18. tammikuuta 2010

Busy Beaver

No niin... käsi pystyyn se joka arvasi etten taaskaan pääse sinne Tokyokaniin. Olin tarpeeksi tyhmä vastatakseni puhelimeen, joten menetin taas vapaapäiväni (ei sitä pomolle ihan niin vaan sanota "ei" puhelimessa). No, ei voi mitään, käyn joku toinen päivä. Sitten taidankin ostaa puolet kaupasta tyhjäksi, ihan vain varmuuden vuoksi. >_<"

Meinasin tänään aikaani kuluttaa kertoilemalla ainakin muutamasta tapahtumasta ja keikasta, joilla olen kerennyt käymään.
Ensimmäinen coni ikinä oli vuoden -07 Animecon Jyväskylässä. Olin sinä samana kesänä vasta ruvennut innostumaan tästä musiikista (kulttuurista olin ollut jo jonkin aikaa ennen sitä kiinnostunut) ja kun Animecon sattui silloiseen kotikaupunkiini saapumaan, käväisin siellä katselemassa. Muistaakseni kävin kuuntelemassa myös paria Finnconiin littyvää luentoa (en sen tarkemmin enää muista, mitä ne olivat...), mutta enimmäkseen vain palloilin ympäriinsä conin alueella katsellen ihmetellen ympärilleni.
Seuraava taisi olla Tracon -08. Oltiin pienellä kaveriporukalla liikkeellä, ja muistan siitä enimmäkseen sen että yhdellä kaverilla oli aika kylmä, Tracon kun oli talvella ja hän oli päättänyt cosplayata hahmoa jolla oli astetta vähemmän vaatetta päällä. xD Mutta siitäkin selvittiin ja mukavaa oli. :D
Samana kesänä minut saattoi bongata Tampereen Animeconissa. Jostain syystä siitä on jäänyt päällimmäisenä mieleen se, että viikonlopun aikana näkyi jopa kokonaista kolme hide-cossia! Ja kohtalaisen onnistuneita jopa olivat, hiuksia myöten. :D
Mikäs olikaan seuraavaksi...
Taisi olla -08 Tsukicon! Menin lauantai-iltana Gari / SINCREA two-manille, kun halusin nähdä minkälaisia jälkimmäiset ovat. Gari ei iskenyt yhtään, mutta SINCREA varasti sydämeni ihan täysin. Olin ennen keikkaa kuullut täsmälleen yhden biisin ja nähnyt sen musiikkivideon (muuta ei ollut saatavilla silloin) ja olin tykästynyt musiikkiin. Esiintyminen ei kuitenkaan vakuuttanut sen pienen pätkän perusteella ja pelkäsinkin että bändi jännittäisi keikkaa liikaa, eikä pysytyisi olemaan luonnollinen. Pelko oli kuitenkin ihan turhaa, pojat vetivät mahtavan keikan kaikessa hienoisessa kokemattomuudessaan ja nostivat tunnelman kattoon. :D Seuraavana päivänä oli Q&A- ja nimmaritilaisuudet ja eiköhän pojat vain saaneet minut ihastumaan vielä vähän lisään. Saisivat kyllä ehdottomasti tulla takaisin tänne ja pian! Jos he olivat tuolloin jo niin hyviä, täytyy heidän nyt olla kymmenen kertaa parempia!
Tracon -09 jäi välistä, en viitsinyt (eikä oikein ollut aikaakaan) lähteä yhden päivän takia Helsingistä Tampereelle. Viime vuoden Animecon oli kuitenkin Helsingissä, ja sinne mentiin kavereiden kanssa innolla!
Viikonloppu olikin oikein mukava, pääaktiviteetti taisikin olla stalkkaaminen. ;) Alueella näkyi muutama todella mahtava cossaus, joista erikseen mainittakoon kaksi Versailles-ryhmää (molemmissa Hizaki, Kamijo ja Jasmine You) !! Molemmissa oli hyvät puolensa ja he todellakin herättivät huomiota. Kaunista jälkeä. :D


 Syksyllä oli taasen vuorossa Tsukicon. Bänditarjonta oli sillä kertaa jotenkin erityisen runsas, jopa kuusi artistia oli löytänyt tiensä Suomeen! Tilat olivat hieman... köyhät ja monien ohjelmanumeroiden toteutus ei onnistunut ihan niin kuin oli tarkoitus, mutta kaiken kaikkiaan ihan onnistunut tapahtuma ja minulla ainakin oli hauskaa. :D Kohokohtia olivat ehdottomasti eri bändien Q&A:t, lauantain yöbileet ja sunnuntain three-man keikka! Q&A:issa erityisesti Dion Mikaru sai aikaan useita huvittavia hetkiä ja kaikkien muidenkin bändien vastaukset olivat mitä parhainta viihdettä. xD
Yöbileet saivat minut ja mukana olleen ystäväni rakastumaan täysin rinnoin Gothikaan. Varsinkin Yoshiki (#449) hurmasi käytöksellään. Hän oli hyvin kohtelias ja mukava jakaessaan nimikirjoituksia levyihin (en saanut levystäni muovikuoria auki ja Yoshiki herrasmiehenä tarjoutui auttamaan ♥ Ja saatiin molemmat myös kuva tämän herran kanssa, mutta en sitä tähän nyt kuitenkaan viitsi laitta... ehkä joskus myöhemmin :'D) ja keikan aikana tämä pikkuinen mies suorastaan hyppeli yleisön sekaan. xD Kaikin puolin aivan mahtava keikka. :D DJ SiSen... oli mielenkiintoinen kokemus sinänsä, että olimme hänet aikasemmin päivän aikana nähneet hengailevan conin "ääniteknikoiden" kanssa ihan normaalit vaatteet päällä. Sitten yöbileisiin tupsahtaakin pieni ja sokaisevan kirkas väripallo täynnä energiaa. Meno oli sen mukaista. Seuraavan kerran kun jompi kumpi (tai molemmat!) eksyvät tänne kylmään pohjolaan, minun osallistumiseni on aivan varmasti taattu. ♥
Sunnuntain three-man oli mainio tilaisuus tutustua kolmen hyvinkin erilaisen bändin tarjontaan saman illan aikana.
Aicle oli erittäin värikäs kokemus. Laulajan suusta lähtee laulun seassa mitä omituisempia ääniä ja hänellä oli erikoinen tapa moshata (johon saattoi kyllä vaikuttaa hänen hiuslaitteensa). XD Jäsenien puvut olivat hyvin yksityiskohtaiset ja värejä löytyi vaikka muille jakaa, kuitenkin aivan sulassa sovussa kussakin asussa. Onnekkaita kun olimme, saimme tilaisuuden ihastella pukuja jo etukäteen hyvin läheltä lauantain Q&A-tilaisuudessa. Tilaisuuden juontaja oli syystä tai toisesta myöhässä, joten Aiclen jäsenet pitivät pienen muotinäytöksen. :D (Pieni lisäkommentti... meinasin pitää tämän vielä hyvän maun rajoissa ja olla fanittamatta liikaa, mutta fanittamista vartenhan tämä blogi on tehty joten tässä tulee:) Aiclen laulajan Emirun vatsalihakset ovat jotain niin silmiähivelevän täydellistä ettei muuta voinut kuin tuijottaa, varsinkin kun hänen asunsa sattui olemaan sellainen, joka jätti vatsan kokonaan paljaaksi... visual keitä hyvinkin. ;D
Vistlip... No, hyviähän nämäkin olivat. Itse tykkäsin ehkä illan kolmesta esiintyjästä juuri vistlipistä eniten. Jos edellisellä bändillä oli värikkyyttä, niin näillä oli fanserviceä. XD Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen keikkani, mutta vistlipillä taisi olla eniten (ja kaikista avointa) fanserviceä, mitä olen vielä tähän mennessä nähnyt. Jäsenillä meni kyllä itse kullakin astetta lujempaa lavalla. XD ♥
Kun jo kerran laulajan lihakset mainittiin, täytyy myös mainita Dion laulajan Mikarun käsivarret. Asiaa ei auttanut yhtään, että hänellä kyllä oli käsivarret peittävä takki keikan alkaessa, mutta ei se kovin kauaa päällä pysynyt. Kai se pukeutuminenkin (parhaiden puolien korostaminen) lasketaan fanserviceksi. Kun mukaan lasketaan Mikarun matala ääni ja hänen legendaariset (suomenkieliset) huudahduksensa keikan aikana, fanitytöillä on hankaluuksia pysyä nahoissaan. Kaikin puolin viihdyttävä keikka, myös musiikin puolesta. ;D
Kaikki kolme bändiä osaavat kyllä soittaa ja kuulostavat hyvältä, anteeksi kun nyt keksityin kaikkiin muihin osa-alueisiin kuin musiikkiin. Tämä siitä syystä, etten keikkojen aikaan vielä oikeastaan (tai, en kyllä vieläkään) tuntenut bändien musiikkia laisinkaan. Mieleen jäi vain yleistunne, ei mitään sen tarkempaa.

Siinä sitten olikin tähän mennessä vieraillut tapahtumat, keikkoja on enemmänkin. Kertoilen niistä sitten erikseen, kun tästäkin näköjään riitti juttua ihan tarpeeksi, ja niistä varmasti vielä enemmän. :D
Tänä vuonna ei ole Animeconia ollenkaan, mutta sen "sijaisena" Tracon on siirretty kesälle ja on (tänä vuonna) kaksipäiväinen. Mitään varmoja suunnitelmia ei vielä ole, mutta haluaisin kyllä ehdottomasti tuonne tulla. Ilmoittelen sitten myöhemmin, jos saavun paikalle, kunhan järjestäjät saavat kerrottua tarkat päivämäärät tapahtumalle...
Jos Tsukicon pidetään taas, sinnekin mitä luultavimmin tulen, haluaisin ainakin oikein kovasti!
Keikkoja on tällä hetkellä ilmoitettu vasta yksi (tai no, on niitä kai pari muutakin, mutta nyt puhutaan minua itseäni kiinnostavista keikoista), mutta kyllä niitä varmasti (toivottavasti!!) saadaan enemmäkin kunhan vuosi tästä vanhenee. Tämä yksi keikka on siis Suomeen palaava LM.C Tavastialla 4. huhtikuuta. Siellä minut voi nähdä kahden ystävän kanssa. :D (Okei, ettehän te edes tiedä miltä minä näytän, mutta jos jossain vaiheessa uskallan laittaa oman kuvankin tänne, saa tulla moikkaamaan. Olisi kiva tietää jos tätä ylipäätään kukaan lukee XD)







PS: Sain sähköpostia, että Versaillesin Jubilee on lähtenyt tulemaan minulle päin! Näyttää siis hyvinkin siltä, että saan sen jo viikon loppuun mennessä!! Peukut pystyyn sen puolesta, että näin myös käy!! :D

2 kommenttia:

  1. Erittäin viihdyttävä postaus xD
    Tsukiconin bändit on selvästi jättäneet lähtemättömän vaikutuksen. Ehkä ne vois suositella samoja taktiikoita muillekin.

    VastaaPoista
  2. Taitaa olla uniikkeja noiden poikien touhut... XD
    Mut hyvä kun tykkäsit. ;)

    VastaaPoista