanilaisia levyjä, tässä vain osa valikoimasta, tuossa oli niitä monta hyllyllistä.

Japanilaisia koira-lehtiä. Niitä oli kyllä kaikenlaisia muitakin, tähän kuvaan vain sattui tällaisia. x)

Sää Taipeissa oli lämmin... verrattuna Suomen tämän hetkiseen (tai siihen josta lähdin, eli -15). Lämpötila oli suurimmaksi osaksi ajasta jossain +15 asteen tienoilla ja oli aika sateista ja tuulista, mutta ei mitään rankkasateita kuitenkaan. Vain parina päivänä tarvitsi sateenvarjoa. Kengät olivat kyllä märät, varsinkin sen jälkeen kun toisen pohjaan tuli reikä... Mutta siitäkin selvittiin sairastumatta. Kahtena päivänä paistoi aurinko ja lämpötilakin kipusi päälle 20 asteeseen... ah.

Ei ole liioiteltua kun sanotaan, että Taipeissa on eniten maailmassa skoottereita ja mopoja. Minulla ei ole mitään vaikeuksia uskoa sitä. Siellä todella oli skoottereita ihan kaikkialla. Niillä tuntui myös olevan ihan omat liikennesääntönsä: Jos siitä mahtuu siitä saa ajaa ja jos siihen mahtuu siihen saa pysäköidä. Myös jalkakäytävillä piti varoa ettei jää skootterin alle. Muutenkin ajo-kulttuuri oli vähän sinne päin ja piti kyllä pitää silmällä myös suojatiellä ettei kukaan tule päälle. Mutta tähän vaikuttaa kyllä sekin, että olen henk.koht. hyvin paranoidi autojen suhteen... Katson Suomessakin todella tarkkaan ennen kuin menen tien yli.

Hostellihuoneemme oli ihan mukava erästä tuuletinta lukuunottamatta. Kun tulimme, meille sanottiin että ovenpielessä olevaa tuuletinta ei kannata laittaa pois päältä, sillä huoneeseen tulee kuulemma paha haju. No, tuuletin oli kuitenkin niin kova ääninen että tuntui kuin olisi lentokoneessa nukkunut. Ei se kyllä onneksi unta häirinnyt, tasainen ääni kun oli, ja saimme molemmat nukuttua hyvin. Muutaman illan jälkeen päätimme kuitenkin kokeilla mitä tapahtuisi jos tuulettimen laittaisikin pois päältä. Korvat soivat kovasti mutta huone oli ihanan hiljainen, varsinkin kun siellä ei ollut ikkunoita lainkaan (Taipeissa se on vain hyvä, siellä on jatkuvasti aika kova liikenteen meteli). Hostellin työntekijä oli kuitenkin ollut oikeassa ja huoneeseen levisi paha haju kun tuuletin oli pois päältä, joten jouduimme tyytymään lentokone-huoneeseemme. Aina välillä laitoimme sen kuitenkin tunniksi tai pariksi pois päältä nauttiaksemme hiljaisuudesta. Ja vaikka ääni olikin kova, se vaimensi myös tehokkaasti hostellin keittiöstä tulevat äänet jos siellä sattui olemaan muita vieraita. Ei jotain pahaa ellei jotain hyvääkin.
Huoneessa oli myös telkkari, jota tulikin katseltua sitten joka ilta. Sieltä tuli paitsi korealaista draamaa, myös korealaisia variety-ohjelmia kuten Immortal Songia ja Strong Heartia. Kyllä niitä huvikseen katseli. ^^ Välillä etsimme myös lähes 100 kanavan joukosta muutaman jotka näyttivät dubbaamattomia länsimaisia elokuvia.

Tällä tavalla kului se kymmenisen päivää Taipeissa. Pidin kaupungista yleisesti hyvinkin paljon. Siellä on siistiä ja vaikka ihmisiä onkin hurjasti, siihen tottui helposti, sillä paikallisilla tuntuu olevan joku sisäänrakennettu törmäämisenestovaisto ja törmäyksiä sattui tuskin koskaan, edes ruuhkaisessa metrossa tai night marketilla. Myös se, että muka erottui länsimaalaisena joukosta hyvin unohtui helposti, sillä paikalliset eivät tuntuneet siitä välittävän ja tuijottamista ei harrastettu. Myöskin ravintoloissa ja kaupoissa palvelu tuli usein kaikesta huolimatta kiinaksi (kerran yritin japaniksi, mutta eipä minua taidettu ymmärtää kun he silti puhuivat englantia). Pääasiassa kielen kanssa ei kuitenkaan tullut mitään ongelmaa, osoittelulla ja hymyilemisellä pääsee pitkälle.

Taipei Main Stationin Underground Mallista. Huomatkaa kyltti "Classy Restaurants".

Näkymä Kristiinan kämpän ikkunasta.

Seuraavaksi sitten kertomusta Soulista!

♥