And So We Danced, #1

Mietin, että jospas jostain muusta kirjoittaminen auttaisi vähän selventämään ajatuksia...
Anteeksi, muuten, kun tuo edellinen viesti oli jotenkin... sekainen. Kirjoitusvirheitä ja vaikka mitä kivaa, mutta en sitä enää viitsi muokata ja tilanne pääni sisällä oli siinä vaiheessa tosiaan hieman kaoottinen. Parempaan päin mennään koko ajan.

Kiitos jo yli sadasta kävijästä! :D (Joista ehkä noin viisi tai kuusi olen minä itse. XD Minkäs sille voi, kun sattuu eri koneilla täällä käymään.) Mutta kiitos tosiaan, toivottavasti edes joku noista käviöistä on myös lukenut tätä, ja ehkä jäänytkin lukemaan. :D ♥

Ai niin, joku sanoi ettei kommentointi toimi...? Ööö... laittakaa vaikka sähköpostia mulle jos se oikeesti ei toimi, niin yritän tehdä sille jotain... elegantxmelody@gmail.com

Jubilee ei ole vielä tullut... Toivottavasti huomenna ilmestyy se postin ilmoitus "isokokoisesta kirjeestä", niin saan sen viikonlopuksi kotiin. Kuulin huhuja, että albumi on vallan erinomaista kamaa... mutta niin minä kyllä oletinkin, puhutaanhan nyt sentään Versaillesista. ♥


Päivän varsinainen aihe oli kuitenkin keikat! Muutamalla japanilaisten bändien keikoilla on minutkin voinut bongata, joten niistä kokemuksista ajattelin kertoa. Miyavin olen sen verran usein nähnyt, että kertoilen hänestä erikseen, mutta muuten taidan mennä ihan aikajärjestyksessä.

SINCREAn keikasta kerroin jo täällä. Samasta paikasta löytyy myös tunnelmia Gothikan, DJSiSenin, vistlipin, Aiclen. ja Dion keikoista, joten en niistä tällä kertaa sen enempää kertoile.


Aloitetaanpas An Cafen keikasta. Tämä tapahtui 17. maaliskuuta viime vuonna. Iltapäivällä ennen keikkaa oli myös nimmaritilaisuus. En ihan kuitenkaan viitsinyt aikaisin aamulla mennä (jotkut olivat kuulemma olleet kuudesta asti) jonottamaan nimmareita, joten jätin suosiolla nimmarit hakematta ja tulin paikalle vasta myöhemmin. Jäin siihen sivuun seisomaan ja katoin etten ole kenenkään tiellä. Sainpahan olla paikoillani koko tilaisuuden ajan, noin tunti ja kaksikymmentä minuuttia. Otin kuvia kunnes kamerasta loppui akku (kerrakin kuvaus oli sallittua!) XD
Muutama parhaimmista:

Melkein aina japanilaisia bändejä livenä katsoessa ensimmäinen reaktio minun päässäni on "Oi, miten noi on noin pieniä??". An Cafen kohdalla tämä reaktio oli äärimmäisen vahva, nämä pojathan ne vasta pieniä ovatkin! Varsinkin Teruki ja Takuya suorastaan hukkuivat kahta päätä pidemmän henkilökunnan jäsenen taakse. Mutta hauskaa heillä tuntui olevan, ja niin myös faneilla. Oli oikein mukavaa nähdä heidät niinkin läheltä, vaikka niitä nimmareita ei sitten tullut saatua. Vaikka tilaisuutta pidennettiin se kaksikymmentä minuuttia, silti kaikki jonottaneet eivät saaneet nimmareita. Harmin paikka, bändi ja staff olisivat halunneet jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta heillä oli jo kiire jonnekin muualle.
Sitten keikka itse... Noh, hyvä keikka. :D Tämä oli ensimmäinen kerta kun näin Antikut livenä, ja niin... hyvä meininki. XD Erityisesti jäi mieleen (yllättäen) Yu-ki (Nyappy in the world 4 ♥) ja Takuyan kitaransoitto. Kyllä se pikkunen kitaraansa osaa rämpyttää. :D Mieleen jäi myös Orange Dream. Muutos bändin ja koko yleisön tunnelmassa ja käytöksessä oli suorastaan käsin kosketeltava. Ja kaunista oli... yksi lempibiiseistäni muutenkin, ja livenä se oli jotain aivan mahtavaa.
Kokonaisuudessaan hyvä keikka, hyvin vetivät ja hauskaa oli. Kaikki yrittivät myös puhua vähän suomea, mutta voiton vei kyllä Teruki, joka puheli pitkät pätkät hyvinkin selkeää suomen kieltä rumpujensa takaa. En kyllä yhtään muista mitä hän sanoi, mutta ei sillä niin väliä. XD
Toivottavasti vielä joskus saadaan heidät tänne takaisin, tämän hetkisestä tauosta huolimatta.

Kuudes päivä toukokuuta 2009, Helsinkiin saatiin vierailulle sellainen bändi kuin Girugamesh. En silloin heitä vielä kuunnellut, joten aikomuksena ei ollut edes mennä koko keikalle. Olin muutaman biisin heiltä kuullut joskus, mutta ei oikein ollut sytyttänyt sen enempää. Eräs ystäväni (joka on rikostoverinani monilla muillakin keikoilla ja tapahtumissa) oli kuitenkin tullut varta vasten Helsinkiin päästäkseen keikalle, joten menin häntä sinne jonoon moikkaamaan. Siinä sitten valuttiin jonon mukana kohti Tavastian ovea ja juteltiin niitä näitä. Kun olimme jossain suunnilleen Tiketin oven kohdalla menossa, sain suuremmoisen kuningasidean ja käväisin kysymässä josko keikalle olisi vielä lippuja jäljellä. Olihan niitä (valitettavasti ei tullut kysyttyä minkä verran, mutta ainakin yksi). Niinpä minkäkin sinne keikalle päädyin, ihan sattumalta. :D
Ei kyllä kaduta pätkääkään. Ihan mieletön keikka ja rakastuin Giruihin ihan täysin. En tiennyt mitään biisejä, mutta ei se menoa haitannut. Girujen biisit on yleisestikin mukaansatempaavia, mutta juuri eniten nuo Music-levyn biisit. Ostin tuon albumin myös keikalta ja siitä lähti Girugameshin suurkulutus. Myös jäsenet vakuuttivat esiintymisellään ja persoonallisuudellaan. Mieleen jäi erityisesti Ryon jatkuva virnuilu rumpujen takana ja Satoshi (joo... kaikki mitä hän teki, ihan yleisesti). Niin! Ja todella random Mission Impossible -cover ihan kesken kaiken! XD Ilmeisesti se on heillä jo jonkinmoisena tapana, ainakin viime Euroopan kiertueella oli. :DDD
Aivan varmasti menen uudestaan, kunhan saan tilaisuuden.

Seuraavan keikan kanssa kävin hieman samoin, nimittäin D'espairsRay Nosturilla 25. heinäkuuta 2009. En kuunnellut Despaa, enkä ollut menossa keikalle, mutta taas tämä samainen ystäväni (sanotaanko vaikka S, niin on ehkä selvempää ;D) oli menossa, ja samalla jäämässä minulle yöksi (hän ei siis asu Helsingissä). Noin kahta viikkoa ennen keikkaa rupesin miettimään, että pitäisikö sittenkin mennä, ihan huvin vuoksi. Pyysin S:ää suosittelemaan joitain biisejä ja kaivoin niitä sitten eräs kaunis päivä juutuubista. Seuraavaksi lähetinkin S:lle tekstiviestin tyylillä "Miks sä et oo aikasemmin kertonu että Despa on näin hyvää???????" XD Kaikki tietää miten siinä sitten kävi ja minä löysinkin sitten itseni Nosturin keikkajonosta. Siellä ulkona oli vähän kylmä, koska siellä tuuli kovaa jopa Helsingin mittapuulla (sattui vielä olemaan merenrannalla), mutta sisälle mennessä ja keikan alkaessa sitä tuulta jopa kaipasi. Meininki yltyi niin "rajuksi", että sisällä oli lämpöä kuin saunassa ja hiki valui.
Keikka itse oli melkein sanoinkuvaamaton. Aina kun rupean keikkaa muistelemaan, ensimmäisenä mieleen tulee Karyu. Tarkemmin sanottuna se miltä Karyu näytti. Kun hän ilmeistyi lavalle, ensimmäinen järkevä ajatus jonka sain päähäni oli "K A U N I S " enkä voinut muuta kuin tuijoittaa. Karyuta katselee mielellään myös kuvissa, mutta livenä, lavalla, se mies on uskomattoman kaunis.
Olin ennen keikkaa hankkinut käsiini [Coll:set]-albumin, ja joitain sen biisejä tulikin keikalla, mutta suurimmaksi osaksi en tiennyt mitä siellä soitetaan. Se ei kuitenkaan todellakaan haitannut menoa yhtään. Jos Girugamesh on mukaansatempaavaa, tämä on mukaansarepivää. Hizumin ääni on todellä hyvä levyllä, mutta vielä monta kertaa uskomattomampi livenä.
Mieleen painuvimpia hetkiä oli Tsukasan encoren aluksi soittama huilusoolo. Hän joutui kokeilemaan kahdesti, sillä ensimmäisella kerralla häneltä loppui ilma kesken, mutta toisella kerralla soolo meni nappiin ja sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitä. Sieluni silmiin on myös jäänyt erittäin selkeä kuva Zeron lempeästä hymystä. Hän tuntui hymyilevän lakkaamatta koko keikan ajan. Suomeakin pojat onnistuivat hieman puhumaan ja jonakin hiljaisena hetkenä yleisö lauloi Zerolle syntymäpäivälaulun (hänellä oli synttärit ihan muutaman päivän päästä keikan jälkeen).
Encoressa pojat vetivät vain yhden biisin, oletettavasti sen takia, että heillä oli varmasti vielä vähän kuumempi kuin meillä. He jäivät kuitenkin sitäkin pidemmäksi ajaksi lavalle huudattamaan yleisöä ja viskomaan meille puoli lavaa tyhjäksi. Vielä aivan viimeinen Hizumin käheä-ääninen "aishiteru" -huuto takasi sen, että keikka oli kaikin puoli aivan sanoinkuvaamattoman mieletön ja uskomaton. Tämä kilpailee parhaan keikan tittelistä parin muun keikan kanssa, enkä niiden väliltä enää osaa päättää.
Despa on ehdottomasti nähtävä uudestaan, mahdollisimman pian, kiitos.

Seuraavaksi pääsemmekin Muccun Tavastian keikalle 7. lokakuuta 2009. Jo tutuksi käyneellä S:llä oli sormensa pelissä tämänkin kanssa. Hänen kanssaan teimme sopimuksen, että jos hän lähtee Miyavin keikalle, tulen minä Muccua katsomaan. Sain hänet rakastumaan Miyaviin ja pidin oman puoleni sopimuksesta. Olin kuullut heiltä taas tämän legendaarisen "muutaman biisin". Libra, Saishuu Ressha ja Fuzz olivat biisejä, jotka halusin kuulla, ja kaksi niistä toteutuikin (surukseni kuulin, että Saishuu Ressha soitettiin jo edellisenä päivänä Tampereen Klubilla, joten sitä ei sitten kuultu enää Tavastialla).
Koko bändi teki minuun suuren vaikutuksen, mutta erityisesti Tatsurou. Hänen äänensä on livenä noin miljoona kertaa parempi kuin levyllä (vaikka toki se on levylläkin mahtava) ja sopii kuin nakutettu juuri Muccun biiseihin. Vaikka hänen puheäänensä onkin jalat-spagetiksi-ja-kylmät-väreet-aikaan-saavan matala, pääsee hän laulaessaan kauniin korkealle. Koko bändin olemuksesta suorastaan huokuu yli kymmenen vuoden kokemus ja esiintyminen oli sen mukaista. Keikalla taisi tulla melkein kaikki Kyutai-albumin kappaleet, höystettynä muutamalla vanhemmalla suosikilla, joten myös kappaleanti oli hyvinkin yhteensopiva.
Kaiken kaikkiaan Yukken silmäpeli yleisön kanssa, Satochin lausahdus "I have drums!", Tatsurou opettamassa yleisölle sanaa "edamame" (vihreä soijapapu) naureskellen rivosti ja Miyan muuten vain mieletön olemus takasi sen, että minä faniuduin ja kerta heitolla. Heti menen ostamaan liput kunhan nämä herrat saadaan tänne taas takaisin.
Lisäksi mainittakoon, että tällä keikalla oli eräs toinenkin ystäväni mukana, K, ja jostain syystä hänen mielestään Tatsurou näytti Tyra Banksiltä (amerikkalainen huippumalli)...  tämän lausahduksen jälkeen en ole saanut tuota kuvaa päästäni ja aina joskus itsekseni myönnäkin, että kyllä... Kyllä heissä on jotain samaa näköä, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin. XD

Viimeisimpänä, mutta ei todellakaan missään mielessä vähäisimpänä, abingdon boys school. Tämä mahtava bändi saatiin Helsingin Tavastialle neljäs päivä marraskuuta.
Noh... kun kyseessä on Takanori Nishikawa ja kumppanit, totta kai odotukset olivat niin korkealla kuin ne vain voivat olla. Enkä joutunut pettymään. Keikka oli vielä vähän uskomattomampi kuin mitä olin etukäteen kuvitellut enkä vieläkään oikein usko, että olen tuon bändin livenä nähnyt.
Takanorin ääni... tästä maailmasta ei montaakaan sitä täydellisempää asiaa löydy. Jos Hizumin ja Tatsuroun äänet olivat parempia livenä kuin levyllä, Takanorin ääneen tuota vertausta voi edes tehdä sillä se olisi hyvin epäreilua levytyksiä kohtaan. Miten niin pienestä miehestä voi tulla niin iso ääni?
Takanorin ääni on asia erikseen, mutta myös muut bändin jäsenet osasivat hommansa niin kuin vain alan konkarit voivat osata. Hieman harmitti, että koska Takanori oli niin... vangitseva (niin äänensä kuin ulkonäönsä puolesta), en pystynyt muita hirveästi tarkkailemaan, mutta eipä siinä mitään... Takanorissa oli silmänruokaa muidenkin puolesta. 8D
Tämä keikka menee jo sen sanoikuvaamattoman puolelle... ei niitä kaikkia tunteita ja sitä mahtavuutta voi kuvailla vaikka kuinka pitkästi kirjoittaisi. Takanori Nishikawa livenä, oli se sitten soolona tai bändin kanssa, on jotain sellaista jonka soisin jokaisen joskus kokevan.

Siinä sitten olikin keikkoja... Ja kaikkia bändejä on mieletön ikävä. Haluaisin niin paljon, että jokainen tulisi takaisin joskuspianhetinytäkkiä. Toivottavasti kuitenkin joskus. :D
Kerron jossain vaiheessa erikseen Miyavin keikoista, niistä nimittäin riittää juttua, syystä ja toisesta. :DD

Lopetukseksi sopinee pätkä lyriikoita abingdon boys schoolin LOST REASON kappaleesta, joka mielestäni sopii hyvin keikkojen jälkeiseen tunnelmaan:

Just one wish,

Before you deny yourself.

Stay with me,

Till I get high enough.